Wiltshire once again

Minulle tarjoutui oivallinen mahdollisuus pitää pieni breikki ja lähteä Markun mukana Englantiin, Wiltshireen ja tarkemmin vielä Bradford-on-Avoniin. En kieltäytynyt tarjouksesta. Markku osallistui koulutukseen ja minä sain viettää päiväni niin kuin parhaaksi katsoin.

Majoituimme Markun kollegan Christianin kotona.

Maanantaina Markulla oli lyhyt päivä (päättyi jo klo 13), joten minä ehdin tehdä reilun tunnin kävelylenkin Christianin vaimon Eleanorin ja heidän Mavis-koiransa kanssa. Täällä annetaan koirien juosta irtaallaan. Mavisille tosin piti laittaa hihna aina, kun lähistöllä oli pyöräilijöitä, joiden perään tämä tyttönen pinkaisi mielellään tuhatta ja sataa.

Olemme käyneet Bradfordissa muutama vuosi taaksepäin, joten muistinkin jotakin täältä. Esimerkiksi Tithe Barnin. Nunnaluostarin omistama hervoton varasto/lato, johon paikalliset maanviljelijät olivat aikoinaan joutuneet luovuttamaan tietyn osan sadostaan - kirkon hyväksi - verona (tithe tarkoittaa veroa).

Tithe Barn ulkoa

Tithe Barn sisältä

Maanantaina iltapäivällä hyppäsimme junaan kohti Salisburya. Heti on todettava, että englantilainen, yksityistetty rautatiesysteemi ei toimii sveitsiläisen vastaavan tarkkuudella. Joka ainoa juna, jota käytimme, oli myöhässä.
Salisburyn käynnin taustalla oli osaksi uteliaisuus ja osaksi mielenkiinto Bradfordia ympäröivään seutuun. Uteliaisuus-aspekti liittyy pariin veänäläismieheen, jotka ovat käyneet ihastelemassa Salisburyn huikeaa katedraalia plus samalla jättäneet hermomyrkkyä jälkeensä.

Salisburyn Cathedral on mykistävän kokoinen kolossi, mutta sisätiloiltaan se ei ole niin vaikuttava kuin olettaa sopii. Johtuu osin varmaan siitäkin, että ao. uskontokunnan kirkot eivät ole välttämättä suunnattoman koristeltuja niin kuin vaikka katoliset kirkot, kreikkalaiskatolisista puhumattakaan.

Tiistaille olin suunnitellut itselleni päiväretken Trowbridgeen, joka on vain 6 minuutin junamatkan päässä. Christian sai lähes halvauksen, kun hän kuuli sen. Trowbridgeen!!! Never, there's nothing. Hänen täydellinen kauhistus sai minut muuttamaan suunnitelmiani ja kävin Bathissa (junalla 12 min  ja juna oli myöhässä!) joulumarkkinoilla.

Ennen kuin lähdin Bathiin nautin nice cup of tea in a fancy tearoom in Bradford citycenter. Herkullista, oikeasti.

Bathin joulumarkkinoilla ei ollut jouluista tunnelmaa tai minä en ainakaan saavuttanut sitä, koska siellä satoi kaatamalla vettä. Muutenkaan ne eivät poikenneet saksalaisista joulumarkkinoista ainakaan edukseen, ehkä sateella oli myös merkityksensä.
Bath Abbeyssa en käynyt, koska olen siellä joskus käynyt. En käynyt myöskään Roman Bathsissa, koska sielläkin olen käynyt. Pulteney Bridge oli suunnitelmissani, mutta jäi käymättä sateen takia. Pulteney Bridge on samanlainen kuin esimerkiksi Ponte Vecchio Firenzessä.

Mukava muutaman päivän lomanen teki hyvää. Pitkät yöunet, hyvää englantilaista pubiruokaa ja vähän muutakin, mitäpä muuta sitä kaipaa.

Miami Beach ja vähän muuta

Key Westin juhlapäivien jälkeen seurueemme palasi takaisin Floridan niemimaalle ja asettui pariksi vuorokaudeksi Miami Beachille. Hotellimme Beach Park Hotel, jota en suosittele kenellekään, sijaitsi oivallisella paikalla ajatellen Ocean Drivea ja varsinaista Miami Beachia. 

Hotelli oli selkeästi kuubalaisomistuksessa, jossa ei sinällään ole mitään kummallista, mutta palvelu oli ala-arvoista eikä hotellin taso todellakaan vastannut netin antamaa kuvaa. Heti kättelyssä meillä meinasi tulla tenkkapoo majoituksen maksamisen kanssa. Minun luottokortti ei kelvannut eikä Markunkaan, vaikka molemmilla oli taatusti limiittiä käyttämättä. Vastaanottovirkailija totesi, että "olette käyttäneet liian usein korttejanne, niin pankkinne on sulkenut ne". Että mitä? Lopulta Markun firman kortti kelpasi.

Tiedoksi vielä, että meidän molempien luottokortit toimivat alkuepisodin jälkeen moitteettomasti muissa Miami Beachin ja myöhemmin Naplesin paikoissa, joissa niitä tarjosimme.

Miami Beach on oma kaupunkinsa eikä naapurikaupungin Miamin rantalähiö. Se on myös yksi suosituimmista Yhdysvaltojen rantalomakohteista. Suurin osa Miami Beachin asukkaista on ulkomaalaista alkuperää eikä sitä voinut olla huomaamatta katukuvassa.

Miami Beach on loputtoman pitkä hiekkaranta, josta avautuu suoraan Atlantin valtameri. Meidän vierailun aikana Atlantilta kävi melkoinen puhuri, joten rantavahtien kopeissa liehuivat liput vaarallisista ja tosi vaarallisista merivirroista. Markku ja Eeli-Oskari uskaltautuivat molempina aamuina rantaan - ei uimaan, vaan hyppimään aaltoja vastaan.

Pastellinsävyinen rantavahdin koppi

Miami Beachin eteläisen osa on tietenkin South Beach ja siellä kulkee kuuluisa Ocean Drive, jonka varrella on ns. Art Deco -alue, jonka hotellit ja muut rakennukset on rakennettu pääasiassa 20-40 luvuilla. Esimerkiksi ikoninen Colony-hotellin fasadi on tullut tutuksi Miami Vice-sarjasta.
Minun mielestä SoBen (South Beach) Art Deco District on näyttävämpi kuvissa kuin paikan päällä nähtyvä. Tai itseasiassa iltavalaistuksessa se oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisenkin arvoinen.

Kokemisesta sen verran, että Ocean Drive ja sen kuppilat olivat vailla vertaa. Mieletön meteli, mielettömän kokoiset juoma-astiat (kuvassa punaviinilasissa on 24 cl!, muut ovat ämpärin kokoisia), mielettömän vähissä vaatteissa kulkevia naisia ja mielettömän hienoja autoja, joilla esimerkiksi tusinaräppärit ajelivat edestakaisin, todennäköisesti kiinnittääkseen noiden lähes alastomien naisten huomion.

Koska viivyimme Miamissa vain kaksi yötä, katsoimme parhaaksi osallistua opastetulle kierrokselle sen sijaan, että lähtisimme kahdella autolla ajelemaan päättömästi johonkin - mihin?

Saimme hyvän tuntuman Miamista. Pilvenpiirtäjiä, huippuhienoja Suomessa rakennettuja risteilyaluksia valmiina Karibialle, toinen toistaan upeampia julkkisten (David Beckman, Sylvester Stallone,  Ricky Martin, Jennifer Lopez etc) huviloita, mutta myös mielenkiintoinen Wynwood huikeine muraaleineen.

Wynwood on entinen teollisuusalue, joka elää nykyään uutta tulemistaan taiteen, muodin ja ravintolakulttuurin kautta.

Jos Wynwood on kutsumanimeltään Little San Juan suuren puertoricolaisväestön takia, kuubalainen Little Havanna on ehdottomasti kuuluisampi. Siellä oli oikea kuubalaistunnelma, vaikken koskaan Kuubassa ole käynytkään. Sikarin valmistusta, pelaajia Domino Parkissa, mojitoa kunnon kolpakollinen.

Seurueemme toinen autollinen jäi Miamiin shoppailemaan siksi, kunnes heidän lentonsa lähtisi Fort Lauderdalesta Kööpenhaminan kautta Suomeen.

Me Markun kanssa annoimme Moonikalle ohjeen ajattaa meidät Tamiami (Tampa-Miami) Trailia kohti Naplesin rantakaupunkia, jossa yöpyisimme vielä ennen viimeistä huikosta kohti Tampaa, josta lensimme Reykjavikin kautta Helsinkiin.

Tamiami Trail kulkee Everglades suoalueen läpi ja siellä on mahdollista nähdä alligaattoreita jopa tiellä. Me emme onneksi törmänneet niihin tiellä, mutta näimme niitä elävänä yhdessä kansallispuiston kohteessa. Siellä niitä rötkötti raukean näköisenä.

Tamiami Trailin varrella oli myös varoitustauluja Florida panthereista, joka ei tarkoittanut sitä, että puskasta olisi hypännyt joku sashabarkov tai joku jääkiekkoilija eteen, vaan Floridanpuuma on todellinen eläin, mutta äärimmäisen uhanalainen. Emme nähneet liioin eläintä emmekä Florida Panthersin pelaajia. 

Sen sijaan näimme Yhdysvaltojen pienimmän postitoimiston, joka palvelee lähistön Miccosukee ja Seminole -alkuperäisasukkaita.

Viimeinen etappimme ennen kotilähtöä oli Naplesin rantakaupunki Meksikonlahden puolella. Täysin eurooppalainen ja italialainen fiilis, tarkoittaahan nimikin Napolia suomeksi. Huikean kaunis hiekkaranta.

Sellainen oli tämänkertainen Amerikan matka. Hyvä reissu, kannatti tehdä.