Kiitää alla autostrada

Ehdotin Riitalle, että vuokraamme auton ja käymme tervehtimässä kesän 2016 isäntäperhettä Monte San Savinossa. Riitta ei pannut vastaan, mutta ilmoitti reilusti, että hän ei sitten aja.
No, minä voin ajaa. En kyllä muista ajoinko kummallakaan kerralla, kun kävimme Firenzessä, mutta ei kai se ole kaupunkia kummempi. Tosin se on italialainen kaupunki, joissa ajokulttuuri on hieman erilainen kuin meillä Suomessa.

Hotellin respa varasi meille automaattivaihteisen auton. Autovuokraamo oli rautatieaseman takana, siis lähes keskellä kaupunkia. Olin kuvitellut pääseväni lentoasemalta lähtemään. Saahan sitä kuvitella.
Saimme Toyota Yaris hybridiversion. Ensimmäinen ongelma oli se, että en osannut käynnistää sitä. Onneksi Riitta oli kuunnellut autovuokraamonaisen käyttöopastuksen ja sanoi minulle, että nosta vain jalka jarrulta. Sitten mentiin.
Moonika-navigaattori oli tietty laitettu tulille. Hyvin se taas piirteli reittiä ulos keskustasta ja hyvin onnistuin noudattamaan sen ohjeita. Yhden kerran tunnustan oikaisseeni jalkakäytävän kautta, mutta ei se ole niin nöpönuukaa Italiassa.

Minun oma sisäinen navigaattori oli edelleen siinä luulossa, että tulemme autostradalle lentokentän paikkeilta. Odotin, että sivuutamme Scandiccin, josta käännyimme usein kohti Pisaa, kun haimme tai palautimme vieraitamme Pisan kentälle.
Mutta ei Scandiccia tullut, koska me tulimme ulos Firenzestä kaupungin etelälaidalta.

Maisemat olivat minulle tuttuja ja tutummaksi ne kävivät, mitä lähemmäs Monte San Savinoa tulimme. Moonika olisi ohjannut meidät oikotietä talolle, mutta halusin näyttää Riitalle vanhaa kaupunkia ja alakylää ja ajeluttaa häntä mutkaista "kotitietä" perille.
Il Giglio oli entisellään ja niin olivat ihana isäntäväkemmekin. Silvia-rouva, Neri-herra ja Gianluca, jolle oli kasvanut kunnon jazzpallo päähän.
Teimme kierroksen tiluksilla on kurkimme ikkunoista asuntoihin, joista vieraat olivat lähteneet päiväretkilleen. Istuimme hetkisen isäntäväen terassilla, nautimme virkistävää mehua ja vaihdoimme kuulumisia. Minutellit ovat tosi sydämellisiä ihmisiä.
Lupasin, että tulemme Markun kanssa joskus uudelleen heidän vieraakseen.

Monte San Savinon visiitin jälkeen ajoin Pieve al Toppoon, jossa kävimme muutaman kerran lounaalla Kalimero-nimisessä kuppilassa. Lounas on tosi maittava ja halpa. Pasta-annos 3,50 euroa. Kesällä 2016 kuppilaa emännöi säkenöivä Sara, joka on Gianlucan mukaan muuttanut pois. Ei nykyiseltäkään edeskäyvältä temperamenttia puuttunut. Eikä ystävällisyyttä.

Paluumatkalla ajoimme varmuuden vuoksi aivan Firenzen keskustan kautta takaisin autovuokraamoon. Moonika katsoi, että kyllä nuo pärjäävät, vaikka hän ohjaa ne keskelle kyllä.

Päivän päätteeksi istuimme oluelle. Apteekin mittari näytti +29°.

Auguri!

Auguri tarkoittaa suomeksi Onnea!
Tiistaina 3.10. oli minun syntymäpäiväni. Olimme keksineet hotellin vierestä pienen enotecan, jossa olimme edellisiltana käyneet yömyssyllä. Siispä suuntaisimme aamiaisen jälkeen ennen päivän kävelykoitoksia kyseiseen viinibaariin proseccolle synttärini kunniaksi.

Päivän kohteitamme olivat Ponte Vecchio ja Giardino di Boboli.
1300-luvulla rakennettu Ponte Vecchio (=vanha silta) on Firenzen vanhin silta, joka säilyi tuhoutumatta jopa II maailmansodassa! Ponte Vecchiolla on vierivieressä jalokivi- ja kultakauppiaitten myymälöitä.
Kyllä siellä kauppa näytti käyvän. Minä en ostaisi tuolta mitään. Jotenkin liikaa basaarimeininki.
Sillalta on komeat näkymät Arno-joelle, jota reunastavat rakennukset heijastuvat joen pintaan valokuvauksellisesti. Tosi upeaa.

Sillan jälkeen ohitimme Palazzo Pittin, renesanssipalatsin, jossa on gallerioita ja museoita. Vaikuttavan suuri rakennus, jonka ohitimme taas ulkopuolelta.
Palazzo Pittin jälkeen löysimme portin, josta pääsi Bobolin puutarhaan (Giardino di Popoli), rauhallinen vihreä keidas Firenzen keskustan tuntumassa.

Päivä paahtoi kuumasti, joten oli kuljettava puiden varjossa sikäli kuin se onnistui. Hiki pyrki paidan alle ja ohimoille eikä puutarhassa ollut tietenkään minkään valtakunnan juomapaikkaa eikä meillä vesipulloa mukana.
Aikamme kierreltyämme päädyimme takaisin Arno-joen rantakadulle ja lounaalle.

Hotellille palattuamme huoneen oveen koputettiin. Mitä ihmettä? Huoneessa oli jo selkeästi siivottu eli mistä tässä on kysymys.
Avasin oven ja hotellin vastaanotosta herrahenkilö ojensi minulle proseccopullon ja kaksi lasia!!! Olivat huomanneet syntymäpäiväni. Prima! Bellissima!

Viehättävä Firenze

Voi rakkaat ystävät ja kaikki kylänmiehet. Ette arvaa, minkä helpotuksen koin eilen helmikuun 3. päivänä 2018.

Olin ystävättäreni Riitan kanssa lokakuun alussa Firenzessä ja siellä hotellihuoneessa blogi rupesi temppuilemaan. Ilmoitti, että kirjaudun oudosta paikasta ja vaati salasanaa. No, olinhan minä muualla kuin kotona, mutta eipä tuo aikaisemmin ole paikanvaihdoksesta heittäytynyt hankalaksi.
Jätin asian sikseen, ja päätin,  että kirjoitanpa kotiin päästyäni. Taisi tulla jotakin muuta tekemistä ja blogin päivittäminen jäi.

Sitten piti päivittää iPadiin iOS11. Siitäkös asia hankaloitui entisestään. Omenavekotin ei tunnistanut enää Blogger-appia. Voi jeesus, sanon minä. Pengoin penkomasta päästyäni netin syövereitä, että olenko maailman ainoa blogspot-blogien käyttäjä, joka ylläpitää niitä iPadilla. Siltä rupesi vaikuttamaan. Siskokin paneutui asiaan, mutta ei löytänyt ratkaisua. Yksi appi löytyi, mutta sellaista en uskalla ladata, koska siihen liittyi liikaa itäaurooppalaisia nimiä verkossa. Nyt olen varmaan rasistikin.

Jos sisko ei keksinyt ratkaisua, hän kuitenkin pyysi minua leikkimään(!!!) blondia ja menemään iPadin kanssa Omenakauppaan ja esittämään siellä asian ajokoirakatseella tehostettuna.

Jes jes jes. Se tepsi. Joskin nuori myyjäpoika sanoi, että Bloggerin käyttö Applen laitteilla on
kömpelöä. Silti hän paransi sieluni sopukoita painaneen kuukausia kestäneen trauman. Hän asensi iPadilleni Google Driven, jonka kautta pystyn lisäämään kuvia blogiin ja hän myös neuvoi asentamaan iPadiini Chromen, jonka kautta päivittäminen onnistunee paremmin
Kuvien lataaminen Driven kautta on vähän kökkö ratkaisu, mutta parempi silti kuin unettomat yöt ja häiriintynyt persoonallisuus.

Nyt viehättävään Firenzeen.
Syntymäpäiväni aikoihin ajoittuvat pitkät viikonloput ovat vieneet sinne sun tänne, pääasiassa kuitenkin eurooppalaisiin kohteisiin. Matkaseurana on useimmiten ollut entinen työkaverini Riitta.
Matkasimme Lufthansalla Helsingistä Frankfurtin kautta Firenzeen. Tai meidän piti mennä tuota reittiä, mutta yllättäen Frankfurtissa tulikin tieto, että Firenzen kone ei lähdekään. Kuulemma tutkavika, en tosin tiedä missä.
Siinä sitten seisoimme samassa jonossa Ella Kannisen kanssa ja selvitimme, että mitä kautta ja milloin pääsemme Italiaan.
Useamman tunnin odotuksen jälkeen meidät lastattiin Bolognaan lähtevään koneeseen ja sieltä parin tunnin bussimatkan jälkeen olimme yöllisellä Firenzen tyhjällä lentokentällä taksijonossa!!!

Me emme antaneet mokoman viivästyksen häiritä, vaan sikeästi nukuttujen muutaman tunnin jälkeen lähdimme reippaina tutustumaan aurinkoiseen ja helteiseen Firenzeen.
Oli siis jo lokakuun alku, mutta lämpötila huiteli liki +30 asteessa ja kaupunki kuhisi selfiekeppien kanssa säntäileviä aasialaisia ja valkoisissa lenkkikengissään tepastelevia jenkkejä.

Hotellimme sijaitsi vain kivenheiton päässä kuuluisasta Duomosta, joka on todella vaikuttava.

Tuomiokirkon kanssa samalla aukiolla on myös ns. kastekirkko (Battistero di San Giovanni) ja tietenkin myös tuomiokirkon torni Giotto. Molempiin pääsee tietenkin myös sisälle, mutta me emme menneet. Meille riitti mainiosti rakennusten tarkastelu ja ihastelu ulkopuolelta.
Uffizzin taidegalleriaankaan emme jääneet jonottamaan. Olin tutkinut lippujen saatavuutta netistä, mutta olin aivan liian myöhään liikkeellä. Uffizziin pitää varata liput monta kuukautta etukäteen.

Iltapäiväkahvit nautimme Arno-joen rantamilla ja lounaan nautimme Mercato di Sant'Ambrogio -kauppahallin välittömässä läheisyydessä. Em. kauppahalli on nimenomaan paikallisten asukkaiden suosima, ei siis mikään turistirysä. Saavuimme sinne pahimmoilleen vähän ennen sulkemisaikaa.

Firenze on kompakti kaupunki ja viehättävä.

Valitettavasti minun on todettava, että Firenzen matkan kertomuksiin en saa lisättyä kuvia. Olen siirtänyt kuvat iPadilleni, jolla blogin päivitys ei yksinkertaisesti onnistu.
Kokeilen onneani MacBookilla ja jos onnistuu, rupean kantamaan sitä matkoilla mukana. Nyt vain on opeteltava siirtämään kuvat arkistosta tekstiin. Kylläpä pitää olla vaikeaa.

Ei ole onnistunut kuvien lisääminen MacBookillakaan. Koetanpa seuraavan kerran pc:lla, jonka ostin tuskastuttuani Apple-laitteisiin. Tosin niitä Firenzen kuvia ei ole enää mistä ottaa, joten nyt mennään pelkällä tekstillä.