torstai 23. kesäkuuta 2016

Loma Toscanassa numero cinque: dopo tre settimane

Kolmen viikon kuluttua olemme toivottavasti jo hyvää vauhtia lähestymässä Saksan maaperää. Silloin takana on päivän ajomatka Tukholmasta ja kohteena Hildesheim.
Aika kuluu kuin siivillä. Pikkuhiljaa erilaisia järjestelytoimenpiteitä on tullut tehtyä. Meno- ja tulolaivamatkat on maksettu, samoin loma-asunnon loppulasku, joka tarkoitti sitä, että saimme paluupostissa osoitteen minne mennä.
Minulla kulkee koko ajan mukana muistilappu, johon lisään mieleeni putkahtelevia lomaan liittyviä asioita. Mielessäni pyörii myös ajatuksia pakkaamisesta. Mitä kaikkea sinne pitää ottaa mukaan? Toisekseen rauhoittelen aina matkoille lähtiessämme, että emme mene ihmisasutuksen ja/tai sivistyksen ulkopuolelle, joten eiköhän tuolta saa ostettua sitä, mitä tarve vaatii. Ja jos ei saa, sitten on pärjättävä ilman.

Shoppailin eilen Suomalaisessa Kirjakaupassa Marita Joutjärven ja Vittorio Gianninin "Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana" -kirjan sekä Gummeruksen suomi-italia-suomi -sanakirjan.


Kahlasin Joutjärvi&Gianninin kirjaa illalla ja ah, sieltä löytyi jo jotakin, jota varmasti kokeilen joko lomamme aikana autenttisesti Toscanassa tai fiilistelen jälkikäteen täällä kotisaaressa. Esimerkiksi Costolette di agnello alla griglia (Valkoviinimarinoidut lampaankyljykset) saavat pelkästään kuvana minut kuolaamaan.

Ti piace viaggiare e buon cibo? Incontri piacevoli qui!