sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Viehättävä Firenze

Voi rakkaat ystävät ja kaikki kylänmiehet. Ette arvaa, minkä helpotuksen koin eilen helmikuun 3. päivänä 2018.
Olin ystävättäreni Riitan kanssa lokakuun alussa Firenzessä ja siellä hotellihuoneessa blogi rupesi temppuilemaan. Ilmoitti, että kirjaudun oudosta paikasta ja vaati salasanaa. No, olinhan minä muualla kuin kotona, mutta eipä tuo aikaisemmin ole paikanvaihdoksesta heittäytynyt hankalaksi.
Jätin asian sikseen, ja päätin,  että kirjoitanpa kotiin päästyäni. Taisi tulla jotakin muuta tekemistä ja blogin päivittäminen jäi.

Sitten piti päivittää iPadiin iOS11. Siitäkös asia hankaloitui entisestään. Omenavekotin ei tunnistanut enää Blogger-appia. Voi jeesus, sanon minä. Pengoin penkomasta päästyäni netin syövereitä, että olenko maailman ainoa blogspot-blogien käyttäjä, joka ylläpitää niitä iPadilla. Siltä rupesi vaikuttamaan. Siskokin paneutui asiaan, mutta ei löytänyt ratkaisua. Yksi appi löytyi, mutta sellaista en uskalla ladata, koska siihen liittyi liikaa itäaurooppalaisia nimiä verkossa. Nyt olen varmaan rasistikin.

Jos sisko ei keksinyt ratkaisua, hän kuitenkin pyysi minua leikkimään(!!!) blondia ja menemään iPadin kanssa Omenakauppaan ja esittämään siellä asian ajokoirakatseella tehostettuna.

Jes jes jes. Se tepsi. Joskin nuori myyjäpoika sanoi, että Bloggerin käyttö Applen laitteilla on
kömpelöä. Silti hän paransi sieluni sopukoita painaneen kuukausia kestäneen trauman. Hän asensi iPadilleni Google Driven, jonka kautta pystyn lisäämään kuvia blogiin ja hän myös neuvoi asentamaan iPadiini Chromen, jonka kautta päivittäminen onnistunee paremmin
Kuvien lataaminen Driven kautta on vähän kökkö ratkaisu, mutta parempi silti kuin unettomat yöt ja häiriintynyt persoonallisuus.

Nyt viehättävään Firenzeen.
Syntymäpäiväni aikoihin ajoittuvat pitkät viikonloput ovat vieneet sinne sun tänne, pääasiassa kuitenkin eurooppalaisiin kohteisiin. Matkaseurana on useimmiten ollut entinen työkaverini Riitta.
Matkasimme Lufthansalla Helsingistä Frankfurtin kautta Firenzeen. Tai meidän piti mennä tuota reittiä, mutta yllättäen Frankfurtissa tulikin tieto, että Firenzen kone ei lähdekään. Kuulemma tutkavika, en tosin tiedä missä.
Siinä sitten seisoimme samassa jonossa Ella Kannisen kanssa ja selvitimme, että mitä kautta ja milloin pääsemme Italiaan.
Useamman tunnin odotuksen jälkeen meidät lastattiin Bolognaan lähtevään koneeseen ja sieltä parin tunnin bussimatkan jälkeen olimme yöllisellä Firenzen tyhjällä lentokentällä taksijonossa!!!

Me emme antaneet mokoman viivästyksen häiritä, vaan sikeästi nukuttujen muutaman tunnin jälkeen lähdimme reippaina tutustumaan aurinkoiseen ja helteiseen Firenzeen.
Oli siis jo lokakuun alku, mutta lämpötila huiteli liki +30 asteessa ja kaupunki kuhisi selfiekeppien kanssa säntäileviä aasialaisia ja valkoisissa lenkkikengissään tepastelevia jenkkejä.

Hotellimme sijaitsi vain kivenheiton päässä kuuluisasta Duomosta, joka on todella vaikuttava.

Tuomiokirkon kanssa samalla aukiolla on myös ns. kastekirkko (Battistero di San Giovanni) ja tietenkin myös tuomiokirkon torni Giotto. Molempiin pääsee tietenkin myös sisälle, mutta me emme menneet. Meille riitti mainiosti rakennusten tarkastelu ja ihastelu ulkopuolelta.
Uffizzin taidegalleriaankaan emme jääneet jonottamaan. Olin tutkinut lippujen saatavuutta netistä, mutta olin aivan liian myöhään liikkeellä. Uffizziin pitää varata liput monta kuukautta etukäteen.

Iltapäiväkahvit nautimme Arno-joen rantamilla ja lounaan nautimme Mercato di Sant'Ambrogio -kauppahallin välittömässä läheisyydessä. Em. kauppahalli on nimenomaan paikallisten asukkaiden suosima, ei siis mikään turistirysä. Saavuimme sinne pahimmoilleen vähän ennen sulkemisaikaa.

Firenze on kompakti kaupunki ja viehättävä.

Valitettavasti minun on todettava, että Firenzen matkan kertomuksiin en saa lisättyä kuvia. Olen siirtänyt kuvat iPadilleni, jolla blogin päivitys ei yksinkertaisesti onnistu.
Kokeilen onneani MacBookilla ja jos onnistuu, rupean kantamaan sitä matkoilla mukana. Nyt vain on opeteltava siirtämään kuvat arkistosta tekstiin. Kylläpä pitää olla vaikeaa.

Ei ole onnistunut kuvien lisääminen MacBookillakaan. Koetanpa seuraavan kerran pc:lla, jonka ostin tuskastuttuani Apple-laitteisiin. Tosin niitä Firenzen kuvia ei ole enää mistä ottaa, joten nyt mennään pelkällä tekstillä.

Ei kommentteja: