Portugalin kiertomatka - ympyrä sulkeutui

Kahdeksan (8) vuorokautta kestänyt Portugalin kiertomatka on päättynyt.
Matkan järjestäjä oli TEMA-matkat, joka on Finnmatkojen kiertomatkojen järjestäjä. TEMA-matkoilla on aina asiantunteva, suomenkielinen opas mukana. Niin oli ehdottomasti myös nyt, vaikka ensimmäistä kertaa osallistuinkin ko. matkanjärjestäjän matkalle.

Matka alkoi maan pääkaupungista Lissabonista, joka vietimme kaksi (2) ensimmäistä päivää. Näkemistä riittäisi varmasti pidemmäksikin aikaa, mutta toisaalta kaikkea ei voi saada. Lissabonista jäi mieleen hieno maailmannäyttelypuisto ja fadoilta. Sää oli mitä kesäisin, aika ajoin jopa liian tukala.
Lissabonin jälkeen lähdimme varsinaiselle kierrokselle. Ensin Azeitãoon ja sieltä edelleen Alentejon Évoraan, jossa oli kuuma kuin pätsissä. Siinä vaiheessa matkaa jaksoi vielä katsella kaikki kirkot ja kappelit sun muut hengelliset pyhätöt.
Seuraavan etapin mielenkiintoisimpia kohteita olivat Marvão ja Castelo de Vide, molemmat pieniä pittoreskejä vuoristokyliä. Yöpymispaikkamme Tomarin valtavassa luostarissa alkoi kirkollisuus kuohua yli, vaikkakin opas osasi hyvin asiansa ja sai mielenkiinnon säilymään.

Coimbrassa on jotakin ihmeellistä vetovoimaa, vaikkakaan yhden yön pysähdys ei antanut mahdollisuutta tarkempaan tutustumiseen.
Viimeisessä kohteessa eli Portossa meillä oli taas kaksi (2) päivää aikaa. Päällimmäiseksi mieleen jäi portviinitaloon tutustuminen ja hieno jokisuisto. Kiertomatkan viimeinen päivä oli pelkkää kotimatkan odottelua, joka olisi mielestäni voitu käyttää vaikka bussimatkaan Lissaboniin.

Yleisesti ottaen Portugali maana tuli tunnetummaksi kuin koskaan. Minna osasi ja tiesi kaiken ... tai hänellä oli joku täydellinen lähde, josta hän jatkuvalla syötöllä tuotti meille informaatiota. Portugalilla on ollut rikas historia, mielestäni sotaisakin, mutta ennen kaikkea portugalilaiset ovat olleet maailmanvalloittajia.
Portugalissa on edelleen kuningashuone, joka ei tunnetusti ole vallankahvassa kiinni, mutta kuningashuoneen edustajat ovat kysyttyjä esiintyjiä hyväntekeväisyystilaisuuksiin tai muihin kokoontumisajoihin, joihin kaivataan jonkinlaista veturia.

Tällä hetkellä Portugalilla menee taloudellisesti heikohkosti, mutta jotenkin jäi sellainen kuva, että siellä edes yritetään tehdä jotakin taloudellisen tasapainon saavuttamiseksi. Tavallisen portugalilaisen elämä on vedetty äärimmäisen tiukalle.  Keskivertoansio on 7-800 euroa kuukaudessa ja viimeisimpänä esityksenä on ollut esimerkiksi lapsilisien maksamisesta pidättäytyminen. Ruoka Portugalissa on edullista Suomen hintoihin verrattuna, mutta niinhän sen on oltavakin, kun vertaa palkkoja. Jos siellä pitäisi maksaa sama kuin meillä, Portugalissa ei juuri syötäisi!

Oppaamme Minna Keitu on opas isolla O:lla! Todella asiantunteva, huolehtivainen, ystävällinen ja iloinen ihminen. Minna on toiselta ammatiltaan homeopaatti ja hän saikin lääkitä hyönteisten puremia ja polvien kolotusta.
Barraqueiro-firman bussia kuljetti ujonoloinen, ystävällinen nuori herra nimeltä Pedro Palma. Ensiksi ajattelin, että tämähän on varsinainen fittibaldi, mutta turvallisesti ja taitavasti hän ajoi kaiken kaikkiaan. Pedro ei osannut muuta kuin portugalia, joten kommunikointi rajoittui muutamiin portugalinkielisiin tervehdyksiin.

Minna Keitu

Pedro Palma

Portugalin kiertomatkaan liittyvän kommentointiarvonnan palkinnon voitti nimellään kirjoittaneet Ella ja Timo. Toim.huom.! Kyseessä oli suljettu lippuäänestys.
Voittajille lähtee Barcelos-aiheinen keittiöpyyhe. Onnea voittajapariskunnalle!!!

Porto Douro-joen rantamilla Portugalissa

Portugalin kiertomatkan viimeinen varsinainen matkapäivä valkeni sankassa sumussa ja varsin koleana.
Emme matkustaneet enää minnekään kauas pois, vaan meillä oli ohjelmaa aamusta myöhäiseen iltapäivään Porton kaupungissa.
Taas saimme mukaamme paikallisoppaan, joilla ei ole ollut muuta virkaa kuin olla mukana. Minna puhuu ja selostaa, paikallisopas vain hymyilee ystävällisesti vieressä.
Aamunaloitus tapahtui paikallisessa kauppakamarin rakennuksessa (Palacio da Bolsa), joka yllätys, yllätys on alunperin ollut luostari, sittemmin pörssi ja nyt kauppakamarin käytössä. Tosi hieno rakennus, jota ei saanut kuvata sisältä. 

Se oli sitten viimeinen luostari, kirkko tai muu hengellinen kohde, jossa tällä matkalla kävin. Nyt on niin paljon rakennus- tai muuta historiallista sulateltavaa, että oksat pois.

Palacio da Bolsan jälkeen laskeuduimme alas värikkään Ribeiran kaupunginosan rantaan. Parhaalla paikalla Douro-joen rantapenkalla on eläväinen Porton vanhin osa, joka on täynnä mutkaisia portaita, kapeita katuja ja kujia sekä kymmenittäin houkuttelevan näköisiä ravintoloita.

Kuvassa ei näy katutason kuvaa Ribeirasta

Lyhyen kävelykierroksen jälkeen hyppäsimme taas Pedron kyytiin ja siirryimme Vila Nova de Gaian puolelle Ferreiran portviinitaloon maistiaisille. Ensin tietenkin kerrottiin vähän Ferreiran talon historiasta ja yleensä portviinin valmistuksesta, mutta lopuksi pääsimme maistamaan sekä valkoista portia että monimuotoisempaa tawnya.

Portviinin tuotanto on säädelty hyvin tarkkaan ja sen nimikin on suojeltu eli portviini nimitystä saa käyttää vain Douron laaksossa Pohjois-Portugalissa valmistetusta portviinistä.

Viinimaistiaisten jälkeen olikin lounasaika. Lounastimme tosi viehättävässä rantaravintolassa. Herkullisten paikallisten alkupalojen ja lohipääruoan jälkeen eteemme kannettiin ravintolan omistajan äidin reseptillä loihdittua suklaakakkua, joka vei kielen mennessään. Mamma ei kuitenkaan suostu kirjoittamaan reseptiä ylös niin, että sen joku saisi!

Päivän päätteeksi teimme jokiristeilyn Dourolla, jonka jälkeen Pedro toi meidät hotelliin valmistautumaan läksäisillalliselle.

Coimbra

Coimbra on historiallinen, mutta vireä kaupunki. Vireys perustuu paljolti sille, että siellä sijaitsee Portugalin vanhin yliopisto, jonka opiskelijat elävöittävät ja ehkä nuorentavatkin kaupunkikuvaa.
Coimbran historiallista puolta vahvistaa se, että se on ollut Portugalin pääkaupunki ennen Lissabonia.

Varsinainen Coimbran opastettu osuus sijoittui perjantaiaamulle, joten torstaina saavuttuamme saimme omaa aikaa ja siten myös omatoimisesti etsiä mieleisemme lounaspaikan. Toki Minna viittoili, että mistä päin kannattaa edes lähteä etsimään ruokapaikkoja.

Viikon ohjelma on ollut sen verran kiivastahtinen, että vapaa-aika tuntui ruhtinaalliselle. Lyhyen kaupungilla tassuttelun jälkeen palasin majapaikkaan, jonka aulabaarissa istuimme pienellä porukalla ja kertasimme päivien tapahtumia.

Yliopiston pääsisäänkäynti

Perjantaiaamu alkoi tutustumisella Coimbran yliopistoon. Kaikkiin historiallisiin kohteisiin on matkan aikana tarvittu paikallinen opas, joka oli tällä kertaa Paolo-niminen herra. Hän kuulemma opettaa yliopistolla arkeologiaa ja historiaa, mutta toimii myös oppaana.
Yliopiston sisätiloissa ei saanut kuvata, mutta täytyy sanoa, että hulppeaa oli. No, miksikäs ei olisi, koska päärakennus on ennen muinoin ollut kuninkaanlinna!!!
Yliopistolta laskeuduimme vanhan kaupungin kapeita katuja ja poikkesimme matkalla kuuntelemaan  Coimbran fadoa, jota saa esittää vain yliopistossa opiskelevat/opiskelleet miehet! Komeaa kuultavaa.

Coimbraa sanotaan rakastavaisten kaupungiksi, jonka historiaan liittyy dramaattinen Pedron ja Inêksen rakkaustarina. Myös ikivihreässä "Portugalin huhtikuu" -laulussa hehkutetaan Coimbran sulokkuutta:
"Kun saapuu huhtikuu
ja kukkiin peittää maan,
on kauneimmillaan Coimbra.
Ken sinne seisahtuu
hän pois ei kaipaakaan,
on Portugalin huhtikuu

Coimbra unelmoi,sen kattoin yllä soi
tää sävel joka mulle kevään rintaan toi.
Näin kanssa ystäväin Coimbran 
lumoon jäin ja Portugalin huhtikuun.

Jo nukkuessa maan
taas neito huoneessaan
saa kuulla serenadin kuuman.
Tuo neito ruususuu
myös tuntee kevään huuman,
on Portugalin huhtikuu

Coimbra unelmoi...

On ilma kuulakkain
kuin musiikkia vain,
niin täynnä lempeyttä lauhaa.
Pois kiire unhoittuu,
on aurinkoa, rauhaa,
on Portugalin huhtikuu.

Coimbra unelmoi...

Sees ilta ennättäy,
nyt virran rantaan käyn,
kaks varjoa jo liittyy yhteen.
Ja alta kastanjain
ne katsoo rakastain,
on Portugalin huhtikuu

Coimbra unelmoi..."

Enkä voi kyllä väittääkään, etteikö Coimbra olisi suitsutuksen arvoinen. Kaupungin halki virtaava Mondego-joki antaa sille oman viehättävän leimansa.

Tomar ja Conímbriga

Tomarin merkittävin nähtävyys on Convento de Criston luostari, joka sijaitsee kaupungin keskeisimmallä paikalla kukkulan laella.
Torstaiaamun sää oli pilvinen ja juuri lähtöhetkellä taivas antoi vettä oikein isän kädestä, mutta kuin taikaiskusta sade loppui juuri kun pääsimme luostarin porteille.

Minna-oppaamme on lukenut läksynsä huolellisesti. Hän tietää kaikki temppeliherrojen metkut ja historian ja osaa kertoa ne perusteellisesti, mutta mielenkiintoisesti.
Temppeliherrojen ritarikuntaa on kutsuttu jonnekin 1300-luvulle saakka sillä nimellä, jonka jälkeen nimi on muutettui Kristuksen veljeskunnaksi. Kyseessä on luostari, johon ei ole päässyt kuka vaan, vaan munkkikokelaiden on pitänyt kilvoitella ikäänkuin sisäänpääsykokeissa. Toisaalta ihmetyttää miksi pääsystä on kilvoiteltu, koska elämä luostarissa on ollut tiukasti säädettyä.
Temppeliherrat ovat olleet senaikaiselle kuningashuoneelle suuri tulonlähde, joka tarkoittaa sitä, että kruunu on suojellut heitä. Luostarin tuloista kolmannes on jossakin vaiheessa tuloutettu kruunulle.

Itse rakennuskompleksi sinänsä on todella vaikuttava, vaikkakin alan olla aika täynnä kirkkoja ja raunioita. Minnan mukaan Tomarin Convento de Cristo on arkkitehtoorisesti ja rakennustaiteellisesti Portugalin merkittävin kokonaisuus. Se on myös UNESCON maailmanperintökohde.

Tomarin jälkeen ennen Coimbraa pysähdyimme Conímbrigan roomalaiskaupungin raunioilla. Sanon vaan, että joka paikkaan ne roomalaiset ovat ehtineet.

Marvão ja Castelo de Vide

Matkan neljäs päivä alkoi Évorasta klo 9.00. Olimme kaikki kuuliaisesti paikalla silloin, kun Minna oli vaatinut. Lähdimme koilliseen kohti Espanjan rajaa ja ajoimme perinteisten alentejolaisten maisemien kautta ensin Estremoziin ja sieltä edelleen Serra de Marvãon vuoristoon.

Ennen Estremozia kuljettajamme Pedro Palma (ensimmäisen päivän jälkeen senhor Rui muuttui käheä-ääniseksi senhor Pedroksi!) pysähtyi tienvarteen niin, että saimme käydä toteamassa autenttisesti kuoritun korkkitammipuun.

Estremoz on pikkukaupunki marmorilouhinta-alueella. Kävimme sekä marmorikaivoksen reunalla kurkkimassa syvyyteen että viereisellä hautausmaalla katsastamassa marmorikaivoksen lopputuotoksia (=hautakiviä).

862 metrin korkeudessa sijaitsee Marvãon pieni linnoitettu kaupunki, josta on vain 20 kilometrin matka Espanjan rajalle.
Marvãossa uhkasin korkean paikan kammoani ja kävelin linnoituksen muurilla, jossa VAIN toisella puolella on muuri eikä toisella puolella ole edes kaidetta! Paikka paikoin muuri ei ollut järin leveä!

Marvãosta siirrymme lounaalle läheiseen Castelo de Viden viehättävään, sanoisinko pittoreskiin kaupunkiin. Lounaan jälkeen kävelimme jyrkkiä katuja Portugalin vanhimpaan säilyneeseen juutalaiseen synagogaan.

Tällä reissulla on kyllä saanut aimoannoksen kirkoista, joten skippasin jo Castelo de Viden katedraalin katsomisen.

Kello oli jo melkein 17.30, kun saavuimme seuraavaan yöpymispaikkaan eli Tomariin, joka on temppeliherrojen paikka. Minna lupasi kertoa meille temppeliherroista huomenna, mutta antoi vinkin, että johonkin herrojen salaseuroihin asia viittaa!!!

Azeitão ja Évora

Pari päivää Lissabonissa jäi taakse ja seurueemme suuntasi kohti uusia seikkailuja. Olin niin toivonut, että ajamme hienoa Vasco da Gaman siltaa Tejo-joen toiselle puolelle, mutta emmepä me menneetkään sitä reittiä.
Suuntana oli Azeitão (Vila Noguera de Azeitão) lähellä Setúbalin satamakaupunkia ja sinne mennessä ajetaankin toista hulppeaa siltaa (Ponte 25 de Abril) pitkin. Okei, sopi sekin minulle.

Azeitãossa tutustuimme José Maria da Fonsecan viinitaloon, jonka ehkä tunnetuin viini on nimeltään Periquita, mutta toki muitakin merkkejä kuuluu valikoimaan.
Itse en ole perehtynyt portugalaisten viinien valikoimaan Alkossa, mutta kyllä niitä kuulemma saa. Matkaseurassa oleva Siru kehuu "kukkaruukku"viiniä. Punaviinipullon etiketissä on kukkaruukun kuva ja pullo maksaa alle seitsemän euroa.

Viininmaistajaisten jälkeen bussin keula suunnattiin Alentejoon ja tarkemmin Évoraan, jota ympäröi miltei kokonaisuudessaan ehjänä säilynyt muuri. Vanha kaupunki on laajalti UNESCON maailmanperintökohdetta.

Tutustuimme niin yliopistoon kuin katedraaliinkin (Sé) ja iltapäivällä vielä Luukappeliinkin (Capela dos Ossos), joka ei ollut minun makuuni. Luukappelissa seinät ja pylväät on peitetty kauttaaltaan siististi asetelluilla sääri- ja reisiluilla, selkänikamilla ja pääkalloilla. Sopii vaan kuvitella, mistä materiaali on kotoisin!
Makaaberia tunnelmaa on omiaan lisäämään oven päällysteksti: " Me täällä olevat odotamme sinun luitasi!"

Yliopisto on Lissabonin yliopiston alainen etäpiste, jossa voi opiskella hyvin monia aineita (kirjallisuutta, it-alaa, historiaa, sosiaaliaineita yms).

Yliopiston sisäpiha

Sén pääsisäänkäynti

Katedraali on hyvin vaikuttava, mutta toisaalta kirkot on kirkkoja ja onhan noita nähty vaikuttavampiakin. Oikeasti ainoa huippuhieno asia siihen liittyi: siellä oli viileää ja siellä sai istua!

Kaupungin keskustassa on todella paljon ikivanhoja hienoja rakennuksia, joista yksi oli mielestäni kuitenkin ylitse muiden: roomalaisen temppelin rauniot (Templo Romano), jotka on nimetty Diana-temppeliksi.

Alentejo on kuuluisa siitä, että täällä on yleensä muuta maata lämpimämpää ja tänään se piti paikkansa. Lämpömittari näytti iltapäivällä +31 astetta, joten varjopaikat olivat hyvin suosittuja eivätkä jalatkaan panneet pahakseen, vaikka välillä istuttiin aloilleen.

Alentejo on myös Portugalin vilja-aitta ja muutenkin maatalouden keskus. Alueella on paljon isoja maatiloja ja viiniviljelmiä, mutta myös korkkitammimetsiä.
Portugali on edelleen maailman suurin korkintuottaja ja Alentejossa on laajat alat korkkitammistoja.

Lissabon omin päin

Maanantaiaamun alkajaisiksi kävin ostamassa vuorokausilipun julkisiin kulkuvälineisiin (bussi, metro, raitiovaunu, köysivetoinen rinnevaunu) ja lähdin kävelemään!!! Ostotoimenpide tehtiin pitkän tähtäimen suunnitelmalla :)

Eilisen läpileikkauskierroksen perusteella suunnistin kohti Avenida da Liberdadea, leveää plataanipuiden reunustamaa puistokatua, joka johtaa Markiisi Pombalin aukiolle. Av. da Liberdaden reunoilla kulkevat jalkakäytävät on päällystetty musta-valkoisilla kiveyksillä, jotka on alunperin teetetty rangaistusvangeilla. Jos tänä päivänä täytyy avata jalkakäytävä vaikkapa putkiremonttia varten, kiveykset kuvioineen laitetaan samanlaisina takaisin paitsi ettei sitä tee enää nykyään vangit!

Aamukymmeneltä lämpötila oli jo yli 20C, joten pienikin vastainen osuus sai hien pintaan! Yritin kulkea kadun varjoisella puolella.

Pombalin markiisi, oikealta nimeltään Sebastio José de Carvalho e Melo, oli merkittävä portugalilainen valtiomies. Jopa siinä määrin merkittävä, että silloisen kuninkaan sanottiin olleen pelkkä marionetti ja Pombalin markiisi hallitsi. Korkean pylvään päähän on markiisi itsensä raijannut!

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Niin menin minäkin. Kiersin Eduardo VII:n puiston, ihailin maisemia ja kuivattelin hikeä. Onneksi palatessa oli alamäki.

Kun palasin takaisin liki lähtöpisteeseeni eli Praca dos Restauradoresille, käännyin oikealle ja nousin köysivetoiseen rinnevaunuun, Elevador da Glória. Nyt käytin ensimmäisen kerran aamulla hankkimaani piljettiä.

Graffiteilla sotkettu Elevador da Glória

Rinnevaunu vei minut Baixasta Bairro Altoon eli yläkaupunkiin. Olin ollut tähän mennessä jalkeilla yli 1½ tuntia, joten taukotuoli olisi ollut kova sana. Opas kertoi, että Lissabonin ehdottomasti paras olutravintola on Cervejaria Trindade Rua Nova da Trindade -kadulla. Ehkä se on hyvä, mutta minä en päässyt kokeilemaan muuta kuin sen vessaa! Ravintolan ovi oli auki, joku naisihminen näytti kattavan pöytiä, oluthanojen päällä oli talouskelmua ja sisäpihalla kokin näköinen heepo veti körssiä. Kävin vessassa ja marssin takaisin kadulle. Että se siitä oluesta.

Iltapäiväksi päätin lähteä Parque das Naciõnes -alueelle, joka on pystytetty vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten. Matkustin sinne metrolla. Lissabonin metrossa on neljä (4) eri linjaa, jotka on merkitty eri väreillä. Nousin Rossio-aukiolta vihreän linjan (linha verde) metroon ja ajoin Alameda-asemalle. Siellä vaihdoin punaiseen linjaan (linha vermelha) , jolla pääsin Oriente-asemalle, joka sijaitsee Parque das Naciõnesin edessä. 
Kylläpäs oli hieno expo-alue. Aivan mielettömiä rakennelmia upealla paikalla aivan Tejo-joen rannalla. Sieltä kulmilta lähtee myös Ponte Vasco da Gama, Euroopan pisin silta (yli 16 km). Silta avattiin myös silloin maailmannäyttelyn aikoihin.
Täälläkin kuljin onneni ohitse: huomasin pari kunnollista olutravintolaa vasta sitten, kun olin jo huoahtanut yhden pihviravintolan terassilla ja juonut tuopposen. 

Näyttää ihan Jätkänkynttilälle, mutta ei ole se, vaan Ponte Vasco da Gama

Hintatasosta on sanottava, että kyllä on Portugalissa halpaa, ja jopa täällä Lissabonissa. Kuinka halpaa se sitten onkaan, kun lähdemme maaseudulle.
Olutuoppi maksaa max 2,50 euroa ja 37,5 cl viiniä 8 euroa! Risotto maksoi eilen illalla 12 euroa.

Tänä iltana on ohjelmassa fado-illallinen, josta kerron seuraavassa päivityksessä.

Lissabon opastettuna

Lento Lissaboniin lähti Helsingistä ennen kuin mikään kukko oli ehtinyt kiekaista. On todella uuvuttavaa raahautua kentälle aamuyön tunteina, odottaa koneen lähtöä ja sitten elää toivossa, että Nukku-Matti tulisi ja heittäisi unihiekkaa koko viiden tunnin lennon ajaksi.
Tällä kertaa unimaakarin maansiirtoauto olisi saanut tuoda vaikka minkälaisen sorakuorman, niin eipä olisi silti tullut unta.
Käytävän toiselle puolelle asettui herrahenkilö, joka aloitti KOVAÄÄNISEN puheenpapatuksen  vieressään istuneelle pariskunnalle heti, kun hän iski takamuksensa penkkiin ja sitä kesti taoutta tänne Iberian niemimaan viimeisimpään kolkkaan saakka. Puheterrorismin uhriksi joutunut pariskunta tyytyi lähinnä kuuntelemaan, mutta ei ollut minussakaan miestä sanomaan sille pasuunalle, että olepa vähän aikaa hiljaa.

Perillä Lissabonissa meitä odotti helle ja mukavanoloinen opas Minna Keitu. Toimme matkapakaasit hotellille, mutta emme ymmärrettävästi saaneet huoneita, joten lähdimme hetimiten kaupunkikierrokselle.
Ensin tutustuimme Lissabonin vanhimpaan osaan eli Alfamaan. Tunnelmallisessa keskiaikaisessa kaupunginosassa on kapeita katuja ja historiallisia rakennuksia.



Alfaman jälkeen Minna halusi näyttää meille keskusta-alueen tärkeimpiä nähtävyyksiä, joihin voisimme maanantaina omatoimisesti tutustua. Pää oli ihan pyörällä edestakaisesta ajelusta ja toinen toistaan seuraavista aukioista ja patsaista ja kirkoista!
Lentomatkalla nautitun munakkaan palasen jälkeen oli jo lounaan paikka. Suuntasimme Tejo-joen rantaan Cais do Sodreen.
Tähän matkaan kuuluu päivittäin vaihtelevasti aamiaiset, lounaat ja päivälliset. Tänään kuului kolmen ruokalajin lounas juomineen.

Iltapäiväksi kuljettajamme Señor Rui sompaili bussin merenkulkijoiden kaupunginosaan eli Bèlemiin. Siellä tutustuimme häikäisevään Hieronymuksen luostariin, jonka manuelistisella tyylillä kruusaillut yksityiskohdat ovat uskomattomia.

Mosteiro dos Jerónimoksesta lähdimme palaamaan kohti majapaikkaa, mutta poikkesimme matkalla  löytöretkeilijöiden monumentilla, joka sijaitsee itseoikeutetusti Tejon rannalla.

Patsaan keulimmaisena seisoo Henrik Purjehtija

Hotellille palattuamme saimme viimeinkin huoneet, joskin matkalaukkujen tuleminen kesti ja kesti. Kumma tapa, etteivät anna itse kuljettaa matka-askia huoneeseen, vaan haluavat itse roudata ne tänne. Sen verran väsyttää, että meinasin nostaa Luisin, tai mikä Rafael lie ollut, seinälle, kun vihdoin viimein toi laukkuni!

Pannukakkumaailman reunalla

 

Mies on ollut koko syyskuun reissun päällä; milloin itse opissa, milloin vastakkaisessa roolissa kateederilla. Yhtenä viikonloppuna oli kaiken kukkuraksi vielä kahvakuulakisatkin, joten varsinainen asuntosäästökuukausi hänellä!

Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin.

Yritin myydä miehelle pikkulomasta syntymäpäiväni tienooseen eli lokakuun alkuun, mutta kovin tuntui nihkeälle. Kun pitäisi kuulemma tehdä töitäkin. Niinpä, syyskuuhan kuluukin alle 10 tienestipäivällä.

 

Minun syksyyni lyhyt breikki on enemmän kuin tervetullut. Kesäloman jälkeen oli vain viikon verran seesteistä ja sitten se alkoi: täysi myllytys ja rummutus joka puolelta. Tuntui, että kaikki projektit ja keskeneräiset työt pitää olla valmiina sillä samalla siunaamalla plus tsiljoona muuta rautaa kuumana. Pakko päästä tuulettumaan.

Lokakuun alku on juuri sopiva tauon paikka kesän ja talven välissä. Vietin lokakuussa 2010 pitkän viikonlopun yksin Dublinissa. Se oli oikein mukava matka. Mielestäni yksin matkustaminen on omaa laatuaikaa! Saa tehdä juuri niinkuin parhaaksi näkee tai kokee. Tosin samaan hengenvetoon on todettava ja myönnettävä, että Markun kanssa matkustaminen se vasta hauskaa onkin!!!

 

En siis saanut miehestä matkaseuraa, mutta edelliseen selontekoon viitaten varasin itselleni viikon mittaisen kiertomatkan Atlantin rantavaltioon. Matkan onnistuminen oli tosin vaakalaudalla. Alunperin halusin lähteä matkalle 30.9., mutta siihen ei tullut tarpeeksi osallistujia, joten minulle tarjottiin vaihtoehtona 7.10. lähtevää matkaa.

Tartuin tarjoukseen sillä ehdolla, että saan yhden hengen huoneen niinkuin aikaisemmallekin matkalle olin varannut. En suostunut ns. naispaikkaan eli esimerkiksi jonkun dieselveturikuorsaajan kaveriksi. Matkanjärjestäjä varmisti kaikista viidestä (5) kohteesta yhden hengen huoneiden tilanteen ja vahvisti matkan onnistumisen minulle heinäkuun lopussa.

Mutta ennen kuin lähden matkalle, julistan kommentointikisan avatuksi. Tästä julkaisusta lähtien matkan yhteenvetoon saakka (15.10.) sinulla on mahdollisuus osallistua pienen matkalahjan arvontaan.

Arvontaan osallistuminen vaatii ainoastaan tähän arvuutteluun vastaamista tai myöhemmin matkan aikana julkaistavien tekstien kommentointia OMALLA NIMELLÄ tai TUNNISTETTAVALLA NIMIMERKILLÄ.

Olen siis matkaamassa Atlantin rannalle, mutta mikä se maa onkaan? Arvuuttele ja osallistu!

Tässä vihjeitä:

5 pisteen vihje: maan pääkaupunki sijaitsee Tejo-joen suulla  ja sen kuuluisia kaupunginosia ovat mm. Alfama, Baixa, Bairro Alto ja Belém

4 pisteen vihje: maan siirtomaaimperiumi oli Euroopan vanhin ja pitkäikäisin ja se päättyi Macaon luovutukseen Kiinalle vuonna 1999

3 pisteen vihje: maa on maailman suurin korkin tuottaja ja maan kuuluisimpia vientituotteita on portviini

2 pisteen vihje: mantereen lisäksi maahan kuuluu myös Madeiran ja Azorien saaristot

1 pisteen vihje: maan virallinen kieli on myös Etelä-Amerikan suurimman valtion virallinen kieli

0 pisteen vihje: maan ainoa rajanaapuri on Espanja

Toivon runsaasti kommentteja ja toivotan kaikille kommentoijille onnea arvonnassa!

Arvonta suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä maanantaina 15.10. ja Rouva Fortuna nosti Ella ja Timo -nimellä kommentoineiden lappusen. Onnea!!!

Palkinnoksi Ellalle ja Timolle lähtee Barcelos kukko-aiheinen keittiöpyyhe.

Barcelos-kukko

Porvoo

Olemme käyneet kuluneena kesänä kahteen otteeseen Porvoossa. Molemmat kerrat vieläpä parin viikon sisällä.
Ensimmäisen kerran olimme Porvoossa puolipilvisenä arkipäivänä (tiistai), jolloin seuranamme oli Airi Kempeleestä. Vieraamme on asunut aikanaan vuosikausia Helsingissä, josta huolimatta Porvoo oli hänelle uusi tuttavuus. Matkailu avartaa!
Käyskentelimme normireitit kirkonmäellä ja vanhassa kaupungissa sekä lopuksi nautimme Café Fannyssa kahvit ja suolapalaa.
Arkipäivänä vanha Porvookin oli hiljainen.

Toisella kerralla mukanamme oli sveitsiläisiä vieraita eli kirjeenvaihtokaverini Verena, hänen miehensä Roland sekä heidän 16-vuotias Aline-tytär.
Tällä reissulla Suomen suvi näytti parhaat puolensa: aurinko paistoi ja paahtoi. Vanhan Porvoon kapeat kadut kuhisivat turisteja. Jokirannan ravintoloissa ja muissakin virkistäytymispaikoissa riitti asiakkaita.
Tutustuminen noudatti nytkin peruskaavaa sillä lisäyksellä, että shoppailimme Brunbergin myymälässä ja osallistuimme häähumuun kirkon edustalla eli seurasimme sivustalta uunituoreen avioparin poistumista vihkimistilaisuudesta.

Tälläkin kerralla istuimme Café Fannyn aurinkoisella terassilla nauttimassa virvokkeita. Hauska yhteensattuma oli se, että viereisessä pöydässä istui myös schweizerdeutschea puhunut pariskunta!

Korjattu kirjoitusvirhe! (Porvoon tuomiokirkon ovella)

Raatihuoneen torni

Porvoo on Suomen toiseksi vanhin kaupunki (perustettu 1300-luvulla) ja se sijaitsee 50 km Helsingistä itään.
Tällä hetkellä Porvoossa on noin 49000 asukasta, joista kolmannes on ruotsinkielisiä.
Pittoreski päivämatkakohde.

Kesäloma-arvonta suoritettu

Kiitos kaikille blogiamme kesäloman aikana kommentoineille!
Tällä kertaa onni suosi patsastelija-Anttia, jolle lähtee yllä näkyvä New York -aiheinen hiirimatto. Lämpimät onnittelut!

Jos josta kusta tuntuu, että aina samat nimet voittavat, syy ei ole samoissa nimissä, vaan siinä, etteivät muut kommentoi. Arvonta suoritetaan aina suljetulla lippuäänestyksellä ja äänestysastiana toimii Markun hieno huopahattu :)
Suosittelemme seuraavilla kerroilla osallistumista ja/tai kommentoimista. Joka kerta lahjusta on kannattanut tavoitella.

Kuusamo ja vähän Ranuaakin

"Kuusamo
Papapapapaapapa
papapapapapaa
papapapaaaaa
Kuusamo
papapapapaapaaaaaaaa
Paapapaapapapapapaaa.

Kuusamo
Nyt kutsuu mua Kuusamo.
Metsän näen jämäkän,
ja vaaran sinertävän.
Kuusamo,
Nyt kutsuu mua Kuusamo.
Sieltä vaan mä rauhani saan."

Kesälomamme toinen sukulaisosuus sijoittuu aina Kuusamoon, jossa Markun vanhemmat asuvat ja jossa on kesäasuttava järvenrantamökki.
Kuusamon kunta on perustettu vuonna 1868 ja kaupunki se on ollut vuodesta 2000 lähtien. Kaupungistumisesta, so. liikennevalojen määrä on tuplaantunut, huolimatta me käymme edelleen mökiltä KIRKOLLA tai KYLÄLLÄ täydentämässä varastoja tai muuten ihmisten ilmoilla.

Kuusamon toki tuntevat kaikki eikä vähiten Rukan takia, mutta Kuusamossa muutakin kuin Ruka: mm. Julma Ölkky (kanjonijärvi Etelä-Kuusamossa), Kiutaköngäs (Oulankajoen koski), Karhunkierros (vaellusreitti) sekä KEV Kuusamon Erä-Veikot ja sitä edustaneet/-vat maineikkaat urheilijat (Kalevi Oikarainen, Pirkko Määttä, Pasi Saapunki, Anssi Koivuranta ja Markku T).
Rock-yhtye Zero Nine ja Kepa Salmirinne ovat myös kuusamolaista alkuperää, Kepa jopa pilkkinyt pikkupoikana ystävämme Jukan kanssa samassa jäätyneessä lätäkössä!!!
Inside-juttuna on vielä mainittava, että postimies Pätsin LeKissä pelaava jääkiekkomaalivahti on myös kotoisin Kuusamosta.

Meidän Kuusamo-osuus kului yksinomaan mökillä. Kävimme toki lenkilläkin, mutta enimmäkseen otimme löysin rantein.

Keskiviikkona Markku lähti KYLÄLLE kahvakuulaharjoituksiin sisarenpoikansa Tuomaksen kanssa ja minä lyöttäydyin mukaan. Jäin Puutteenkylässä pois kyydistä ja hölkkäilin sieltä KIRKOLLE (9,8 km).
Jos tätä nyt lukee joku, joka näki 18.7. illalla Koskenkyläntien varressa oudon kulkijan, se olin minä. Minusta nimittäin tuntui, että tiellä kulkeneiden autoilijoiden oli ihan pakko hiljentää kohdallani ja "vahata suu auki" kulkijaa.

Markku uida polskutteli tuon tuostakin ja varsinkin saunomisen yhteydessä, mutta minua ei enää kylmä vesi kiehdo.

Näkymä laiturinnokasta Kuusamojärvelle

Lomaviikon päätteeksi ajelimme vielä Ranualle, jossa järjestettiin Markun isänpuolen serkusten ensimmäinen tapaaminen.
Aikuisikään eläneitä serkuksia on ollut kaikkiaan 49, joista on nyt kuollut 4 henkilöä.
Arvatkaapas, montako oli paikalla Ranuan eläinpuistolla lauantaina 21.7.? Vastaus on: 29 serkusta. Se on paljon se. Kauimmainen eli Kaarina oli tullut Tukholmasta asti ja kyllä moni muukin oli tullut mukaan muualta kuin Ranualta.
Hauskaa oli yllin kyllin ja näyttäisi sille, että uutta tapaamista odotellaan jo kovasti.

Vielä nimeämätön jääkarhun pentu

Temmes

"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän
kuinka onnellinen voikaan olla hän,
joka täällä vain saa asustaa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa."

Noin kai voisi lauleskella Temmekselläkin, jossa vietimme Pohjois-Suomen kiertueemme ensimmäisen viikon.
Temmes on Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva kylä, joka oli itsenäinen pieni kunta vuoteen 2001 saakka, jolloin se liitettiin Tyrnävän kuntaan.
Temmes esiintyy historiankirjoituksessa jo 1500-luvulta lähtien, mutta itsenäinen kunta siitä tuli 1899.

Temmeksellä oli ennen muinoin useampia kansakouluja, kauppoja, pankkeja, huoltoasema, saha, mylly, meijerikin on joskus ollut ja kaikenlaista, mitä kyläläisten elämä vaati.
Temmeksellä asuu nykyään paljon ihmisiä, jotka käyvät Oulun seudulla töissä, koska täältä on vain puolen tunnin ajomatka Ouluun. Vaatiihan se elämä nykyisiltäkin temmesläisiltä yhtä ja toista, mutta ei täällä enää mitään palveluita ole. Laatikkomyymälä on ja sen yhteydessä asiamiesposti ja ABC-kylmäasema. Pankki otti ja lähti, ja lähin automaatti löytynee Tyrnävältä reilun 15 kilometrin päästä.

Jos kaikessa muussa Temmes on pieni, mutta suurempaa kirkon edessä seivovaa vaivaisukkoa saa Suomenmaasta etsiä - eikä löydy.

Meidän lomaviikko kului Temmeksellä puolipilvisessä säässä iäkkäitä vanhempia (myös appi-) kodin arkiaskareissa auttaen: niittomiehenä, metsurina, risujen kerääjänä, siivoojana, tiskaajana, järjestelijänä, kuskina ja vähän komentelijanakin. Vanhuksilla tahtoo joskus jäädä "levy päälle".

Nostalgiaa: kesälomamatkalla jossakin päin Suomea

Muistatko nostalgiset radiouutisten yhteydessä joskus 70- ja joskus vielä 80-luvullakin luetut kuulutukset: "Perhe Virtanen Helsingistä, joka on matkalla jossakin päin Suomea sinisellä Anglialla, pyydetään välittömästi ottamaan yhteyttä naapurin Maijaan."? Enää ei kuule sellaisia, koska jokaisella kulkijalla on kännykkä. Nyt soittaa rimpauttaa vaikka tunnin välein ja kysellä kuulumisia.

Me aloitamme kesäloman sukulaisosuuden ensin pohjoispohjalaisittain.
Tänä vuonna ei ole luvassa merkittäviä työleirimäisiä urakoita, vaan ehkä (paino sanalla ehkä) teemme pihapiirin ylläpitotehtäviä ja ihan varmasti kuntourheilemme. Joku päiväkeikkakin voidaan heittää sadan kilometrin säteellä, kenpä tietäisi sen.
Toivottavasti äitiliinin mantsikan mollukat ehtivät kypsyä!

Reissun toisen osuuden vietämme Koillismaalla ja toivomme tietenkin, että sääsket ovat kuolleet sukupuuttoon, joka sinänsä on täysin utopistinen toive.
Koillismaalla meistä tulee mökkihöperöitä, ellemme sitä jo ole. Kiusallisista hyönteisistä, ml. edellämainitut sääsket ja paarmat, huolimatta juoksentelemme mökkiteitä ja Markku ainakin ui jääkylmässä järvessä.
Varmuuden vuoksi pakkaamme kumisaappaat peräkonttiin, josko vaikka pääsisi hillasuolle!



Pysy kanavalla, niin tiedät missä mennään.
Muistathan, että kesälomatekstien kommentoijat (nimi tai tunnistettava nimimerkki) osallistuvat pienen lahjan arvontaan heinä-elokuun vaihteessa.

Pyöräretkellä ja lopuksi pää pyörälle Lintsillä

Lähdimme aurinkoisen lomapäivän alkajaisiksi reippaalle pyöräretkelle. Varustimme itsemme kameralla, rahapussilla ja vissyvedellä (2 ploa/hlö).

Retkemme alkoi kotoa Lauttasaaresta ensin kohti Ruoholahtea ja sieltä edelleen Kaivopuiston rantaan. Aurinko paistoi ja maisemat olivat satumaisen kauniit. Juomatauon paikka.



Kaivopuiston rannassa

Matka jatkui Olympiaterminaalin ohitse Kauppatorille, jossa sai olla tarkkana pyörätiellä poukkoilevien jalankulkijoiden sekä ryhminä pyöräilevien turistien* takia. (*Joidenkin ajotaito ei vaikuta ihan riittävälle, mutta pyöränsatulaan on vaan noustu!)
Kauppatorin reunassa jouduimme pysähtymään liikennevaloihin ja sillä kohtaa oli onni mukana. Liikennevalopylvään päässä istui lokki, jolla oli juuri sillä hetkellä kakkahätä. Se tähtäsi varmaan meidän päähän, mutta ähäkutti, eipä osunut.

Kauppatorilta jatkoimme Pohjoisrantaan ja sieltä edelleen Merihaan kautta Sörnäisten rantatielle. Näille paikkeille sattui suurin osa reitin tietöistä. Melkoista möykkelikköä, mutta onneksi vain lyhyitä pätkiä.

Seuraavaksi ylitimme Kulosaaren sillan ja pidimme juomatauon ennen kuin matka jatkui kohti Herttoniemeä.

Hertsikassa pitää puikkelehtia bussien, autojen ja jalankulkijoiden joukossa, kunnes löytää taas pyörätien pään.

Siilitielle pääsee ainakin kahta reittiä. Toisessa täytyy alittaa Itäväylä ja ajella autoliikkeiden kautta Siilitielle, mutta sinne pääsee myös suoraan Hirvitien kautta. Jälkimmäinen reitti on huomattavasti mäkisempi osuus - siis tiukkoja ylä- ja alamäkiä.

Tällä kertaa emme pitäneet lounastaukoa Siilinpesässä, vaan jatkoimme tauotta Siilitietä Viikintielle, jossa oli seuraavan juontitauon paikka. Siitä alkoikin piiiiiiiitkä alamäki kohti Viikkiä. Sieltä Lahdentien reunamia Koskelantien alkuun tai oikeammin hörppäsimme vissyt Vanhankaupungin kosken kohdalla.

Koskelantiellä pyörätiet kulkevat bulevardimaisesti ajoratojen välissä Mäkelänkadulle saakka. Ylitimme Mäkelänkadun ja poljimme Messuhallin ohitse väärää puolta tietä kohti Eläintarhan kenttää.
Matkanteko painoi jo kintereissä, sitä ei käy kieltäminen. Aurinko paistoi edelleen täydeltä terältä, joka sai hien virtaamaan ja nahan punoittamaan.

Vauhtitietä kohti Töölönlahtea ja sieltä Finlandia-talon takaa upouudelle Baanalle, joka on entisestä ratakuilusta pyöräilijöille ja jalankulkijoille rakennettu väylä. Baana on 1,3 km pitkä ja se kulkee Kiasmalta Ruoholahteen. Baana avattiin 12.6.2012.

Baana noin Marian sairaalan kohdalla

Ruoholahden jälkeen olikin enää Lauttasaaren sillan ylitys kotisaarelle.
Lenkkiin kului kaikkiaan 2 h 45 min, kilometreistä emme tiedä. Hikisen urakan päälle oli mukava mennä saunaan.

Kotisaari vasta-aurinkoon kuvattuna. Kotitalokin sieltä on tunnistettavissa!

Myöhään iltapäivällä otimme bussin keskustaan ja kävelimme uuden Musiikkitalon läpi ja sieltä edelleen Töölöön Mamma Rosaan lounaalle.
Illansuu kului Linnanmäen huvipuistossa. Markkukaan ei ostanut ranneketta, ja minulle riittää tunnestusti vain vanhan kunnon Vuoristoradan kyyti.
Enimmäkseen istuimme ja katselimme Suomea minikoossa - Lintsi on Suomen sulatusuuni kesällä!

Uusi nimi blogille

Muutin tämän blogin aikaisemman nimen (helenamarkku.blogspot.com) vastaamaan paremmin sitä aihepiiriä, josta blogissa enimmäkseen kirjoitetaan: matkailu, matkustaminen, maat, kaupungit, mielenkiintoiset kohteet, nähtävyydet ja kaikki muut matka-asiat.
Matkablogimme uusi nimi on siis www.menomonot.blogspot.com
Sitten ei muuta kuin lukemisiin ja kommentoimisiin! Terveisin Helena ja Markku

New York ranking-listalla

New Yorkin matkalle lähdettäessä julkaisin tekstin, jossa arvuuttelin Ison Omenan sijoittumista maailman kauneimpien/viehättävimpien/sykähdyttävimpien/yms kaupunkien/kohteiden listalla.
Lopputulos on nyt tiedossa: ei sijoitu kärkinelikkoon (1. Sydney 2. San Francisco 3. Rooma 4. Praha), vaan viidenneksi heti Prahan jälkeen.

New Yorkissa on aivan mahdottomasti nähtävää ja koettavaa eikä siihen tietenkään pääse viikossa sisälle millään. On hienoja yksittäisiä asioita kuten esim. Central Park tai pilvenpiirtäjät tai hauskat keltaiset taksit, mutta ne eivät kuitenkaan saa sydäntäni pamppailemaan "sillä tietyllä tavalla".

New York ja etenkin Manhattan on kallis, siis superkallis. Täällä on paikka pakoin ihmisiä yhtä lailla kaaokseksi asti kuin Hong Kongissa, tippaaminen kyrsii ja etenkin se, että yhä useammin ravintoloissa jo lisäävät automaattisesti palvelumaksun hintaan. Ja yleensä se on 20%, vaikkei palvelu sitä vastaisikaan.

Summa summarum: hienoja elämyksiä piirtyi silti verkkokalvolle ja mielen syviin sopukoihin.
En sano, etteikö kannata käydä. Toki.

Omaleimaista New Yorkia

Keräsin tähän tekstiin asioita, jotka ovat minun mielestä omaleimaisia New Yorkille, miksei osittain koko Amerikan Yhdysvalloille.

 

Katujen nimikyltit ovat juuri niin amerikkalaisia kuin olla voi. Ylhäällä roikkuva Broadway-kyltti kertoo poikittaiskatua ajavalle, että seuraava katu on Broadway. Ei tarvitse kadunkulmissa ihmetellä, että missä ollaan, mikä maa.

Jos Saksassa on joka puolella Ausfahrt-nimisiä kyliä tai kaupunkeja, täällä on solkenaan Oneway-nimisiä katuja!

New Yorkissa on paaaaaaaaaljon pilvenpiirtäjiä. Alla olevassa kuvassa upea Helmsley Building.

Hotellimme nurkalla oli paikallinen paloasema (FD, Fire Department), jolta oltiin tietenkin oltu mukana myös 11.9.2001 -tapahtumissa ja palomiehiä oli menetetty.

NYPD:llä oli joku asema majapaikkamme lähellä, mutta en koskaan onnistunut saamaan siitä kunnollista valokuvaa. Poliiseja näkyi kyllä katukuvassa, mutta en kehdannut ruveta heitä kuvaamaan. Tiedä vaikka istuisin jossakin paikallisessa jailhousessa jostakin periamerikkalaisesta syystä.

Poliisiautoja olin kyllä kuvannut eikä tämä paras otos ole, mutta on nyt tyytyminen.

 

Tämähän se melkoinen parkkipaikka on. Olin ensin sitä mieltä, että tämä on autoliike, mutta väärässä olin. Parkkiin haluavat jättävät avaimet parkkipaikan hoitajalle, joka parkkeeraa autosi ja sitten kun tarvitset sitä, parkkimies toimittaa kaarasi portille. Ei sovellu ainakaan ihan 10 minuutin parkkeeraamiseen.

Yellow caps eli keltaiset taksit kuuluvat NYCin katukuvaan kuin nenä päähän. Varsinkin iltaisin katukuvaa oli hauska seurata. Takseja on ainakin tsiljoona ja täällä käytetään paljon taksia. Parhaiten taksin saa heiluttamalla kättään kadunvarressa. Kun katolla vilkkuu valo, auto on vapaa, mutta turha sitä valoa on tiirailla, ei muuta kuin hanska heilumaan.

Entisinä aikoina kaikkiin vähintään kuusikerroksisiin taloihin piti rakentaa vesisäiliö tai -säiliöitä asukkaiden vedenkäyttöä varten. Nyttemmin pilvenpiirtäjien katoilla näitä ei enää näy. Ovat keksineet nykyaikaisemmat systeemit!

Tässä suosittu vaihtoehto Mäkkärille: SHAKE SHACK. Netin mukaan yrityksen juuret ovat hodarikatukärryissä!!!

Tämä kyseinen Shake Shack sijaitsi hotelliamme vastapäätä ja sinne oli aina ulos asti ulottuva jono. Brooklynin puolella vastaavanlaista jonotusta ei ollut huomattavissa, mutta suosittu kuulemma on. Me emme käyneet.