Dubrovnik, Adrianmeren helmi

Dubrovnikilla on loistava menneisyys. Se on ollut itsenäinen tasavalta, sillä on ollut suuri laivasto joskus ammoisina aikoina ja muutenkin se on ollut merkittävä solmukohta Venetsian ja Konstantinopolin välillä. Loistavahan Dubrovnik on nykyäänkin. Toki kaupunki sai osansa Balkanin sodasta, mutta esimerkiksi Toulousen kaupunki Ranskasta ja UNESCO ovat auttaneet sodan tuhojen korjaamisess ja kaupungin historiallisen vanhan kaupungin entisöimisessä.

Dubrovnik on ERITTÄIN suosittu turistikohde ja sen huomasi. Me olimme liikkeellä liki ennen kukonlaulua, mutta siitä huolimatta väkeä oli kuin pipoa ja poislähtiessämme klo 15 porukkaa oli ainakin miljoona!

Dubrovnikin vanha kaupunki ei poikkea muista vanhoista kaupungeista oikeastaan muuten kuin vähän ehkä kokonsa puolesta. Yksi iso pääkatu, josta haarautuu kapeita sivukatuja ja - kujia. Matkamuistomyymälöitä, kahviloita ja ravintoloita vieri vieressä. 

Toki Dubrovnikin vanhaa kaupunkia kiertävä kaupunginmuuri antaa paikalle oman leimansa, mutta muuten ei pysäytä.

Hieno sää oli piste iin päälle tänä päivänä. Keskiviikkona on ohjelmassa kotimatka, mutta sitä ennen saamme vielä nauttia Cavtatin rennosta rantaelämästä.

Viiniä ja ostereita Pelješacin niemimaalla

Palasimme Korculan saarelta aamutuimaan takaisin Pelješacin niemimaalle, joka on hyvin kuuluisaa viininviljelyaluetta. Toki siellä kasvatetaan myös oliiveja, taateleita, viikunoita, manteleita ja niin edelleen. Niemimaa on hyvin vihreä ja vehreä.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Matuškon viinitilalla, joka on täkäläisittäin iso tekijä. No, se näkyi siinäkin, että talon eteen oli karautettu uudenkarhee Maserati!

Iso talo on iso talo ja viinit sen mukaisia, mutta toista oli Androvicin viinitilalla, jota pyörittää isä, äiti, poika ja isoäiti, joka vastaa pääasiassa talon herkullisesta juustosta. Nuori poika esitteli meille sujuvalla englannin kielellä viininvliljelystä ja tilan tarinasta ihailtavasti. Androvicin perheellä on käynyt kunnon munkki: joku kalifornialainen on keksinyt heidän punaviininsä ja ostaa suurimman osan vuosittain tuotettavasta noin 10000 pullon tuotannosta!

Sen jälkeen kun aamupäiväviinit oli maisteltu, Juulia-opas tarjosi halukkaille mahdollisuuden muurikävelyyn Stonista Malistoniin. Muuri on rakennettu aikoinaan Dubrovnikin tasavallan puolustusvartioksi, ja on nykyään tietenkin nähtävyyskäytössä.

Ensimmäinen nousu on vaativahko, mutta muuten reilun puolen tunnin kävely on helppo. Toki tassujaan on syytä tarkkailla, ettei lennä kaaressa aidan yli vuorenrinteille.

Ennen Malistonin kylää on suola-altaita eli täällä "tuotetaan" kristallisuolaa. Tämä vuosi on ollut huono suolavuosi sateiden takia, joten suolavesialtaat ovat edelleen täynnä vettä eikä "satoa" voi korjata. Hyvinä satovuosina altaat kuivavat, jolloin suola voidaan kerätä markkinoille.

Malistonin kylässä meillä oli lounas, jonka alkuruokana oli Pelješacin niemimaan herkkua: ostereita. Monien matkalaisten naamailmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa, kun osteriannos tarjottiin eteen. Ei muuta kuin ääntä kohti!

Myöhään iltapäivällä saavuimme Balkanin kiertomatkamme viimeiseen majoituspaikkaamme Cavtatin kylässä Dubrovnikin ulkopuolella. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja merivesi kimalsi. Me Riitan kanssa käyskentelimme Cavtatin kylän keskustaan, ensin lasilliselle ja lopuksi illalliselle, mutta parasta motä koimme oli uskomattoman kaunis auringonlasku. Kuvia siitä ei saa, mutta verkkokalvolle piirtyi jotakin ennennäkemätöntä.

Korcula

Sunnuntaina Juulia-oppaallamme oli vapaapäivä ja meillä matkalaisilla omatoimipäivä.

Me Riitan kanssa käänsimme töppöstemme kärjet kohti Korculan vanhaa kaupunkia, jossa olimme edellisenä iltana illastaneet.

Korcula (lausutaan oikeasti Kortsula) sijaitsee Pelješacin niemimaan edustalla vartin merimatkan päässä mantereesta. Korcula on yksi Kroatian suosituimmista lomakohteista, ehkäpä vaikka eristäytyneisyytensä takia.

Sää oli täydellinen, jopa siinä määrin, että iltapäiväkahvilla katukahvilassa hikipisarat helmeilivät ohimoilla ja käsivarret punoittivat.

Korculan vanha kaupunki on todella pieni. Normaalilla tahdilla läpikävely veisi 10 minuuttia, mutta löntystellen ja jokaiseen kujaan kurkistellen saa kulumaan jopa 20 minuuttia!!! Vanhan kaupungin asemakaava on ikäänkuin lehden mallinen: keskellä iso ruoti, josta lähtee muutama pienempi (sivu)ruoti.   Paljon kahviloita ja yhtä paljon matkamuistomyymälöitä. Siinäpä se. Loppupäivän vain nautimme olostamme.

Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunki

Lauantaiaamu valkeni Sarajevossa sateisena ja koleana. Juulia-opas ei antanut armoa, vaan kaikkien kävelykierroksesta kiinnostuneiden tuli olla klo 8.00 hotellin ala-aulassa vallmiina ja mielellään sään mukaisesti pukeutuneena.

Niin täällä Balkanilla kuin monissa muissakin Etelä-Euroopan maassa historiallisia kohteita esittelemässä on aina oltava paikallisopas mukana. Sarajevossa meitä opasti Riad-niminen nuori poika.

Kierros alkoi Bašcaršijasta eli Sarajevon vanha basaarista ja historiallisesta keskustasta. Eli käytännössä  Sarajevon vanhasta kaupungista, jossa on aikoinaan ollut eri ammattiharjoittajien mukaan nimettyjä katuja. Nykyään sellaisenaan on jäljellä vain Kupariseppien katu. Olimme niin varhain liikkeellä, että kojut eivät vielä olleet avoinna, mutta parin tunnin kuluttua oli jo kuhinaa.

Seuraavaksi pyörähdettiin ihastelemaan uudessa loistossaan paistattelevaa Sarajevon kaupungintaloa, joka ei ole enää kaupungintalo eikä ole ollut sitä edes Bosnian sodan aikana. Siitä huolimatta se pommitettiin totaalisesti. Viime vuosina talo on palautettu entiseen loistoonsa, mutta käyttötarkoitusta kuulemma vielä mietitään. 

Rakennus on habsburgilaisen rakennustaiteen täydellinen ilmentymä.

Ensimmäisen maailmansodan lähtölaukaus ammuttiin Sarajevossa 28.6.1914, kun Gavrilo Princip ampui Itävallan arkkiherttua Franz Ferdinandin ja hänen puolisonsa Sofien Latinalaisen sillan kupeessa.

Bosnialaiset ovat kovia poikia juomaan kahvia ja sen huomasi Sarajevossakin. Kuppiloita on tuhka tiheään ja kahvin kyytipojaksi on tarjolla toinen toistaan makeampia leivonnaisia. Mekin sorruimme yhteen, siis jaoimme sen. Onneksi, muutenhan täällä pullistuu yli kylkiensä.

"Coffee has to be as black as the devil, as hot as hell, as pure as an angel and as sweet as love."

Sarajevosta jäi ikävä kyllä lohduton mielikuva. Osasyynsä on varmasti säällä, mutta kyllä luodinreikin kyllästämät talojen seinät ja sisääntuloteiden varsia reunustaneet kommunistivallan aikaiset kerrostalokolossit toivat toivottomuuteen lisäkerrointa. Bosnia ja Hertsegovina on Balkanin maista kaikista heikoimmilla esimerkiksi elintason kannalta, mutta myös hyvin sekavan hallintojärjestelmänsä takia.

Lauantai-illaksi saavuimme takaisin Kroatiaan. Maisemat rupesivat taas hivelemään silmää: smaragdinvärisenä kimalteleva Adrianmeri, vehreys ja auringonpaiste - ah. 

Seuraavaksi olemme kaksi yötä Korculan saarella, joka on yksi Kroatian edustan 1000 saaresta ja saaren nimi lausutaan Kortsula.

"Ei saa unohtaa, mutta pitää antaa anteeksi"

Tänään perjantaina lähdimme Kroatiasta kohti Bosnia ja Hertsegovinaa, jonka nimi on virallisesti ja-sanalla kirjoitettu. Nimen jälkimmäistä osaa kirjoitetaan monella tapaa, mutta menköön tässä alkuvaiheessa suomalaisittain noin niin kuin kirjoitin.

Tämän tekstin otsikko tulee siitä tosiasiasta, että tämän hataran ja huteran valtioluomuksen historia ja varsinkin lähihistoria on verinen eivätkä kaikki bosnia-hertsegovinalaiset halua sitä edes muistella. Toteavat vain, että ei saa unohtaa.

Bosnian sodassa kuoli kaikkiaan yli 100000 ihmistä, suurin osa siviilejä ja joukossa tottakai suuret määrät lapsia. Valtaosa kuolleista oli bosniakkeja eli muslimeja. 1,8 milj ihmistä muutti näiltä alueilta lopullisesti pois maanpakoon, jopa 40000 naista raiskattiin ja 60% rakennuksista tuhoitui.

Bosnian sota päättyi vuonna 1995 Daytonissa Ohiossa solmittuun rauhaan, jota oli mielestäni valmistelemassa Ahtisaaren Martti.

Bosnia-Hertsegovina on monimutkainen maa. Täällä on kolme kansanosaa: kroaatit, bosniakit ja serbit. Maa on jakautunut kahteen osaa: serbien hallinnoimaan sekä toiseen, jossa on kroatit ja bosniakit sekaisin. Jokaisella alueella on omat moninkertaiset hallinnot ja maassa on kaikkiaan noin 140 ministeriä. Opetusministereitäkin on kuulemma tusinan verran. 60% maan budjetista menee kaoottisen hallinnon pyörittämiseen.

Bosnia-Hertsegovina on sydämenmuotoinen maa, joka sijaitsee pääasiassa sisämaassa, mutta maalla on myös noin 20 km rantaviivaa. Kyseinen kaistale katkeisee itseasiassa Kroatian rantaviivan tuolta osin!

BiH on naapurimaittensa tapaan hyvin vuoristoinen. Viljelysmaata on varsin vähän, mutta jonkin verran on tupakka-, vihannes- ja viiniviljelmiä. Ja muutamia kilipukkejakin juoksenteli teiden varsilla.

Meidän pääasiallinen päiväkohteemme oli Mostarin kaupunki Neretva-joen varrella. Kaupunki on tuttu historian kirjoituksesta. Kroaatit pommittivat Neretva-joen ylittävän sillan Bosnian sodan aikana ja siitä tuli sodan symboli. Nyt silta on rakennettu uudelleen ja on tarinan siivittämänä täydellinen turistipyydys.

Minulle kävi tänään elämäni yksi suurimmista munauksista. Rupesin majapaikkaamme tultuamme siirtämään kuvia iPadille ja edelleen Facebookiin ... ja painoin epähuomiossa tai kiireessä "Poista kaikki". Sinne meni siemenperunatkin enkä edes viitsi kerrata tuntemuksiani. Onneksi Riitan kamerasta löytyi joku kuva päivän varrelta.

Mostar on hyvin turkkilaisvaikutteinen kaupunki eikä vähiten siksi, että ottomaanit ovat vaikuttaneet siellä. Kävimme niin moskeijassa kuin perinteisessä turkkilaisessa kodissakin, mutta muuten vanha kaupunki vilisi turisteja.

Mostarista ajoimme Sarajevoon, joka otti meidät vastaan noin +10-asteisena ja vesisateessa. Muutenkin Sarajevo näytti iltahämärässä lohduttomalle eikä näkymää parantaneet sisääntulotietä reunustaneet kommunistivallan aikaiset elähtäneet kerrostalokolossit! 

Huomenna on päivä uusi ja minä muistan tästedes olla poistamatta yhtään kuvaa kamerastani.

Dobrodošli Balkanille

Alkusyksyn lomamatka suuntautuu tänä vuonna (2014) Balkanille. Matkaseurana minulla on entinen työkaverini Riitta ja meille molemmille tämä niemimaa on uusi tuttavuus. Käymme vikon mittaisen kiertomatkan aikana kolmessa (3) eri maassa: Kroatiassa, Montenegrossa ja Bosnia-Hetsegovinassa. Kroatiassa vietämme suurimman osan matkasta.

Turska Airin lento laskeutui täysin ajallaan Dubrovnikiin, jossa meitä oli vastassa TEMA-matkojen opas Juulia Saarinen. Olemme siis valmismatkalla. Loimme pikaisen silmäyksen matkaseuraamme ja tunsimme itsemme nuoriksi, vaikkemme eilisen teeren poikia olla kumpikaan. No, eipä anneta ikäkysymysten haitata ja itse asiassa seurue tuntuu varsin mukavalle.

Juulia ja kuljettajamme Antonio toivat meidät Mliniin, noin vartin matkan päähän Dubrovnikista. Tuloillalle oli aikataulutettu illallinen, joka antoi esimakua tulevasta ähkystä. Olipa mukava kellahtaa mahansa viereen nukkumaan.

Ensimmäinen varsinainen lomapäivä alkoi katsauksella huoneemme parvekkeelta. Sinäkin varmaan pitäisit näkymästä (en ollut vaihtanut vielä tuossa vaiheessa oikeaa kellonaikaa kameraan):

Aamiaisen jälkeen bussimme lähti kohti pienenpientä Montenegroa. Maa ei kuulu EU:hun kuten esimerkiksi Kroatia, joten rajamuodollisuudet saattavat olla pitkäpiimäisiä. Me kuitenkin pääsimme suitsait sukkelaan sekä Kroatian että Montenegron rajasta ylitse. 

Päivän kohteemme oli UNESCOn maailmanperintökohde Kotor, mutta ennen kuin saavutimme määränpään kiersimme Kotorinlahtea ainakin sata kilometriä.

Maisemat ovat vaikuttavia. Korkeita dinaarisia vuoria, kuulemma Alppien jatkeita, smaragdinväristä Adrianmerta ja muutenkin huikaisevan kaunista.

Näitä Balkanin kohteita on hallinnut milloin kukakin. Napoleonkin on pullistellut Kotorissa ja välillä ottomaanit (=turkkilaiset), välillä Itävalta-Unkari jne. Kotorin vanha kaupunki on tyypillinen vanha kaupunki muureineen ja kapeine katuineen, joilla kulkee viljalti turisteja. Tänäkin päivänä satamassa kellui risteilijä, joka oli tuonut mm. brittejä paikalle, ja oli siellä laumoittain japsejakin.

Opastetun kaupunkikierroksen jälkeen meillä oli hetki omaa aikaa ennen lounasta. Käveleskelimme Riitan kanssa kujilla ja kävimme postissakin, koska ensimmäiset kortit piti saada matkaan.

Lounaspaikkana oli Bar&Restaurant Astoria ja ruokaa oli taas yllin kyllin. Varsinkin jälkiruuaksi tuodusta tiramisusta olisi riittänyt koko pöytäseurueelle. Huh huh! Astoria oli kelpo paikka, jos ei ota huomioon sitä, että seurueemme nuorin jäsen sai elävää ravintoa alkuapalaksi: salaatin seassa luikerteli piiiiiiiitkä mato! Sen jälkeen tyttöriepu katseli pääruokaansa epäröivästi, mutta kyllä porsas oli kuollut.

Me sulatimme tiramisua kiipeämällä Neitsyt Marian Parannuksen kappelille. Ilma muuttui iltapäivällä paahtavan kuumaksi, jos syystä nouseminen sai hikipisarat ohimoille. Hyvää jalkatreeni joka tapauksessa. 

Kiertolaiselämää?

Ettei blogin seuraajien tai lukijoiden elämä kävisi kovin tylsäksi, polkaisen taas uuden kisan käyntiin. Tämänkertainen otsikko on jokseenkin mystinen ja kiehtova, mutta niin on kohdekin. Arvaatko jo näiden parin lauseen perusteella, minne tieni vie tällä kertaa? Ehkä et, joten annan sinulle myöhemmin muutaman tehtävän ratkaisemista helpottavaa vihjettä.

Tälläkin kertaa kaikki omalla nimellä ja/tai tunnistettavalla nimimerkillä itsensä likoon laittavat arvuuttelijat/kommentoijat osallistuvat autenttisen tuliaisen arvontaan. Osallistumisaikaa on tämän tekstin julkaisuhetkestä aina 2.10.2014 saakka.

Lähden matkalla hyvän ystäväni Riitan kanssa. Hän on myös entinen työkaveri ... en sanonut vanha työkaveri, koska hän ei ole vanha, hänhän on nuorempi kuin minä.
Tulemme todellakin viettämään kiertolaiselämää, sillä emme asetu taloksi kohteissa kuin korkeintaan pariksi yöksi kerrallaan. Emme saa ainoastaan kahta kärpästä (= maata) samalla iskulla, vaan niitä tulee kolme, joskin yhdessä niistä olemme sekä meno- että tulosuunnassa.

Kiertolaiselämämme vie meidät niemimaalle, joka on meille kaikille tuttu
a) turkin kielen vuoriketjua tarkoittavasta sanasta
b) ... ikävä kyllä myös sodista, varsinkin 90-luvun alusta 2000-luvulle saakka
c) samannimisestä makkarasta, jota en kyllä enää nykyään tunnista olevan olemassakaan.

Mikä onkaan niemimaa, jonne matkamme vie?

Osallistu arvuutteluun, kommentoi tekstejä myös matkan aikana ... ja VOITA!

Ellalla kävi satumainen tuuri! Markun amerikkailainen huopahattu (HUOM! Markulla on kaksi huopahattua) toimi arvontapönttönä ja kaikkien kommentoijien nimillä varustetut lappuset oli laitettu hattuun. Ellan nimellä varustettu lappu nousi eikä tässä ole yhtään kotiinpäin vetoa. Peli on avointa ja reilua.

Lahja (kuva alla) on pakattu postitusvalmiiksi ja lähtee Koillismaalle ensimmäisenä arkena.