Pääosaa näyttelee SÄÄ

Tiedän, että Menomonoissa on käyty kurkistelemassa, että eikö tänne ala ilmaantua minkäänlaista raporttia Obertauernin hiihtoviikoilta. Ei vaan ole ollut juuri mitään raportoitavaa.

Samat vuosien mittaan kerrotut jutut ja vitsit on kerrottu ja naurettu niille itse pää punaisena tai nauratettu muita matkaseuralaisia. Kumma kyllä, ovat hakeutuneet uudelleenkin kuulolle.

YouTravelin oppaana on huumorintajuinen (onneksi) porilainen Tiia Porri tai Piia Torri. Kyllä se tuo eka vaihtoehto on oikein. Tällä viikolla hänellä on täällä noin parikymmentä vierasta, mutta hänen kanssaan laskee vain Taneli, ei-muista-vanha-erkkikään Erkki ja vaimonsa Henna (oik. Helena) ja legendaarinen Team Läsikikasa. Näillä mennään.

Obertauernin viikko on alkanut sään puolesta alavireisesti. Sunnuntaita vasten yöllä oli tullut 10 cm uutta lunta, joka tarkoitti möykkelikköisiä rinteitä. Minä otin perstuntuman alppeihin heti kärtelyssä ja sittenpä koko päivä olikin yhtä tarpomista. Nousi sisu kaulaan. Sunnuntaina oli lisäksi tsiljoona ihmistä liikkeellä.

Maanantaiaamuna satoi silkkaa vettä. Ensimmäinen nousu tehtiin kuomuttomalla tuolihissillä, joten siinä kastuivat vaatteet ja naama tuli pestyä toistamiseen. Ja taas. Ensimmäisessä mäessä päällään. &€/:%}<~%%$!!!!

Nousin vielä toiveikkaana Zehnerkarbahnilla ylös, josko siellä olisi kuivempi keli. Katinkontit. Tuprutti märkää lunta niin, ettei omia käsiään nähnyt. Join kupillisen kahvia ja ajoin kabiinilla takaisin kylään. Lounaan jälkeen Markkukin liittyi viehättävään seuraani.

Illansuussa ennen auringonlaskua hotellimme vastarinteeseen paistoi aurinko ja taivas oli selkeä. Toivottavasti se tietää hyvää tälle päivälle. En ole vielä raottanut verhoja.

Suuntana Salzburger Land, osoitteena Obertauern

Taas on se aika vuodesta, jolloin Team Läskikasa kokoaa itsensä ja lähtee puikkarinteeseen.

Tämänvuotisen reissun kohdemaa on Itävalta, itse asiassa useamman vuoden jälkeen. Lennähdämme Salzburgiin, josta kohteeseen eli Obertauerniin on noin puolentoista tunnin bussimatka.

Nettifaktan perusteella Obertauernin hiihtoalue sijaitsee kahden kunnan alueella (Pongau ja Longau - kuinka kekseliästä!). Kuntien raja kulkee Radstädter Tauern Passilla, siis korkealla vuorilla.

Obertauernin maisemat ovat tulleet tunnetuksi myös vuonna 1966 filmatusta Beatlesin Help! -elokuvasta. Paikka oli tarinan mukaan valittu sen vuoksi, että se oli ainoa paikka, jossa oli lunta filmausaikaan.

Nyt ei muuta kuin pakkauspuuhiin.

Jokainen kommentoija, joka jättää tunnistettavan jäljen blogikirjoituksiin aikavälillä 24.1. - 7.2., osallistuu taas arvontaan, jonka pääpalkintona on jotakin spektaakkelimaista!

Obertauernin hiihtoloman harvoja postauksia kommentoineiden kesken suoritettu arvonta meni vähän yliajalle, mutta suoritettiin kuitenkin. 

500 000 shillinkiä lähtee postin mukana Kellerille, joka kommentoi ensimmäistä kertaa ja heti onni potkaisi. Onnittelut Koillismaalle!

Loma Toscanassa numero tre: i biglietti e la cucina italiana

Lomaamme Toscanassa on nyt juuri kutakuinkin puoli vuotta, joten suunnitelmallisen luonteeni mukaisesti valmistelevia toimenpiteitä on ihan pakko tehdä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Sitä en kuitenkaan toivo, että puolet lomasta kuittautuu hyvällä suunnittelulla. No way.

Talohan on vuokrattu ja varausmaksu maksettu. Karttakin on ostettu ja sitä taannoin taas tutkittu. Talomme lähimaastossa on toinen toistaan mielenkiintoisempia toskanalaisia kukkulakaupunkeja ja vähän isompiakin mestoja, mutta ehtiikö kaikissa käymään, se jää nähtäväksi.

Viimeisimmät valmistelutoimenpiteet liittyvät matkantekoon ja vähän myös paikan päällä oloon.

Lähdemme Suomesta keskiviikkona 13.7. Valitsimme reitin Turusta Tukholmaan sen takia, että paatti on perillä aamutuimaan (6.30 lokal tid), jonka takia matkamme joutuu vähintään kolme tuntia kauemmas Saksassa. Jonnekin Hampurin, Hannoverin tienoille, kenties jopa kuuluisiin Kasselin mäkiin saakka.

Turusta Tukholmaan -reitille valitsimme kaiken lisäksi paalupaikan, jonka pitäisi taata meille ykkös- tai kakkosruutu heti keulavisiirin takana. Hanaa!

Paluumatkallakin on kiire, mutta eri syistä. Työ kutsuu Markkua jo torstaiaamuna 18.8., joten ennakkosuunnitelmamme parista extrapäivästä Sveitsissä typistyvät kahteen yöhön ja yhteen päivään tai vaihtoehtoisesti yhteen yöhön Sveitsissä ja toiseen jossakin Saksan puolella. Joka tapauksessa kaasupoljinta on painettava tiukasti ja väsymättä, jotta ehdimme Tukholmaan tiistai-illaksi. Sieltä tulemme suoraan Helsinkiin. 

Tästä se muotoutuu vähitellen.

Paikan päällä oloa ajatellen olen tietenkin miettinyt, että miten pysymme siellä hengissä. Toki ihan kotoisia eväitä voi valmistaa sielläkin, mutta olisihan se lähes irvikuva, jos Toscanassa vääntäisi poronkäristystä ja pottumuusia tai keittäisi hernekeittoa. Ravintolassakin voi ruokailla, mutta siitä menee tenho, jos joka päivä istuu valmiiseen pöytään. Sellainen valinta vaikuttaa budjettiinkin!

Pitsaa, pastaa, risottoa, tuoreita vihanneksia, hedelmiä, leipää, antipastoja, pannacottaa, tiramisua ja ties mitä. Olen poiminut talteen italialaisten ruokien ohjeita. Niitä, joita olen itse tehnyt tai jotka ovat kuvauksen perusteella "miun maun mukkaa". Mitä ei osata, loput sävelletään. Tässä kohtaa rakas sisareni nauraa itsensä tärviölle. Minäkö muka improvisoin ruuanlaitossa!!! Jää nähtäväksi.

Bongasin netissä australialaiskokkien Stephanie Alexanderin ja Maggie Beerin kirjan "Toscanalainen keittiö", joka ei valitettavasti ollut ostettavissa verkosta eikä liioin ollut kirjakauppojemme valikoimissakaan. Jätin ilmoituksen www.tori.fi - sivuille ja ehkä noin vartin kuluttua ilmoituksen jättämisen jälkeen espoolainen nainen tarjosi kirjaa minulle kympillä. Kiinni veti.

Kävin hakemassa kirjan paikan päältä Ruukinrannasta ja ensimmäisellä selauksella löysin sieltä muutaman toteutettavan ruuan tai leipomuksen.

Alexanderia ja Beeriä mukaellen "Se oli erikoislaatuinen kokemus ja ikimuistoinen seikkailu - ei vain siksi, että valmistimme joka päivä yhdessä ihanaa ruokaa, jonka melkein aina nautimme ulkona säteilevässä auringonpaisteessa, vaan myös siksi, että Toscana on ihmeen kaunis."

Näillä eväillä etenemme. 

Loma Toscanassa -projektiin liittyviä ruoka-, juoma- ja muita kokemuksia voit huoletta käydä tsekkaamassa myös www.hyvaaruokahalua.blogspot.com. Toscanaan liittyvät tekstit löytyvät tunnisteen "La cucina italiana" alta.

Alla prossima volta!

Kymppitonni rikki

Menomonot-blogin kävijälaskurissa paukahti kymppitonnin kuparinen rikki! Näettekö, kun tuuletan? Kiitän kaikkia teitä, jotka käytte uskollisesti tai vähemmän säännöllisesti vilkaisemassa tekstejäni. 

Minä tykkään kirjoittaa, mutta erityistä mielihyvää tunnen siitä, että joku lukee kirjoituksiani. Yritän saada kirjallisesta tuotoksesta mahdollisimman moni-ilmeistä käyttämällä kulloinkin tunnelmaan sopivia kielikuvia, sanoja ja ilmauksia. Aina ajatus ei lennä eikä kynä kirjoita. 

Tykkään myös matkustaa, joten Menomonoissa yhdistyy kaksi lempipuuhaa. Kirjoittaminen onnistuu vähemmälläkin budjetilla, kun taas matkustelu vaatii taloudellisia panostuksia eikä siten ole meikäläiselle ihan kokopäiväduuni. Kiva olisi, jos olisi.

Matkustamisessa minulle hienointa on lähtöhetki. Esimerkiksi lentoaseman transit-alueelle tultuani minut valtaa eufoorinen tunne "nyt mennään". Kaikki on vielä edessäpäin. Se on huikeaa.

Olen edelleen sitä mieltä, että Sydney on maailman kaunein kaupunki. Kakkosena tulee San Francisco. Eurooppalaisista kaupungeista listan kärjessä ovat Lontoo, München ja Berliini.

Kapkaupunkia kehutaan myös silmiä hivelevän kauniiksi, mutta sielläpä en ole käynyt. Haaveissa se tosin on.

Blogitekstien elävöittämiseksi on oltava aiheeseen liittyviä HYVIÄ kuvia. Meidän kameratilanne ei ole tällä hetkellä parhaassa mahdollisessa kunnossa. Se on korjattavissa hankkimalla uusi valokuvauslaite.

Sitten ei muuta kuin iloisiin kuulemiin, näkemiin ja lukemisiin!

Ohjelmassa seuraa ohjelmanmuutos

Olen merkkipäivänäni matkoilla, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että saksalaiset juhlivat samana päivänä Saksojen yhdistymisen vuosipäivää. Täällä on tänään 3.10. palkallinen vapaapäivä ja joka paikka täynnä kuin kuuluisa Turusen pyssy. Ja aurinkokin paistaa pilvettömältä taivaalta, joten turisti on ihan pihalla näitten saksalaisten kanssa.

Meillä piti olla tänään shoppailupäivä = KaDeWe, mutta sehän on kiinni. Eipä sitten ollut.

Hätäpäissäni yritin keksiä Riitalle korvaavaa huvia, mutta laihanlaiseksi anti jäi. 

Uusi aamiaispaikka sentään löytyi Raumerstrasselta, se on samassa korttelissa tuolla takapuolella. Sen jälkeen ajelimme ratikalla Scheunenvierteliin, Berliinin entiseen juutalaiskaupunginosaan, jossa ei ollutkaan mitään katseltavaa. 

Sieltä edelleen Spreen toiselle puolelle kirpputorille ja Berliinin tuomiokirkkopuistoon. Saksalaiset perivät kirkkoon sisäänpääsymaksun, joten ei muuta kuin "eteenpäin, sanoi mummo lumessa".

Olin ajatellut, ettemme käy Checkpoint Charliella, koska se on ihan roskaa, mutta kävimme silti.

Syntymäpäiväillaksi olen varannut meille pöydän hyvästä pihviravintolasta (Filetstück). 

Toivottavasti se kruunaa tämän pienen lomasen Berliinissä ... paitsi, että huomenna aiomme pistäytyä siellä KaDeWella, joka on poikkeuksellisesti auki sunnuntaina. Kaufhaus Des Westens on Euroopan toiseksi suurin tavaratalo Harrodsin jälkeen ja kokemus sinänsä.

Otteita Berliinin historiasta

Ensimmäisenä päivänä oli kierretty lähes kaikki must see - nähtävyydet Berliinissä, joten seuraavana päivänä oli vuorossa historiallinen teema.

Café Esquinassa nautitun aamiaisen jälkeen hyppäsimme M10 -ratikkaan kohti Nordbahnhofia. 

Lentokentältä majapaikkaamme tullessa olin pannut merkille Gedänkstätte Berliner Mauer kompleksin eli siihen suuntaan pyrimme. Riitan toivelistalla oli nähdä edes palanen aitoa Berliinin muuria ja se toive toteutui. Kävimme vielä päivän päätteeksi katsastamassa myös East Side Galleryn, josta löytyy kuuluisa Breshnevin ja Honeckerin pussailukuva. Siitä en nyt lisää tähän kuvaa.

Gedänkstätte Berliner Mauer oli kattava kooste muurista, sen rakentamisesta, toiminnasta sen ympärillä ja ennen kaikkea ihmiskohtaloista. Entisen muurin paikalle on pystytetty pitkästi muuria symboloivaa tilataidetta.

Matka jatkui, kunnes siihen tuli pieni mutka matkaan. S-juna, jolla meidän oli tarkoitus päästä seuraavaan kohteeseen, olikin peruttu ja myös sitä seuraavaakaan ei ollut tulossa. Siispä suunnitelma B käyttöön.

Pääsimme kuin pääsimmekin Putlitzbrückelle, joka on sellaisenaan vain silta, jonka keskivaiheilla on muistomerkki.

Muistomerkkiin liittyy toisen maailmansodan ikävää historiaa. Putlitzbrückeltäkin lastattiin kymmeniä tuhansia juutalaisia kuolemanleireille menneisiin juniin. Muistomerkin tekstissä sanotaan teoksen kuvastavan laituria ja portaita, joita ei kenenkään ihmisen enää tarvitsisi kävellä!

Taannoin Hesarin lauantailiitteessä oli juttu Berliinin ei-niin-kuuluisista nähtävyyksistä ja niiden joukossa mainittiin myös Grünewaldissa sijaitseva Gleis 17, josta oli lähetetty juutalaisia valtavia määriä Auschwitziin, Riikaan, Theresienstadtiin, Sachsenhauseniin jne. Olisikohan se ollut maaliskuussa 1943, kun sieltä oli lähtenyt joka päivä juna, jossa oli 1000-2000 ihmistä matkalla kuolemaan.

Vaikuttava kohde.

Grünewaldista ajella köröttelimme vielä Spandauhun kahville.

Pitkän odottelun jälkeen saimme kylmää kahvia ja huonoa palvelua. Mainitsin kahvista, ja edeskäypä lupasi tuoda uudet, mutta ehkä niillä ei ollut kuumaa kahvia. Valkoviini oli taattua saksalaista laatua Rheinlandista.

Ja kuten aiemmin totesin kävimme vielä päivän päätteeksi East Side Galleryssa, josta pääsee kotinurkille suoraan ratikalla. Sen verran päivän kävelykierros painoi koko kehossa, että söimme iltaruuan Café Esquinassa heti "lenkiltä" tultuamme emmekä vaivautuneet enää uudelleen kylille. 

Yölamppu sammui ainakin minulla jo klo 21. 

Berlin, du bist so wunderbar!

Vuosittaisen merkkipäiväni tienoossa olen perinteisesti matkoilla. Tottakai haluaisin olla matkoilla oman mussukan kanssa, mutta jonkunhan on meidänkin porukassa tienattava, niinpä Markku ahkeroi Helsingissä ja minä hurvittelen maailmalla.

Tällä kertaa olen, yllätys yllätys, Berliinissä. Matkaseura ei ole nytkään missään tapauksessa huonompaa kuin kotikutoinen kumppani, sillä mukana matkalla on entisaikojen työkaveri Riitta. 

Hän ei ole koskaan aiemmin käynyt Saksassa, saati Berliinissä, joten "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Pyysin Riittaa suutelemaan Saksan maaperää, kun laskeuduimme lentokoneesta, mutta kumma kyllä, ei suostunut!!!

Majoitumme Prenzlauer Bergissä Markulle ja minulle tutussa asunnossa, joka antaa lomalle erilaisen, hotellimajoituksesta poikkeavan miellyttävän säväyksen. Asunnon lähimaastosta löytyy kymmenittäin mukavia kuppiloita, joista saa berliiniläisittäin aamiaista aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään. Alueen kuuluisin Frühstück-mesta on Anna Blume Kollwitzstrassella, jonne ei kannata pyrkiä viikonloppuna ilman pöytävarausta. Me kävimme siellä heti ekana aamuna eli torstaina. 

Kuten sanottua Berliini on Riitalle uusi tuttavuus. Sen takia ensimmäinen päivä rakentui tunnetuimpien nähtävyyksien ympärille. 

Aamiaisen jälkeen ostimme 72 tunnin (3 vrk) lipun julkisiin liikennevälineisiin ja hyppäsimme U2:een kohti Alexanderplatzia. Maailmankello, Fernsehturm, Rotes Rathaus, Neptunenbrunnen, Nikolaiviertel.

Välillä lepuutimme jalkojamme Spree-joen rantakahvilassa, jossa oli superhidas palvelu. 

Seuraavaksi taas U-bahnilla Potsdamer Platzille, jossa on muuten Euroopan ensimmäiset automaattiset liikennevalot. Siemens on pystyttänyt valopylvään sinne jo 1920-luvulla. Aina oppii jotakin uutta. 

Ei muuta kuin yöppöstä toisen eteen ja kohti Brandenburger Toria. Riitan mielestä portin viereinen holocaust- muistomerkki oli päivän vaikuttavin kokemus. Tässä vaiheessa päivää alkoi olla jo kohtuullisen hikiset oltavat, ja minun hoksottimeni keskittyivät vesipullon ostomahdollisuuden etsimiseen.

3.10. tulee kuluneeksi 25 vuotta Saksojen yhdistymisestä. Tiedossa on maankaatojuhlat, jos näkee valmistelut juurikin Brandenburger Torin ja Reichstagin ympärillä. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä kävelemään Strasse des 17. Junia kohti Siegessäulea. Katu oli suljettu ja muutettu juhla-alueeksi. 

No, katselimme muuta. Esimerkiksi liittokanslerin pyykkikoneeksi kutsuttua "toimistoa" ja hulppeaa päärautatieasemaa.

Tässä vaiheessa päivää olimme olleet jalkojen päällä paahtavassa auringonpaisteessa yli neljä tuntia, joten katsoimme viisaimmaksi lähteä kotiin päin. S-junalla Zoologischer Gartenille, sieltä vielä ohimarssi Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis-Kirchen sivuitse lähimmälle U-bahnasemalle.

Mitä opimme torstaipäivästä? Vesipullo on oltava plakkarissa koko ajan, muuten tulee huono olo. Täällä on kesäisen lämmintä ja liikkuminen kuluttaa. 

Katsotaanpa, menikö oppi perille seuraavana päivänä!