Bern sijaitsee Sveitsin saksankielisellä alueella ja siellä on noin 123.000 asukasta, siis jotakuinkin Oulun kokoinen kaupunki. Bernin vanha kaupunki on UNESCOn suojelukohde, joten se taitaa olla aika vanha. Bernin sanotaan saaneen nimensä siitä, että joku aatelinen nimesi paikan sen mukaan, minkä eläimen hän oli metsästysreissullaan ensimmäiseksi kohdannut. Ja vastaan oli tullut KARHU (Bär)! Onneksi eka tuttavuus ei ollut vaikkapa villisika, jolloin pääkaupunki olisi nimeltään Wildschwein.
Yksi Bernin nähtävyyksistä on Zytgloggeturm (Zeitglockenturm), jonka astronominen kello soittaa pimputtaa aina neljä minuuttia ennen seuraavan täyden tunnin alkua. Onneksi en asu siinä nurkilla!
Sää on edelleen kesäisen paahteinen, suojapaikoissa taatusti +25C tai jopa enemmän. Siitä huolimatta me teimme rivakan kävelylenkin Aare-joen rantoja aina Bärengrabenille saakka. Luulimme, että siellä on joku monumentti tai jotain, mutta siellä olikin eläviä karhuja. Äitikarhu ja kaksi pikkukarhua nukkua tuuhottivat auringonpaisteessa ja iso uroskarhu makoili laiskanpulskeasti omassa aitauksessaan.
Näin nähtiin Bern ja palattiin takaisin lähtöpisteeseen eli Genèveen.
Sveitsin junaliikenteestä on sanottu, että se toimii minuutin tarkkuudella. Seurasimme aamulla lähtiessämme, että toteutuuko tämä väite ja totesimme, että joku juna lähti 15 sekuntia myöhässä. Aika hyvä suoritus eikä meidän junakaan ollut myöhässä kumpaankaan suuntaan.