Englannin matkan kommentointipalkinto on arvottu

The winner is or actually the winners are Sari and Rokku. Sama suomeksi: voittajakaksikko tulee tällä kertaa Nurmijärven kunnasta Klaukkalan taajamasta eli Sari ja Rokku alias Irma ja Pentti. Onnea voittajille!

Arvonta suoritettiin Markun vihreästä huopahatusta virallisesti valvoen.

Itseään Englannin eleganteimmaksi kaupungiksi mainostavan Bathin kylpylän museokaupasta ostetut lasinaluset lähtevät tuota pikaa postitse voittajien kotiosoitteeseen. Ei muuta kuin CHEERS!

Vasemmanpuoleinen liikenne ja englantilaismajoitus

Vasemmanpuoleista liikennettä käytetään Euroopan maista Irlannissa, Iso-Britanniassa, Kyproksella ja Maltalla. Samaten se on käytössä esimerkiksi Australiassa, Intiassa ja Thaimaassa, mutta ei kuitenkaan Kanadassa, vaikka se onkin osa Yhdistynyttä Kuningaskuntaa (UK).

Luin netistä, että vasemmanpuoleisen liikenteeseen tottuu parissa päivässä, mutta se vaatii silti kuljettajalta keskittymistä ja matkustajilta rautaisia hermoja. Tuo on enemmän kuin totta!!!

Meidän toinen kontaktimme väärällä puolella tietä ajamiseen ajoittui kesälomamatkalle Englantiin. Vuokrasimme auton GreenMotion-nimisestä vuokraamosta, jonka toimisto sijaitsi bussimatkan päässä Heathrown lentokentältä. Jo se varaustilanne oli osin koominen. Tiskin takana istui pari pimppinellaa. Meitä palvellut tyttönen kysyi Markun ammattia, jonka hän kuuluvalla äänellään ilmoitti. Tyttö katsoi kuin lehmä uutta konttia ja toinenkin havahtui niin, että yhteen ääneen parkaisivat "what's that" ja rupesivat nauraa hihittämään keskenään.

Markku piti tytöille luennon osteopatiasta ja nyökyttelystä päätellen asia taisi selvitä virkailjoille, paitsi että varauspaperissa lukee KYRAPRACTER!!! Itse asiassa emme edes tiedä, että mitä varten ammattia kysytään.

Vihdoinkin pääsimme itse asiaan. Naputtelimme Moonikalle (navigaattorimme) ohjeeksi Windsorin linnan noin puolen tunnin matkan päähän. Kyllähän me sinne aikanaan pääsimme, mutta ennen sitä sekä kuljettajan keskittyminen että matkustajan hermojen rautaisuus oli koetuksella.

Liki ensimmäisessä kiertoliittymässä, joita Englannissa on hulvattomasti, ajoimme väärin ja kuinka ollakaan löysimme itsemme Heathrown terminaali 2:n lyhytaikaisparkista. Moonikakin oli ihan pihalla.

Sillä kohtaa olimme paniikissa, että mitenkähän selviämme tilanteesta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vasemmanpuoleinen liikenne vaatii kuljettajalta tottumista auton mittoihin, sijoittumiseen kaistalla, käännöksiin/risteyksiin, mutta sitten kun sen oivaltaa, se käyttää kuin vanhalta tekijältä. Matkustajan on vain luotettava kuskiin, jossa minulla on vielä paljon opittavaa.

Muutaman hetken ajon jälkeen tajusimme, että kiertoliittymissä on maalattu kaistoihin teiden numerot niin, että sijoittumalla oikealle kaistalle pääset jatkamaan matkaa vaivattomasti. Olisipa tuonkin tiennyt ennen sitä lentokenttäkeikkaa!!!

Kuten jo aikaisemmin totesin, Englanti on kiertoliittymien luvattu maa. Ei edes ranskalaiset pärjää näille. Osa liittymistä on varsinaisia merimiessolmuja.

Alla meidän menopeli: Vauxhall Insignia 1.6 diesel

Majoitus on myös käsite Englannissa tai ehkä paremminkin siihen liittyvät fasiliteetit. Toki majoituksen taso ja lisäpalvelut määräytyvät sen mukaan, majoitutko viiden tähden hotellissa vai oletko varannut vain nukkumapaikan.

Lontoossa majoituimme Villa Kensingtonissa, joka sijaitsee nimensä mukaisesti Kensingtonissa. Hotelli oli siisti,henkilökunta ystävällistä, sijainti hyvä ja aamiainenkin ok. 

Huone sen sijaan oli pieni kuin kirpunsilmä. Sängyn ympärillä oli vain yksisuuntainen liikenne mahdollista eli yhtä aikaa ei voinut sännätä vessaan tai vaatekaapille. Sopu sijaa antaa.

Bradfordista olimme varanneet majoituksen The Swan - hotellista, josta Christian tiesi kertoa, ettei se ole paras mahdollinen paikka. Swanin sijainti keskellä kylää on loistava, henkilökuntaa on paljon, mutta ei ehkä kovin professionaalista, aamupala on paahtoleipää ja mehua.

Saapuessamme meille tarjottua huonetta ei oltu siivottu edellisen asiakkaan jäljiltä, koska siivoojatyttönen oli keskittynyt online shoppingiin!!! Tämä on vanha talo, joten lattiat on kaltevat eli kylpyhuoneeseen mennessä on otettava lievä etukeno.

Suihku on tämän lukaalin paras kokemus. Kylppärin seinällä on ohjeet suihkun käyttöön, mutta ei niilläkään opeilla saa suihkusta lämmintä vettä "plenty of it", vaikka kuinka yrittää. 

Maassa maan tavalla.

Plenty of water?

Ympäristöoppia

Torstain ja perjantain ohjelmaan oli merkitty matkailua maalaismaisemissa, torstaina itseksemme jossakin päin Cotswoldia ja perjantaina Christianin opastuksella muualla.

Meillä ei ollut minkäänlaista etukäteissuunnittelua missä olisi pakko käydä. Lähdimme liikkeelle sillä periaatteella, että ajamme pikkuteitä. Annoimme navigaattoriin aina seuraavan kylän nimen kartalta ja sillä mentiin.

Autossa vallitsi varsin harmoninen tunnelma. Ei turhaa huutoa eikä hammasten kiristystä, vaikka välillä mentiin sellaista kinttupolkua, että toisella puolella autonkylki viisti pusikkoa ja toisella puolella melkein peilit kapsahtivat yhteen. Säästimme kuitenkin ilman kolhuja.

Päätimme jalkautua Brickworth-nimisessä paikassa, jonka sanotaan olevan Englannin pisin kylä. Mitä se ikinä tarkoittaakaan, mutta ei siinä kylässä ollut mitään!

Matka jatkuin Malmesburyyn, joka osoittautui idylliseksi kaupungiksi, jopa siinä määrin, että päätimme lounastaa siellä. Syönnin jälkeen istuimme puistonpenkillä ja ihmettelimme maailmanmenoa.

Alla kuva Malmesburyn High Streetistä ja Market Crossista.

Cotswoldin reissu jäi lyhyenlaiseksi, mutta kovalevylle piirtyi hienoja maisemia.

Perjantaiaamun aloitimme tervehdyskäynnillä Christianin 89-vuotiaan äidin luona. Terhakka täti, joka halusi välttämättä tarjota nice cup of coffeen tai tean. No, miksipä ei. Kerroimme olevamme Suomesta, mutta jo seuraavassa lauseessa hän kysyi, että mistä päin Ruotsia te oikein olettekaan! Muistiriepu on vähän rapautumassa, mutta muuten Hemma on tikissä. Kyllä, hänen nimensä on Hemma.

Christian oli valinnut tutustumiskohteiksi Longleat Housen Wiltshiren ja Somersetin rajamailla, Lacock-nimisen kylän vähän Bradfordista pohjoiseen, Farleigh Huntington Castlen Fromessa ja Tithe Barnin Bradfordissa. Meidän toiveiden mukaisesti lounas nautittiin perinteisessä village pubissa, paitsi että Markku ei saanut Shephard's pieta ranskalaisilla.

Longleat House on Bathin markiisin valtavan suuri elisabethinaikainen talo, jossa varsin omaperäinen markiisi edelleen asuu. Saimme pienen yksityisesittelyn talon yksityisellä puolella, jossa on markiisin luomaa taidetta. Olin ihan puulla päähän lyöty. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata.

Longleat Housesta siirryimme Farleigh Huntingtonin linnanraunioiden kautta lounaalle. Pojille munia, kinkkua ja ranskalaisia, minulle lammasburgeri. Hyvää oli.

Lacockin kylässä on kuvattu kaikkea mahdollista, mikä liittyy englantilaiseen kirjallisuuteen. Kaksi Potteriakin on filmattu siellä. Alimmassa kuvassa Markku seisoo Tällipajun edessä. Kyllä Potterit moneen kertaan lukenut tietää!

Päivän päätteeksi kävimme vielä Tithe Barnissa, joka on toiminut aikanaan rikkaan maanomistajan varastona, jonne köyhät maanvuokraajat ovat toimittaneet osan sadostaan maksuna maanvuokrasta.

Bradford on Avon ja Bath

Lontoossa vietettyjen päivien jälkeen vaihdoimme maisemaa. Pääasiallisena kohteena oli Bradford on Avon, jossa Markun kollega asuu ja josta meidän oli tarkoitus tehdä päiväretkiä ympäristöön.

Kohteeseen pääseminen oli kohtalainen seikkailu tai ainakin vatsanväänteitä aiheuttanut koettelemus. Siitä toisessa aiheeseen liittyvässä tekstissä myöhemmin.

Bradford on Avon, tai BOA niinkuin paikan nimi täällä usein ilmaistaan, on pieni 9300 asukkaan kaupunki Avon-joen laaksossa. Seutukunta on varsin mäkistä ja niin on tässäkin kaupungissa hengästyttäviä korkeuseroja. 

Avon

BOA on aikanaan ollut tekstiiliteollisuuskaupunki, mutta sittemmin halpatuonti ja muut mullistukset ovat vaikuttaneet siihen, ettei ko. teollisuutta täällä enää ole. Bradford on muuttunut enemmän eläkeläisten ja Bathissa työskentevien nukkumalähiöksi. 

Bradfordin rakennuksista osa on peräti 1600-luvulta, kuten esimerkiksi Markun kollegan kotitalo tai hänen klinikkansa rakennus. Kumpikaan eivät kovin käytännöllisiä, mutta kummassakin omaa englantilaista viehätystä.

Christianin kotitalo

Christianin klinikka, sisäänkäynti sivulta vihreän kyltin alta

Bradfordin läpi virtaa Avon, jonka ylittävän sillan kupeessa on mielenkiintoinen koppero. Alunperin se on ollut kappeli, mutta tunnetaan paremmin myöhemmän käyttötarkoituksensa vuoksi: putka, jonne pubeissa humaltuneet kaupunkilaiset laitettiin säilöön yön ajaksi. Ei ole enää putka!

BOAsta on vain reilun 10 minuutin junamatka Bathiin, joka on hyvin tunnettu kuumien lähteiden ympärille perustetuista roomalaisista kylpylöistään. Bath kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon ja se näkyy kaupungissa erittäin voimakkaasti. Kaikki uudet rakennukset ja vanhat korjattavat kohteet rakennetaan vanhaa kunnioittaen. Uusi moderni parkkitalo on kuulemma saanut konservatiivisimmat bathilaiset puhaltelemaan paksuja.

Bath Abbeylla on pitkä historia. Se on ollut ymmärtääkseni joskus huonokuntoinen toisin kuin nykyään. Todella vaikuttava sekä ulkoa että sisältä.

Aivan Abbeyn vieressä sijaitsee Bathin varsinainen vetonaula: Roman Baths eli roomalaiset kylpylät. Markun kollegan vaimo Anna kertoi, että vielä 30 vuotta sitten kylpylöitä käytettiin niiden varsinaiseen tarkoitukseen, mutta jonkun kuolemantapauksen takia (vedestä saatu myrkytys?) kylpeminen lopetettiin ja nyt ne ovat vain turistinähtävyys. Turisteja riittää!

The Royal Crescent on puolikaaren mallinen rakennus, joka muodostuu 30 talosta. Se ei siis ole yksi rakennus! The Royal Crescentin lisäksi Bathissa oli muitakin samalla muotilla tehtyjä rakennuksia - liekö ollut joku villitys tai muotisuuntaus sen ajan arkkitehdeillä?

Ristiin rastiin Lontoossa

Lontoon metro, englanniksi London Underground tai The Tube, on maailman vanhin maanalainen rautatiejärjestelmä. Ensimmäinen rata on otettu käyttöön vuonna 1863.

Lontoon metroverkoston pituus on noin 400 km, asemia kaikkiaan 270 ja linjoja 11. Linjoja ei ole merkitty numeroin, vaan ne on nimetty ja jokaisella on oma värinsä, esimerkiksi Central Line on punainen, District Line vihreä ja Bakerloo ruskea.

Maanalaisella pääsee kätevästi paikasta toiseen ja esimerkiksi vaikkapa Heathrown lentokentälle (Piccadilly Line). Linjoja vaihtaessa joutuu joskus kävelemään "maileittain" riippuen tietenkin mille linjalle pyrkii ja mihin suuntaan (westbound, southbound tms) on menossa. Paikka paikoin tullaan isolla tavarahissillä maan uumenista katutasolle tai päinvastoin.

Päästäkseen metroon portti on avattava voimassa olevalla lipulla. Tällaista systeemiä toivoisin Helsinkiinkin!

Mielestäni Lontoon maanalaisessa kuulutukset toimivat. Kerrotaan seuraava asema ja mille linjoille asemalla voi vaihtaa, kerrotaan myös siitä onko mahdollisia viivästyksiä odotettavissa ja aina junan pysähtyessä kuuluu "Mind the gap between the train and the platform!" Sama varoitus on maalattu laituriinkin.

Lontoon Undergroundilla on mukava matkustaa ja kyllä me taas matkustimmekin, vaikka apostolinkyytiäkin tuli harrastettua tuntikaupalla.

Nostalgiaa

Kesälomamme alkajaisiksi matkustimme Lontooseen, jonne saavuttuamme tajusimme, että siitä on tasan 20 vuotta, kun olimme ensimmäisellä yhteisellä ulkomaanmatkalla ja silloinkin Lontoossa. 

Silloinen reissu oli minulle turistimatka, mutta Markulle opiskelureissu. Kurssi järjestettiin University of East Londonissa ja me asuimme Lancaster Hall -hotellissa Bayswaterissa.

Joka aamu minä saatoin Markun undergroundilla yliopistolle ja palasin keskustaan turistiksi. Eikös meillä ollutkin romanttista silloin uutena? Tosin voisin vieläkin tehdä saman tempun, sillä meillä on edelleenkin tosi mukavaa keskenämme!

Muistelimme siis ensimmäisenä päivänämme menneitä. Muistimme, kuinka Lancaster Gaten aseman lippukopissa olleella tummaihoisella hemmolla oli niin turpeat huulet, että ne juuri ja juuri mahtuivat naamaan, mutta puheesta ei ottanut selvää erkkikään. Muistimme oikopolun (Elms Mews), jota käytimme kulkiessamme hotellilta metrolle ja takaisin. Siellä se on edelleen.

Vanhoilla kulmilla oli myös The Mitre, jossa olen sittemmin käynyt ystäväni Riitankin kanssa ja Markkukin lukuisilla Lontoon visiiteillään.

Lounaan (burgerit) söimme tämänkertaisen majapaikan lähellä sijaitsevassa pubissa (Gloucester Arms), mutta illalliselle matkasimme Taorminaan. Ei sentään Sisiliaan, vaan italialaiseen ravintolaan Craven Terrace-kadulle, jossa silloin kaksi vuosikymmentä sitten asuimme. Taorminastakin on jäänyt muisto: pöydässä oli parmesanraastepurkki, jonka pyysimme viemään pois, koska se HAISI meidän mielestämme oksettavalle. Tarjoilija kehotti vielä lisäämään sitä pasta-annokseen!!! Hullu, totesimme. 

Niin ne ajat muuttuvat ja parmesania voi syödä nykyään tuosta vaan eikä haise yhtään pahalle.

Maittavan illallisen päätteeksi harrastimme liikuntaa. Kävelimme Kensington Gardensin läpi kotikulmille katsomaan illan jalkapallomatsia. Hollanti voitti!