New Yorkin matkalle lähdettäessä julkaisin tekstin, jossa arvuuttelin Ison Omenan sijoittumista maailman kauneimpien/viehättävimpien/sykähdyttävimpien/yms kaupunkien/kohteiden listalla.
Lopputulos on nyt tiedossa: ei sijoitu kärkinelikkoon (1. Sydney 2. San Francisco 3. Rooma 4. Praha), vaan viidenneksi heti Prahan jälkeen.
New Yorkissa on aivan mahdottomasti nähtävää ja koettavaa eikä siihen tietenkään pääse viikossa sisälle millään. On hienoja yksittäisiä asioita kuten esim. Central Park tai pilvenpiirtäjät tai hauskat keltaiset taksit, mutta ne eivät kuitenkaan saa sydäntäni pamppailemaan "sillä tietyllä tavalla".
New York ja etenkin Manhattan on kallis, siis superkallis. Täällä on paikka pakoin ihmisiä yhtä lailla kaaokseksi asti kuin Hong Kongissa, tippaaminen kyrsii ja etenkin se, että yhä useammin ravintoloissa jo lisäävät automaattisesti palvelumaksun hintaan. Ja yleensä se on 20%, vaikkei palvelu sitä vastaisikaan.
Summa summarum: hienoja elämyksiä piirtyi silti verkkokalvolle ja mielen syviin sopukoihin.
En sano, etteikö kannata käydä. Toki.
torstai 28. kesäkuuta 2012
Omaleimaista New Yorkia
Keräsin tähän tekstiin asioita, jotka ovat minun mielestä omaleimaisia New Yorkille, miksei osittain koko Amerikan Yhdysvalloille.
Katujen nimikyltit ovat juuri niin amerikkalaisia kuin olla voi. Ylhäällä roikkuva Broadway-kyltti kertoo poikittaiskatua ajavalle, että seuraava katu on Broadway. Ei tarvitse kadunkulmissa ihmetellä, että missä ollaan, mikä maa.
Jos Saksassa on joka puolella Ausfahrt-nimisiä kyliä tai kaupunkeja, täällä on solkenaan Oneway-nimisiä katuja!
New Yorkissa on paaaaaaaaaljon pilvenpiirtäjiä. Alla olevassa kuvassa upea Helmsley Building.
Hotellimme nurkalla oli paikallinen paloasema (FD, Fire Department), jolta oltiin tietenkin oltu mukana myös 11.9.2001 -tapahtumissa ja palomiehiä oli menetetty.
NYPD:llä oli joku asema majapaikkamme lähellä, mutta en koskaan onnistunut saamaan siitä kunnollista valokuvaa. Poliiseja näkyi kyllä katukuvassa, mutta en kehdannut ruveta heitä kuvaamaan. Tiedä vaikka istuisin jossakin paikallisessa jailhousessa jostakin periamerikkalaisesta syystä.
Poliisiautoja olin kyllä kuvannut eikä tämä paras otos ole, mutta on nyt tyytyminen.
Tämähän se melkoinen parkkipaikka on. Olin ensin sitä mieltä, että tämä on autoliike, mutta väärässä olin. Parkkiin haluavat jättävät avaimet parkkipaikan hoitajalle, joka parkkeeraa autosi ja sitten kun tarvitset sitä, parkkimies toimittaa kaarasi portille. Ei sovellu ainakaan ihan 10 minuutin parkkeeraamiseen.
Yellow caps eli keltaiset taksit kuuluvat NYCin katukuvaan kuin nenä päähän. Varsinkin iltaisin katukuvaa oli hauska seurata. Takseja on ainakin tsiljoona ja täällä käytetään paljon taksia. Parhaiten taksin saa heiluttamalla kättään kadunvarressa. Kun katolla vilkkuu valo, auto on vapaa, mutta turha sitä valoa on tiirailla, ei muuta kuin hanska heilumaan.
Entisinä aikoina kaikkiin vähintään kuusikerroksisiin taloihin piti rakentaa vesisäiliö tai -säiliöitä asukkaiden vedenkäyttöä varten. Nyttemmin pilvenpiirtäjien katoilla näitä ei enää näy. Ovat keksineet nykyaikaisemmat systeemit!
Tässä suosittu vaihtoehto Mäkkärille: SHAKE SHACK. Netin mukaan yrityksen juuret ovat hodarikatukärryissä!!!
Tämä kyseinen Shake Shack sijaitsi hotelliamme vastapäätä ja sinne oli aina ulos asti ulottuva jono. Brooklynin puolella vastaavanlaista jonotusta ei ollut huomattavissa, mutta suosittu kuulemma on. Me emme käyneet.
New York sightseeing - osa 3 (final episode)
Keskiviikko oli viimeinen kokonainen päivämme New Yorkissa. Ohjelmassa oli ainoastaan kiertoajelupaketin viimeinen osa eli ns. alakaupungin kierros.
Downtown merkitsee yleensä kaupungin keskustaa, mutta täällä Nykissä koko Manhattan on keskustaa, joten tässä tapauksessa downtown on ymmärrettävä saaren alaosana.
Tällä kertaa oppaamme ei ollut aasialainen eikä amerikkalainen, vaan kovaääninen Jose, joka mölisi ja huusi kuin sumutorvi tai pasuuna tai joku muu mölytoosa. Hän oli varmaan omasta mielestään valtavan vitsikäs, mutta jo alkumatkasta toivoimme, että olisimme pian Lower Manhattanilla ja pääsisi tuostakin mokomasta kailottajasta.
Taas kierreltiin samoja tuttuja kulmia: Empire State Building, Madison Square Garden, Macy's, Flatiron Building.
Ylläolevaa kuvaa katsoessani mietin, että miksihän se on otettu! Sitten muistui mieleen Josen jorinoista, että tällä Greenwich Villagen kadulla (en muista numeroa) olevat katuvalopylväät ovat New Yorkin ensimmäiset ja niitä kutsutaan putoaviksi kyyneliksi (dropping tears).
Washington Square Parkin reunalla on komea riemukaari, joka on pystytetty George Washingtonin virkaanastujaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Esikuva varmaan jostain Ranskasta.
Manhattanin puistot ovat olleet aikanaan hyvinkin epämiellyttäviä paikkoja huumeporukoineen ja muine hörhöineen. Vuosina 1993-2001 New Yorkin pormestari Rudy Giuliani kunnostautui rikollisuuden vähentämisessä, kaupungin puhdistamisessa ja asukkaiden elintason nostamisessa. Osaksi varmasti sen takia keskeisimmät puistot ovat rauhallisia pikkukeitaita sykkivässä kaupungissa.
Tämän jälkeen oli pakko päästä Josesta eroon. Jäimme Chinatownin kulmilla pois kyydistä ja suunnistimme kohti Pikku-Italiaa, onhan italialainen ruoka mielestämme maailman parasta heti poronkäristyksen, karjalanpiirakoiden ja mämmin jälkeen!
Maittava lounas Casa Bellassa ja takaisin pysäkille.
Ajoimme paikalle, jossa pitäisi olla kaksoistornien muistomerkki, mutta me ei löydetty sitä. Ja siitä sain aihetta kävellä niska jäykkänä muutaman korttelin välin ... vaikkeivat rakkoiset jalkani sitä olisi toivoneetkaan. Onneksi tuli bussi ja pelasti meidät siltä kurjimukselta.
Pitäköön muistomerkkinsä aitauksessa, jos siltä kerran tuntuu.
Uusia tornitaloja nousee samoille paikoille ja taisinpa lukea uutisista, että joku korkeimman talon viimeinen palkki olisi asetettu paikoilleen tällä viikolla. Talon yläilmoissa työskentelevillä ei sovi olla korkean paikan kammoa!
Kierroksen päätteeksi menimme kotikulmilla irkkupubiin katsomaan Espanja-Portugali -ottelun lopun --- ja huonosti kävi. Olimme niin portugalilaisten puolella.
Downtown merkitsee yleensä kaupungin keskustaa, mutta täällä Nykissä koko Manhattan on keskustaa, joten tässä tapauksessa downtown on ymmärrettävä saaren alaosana.
Tällä kertaa oppaamme ei ollut aasialainen eikä amerikkalainen, vaan kovaääninen Jose, joka mölisi ja huusi kuin sumutorvi tai pasuuna tai joku muu mölytoosa. Hän oli varmaan omasta mielestään valtavan vitsikäs, mutta jo alkumatkasta toivoimme, että olisimme pian Lower Manhattanilla ja pääsisi tuostakin mokomasta kailottajasta.
Taas kierreltiin samoja tuttuja kulmia: Empire State Building, Madison Square Garden, Macy's, Flatiron Building.
Ylläolevaa kuvaa katsoessani mietin, että miksihän se on otettu! Sitten muistui mieleen Josen jorinoista, että tällä Greenwich Villagen kadulla (en muista numeroa) olevat katuvalopylväät ovat New Yorkin ensimmäiset ja niitä kutsutaan putoaviksi kyyneliksi (dropping tears).
Washington Square Parkin reunalla on komea riemukaari, joka on pystytetty George Washingtonin virkaanastujaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Esikuva varmaan jostain Ranskasta.
Manhattanin puistot ovat olleet aikanaan hyvinkin epämiellyttäviä paikkoja huumeporukoineen ja muine hörhöineen. Vuosina 1993-2001 New Yorkin pormestari Rudy Giuliani kunnostautui rikollisuuden vähentämisessä, kaupungin puhdistamisessa ja asukkaiden elintason nostamisessa. Osaksi varmasti sen takia keskeisimmät puistot ovat rauhallisia pikkukeitaita sykkivässä kaupungissa.
Tämän jälkeen oli pakko päästä Josesta eroon. Jäimme Chinatownin kulmilla pois kyydistä ja suunnistimme kohti Pikku-Italiaa, onhan italialainen ruoka mielestämme maailman parasta heti poronkäristyksen, karjalanpiirakoiden ja mämmin jälkeen!
Maittava lounas Casa Bellassa ja takaisin pysäkille.
Ajoimme paikalle, jossa pitäisi olla kaksoistornien muistomerkki, mutta me ei löydetty sitä. Ja siitä sain aihetta kävellä niska jäykkänä muutaman korttelin välin ... vaikkeivat rakkoiset jalkani sitä olisi toivoneetkaan. Onneksi tuli bussi ja pelasti meidät siltä kurjimukselta.
Pitäköön muistomerkkinsä aitauksessa, jos siltä kerran tuntuu.
Uusia tornitaloja nousee samoille paikoille ja taisinpa lukea uutisista, että joku korkeimman talon viimeinen palkki olisi asetettu paikoilleen tällä viikolla. Talon yläilmoissa työskentelevillä ei sovi olla korkean paikan kammoa!
Kierroksen päätteeksi menimme kotikulmilla irkkupubiin katsomaan Espanja-Portugali -ottelun lopun --- ja huonosti kävi. Olimme niin portugalilaisten puolella.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
New York sightseeing - osa 2 (night loop)
Tiistain toisen nähtävyyskierroksen piti olla öinen kiertoajelu (night loop), mutta eipä täälläkään ole pilkkopimeää vielä klo 18 - 21 välillä, jolloin "yölinjat" lähtevät.
Anyways, lähdimme matkaan. Tällä kertaa oppaana oli ihan pesunkestävä amerikkalaistyttö, joka kertoi, että hänen työkaverikseen on tullut suomalainen Mikko-niminen opas. Mikko oli läpäissyt opaskurssin ja toimii siten täällä Nykissä kiertoajeluoppaana. Sillä lailla.
Iltakierros kaarsi Times Squaren ohitse Broadwayta alas kohti Flatiron Buildingia, joka on rakennettu vuonna 1902 ja josta lyödään vetoa, että kaatuuko se vai ei. Vielähän tuo on pysynyt pystyssä. Flatiron Buildingia kutsutaan myös Silitysrautataloksi!
Tällaisia samantyylisiä taloja on Torontossa mielin määrin. Tuntuu, että kyseinen rakennustyyli on ollut siellä enemmän sääntö kuin poikkeus.
Reitti kulki Greenwich Villagen, Nolitan ja Sohon lävitse Manhattan Bridgelle, josta oli muuten hieno näkymät viereiselle Brooklyn Bridgelle. Onkohan se niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan takana?
Kiertoajelupakettiimme kuuluu neljä (4) eri kierrosta, joista yksi on erillinen Brooklyn-kierros. Nyt sitä ei tarvitse eikä ole järkeä tehdä, koska tämä "yölinja" kierteli riittävästi niillä kulmilla.
Brooklynin puolelta on tosi upeat näkymät Etelä-Manhattanille. Parhaiten näkymät tallentuvat omalle verkkokalvolle ja tuonne mielensopukoihin.
Anyways, lähdimme matkaan. Tällä kertaa oppaana oli ihan pesunkestävä amerikkalaistyttö, joka kertoi, että hänen työkaverikseen on tullut suomalainen Mikko-niminen opas. Mikko oli läpäissyt opaskurssin ja toimii siten täällä Nykissä kiertoajeluoppaana. Sillä lailla.
Iltakierros kaarsi Times Squaren ohitse Broadwayta alas kohti Flatiron Buildingia, joka on rakennettu vuonna 1902 ja josta lyödään vetoa, että kaatuuko se vai ei. Vielähän tuo on pysynyt pystyssä. Flatiron Buildingia kutsutaan myös Silitysrautataloksi!
Tällaisia samantyylisiä taloja on Torontossa mielin määrin. Tuntuu, että kyseinen rakennustyyli on ollut siellä enemmän sääntö kuin poikkeus.
Reitti kulki Greenwich Villagen, Nolitan ja Sohon lävitse Manhattan Bridgelle, josta oli muuten hieno näkymät viereiselle Brooklyn Bridgelle. Onkohan se niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan takana?
Kiertoajelupakettiimme kuuluu neljä (4) eri kierrosta, joista yksi on erillinen Brooklyn-kierros. Nyt sitä ei tarvitse eikä ole järkeä tehdä, koska tämä "yölinja" kierteli riittävästi niillä kulmilla.
Brooklynin puolelta on tosi upeat näkymät Etelä-Manhattanille. Parhaiten näkymät tallentuvat omalle verkkokalvolle ja tuonne mielensopukoihin.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
New York sightseeing - osa 1
Hankimme neljän (4) reitin kiertoajelupaketin, josta toteutimme tänään tiistaina puoliltapäivin ensimmäisen osan (Uptown Loop).
Lähtöpaikka on aivan majapaikkamme nurkalla ja kyttäsimme, josko monena päivänä lippuja myymässä ollut Komlanvi olisi ollut paikalla, mutta valitettavasti bonukset menivät nyt jollekulle muulle.
Uptown Loop kiersi Keskuspuiston ja kävi Harlemissa asti. Reissu kesti parisen tuntia. Kakskerrosbussia ajoi Carlos ja oppaana oli aasialaistaustainen nainen. Louvan puhe oli valsin hauskaa kuunneltavaa ilman r-kiljaimia. Ennen kieltoajelun päättymistä hän muistutti useampaan otteeseen, että hän ja Callos ovat palveluammatissa ja tipit ovat heille hyvin hyvin tälkeitä!
Okei. Aivan ensin kameranlinssiin tarrautui aivan hotellimme lähellä sijaitseva Hearst Building. 46 kerroksinen rakennus, jonka alimmat kerrokset on rakennettu kalkkikivestä ja jos oikein ymmärsin tässä kyseisessä rakennuksessa on huomioitu paljon ympäristöystävällisiä asioita.
Columbus Circlen jälkeen bussi kaartoi kohti Lincoln Centeriä, josta löytyy mm. Metropolitan Opera ja NYC Ballet.
Upper West Side, missä bussi kierteli, asuu huomattavan paljon kuuluisuuksia ja muita raharikkaita, mm. Yoko Ono, joka asuu edelleen Dakota Housessa.
Pohjoisimmillaan käytiin Hudson-joen ylittävän George Washington -sillan lähistöllä. GWB on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä silloista. Rikkana rokassa olemme olleet itsekin, kun kesäkuussa 2009 ylitimme sillan matkalla Philadelphiasta Rhode Islandille.
Carlos kurvasi doubledeckerinsä kohti Harlemia, joka on alunperin ollut maanviljelysmaata ja saanut nimensäkin hollantilaisen Haarlemin mukaan.
Harlemissa on kuuluisa Apollo Theater, jossa on edelleen päivittäin amatöörilaulajilla mahdollisuus kokeilla siipiään ja ponnahtaa suureen julkisuuteen. Apollo Theaterissa ei ole tuomareita, vaan aploodien määrä kertoo onnistumisesta tai sitten ei.
Ehkäpä kuuluisin Apollosta maailmankaikkeuden tietoisuuteen tullut laulaja ja esiintyjä on Michael Jackson, joka yli 40 vuotta sitten suoritti siellä ensiesiintymisensä.
Bussimatkan loppu olikin museomaili, jota me tramppasimme jo lauantaina. Nousimme pois kyydistä vähän ennen Times Squarea ja menimme salaattilounaalle.
Lähtöpaikka on aivan majapaikkamme nurkalla ja kyttäsimme, josko monena päivänä lippuja myymässä ollut Komlanvi olisi ollut paikalla, mutta valitettavasti bonukset menivät nyt jollekulle muulle.
Uptown Loop kiersi Keskuspuiston ja kävi Harlemissa asti. Reissu kesti parisen tuntia. Kakskerrosbussia ajoi Carlos ja oppaana oli aasialaistaustainen nainen. Louvan puhe oli valsin hauskaa kuunneltavaa ilman r-kiljaimia. Ennen kieltoajelun päättymistä hän muistutti useampaan otteeseen, että hän ja Callos ovat palveluammatissa ja tipit ovat heille hyvin hyvin tälkeitä!
Okei. Aivan ensin kameranlinssiin tarrautui aivan hotellimme lähellä sijaitseva Hearst Building. 46 kerroksinen rakennus, jonka alimmat kerrokset on rakennettu kalkkikivestä ja jos oikein ymmärsin tässä kyseisessä rakennuksessa on huomioitu paljon ympäristöystävällisiä asioita.
Columbus Circlen jälkeen bussi kaartoi kohti Lincoln Centeriä, josta löytyy mm. Metropolitan Opera ja NYC Ballet.
Upper West Side, missä bussi kierteli, asuu huomattavan paljon kuuluisuuksia ja muita raharikkaita, mm. Yoko Ono, joka asuu edelleen Dakota Housessa.
 |
| Dakota-talo, jonka edessä John Lennon murhattiin 8.12.1980 |
Carlos kurvasi doubledeckerinsä kohti Harlemia, joka on alunperin ollut maanviljelysmaata ja saanut nimensäkin hollantilaisen Haarlemin mukaan.
Harlemissa on kuuluisa Apollo Theater, jossa on edelleen päivittäin amatöörilaulajilla mahdollisuus kokeilla siipiään ja ponnahtaa suureen julkisuuteen. Apollo Theaterissa ei ole tuomareita, vaan aploodien määrä kertoo onnistumisesta tai sitten ei.
Ehkäpä kuuluisin Apollosta maailmankaikkeuden tietoisuuteen tullut laulaja ja esiintyjä on Michael Jackson, joka yli 40 vuotta sitten suoritti siellä ensiesiintymisensä.
Bussimatkan loppu olikin museomaili, jota me tramppasimme jo lauantaina. Nousimme pois kyydistä vähän ennen Times Squarea ja menimme salaattilounaalle.
Mamma mia!
Se on esitetty ensimmäisen kerran Winter Garden Theatressa 18.10.2001. Tällä hetkellä se taitaa mennä melkein joka viikonpäivä ja ainakin parina päivänä on tarjolla päivänäytöskin. Että saavathan siinä laulaa Abbaa!
Musikaalin esityspaikka on joskus 1800-luvun loppupuolella perustettu Winter Garden Theatre. Istumapaikkoja on kaikkiaan yli 1500 ja aika lailla täysiltä rivit näyttivät eilenkin.
Esitys kesti 2½ tuntia, ja välillä oli 15 minuutin tauko. Nautimme väliaikajuomana viskin jäillä ja valkoviiniä NOKKAMUKEISTA! Kyllä on ihmeellistä täällä Ameriikassa! Ehkäpä tuohonkin liittyy joku vakuutusoikeudellinen juttu, että alkoholijuoma pitää tarjoilla turvallisesta astiasta. Ettei se vaan läiky vaikkapa vierustoverin rinnuksille, josta saattaisi joutua edesvastuuseen!
Otetaanpa uusiksi: Little Italy
Sunnuntaina kävimme Manhattanin eteläkärjessä ja Freemansille kulkiessamme huomasimme ohittavamme Pikku-Italian (Little Italy) tutustumatta siihen. Se jäi ilmiselvästi molempia vähän harmittamaan.
Päätimme korjata virheemme, koska meillä oli siihen tänään oiva tilaisuus.
Mutta ensin kävellä ropsuttelimme pääpostille ostamaan postimerkkejä.
Ihan hulppean näköinen rakennus, mutta postimerkkien ostopaikka oli kälyinen kolo, jossa tuli hiki!
Kun liimasimme merkkejä kortteihin, kylkeen liimautui samalla yksi paikallinen kylähullu muori (toim. huom.! kirjoittajan mielipide), joka kävi tinkaamaan, että mistä kaukaa ne nämä matkailijat ovatkaan kotoisin. Kun hän kuuli, että olemme Suomesta, hän kysyi ensimmäiseksi, että kuuluuko Suomi EU:hun. Ja sitten mummeli haukkui Kreikan maanrakoon. Lopulta paljastui, että hän oli itse kyproslainen.
Asioituamme postissa kiersimme Madison Square Gardenin sivuitse ja Pennsylvania-hotellin ohitse Macy's -tavaratalon kulmille ja siellä maanalaiseen. Edellisellä New Yorkin käynnillämme majoituimme juuri Pennsylvania-hotellissa, jonka vuoksi kävimme toteamassa paikan.
New Yorkin Little Italy on kutistunut sitten kulta-aikojensa mm. sen takia, että amerikanitalialaiset ovat muuttaneet Manhattanilta pois ja toisaalta siksi, että Chinatown leviää leviämistään.
Nousimme maanalaisesta pois Grand Streetillä, jonka pitäisi olla jo Pikku-Italiaa, mutta kyllä me kiinalaiselle katutorille tulimme.
Mulberry Street näyttää olevan italialaisen keittiön keskittymä. Vierivieressä toinen toistaan houkuttelevamman näköistä italialaista ravintolaa ja varmuuden vuoksi sisäänheittäjä kadulla kehumassa omaa paikkaansa maasta taivaaseen.
Valitsimme lounaspaikaksemme Il Cortile -nimisen ravintolan, joka ei huono valinta ollutkaan.
Lounaspastat huuhtoutuivat italialaisella valkoviinillä alas.
"Kotiin päin" palatessa kävelimme vielä niin, että sain kuvia edellisenä päivänä missatuista SoHon valurautataloista, eikös olekin hienoja?
Tänä aamuna oli ukkosta ilmassa ja säätietokin lupasi sadekuuroja koko päiväksi, mutta lounasaikaan näkyi jo vanhaa taivasta ja lämpötila oli ihan entisissä lukemissa.
Päätimme korjata virheemme, koska meillä oli siihen tänään oiva tilaisuus.
Mutta ensin kävellä ropsuttelimme pääpostille ostamaan postimerkkejä.
Kun liimasimme merkkejä kortteihin, kylkeen liimautui samalla yksi paikallinen kylähullu muori (toim. huom.! kirjoittajan mielipide), joka kävi tinkaamaan, että mistä kaukaa ne nämä matkailijat ovatkaan kotoisin. Kun hän kuuli, että olemme Suomesta, hän kysyi ensimmäiseksi, että kuuluuko Suomi EU:hun. Ja sitten mummeli haukkui Kreikan maanrakoon. Lopulta paljastui, että hän oli itse kyproslainen.
Asioituamme postissa kiersimme Madison Square Gardenin sivuitse ja Pennsylvania-hotellin ohitse Macy's -tavaratalon kulmille ja siellä maanalaiseen. Edellisellä New Yorkin käynnillämme majoituimme juuri Pennsylvania-hotellissa, jonka vuoksi kävimme toteamassa paikan.
New Yorkin Little Italy on kutistunut sitten kulta-aikojensa mm. sen takia, että amerikanitalialaiset ovat muuttaneet Manhattanilta pois ja toisaalta siksi, että Chinatown leviää leviämistään.
Nousimme maanalaisesta pois Grand Streetillä, jonka pitäisi olla jo Pikku-Italiaa, mutta kyllä me kiinalaiselle katutorille tulimme.
Mulberry Street näyttää olevan italialaisen keittiön keskittymä. Vierivieressä toinen toistaan houkuttelevamman näköistä italialaista ravintolaa ja varmuuden vuoksi sisäänheittäjä kadulla kehumassa omaa paikkaansa maasta taivaaseen.
Lounaspastat huuhtoutuivat italialaisella valkoviinillä alas.
"Kotiin päin" palatessa kävelimme vielä niin, että sain kuvia edellisenä päivänä missatuista SoHon valurautataloista, eikös olekin hienoja?
Tänä aamuna oli ukkosta ilmassa ja säätietokin lupasi sadekuuroja koko päiväksi, mutta lounasaikaan näkyi jo vanhaa taivasta ja lämpötila oli ihan entisissä lukemissa.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Brooklyn Bridge ja muuta mukavaa
Sunnuntaina päätimme matkustaa subwaylla Manhattanin eteläosiin. Tarkoituksenamme oli alunperin tutustua niin Tribecaan, SoHoon, Little Italyyn kuin ehkä Chinatowniinkin, mutta ahneellahan on tunnetusti kakkanen loppu.
Metrotunneli ei ole maailman puhtain paikka, mutta siitä huolimatta matkustaminen maan alla on helppoa ja joutuisampaa kuin trampata katuja ja seisoa jokaisen "WALK" ja "DON'T WALK" -kadun kulmassa odottamassa ylitystä.
Itseasiassa vielä kertaakaan ei olla nähty em. kylttejä eli lieneekö se urbaani legenda vai ovatko ameriikkalaiset poistaneet ne katukuvasta. Nykyään jalankulkijalle näytetään joko punaista tai valkoista "ukkoa".
Ajoimme E-junalla TriBeCan ja SoHon välimaastoon (pysäkki Canal St). TriBeCa (TRIangle BElow CAnal eli kolmio Canal Streetin alapuolella) on New Yorkin filmiteollisuuden keskus, joka on aikaisemmin ollut vain hylättyjä varastoja, mutta nykyään yksi trendikkäimmistä asuinalueista.
Jenkit ovat varsin keksiliäistä näiden nimiensä kanssa. SoHo ei ole Lontoon Sohon kopio, vaan tarkoittaa South of Houston eli Houston Streetin eteläpuoli!
Nolita puolestaan on Little Italysta pohjoiseen (NOrth of Little ITAly). Nokkelaa, eikä tässä vielä kaikki: NoMad (North of Madison Square Park), NoHo (NOrth of HOuston St), DUMBO (Down Ynder the Manhattan Bridge Overpass) ja varmasti vielä monia muita.
Miksi menimme juuri Tribecaan ja SoHoon? Siksi, että se on erinäköistä New Yorkia: valurauta-arkkitehtuuri kukoisti kaupungissa 1800-luvun lopulla ja juuri noilla kulmilla on kaikista eniten kyseisiä rakennuksia. En vaan löytänyt kameranlinssiin juuri sopivan viehättävää kuvattavaa, mikä vähän harmittaa.
Kun kerran olimme näillä kulmilla, askelsimme kohti Brooklyn Bridgeä, jota on valmistunut vuonna 1883 ja ollut aikoinaan maailman pisin riippusilta. Sillan ylitystä mainostetaan romanttiseksi, mutta meidän mielestä auringonpaahteessa ja valtavassa väentungoksessa ylityksestä oli romantiikka kaukana. Silta on myös pitkäaikaisten korjaustöiden kohteena, joten suurimmalla osalla matkaa kävelykaistalta ei nähnyt muuta kuin aaltopeltiseinät.
Silta on 1,8 kilometriä pitkä ja toki sieltä vaijereiden välistä on huikeat näkymät Manhattanin eteläkärkeen ja vaikkapa viereiselle Manhattan Bridgelle, joka näytti kaukaa paljon romanttisemmalle kuin tämä.
Sillalla kävellessämme kiinnitin huomion edellä menevän naisen reppuun ja siihen kiinnitettyihin maa- ja paikkakuntamerkkeihin. Päättelin, että hän käynyt kaikissa niissä paikoissa, mm. Ruotsissa! Enpäs malttanut olla kiihdyttämättä rinnalle ja mainitsematta, että "et oo sitten käynyt Suomessa!", johon nainen vastasi, että "actually yes, I have."
Siitähän saimmekin puheenaiheen. Pariskunta oli Pohjois-Carolinasta, mies jossakin konferenssissa täällä ja ovat käyneet kahdesti Suomessa, viimeksi viime kesänä matkalla Venäjälle. Kehuivat meitä suomalaisia ystävällisiksi, auttavaisiksi ja kielitaitoisiksi. Olivat muuten käyneet ravintola Kynsilaukassa syömässä!
Mutta miksi repussa ei ollut merkkiä Suomesta? Oli kuulemma jo lopettanut niiden keräilyn :)
Markku oli saanut vinkin kokemisen arvoisesta ravintolasta Little Italyn ja Little Indian välimaastossa, Nolitasta itään. Meillä oli osoite tiedossa ja olin tsekannut paikan netistä moneen kertaan etukäteen, ja ilman kaikkea sitä etukäteistietoa olisi iskenyt epäusko.
Kadun- tai oikeammin kujanpätkän päässä ei ollut muuta kuin taulu, jossa luki, että "jossakin" tarjotaan lounasta ma-pe klo 11-14 ja brunssia la-su samoihin aikoihin. Rohkeasti vain peremmälle, josta löytyi Freemans. Netin kuvista paikasta saa ehkä liian kiiltokuvamaisen kuvan, mutta se ei ollut sitä, mikä ei myöskään tarkoita, että käynti olisi ollut pettymys.
Ainutlaatuinen, sanoisinko ROUHEA, ei-niin-viimeisen-päälle miljöö, valtava puheensorina, ystävällinen henkilökunta, hyvä ja suhteellisen edullinen ruoka.
Kannatti löytää ja kokea.
Metrotunneli ei ole maailman puhtain paikka, mutta siitä huolimatta matkustaminen maan alla on helppoa ja joutuisampaa kuin trampata katuja ja seisoa jokaisen "WALK" ja "DON'T WALK" -kadun kulmassa odottamassa ylitystä.
Itseasiassa vielä kertaakaan ei olla nähty em. kylttejä eli lieneekö se urbaani legenda vai ovatko ameriikkalaiset poistaneet ne katukuvasta. Nykyään jalankulkijalle näytetään joko punaista tai valkoista "ukkoa".
Ajoimme E-junalla TriBeCan ja SoHon välimaastoon (pysäkki Canal St). TriBeCa (TRIangle BElow CAnal eli kolmio Canal Streetin alapuolella) on New Yorkin filmiteollisuuden keskus, joka on aikaisemmin ollut vain hylättyjä varastoja, mutta nykyään yksi trendikkäimmistä asuinalueista.
Jenkit ovat varsin keksiliäistä näiden nimiensä kanssa. SoHo ei ole Lontoon Sohon kopio, vaan tarkoittaa South of Houston eli Houston Streetin eteläpuoli!
Nolita puolestaan on Little Italysta pohjoiseen (NOrth of Little ITAly). Nokkelaa, eikä tässä vielä kaikki: NoMad (North of Madison Square Park), NoHo (NOrth of HOuston St), DUMBO (Down Ynder the Manhattan Bridge Overpass) ja varmasti vielä monia muita.
Miksi menimme juuri Tribecaan ja SoHoon? Siksi, että se on erinäköistä New Yorkia: valurauta-arkkitehtuuri kukoisti kaupungissa 1800-luvun lopulla ja juuri noilla kulmilla on kaikista eniten kyseisiä rakennuksia. En vaan löytänyt kameranlinssiin juuri sopivan viehättävää kuvattavaa, mikä vähän harmittaa.
Kun kerran olimme näillä kulmilla, askelsimme kohti Brooklyn Bridgeä, jota on valmistunut vuonna 1883 ja ollut aikoinaan maailman pisin riippusilta. Sillan ylitystä mainostetaan romanttiseksi, mutta meidän mielestä auringonpaahteessa ja valtavassa väentungoksessa ylityksestä oli romantiikka kaukana. Silta on myös pitkäaikaisten korjaustöiden kohteena, joten suurimmalla osalla matkaa kävelykaistalta ei nähnyt muuta kuin aaltopeltiseinät.
Silta on 1,8 kilometriä pitkä ja toki sieltä vaijereiden välistä on huikeat näkymät Manhattanin eteläkärkeen ja vaikkapa viereiselle Manhattan Bridgelle, joka näytti kaukaa paljon romanttisemmalle kuin tämä.
Sillalla kävellessämme kiinnitin huomion edellä menevän naisen reppuun ja siihen kiinnitettyihin maa- ja paikkakuntamerkkeihin. Päättelin, että hän käynyt kaikissa niissä paikoissa, mm. Ruotsissa! Enpäs malttanut olla kiihdyttämättä rinnalle ja mainitsematta, että "et oo sitten käynyt Suomessa!", johon nainen vastasi, että "actually yes, I have."
Siitähän saimmekin puheenaiheen. Pariskunta oli Pohjois-Carolinasta, mies jossakin konferenssissa täällä ja ovat käyneet kahdesti Suomessa, viimeksi viime kesänä matkalla Venäjälle. Kehuivat meitä suomalaisia ystävällisiksi, auttavaisiksi ja kielitaitoisiksi. Olivat muuten käyneet ravintola Kynsilaukassa syömässä!
Mutta miksi repussa ei ollut merkkiä Suomesta? Oli kuulemma jo lopettanut niiden keräilyn :)
Markku oli saanut vinkin kokemisen arvoisesta ravintolasta Little Italyn ja Little Indian välimaastossa, Nolitasta itään. Meillä oli osoite tiedossa ja olin tsekannut paikan netistä moneen kertaan etukäteen, ja ilman kaikkea sitä etukäteistietoa olisi iskenyt epäusko.
Kadun- tai oikeammin kujanpätkän päässä ei ollut muuta kuin taulu, jossa luki, että "jossakin" tarjotaan lounasta ma-pe klo 11-14 ja brunssia la-su samoihin aikoihin. Rohkeasti vain peremmälle, josta löytyi Freemans. Netin kuvista paikasta saa ehkä liian kiiltokuvamaisen kuvan, mutta se ei ollut sitä, mikä ei myöskään tarkoita, että käynti olisi ollut pettymys.
Ainutlaatuinen, sanoisinko ROUHEA, ei-niin-viimeisen-päälle miljöö, valtava puheensorina, ystävällinen henkilökunta, hyvä ja suhteellisen edullinen ruoka.
Kannatti löytää ja kokea.
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Keskuspuisto pienillä kulttuurimausteilla
Lauantaipäivän ohjelmana oli tutustua jalan Keskuspuistoon (Central Park), jota pidetään New Yorkin keuhkoina tai newyorkereiden takapihana, jossa he voivat viettää aikaansa ikäänkuin kaukana kaupungin pauhusta.
Kooltaan puisto on yli 340 hehtaarin kokoinen, ja siellä on useita tekojärviä ja lampia, joissa voi soudella tms. Se on totta, että ihan heti kun pääsee puistoon, kaupungin valtavasta kohinasta ei ole tietoakaan.
Me tietenkin tepastelimme hotellilta puistoon jalan (16 korttelia) aurinkoisessa säässä. Edelliseen päivään verrattuna säätila on siedettävä, joskin asteita on ihan riittämiin, mutta ilmankosteus ei ole enää niin korkea.
Tarkoituksemme oli kiertää puisto itäreunaa pitkin Metropolitan Museum of Artille ja Guggenheim-museolle saakka. Ja näinhän me teimme.
Ensimmäinen etappi oli Bethesda Terrace ja suihkulähde, josta minulle tulee mieleen joku "Yksin kotona kaksin"-elokuva, jossa vintiö joutuu lomamatkalla muusta perheestä erilleen ja päätyy itsekseen New Yorkiin.
Seuraavaksi otimme suunnan kohti Metropolitan Museum of Artia, joka on perustettu jo vuonna 1870 ja siellä on taideaarteita kaikista maailman kolkista, mutta eipä löydetty yhtään gallenkallelaa eikä villenvillelää! Rembrandtia, van Goghia, Matissea, Monetia ja Rubensia oli kyllä.
Kulttuurin nälkä oli nyt tainnutettu ja teimme vain juhlavan ohimarssin Solomon R. Guggenheimin museon ohitse. Rakennus on varsin mielenkiintoisen näköinen, mutta tämä riitti tällä kertaa taidekokemuksena.
Auringonpaahde tuntui jo vähäisenä uupumuksena ja etenkin janona, mutta siitä huolimatta lähdimme kiertämään Jacqueline Kennedy Onassis - tekoallasta päästäksemme puiston länsilaidalle. Tekoaltaan ympäri kulkee ERITTÄIN suosittu lenkkeilypolku (2,5 km), jota kaupunkilaiset ja varmaan muutkin liikunnalliset ihmiset kiertävät.
Tekoaltaalta on huikaiseva näkymä Manhattanille, jota ei saa taltioitua ainakaan tavallisella digikameralla sillä tavalla kuin miltä se silmään näyttää. Yksi tämän matkan parhaista näkymistä - tähän saakka - silti!
Suuta kuivasi niin vietävästi, koska juomapullo oli tyhjentynyt jo alkumatkasta eikä reitin varrella ollut yhtään kioskia tai intialaista juomanmyyjää. Ennen kuin poistuisimme puistosta meidän olisi pakko löytää jostakin joku keidas, jossa voisimme lepuuttaa jalkoja ja sammuttaa janoa. Loppujen lopuksi päädyimme Delacorte Theaterin kioskille, josta saimme pientä suolapalaa ja juotavaa.
Viimeinen kohde Keskuspuistossa oli Strawberry Fields -niminen puistoalue, jonka Yoko Ono on luonut John Lennonin muistolle.
Näkyvin osa on yllä kuvattu "Imagine"-mosaiikki.
John Lennon asui Keskuspuiston laidalla Dakota-nimisessä talossa, joka on kuulemma saanut nimensä sen takia. että kun se aikanaan rakennettiin se oli niin "kaukana lännessä".
Kooltaan puisto on yli 340 hehtaarin kokoinen, ja siellä on useita tekojärviä ja lampia, joissa voi soudella tms. Se on totta, että ihan heti kun pääsee puistoon, kaupungin valtavasta kohinasta ei ole tietoakaan.
Me tietenkin tepastelimme hotellilta puistoon jalan (16 korttelia) aurinkoisessa säässä. Edelliseen päivään verrattuna säätila on siedettävä, joskin asteita on ihan riittämiin, mutta ilmankosteus ei ole enää niin korkea.
 |
| Columbus Circle |
Ensimmäinen etappi oli Bethesda Terrace ja suihkulähde, josta minulle tulee mieleen joku "Yksin kotona kaksin"-elokuva, jossa vintiö joutuu lomamatkalla muusta perheestä erilleen ja päätyy itsekseen New Yorkiin.
Kulttuurin nälkä oli nyt tainnutettu ja teimme vain juhlavan ohimarssin Solomon R. Guggenheimin museon ohitse. Rakennus on varsin mielenkiintoisen näköinen, mutta tämä riitti tällä kertaa taidekokemuksena.
Tekoaltaalta on huikaiseva näkymä Manhattanille, jota ei saa taltioitua ainakaan tavallisella digikameralla sillä tavalla kuin miltä se silmään näyttää. Yksi tämän matkan parhaista näkymistä - tähän saakka - silti!
Suuta kuivasi niin vietävästi, koska juomapullo oli tyhjentynyt jo alkumatkasta eikä reitin varrella ollut yhtään kioskia tai intialaista juomanmyyjää. Ennen kuin poistuisimme puistosta meidän olisi pakko löytää jostakin joku keidas, jossa voisimme lepuuttaa jalkoja ja sammuttaa janoa. Loppujen lopuksi päädyimme Delacorte Theaterin kioskille, josta saimme pientä suolapalaa ja juotavaa.
Viimeinen kohde Keskuspuistossa oli Strawberry Fields -niminen puistoalue, jonka Yoko Ono on luonut John Lennonin muistolle.
Näkyvin osa on yllä kuvattu "Imagine"-mosaiikki.
John Lennon asui Keskuspuiston laidalla Dakota-nimisessä talossa, joka on kuulemma saanut nimensä sen takia. että kun se aikanaan rakennettiin se oli niin "kaukana lännessä".
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Kuuminta hottia Midtownissa juhannusaattona
Aikaerosta johtuen olimme jalkeilla jo kukonlaulun aikaan. Nautimme aamiaisen hotellin ravintolassa, koska emme edellisenä iltana jaksaneet tehdä syväluotaavia tutkimusmatkoja naapurustoon niin, että olisimme merkanneet jonkun mukavan aamiaispaikan. No, Markku sai mahansa täyteen munakkaasta ja minä kauhoin lautasellisen mehukkaita mansikoita, mustikoita ja boysenmarjoja.
Aamulla ennen puoltapäivää lähdimme kävelykierrokselle Midtowniin. Lämpötila oli jo siinä vaiheessa liki 30C, joten hikeä puski ensiaskelista lähtien. Kuljimme 42nd Streetiä pitkin kohti Bryant Parkia ja New York Public Librarya. Hieno keidas keskellä hektistä kaupunkia.
Ikäänkuin yllättäen huomasimme olevamme Grand Central Terminalin kohdalla.Sen sanotaan olevan yksi maailman suurimmista rautatieasemista, jota ei voinut aistia sisällä. Ehkäpä amerikkalaiset eivät matkusta junalla siinä määrin, että siitä syntyisi suuria ihmismassoja vellomaan asemille.
Iltapäivällä kävimme vielä jaloittelemassa Hell's Kitchenin alueella, joka on vain muutama kortteli hotelliltamme Hudson-joelle päin. Alue tunnetaan myös nimellä Clinton ja se on ollut alunperin irlantilaissiirtolaisten aluetta.
Alueella vaikutti olevan ravintoloita vierivieressä --- ja saihan sieltä tietenkin myös kadunvarsihodareita!
Aamulla ennen puoltapäivää lähdimme kävelykierrokselle Midtowniin. Lämpötila oli jo siinä vaiheessa liki 30C, joten hikeä puski ensiaskelista lähtien. Kuljimme 42nd Streetiä pitkin kohti Bryant Parkia ja New York Public Librarya. Hieno keidas keskellä hektistä kaupunkia.
Ikäänkuin yllättäen huomasimme olevamme Grand Central Terminalin kohdalla.Sen sanotaan olevan yksi maailman suurimmista rautatieasemista, jota ei voinut aistia sisällä. Ehkäpä amerikkalaiset eivät matkusta junalla siinä määrin, että siitä syntyisi suuria ihmismassoja vellomaan asemille.
 |
| Grand Central Terminal |
Rautatieasemalta jatkoimme matkaa kohti East Riverin rantaa ja siellä sijaitsevaa YK:n päämajaa. Koko matkan ajan yritin kuumeisesti vangita Chrysler Buildingia kameraan, mutta en saanut oikein mieleistäni kuvaa. Täytynee tehdä uusi reissu ja yrittää kuvata tuo art deco-rakennus eri kulmilta.
 |
| Chrysler Building |
 |
| YK:n päämaja
Näillä paikkeilla alkoi olla jo niin kuuma, että jos kehtaisin, julkaisisin tässä kuvan housujeni persuksista. Vesi oli ollut irti siinä määrin, että sivullinen saattoi luulla minulla olevan alusvian!
Poikkesimme jossakin Lexington Avenuen ja 46.kadun paikkeilla irlantilaispubissa, jossa minä söin lounaaksi kanawrapin Markun sulatellessa vielä aamullisia munia.
Loppureitti kulki Rockefeller Centerin ohitse kohti Times Squarea, joka on itseasiassa ihan kulman takana hotelliltamme. Tänä päivä ei vielä menty Rockefeller Centeriin sisälle, vaan se säästettiin toiseen kertaan.
Rockefeller Centerin Sunken Gardenia hallitsee yli viisimertinen lehtikullalla koristeltu Prometheuksen patsas (kuva yllä).
Times Squarea kutsutaan myös maailman tienhaaraksi, joka on tuttu kaikille television katsojille esimerkiksi uudenvuoden ilotulituksista ja liikkuvista uutisnäytöistä. Alunperin aukion nimi oli Longacre Square, mutta sai nykyisin nimensä 1900-luvun alussa, kun New York Times rakennutti aukiolle toimistotorninsa.
 |
Alueella vaikutti olevan ravintoloita vierivieressä --- ja saihan sieltä tietenkin myös kadunvarsihodareita!
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Perillä New Yorkissa
Lentomme New Yorkiin lähti Helsingistä reilun tunnin myöhässä. Kapitääni ilmoitti, että koneen polttoaineen määrästä on eriäviä näkemyksiä ja halusivat varmistua, että kerosiini riittää rapakon ylittämiseen. Hyvä niin. Siinä sitä sitten istuttiin Helsinki-Vantaalla ja ihmeteltiin maailmanmenoa.
Lento sinällään meni vaivattomasti ja keli oli tasainen. Reitti kaartaa Islannin pohjoispuolelta kohti Kanadan koillisosia ja sieltä itärannikkoa myötäillen Queensiin, jossa John F Kennedyn (JFK) sijaitsee.
Kun oikein tarkasti zuumailee tuota reittikarttaa, siellähän lukee Sodankylä! Kyllä siinä luki välillä Kuusamokin, mutta tähän kuvaan on taltioitunut Pyssykylän nimi! Pahoittelen, että kameran kello on taas ollut kotimaan ajassa.
Ameriikoissa tullimuodollisuudet ovat aina oma lukunsa, mutta JFK yllätti meidät. Seisoimme passintarkastusjonossa vain puoli tuntia ja se oli siinä. Seuraavalla luukulla istuvalle miehelle piti jättää maahantulokaavake ja sen jälkeen olimmekin valmiita keräämään laukkumme ja suuntaamaan kohti Manhattania.
Koska olimme saapuneet JFK:lle päiväsaikaan, päätimme käyttää julkisia kulkuvälineitä. Ensin nousimme Air Trainiin (á 5 dollaria), joka vei meidät Jamaica Stationille ja sieltä E-junalla suoraan hotellin nurkille. Metromatka maksoi á 2,25 dollaria ja kesti reilun puoli tuntia sekin. Kaikkinensa meillä kului tunnin verran kentältä perille ilman huolenhäivää.
Metrossa oli kaiken lisäksi viileää, mutta kun astuimme sieltä 8.avenuen vilinään, viileys katosi siinä silmänräpäyksessä. Huh hellettä. Matkapakaasien kanssa meinasi ruveta "keittelemään".
Majoitumme hotellin 16.kerroksen huoneeseen, josta on loistava näköala naapuri hotellin seinään! Mutta eipä tänne ole tultukaan hotellihuoneesta maisemia katselemaan.
Pitkän päätteeksi Markusta tuntui, että on saatava murua rinnan alle, mutta yhtäkkiä pöytään ohjaamista odotellessa hän sanoikin, että nyt lähdetään nukkumaan. Kello oli 19.30 paikallista aikaa! Eikä tarvinnut unihiekkaa heitellä, kuorsaus käynnistyi tuossa tuokiossa.
torstai 21. kesäkuuta 2012
Loma-menu: New York as a starter
Yllätys yllätys! Ei me maltettu olla tälläkään lomalla niin, etteikö käytäisi katsastamassa, miltä muu maa mustikka maistuu.
Heti loman alkajaisiksi suuntamme kulkumme kohti Yhdysvaltojen itärannikkoa ja siellä nimenomaan Isoon Omenaan (Big Apple), New Yorkiin.
Olemme viettäneet New Yorkissa tammikuussa 2003 pari kolme hyytävän kylmää päivää, mutta jo silloin jäi mielensopukoihin kytemään ajatus, että tänne on päästävä uudelleen ja please, mielellään kesällä. Toisen kerran ohitimme NYCin road tripillä 2009 tai oikeastaan ajoimme jostakin Bronxin halki kohti Rhode Islandia - eikä muuten pysähdytty tankille, oli sen verran tummanpuhuvaa joutilasta porukkaa kadunvarsilla.
Tällä kertaa lennämme suoraan Helsingistä New Yorkiin JFK:lle, joka sekin tuntuu etukäteen mukavalle kokemukselle. Lentoaika kohtuullinen (8h10min) ja säästyy vaihtojen aiheuttamat siirtymiset ja muut vaivannäöt. Suoran lennon hintakaan ei ollut päätähuimaava: 450 euroa per pää Finnairin kanta-asiakkaille.
Me majoitumme Midtowniin, nurkan taakse Times Squarelta eli ihan pelipaikoille. New Yorkin metroa (subway) mainostetaan tehokkaaksi ja oivaksi tavaksi siirtyä paikasta toiseen, mutta me valmistaudumme henkisesti myös pitkiin päivittäisiin kävelyihin ihan omasta halustamme.
Tavoistamme poiketen voimme käydä MoMassa ja todeta Helsingistä skipattu Guggenheim päältä päin, mikäpä tietää vaikka jonkun musikaalinkin käymme katsomassa.
Mitään kellotettua suunnitelmaa ei ole, mutta sikäli kuin lukijat tuntevat Helenan tavat, melkoisen hyvin on kulmakunnan kartta&nähtävyydet hallussa ja suunnitelmanpoikasta on pelkästään varmuuden vuoksi!
Sitten jotakin New Yorkista.
Alunperin kaupungin perustivat hollantilaiset, jotka ostivat Manhattanin intiaaneilta 24 dollarilla vuonna 1626. Silloin kaupungin nimeksi tuli New Amsterdam! 40 vuotta myöhemmin englantilainen Yorkin herttua valloitti Manhattanin ja antoi sille nimeksi New York! Kekseliästä.
New York City sijaitsee Yhdysvaltain koillisrannikolla Hudson-joen suulla ja se on maan runsasväkisin ja tiheimmin asuttu kaupunki. New York on jaettu viiteen hallintoalueeseen: Manhattan, Bronx, Brooklyn, Queens ja Staten Island.
New York ei ole Yhdysvaltain pääkaupunki, mutta siellä sijaitsee monen kansainvälisen järjestön päämaja ja se luetaan yhdeksi maailman tärkeimmistä talous- ja kulttuurikeskuksista.
New Yorkista löytyy toinen toistaan tunnetumpia yhdysvaltalaisia nähtävyyksiä, mm. Vapaudenpatsas, jonka yksityiset, Amerikan vapautta ihailevat ranskalaiset lahjoittivat Yhdysvaltain valtiolle. Patsas rakennettiin Ranskassa ja se tuotiin vuonna 1886 New Yorkiin pystytettäväksi.
Mitä me odotamme New Yorkilta?
Elämyksellisyyttä, huikeaa silmänruokaa, suurkaupungin sykettä, unohtumattomia ruokailukokemuksia (sis. kadunvarsihodarin) ja sitä, että NYC kiilaa maailman kauneimpien kaupunkien kärkikastiin kertaheitolla.
Nykyinen ranking: 1. Sydney 2. San Francisco 3. Rooma 4. Praha.
Heti loman alkajaisiksi suuntamme kulkumme kohti Yhdysvaltojen itärannikkoa ja siellä nimenomaan Isoon Omenaan (Big Apple), New Yorkiin.
Olemme viettäneet New Yorkissa tammikuussa 2003 pari kolme hyytävän kylmää päivää, mutta jo silloin jäi mielensopukoihin kytemään ajatus, että tänne on päästävä uudelleen ja please, mielellään kesällä. Toisen kerran ohitimme NYCin road tripillä 2009 tai oikeastaan ajoimme jostakin Bronxin halki kohti Rhode Islandia - eikä muuten pysähdytty tankille, oli sen verran tummanpuhuvaa joutilasta porukkaa kadunvarsilla.
Tällä kertaa lennämme suoraan Helsingistä New Yorkiin JFK:lle, joka sekin tuntuu etukäteen mukavalle kokemukselle. Lentoaika kohtuullinen (8h10min) ja säästyy vaihtojen aiheuttamat siirtymiset ja muut vaivannäöt. Suoran lennon hintakaan ei ollut päätähuimaava: 450 euroa per pää Finnairin kanta-asiakkaille.
Me majoitumme Midtowniin, nurkan taakse Times Squarelta eli ihan pelipaikoille. New Yorkin metroa (subway) mainostetaan tehokkaaksi ja oivaksi tavaksi siirtyä paikasta toiseen, mutta me valmistaudumme henkisesti myös pitkiin päivittäisiin kävelyihin ihan omasta halustamme.
Tavoistamme poiketen voimme käydä MoMassa ja todeta Helsingistä skipattu Guggenheim päältä päin, mikäpä tietää vaikka jonkun musikaalinkin käymme katsomassa.
Mitään kellotettua suunnitelmaa ei ole, mutta sikäli kuin lukijat tuntevat Helenan tavat, melkoisen hyvin on kulmakunnan kartta&nähtävyydet hallussa ja suunnitelmanpoikasta on pelkästään varmuuden vuoksi!
Sitten jotakin New Yorkista.
Alunperin kaupungin perustivat hollantilaiset, jotka ostivat Manhattanin intiaaneilta 24 dollarilla vuonna 1626. Silloin kaupungin nimeksi tuli New Amsterdam! 40 vuotta myöhemmin englantilainen Yorkin herttua valloitti Manhattanin ja antoi sille nimeksi New York! Kekseliästä.
New York City sijaitsee Yhdysvaltain koillisrannikolla Hudson-joen suulla ja se on maan runsasväkisin ja tiheimmin asuttu kaupunki. New York on jaettu viiteen hallintoalueeseen: Manhattan, Bronx, Brooklyn, Queens ja Staten Island.
New York ei ole Yhdysvaltain pääkaupunki, mutta siellä sijaitsee monen kansainvälisen järjestön päämaja ja se luetaan yhdeksi maailman tärkeimmistä talous- ja kulttuurikeskuksista.
New Yorkista löytyy toinen toistaan tunnetumpia yhdysvaltalaisia nähtävyyksiä, mm. Vapaudenpatsas, jonka yksityiset, Amerikan vapautta ihailevat ranskalaiset lahjoittivat Yhdysvaltain valtiolle. Patsas rakennettiin Ranskassa ja se tuotiin vuonna 1886 New Yorkiin pystytettäväksi.
Mitä me odotamme New Yorkilta?
Elämyksellisyyttä, huikeaa silmänruokaa, suurkaupungin sykettä, unohtumattomia ruokailukokemuksia (sis. kadunvarsihodarin) ja sitä, että NYC kiilaa maailman kauneimpien kaupunkien kärkikastiin kertaheitolla.
Nykyinen ranking: 1. Sydney 2. San Francisco 3. Rooma 4. Praha.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Loma-menu 2012
Kirjoitushetkellä kesäloman alkuun on vaivaiset kolme aamuherätystä ja sitten se autuus koittaa! Vaikka talven ja kevään aikana on pidetty muutamia vapaapäiviä ja pidennettyjä viikonloppuja, on se kesäloma kuitenkin aivan erityistä herkkua.
Tänä vuonna vietämme ruhtinaalliset viisi (5) viikkoa lomaa, joka tulee sisältämään niin kotimaan- kuin ulkomaanmatkailua, hieman yllätyksellisyyttä, mutta myös perinteistä menoa - olisiko tämä loma-menu ravintolakielellä yllätysmenu vai maistelumenu. Mieluummin ehkä jälkimmäinen.
Menu selviää vain seuraamalla tätä blogia.
Tässäkin tapauksessa blogiteksteihin liittyy arvonta, mutta ei arvuuttelukisaa. Rima on siis matalalla eikä kynnys osallistua ole korkealla eli kaikki tämän tekstin julkaisun jälkeen blogia nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kommentoineet osallistuvat arvontaan.
Palkinnosta ei ole tietoa, mutta ehkäpä se selviää loman aikana.
Edellä mainitussa arvonnassa onni suosi patsastelija-Anttia, jolle postitetaan New York-aiheinen lahjus pikimmiten. Vain kommentoimalla voi voittaa!
Tänä vuonna vietämme ruhtinaalliset viisi (5) viikkoa lomaa, joka tulee sisältämään niin kotimaan- kuin ulkomaanmatkailua, hieman yllätyksellisyyttä, mutta myös perinteistä menoa - olisiko tämä loma-menu ravintolakielellä yllätysmenu vai maistelumenu. Mieluummin ehkä jälkimmäinen.
Menu selviää vain seuraamalla tätä blogia.
Tässäkin tapauksessa blogiteksteihin liittyy arvonta, mutta ei arvuuttelukisaa. Rima on siis matalalla eikä kynnys osallistua ole korkealla eli kaikki tämän tekstin julkaisun jälkeen blogia nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kommentoineet osallistuvat arvontaan.
Palkinnosta ei ole tietoa, mutta ehkäpä se selviää loman aikana.
Edellä mainitussa arvonnassa onni suosi patsastelija-Anttia, jolle postitetaan New York-aiheinen lahjus pikimmiten. Vain kommentoimalla voi voittaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)