Howth, Bray ja Stillorgan

Syntymäpäiväni kunniaksi Dublin näytti parhaat puolensa. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli liki kesäinen.

Aamusella sateli onnitteluita niin tekstareina kuin puhelimitsekin. Laulut kajautettiin Temmekseltä ja Kajaanistakin, vaikka Kainuun Carusolla olikin ollut etukäteen hienoista rimakauhua. Mutta niin vaan kajahti "Pienen pieni veturi" ja numerolaulu eetteriin. Kummitustäti on aina otettu moisesta tavasta muistaa.

Hitaan heräilyn ja aamukahvin jälkeen hyppäsin DART-nimiseen junaan, joka ajaa noin tunnin edestakaista reittiä Dublinin kohdalla rannikolla. Otin ensin suunnaksi Howthin kalastajakylän, joka osoittautui kivaksi päivä- ja kävelykohteeksi. Tein siellä reippaan lenkin, jopa niin että hiki irtosi auringonpaisteessa. Pasteerauksen päätteeksi nautin tuplaespresson ja synttärin kunniaksi lasillisen kuivaa valkoviiniä.

Howthista ajoin suoraa keskustan kautta Brayhin, joka sijaitsee etelään Dublinin keskustasta ja on enemmän rantakohde. Sanovat sitä viktoriaaniseksi kyläksi. Se oli kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä pittoreski, mutta valitettavasti minua alkoi jo vähän väsyttää enkä oikein jaksanut hakeutua pääkatuja syvemmälle Brayssa.

Irlannin meren rantamaisemat ovat todella kauniit. Turhaan ei sanota, että Irlanti on kaunis maa. Jo tällä hyvin lyhyellä visiitillä, joka oli enemmän kaupungin keskustan kartoitus, vakuutuin kerrotusta.

Paluumatkalla keskustaan otin junassa nokalliset, niin paljon päivän ulkonaolo oli verottanut voimia.

Olin sopinut tuttavaperheen rouvan kanssa treffit hotellin aulaan klo 18. Hän tuli ja houkutteli minut kahdenkeskisen ravintolaruoan sijaan heille kotiin Stillorganiin, joka on Dublinin eteläisiä lähiöitä. Ajoimme heidän pienen pienellä kakkosautolla, jossa minusta tuntui pullalta rusinassa :)
Menomatkalla tsekkasimme niin vanhimman tyttären koulun kuin vanhempien työpaikankin liikuntakeskuksessa (rouva on osteopaatti ja opettaa Alexander-tekniikkaa ja mies on osteopaatti).

Perheen lapset ovat kasvaneet sitten viime näkemän (3 vuotta). Vanhin tytär on kohta 17, perheen ainoa poika 15, seuraava tytär 12 ja kuopus 9 v. Nuorin sanoi viimeksi tavatessamme, että hänestä tulee ísona prinsessa, mutta nyt ammatinvalinta oli muuttunut: valokuvaaja.

Vietin oikein mukavan illan perheen kanssa. Kunniaksi poksautettiin kuohujuomapullo!

Dublinissa monta on ihmeellistä asiaa...

Onhan täällä varmaan monta ihmeellistä asiaa, mutta nämä kaksi minua jaksavat huvittaa. Ensimmäinen kummastuksen aihe on lavuaarin vesihana. Näillä kulmin ei tavanomaisesti ole "sekoittajaa", vaan kuuma ja kylmä vesi tulee eri rööreistä.
Tässä hotellissapa onkin vain yksi rööri, mutta kaksi hanikkaa, joista väännetään joko kuumaa tai kylmää. Minun vähäisellä (lue: olemattomalla) insinööriälyllä veden siis pitäisi sekoittua siinä vaiheessa, kun se putkahtaa ulos putkesta. Täällä ei. Toiselta reunalta putken päätää tulee kuumaa vettä ja toiselta kylmää. Valitettavasti älykkyysosamääräni ei riitä siihen, että kuinka saisin käteni pestyä polttamatta näppejäni. Edestakainen liikekään ei tuota sopivaa lopputulosta. Onneksi sentään suihkuhanasta tulee sekoitettua vettä :)

Toinen hassu, ehkä hieman nostalginen juttu on hotellin hissi. Se on kuin Lontoon Underground, jossa tylsistyneen kuuloinen naisääni jankuttaa "Mind your steps" tai "Mind the gap" -varoituksia aina kun ovet avautuvat. Täällä hissin koneistoon majoittunut naisääni (käheä) muistuttaa, että "Door is opening" tai "Door is closing", jos ei sattuisi tajuamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tällaisia asioita olen rekisteröinyt Dublinin matkallani. Aili Maltta Inkeli kyseli, että olenko puhellut kenenkään kanssa vai ihanko hiljaa olen ollut. Kerrankin? No, itse asiassa olen hoitanut vain pakollisia tilaamisia ja ostamisia & sen semmoista ääneen. Äänetikin näyttää pärjäävän. Tänään varmaan kuitenkin puhun, koska tapaan illansuussa tuttavamme.

Dublin jalan ja bussikyydillä

Aamuaskareiden jälkeen suoriuduin ulos. Ei muuten satanut! Käppäilin Temple Barin läpi enkä voinut välttyä poikkeamasta yhteen tai toiseen Dublin-rihkamakauppaan. En ostanut mitään eli etsin vieläkin seinäkalenteria vuodelle 2011, mielellään Dublin-aiheista.

Joskus klo 14 paikkeilla hyppäsin viimeinkin Dublin Tour -bussiin, joka kiertää kaikki mahdolliset ja mahdottomat nähtävyydet (23 kpl). Lippu on voimassa 48 h ja kyytiin voi hypätä missä ja milloin vain. Kun pääsin kyytiin, rupesi satamaan, joten en hyppinyt ulos ennen kuin saavuimme Guinness Storehouseen. Siellä vietinkin liki parisen tuntia - ihan oikeasti lukien faktoja Guinness-oluen panemisesta etc.

Tiesitkö sinä muuten, että Guinness ostaa 2/3 osaa kaikesta Irlannissa kasvatetusta ohrasta!!! Siis varsinaista lähikaljaa.

Kierroksen päätteeksi Gravity Barissa sai nauttia tuopillisen Guinnessia ... eikä se maistunut paskemmalle :) Tässä kohtaa ei kannattane väittää, että "mitään en oo ottanu".

Päivän päätteeksi ajoin kiertoajelubussilla O'Connell Streetille, jonka eileniltainen taksikuski sanoi olevan Euroopan widest street, siis levein katu. Epäilin jo kuulemaani ja vielä nähtyänikin uskallan epäillä taksisuharin väitettä. Leveähän se on, mutta kyllä Champs Elysee on myös aika leveä eikä Unter den Lindenkään juuri kapeampi ole, puhumattakaan Esplanaadista! No, ainahan pitää vetää kotiinpäin.

Alla kuva GPO:sta (General Post Office), josta kävin ostamassa postimerkkejä.

Päivä on kulunut kliseisesti kuin siivillä. Ennen tämän kirjoittamista kävin syömässä ihan kulman takana Gertrude's -nimisessä kuppilassa eikä sillä mielestäni ollut mitään tekemistä Saksan kanssa. Hyvää ja edullista ruokaa - alku- ja pääruoka sekä kaksi fingerporillista punaviiniä, yhteensä 32 euroa. Kutsun tässäkin tapauksessa viinilasillisia fingerporeiksi, koska joka puolella Euroopassa viini tarjoillaan ihmeellisistä munakupeista!

Tästä juontuukin mieleeni kesän 2009 Amerikan matkan viimeinen etappi Boston, jossa yhtenä iltana valitsimme ruokapaikan sen perusteella minkälaiset lasit niillä näytti olevan. Saatiin kyllä hienot viinilasit, mutta ruoka ei ollut lasien väärtti! Sen siitä saa.

Huomenna sunnuntaina eli syntymän vuosipäivänäni aion lähteä Dublinin rantamaisemiin. Matkustan DART-junalla joko Howthiin tai Brayhin tai todennäköisesti molempiin. Taksikuskin mukaan Bray on mielenkiintoisempi viktoriaaninen ja pittoreski kylä. Howthista olen itse lukenut, että siellä on viehättävät maisemat.

Illansuussaa tapaan Dublinissa asuvan tuttavaperheen rouvan.

Maanantaille ei jää muuta kuin kotimatka.

Dublin, Irlanti

Tervehdys Dublinista, Irlannin pääkaupungista, jonka viikingit perustivat vuonna 840. Kaupungissa on puolisen miljoonaa asukasta, siis suurinpiirtein Helsingin kokoinen paikka. Kaupunkikuvaa hallitsee Liffey-joki sekä muutamat merkittävät rakennukset, kuten Trinity College -yliopistoalue, GPO (General Post Office) ja Dublin Castle. Sää on juuri niin oikukas kuin se täällä Brittein saarilla voi olla. Koskaan ei voi tietää, sataako vai ei, mutta sataa joka tapauksessa.

Saavuin Dubliniin (hotelliin) perjantai-iltana paikallista aikaa klo 23.45 (Suomen aikaa klo 1.45). Matkustin Frankfurtin kautta, joten matka-aikaa kului kaikkiaan kuutisen tuntia. Linnuntietähän tänne ei ole niin pitkä matka, mutta Lontoon kautta yhteydet eivätkä lentojen hinnat natsanneet suunnitelmiini.
Lentokentällä sain pikaisesti taksin, jossa olikin todella ystävällinen kuljettaja. Ensinnäkin ymmärsin melkein kaiken hänen puheestaan ja olin jo hetken aikaa varma, että hän keikkailee oppaana, koska hän osasi kertoa yhtä ja toista Dublinista ja sen historiasta vuosilukuineen kaikkineen eikä se jäppinen ollut edes mikään historiankirja iältään.
Hän suositteli minulle kohteita ja tekemisiä näille parille päivälle, jotka täällä vietän.
Oikein mukava alku lomaselle!

Tänään lauantaiaamuna aamiaisen jälkeen vietin hiljaisen hetken Veikko-serkkuni muistolle. Hänen siunaustilaisuutensa alkoi Temmeksellä tänään lauantaina klo 11 Suomen aikaa. "Ihminen kuolee - muisto elää".

Hotellissa on langaton verkkoyhteys, mutta heikonlainen, joten en saanut huoneesta yhteyttä ulkomaailmaan. Piti tulla tänne ala-aulaan kirjoittelemaan.
Tämän jälkeen alan valmistautua päivän ohjelmaan: osallistun hop-on, hop-off -kaupunkikierrokselle, josta nimensä mukaisesti hyppelen pois ja takaisin sen mukaan mikä paikka milloinkin kiinnostaa. Pari kirkkoakin (St Patrick Cathedral ja Christ Church) taidan katsastaa ja ehdottomasti Guinnessin panimon, vaikkei Guinness-juoma lukeudukaan suosikkijuomiini. Viskitislaamossa en aio käydä, koska se on vielä vähemmän lähellä makutottumuksiani.
Liffey-joen rantamaisemia pitää myös tutkailla ennen hämärän laskua sekä tuossa nurkan takana olevaa Temple Bar -aluetta, joka on ikäänkuin Dublinin vanha kaupunki kapeine kujineen ja tuhansine turisteineen. Alueella on tietty myös lukematon määrä pubeja (illallinen taksikuski sanoi, että täällä ei kerrota taksille osoitetta minne ollaan menossa, vaan esimerkiksi "Graingers' pubin" tienoille, kiitos!). Siistiä.

Tämä tällä kertaa ja seuraavalla päivityskerralla jo autenttisia kuviakin.
Helena

Hämeenlinna Tavastehus

Lauantaisen päiväretkemme kohteena oli Hämeenlinna. Edellisessä blogikirjoituksessa oli vihjeitä, joihin Eeva tiesikin oikean vastauksen.

Valtionrautatiet (lukemani mukaan liiketoiminnasta vastaa VR-konserni) vei meidät tunnissa Helsingistä tapahtumapaikalle. Sää ei ollut lähtiessä erityisen mieltä kohottava, mutta päivän mittaan saimme todeta edellisen illan ennustukset vääriksi. Oli puolipilvistä, muttei satanut niinkuin uumoiltiin ja lämpötila oli ihanteellinen kaupunkikäyskentelyyn.


Ensimmäiseksi tepastelimme Hämeenlinnan keskustaan, siis torille, jonka reunassa seisoo Pohjolan pikku Pantheoniksi kutsuttu Hämeenlinnan pyöreä kirkko. Markun mielestä kirkot on kirkkoja, mutta minä työnnyin sisään -- ja Markkukin tuli perässä. Olimmehan turistina Hämeenlinnassa. Olemme käyneet Rooman Pantheon-temppelissä ja kyllä sisätiloissa saattoi todeta, että vertaus on paikallaan.

Seuraavaksi torin poikki Laurellin kahvilaan (http://www.laurell.fi/). Herkkuja jo vuodesta 1947! Markun lihapiirakassa oli lihaa muussakin kuin nimessä ja minun fetaparsapiirakkapalaseni oli makoisa. Helsingin kahvilahintoihin verrattuna HALPAA.


Hämeenlinnassa ja juuri Hämeen linnan ympäristössä oli viikonloppuna rockfestarit, jonka vuoksi teimme pienen ylimääräisen kävelykierroksen ennen kuin pääsimme linnaan. Matkalla sattui silmään Sibeliuksen syntymäkoti ja Palanderin talo, joka ei liene Kalle Palanderin talo, vaan historiallinen museo tms.



Hämeen linna on yksi harvoista keskiaikaisista linnoista Suomessa. Tämän lisäksi keskiaikaisiin lukeutuvat tietenkin Turun ja Viipurin linnat sekä vähän nuorempi Olavinlinnakin.

Osallistuimme opastetulle kierrokselle (kesäisin päiväsaikaan tasatunnein, kesto n 45 min), jonka aikana linnan historia tuli riittävän selväksi. Alla kuva Kuninkaansalista.


Jos poikkeatte Hämeenlinnaan, niin käykää toki linnassa.


Nyt oli jo oltu liikenteessä monta tuntia, joten oli aika hakeutua ruokapatojen ääreen. Hämeenlinnassakin on useita mielenkiintoisia ruokaravintoloita, joiden joukosta valitsimme Piparkakkutalon (http://www.ravintolapiparkakkutalo.fi/). Nimensä ja nettisivuilla olevan kuvauksen mukaisesti Piparkakkutalossa on lämmin henki. Erittäin ystävällinen palvelu ja mikä parasta: maistuvaa ruokaa. Nam!
Suosittelemme ehdottomasti. Oikein mainio oman rahan ruokapaikka.


Tällainen oli meidän kesäretki kaupunkiin, jolle Pietari Brahe antoi kaupunkioikeudet v. 1639 ensimmäisenä suomalaisena sisämaakaupunkina. Siellä ovat syntyneet niin Sibelius, Vexi Salmi, Irwin Goodman kuin Matti "Fredi" Siitonenkin.

Kotimaan matkailua - arvaa missä?

"Pakko matkustaa on jonnekin,
Helsingistä pois matka vie.
On aivan sama minne kiirehdin,
kun vain pitkä on tie".

Ajattelimme harrastaa kotimaan matkailua. Syitä on monia. Yksi syy on kesä. Toinen syy on se,että suomalaiset paikkakunnat ovat parhaimmillaan juuri kesäisin. Kesällä on myös jotenkin helpompi lähteä. Kesäpäivänä viitsii kuljeskella ja tutkailla maailman menoa muuallakin kuin kotinurkissa.

Ensimmäiseen kotimaan päivämatkakohteeseen tutustumme lauantaina 24.7.
Mikä onkaan kohteemme? Ensimmäisenä oikean vastauksen blogiin tähän tekstiin jättänyt henkilö saa olla ylpeä tiedoistaan ja nopeudestaan :)

Vihjeet:
Kaupunki on perustettu vuonna 1639 ja se sijaitsee Vanajaveden rannalla.
Yksi kaupungin tunnetuimmista mäkilinnoista on ruotsinkieliseltä nimeltään Karlberg.
Tässä kaupungissa on syntynyt monia suomalaisia musiikkielämäntähtiä, mm. Sibelius ja Irwin Goodman.
Tähän kaupunkiin avattiin Suomen ensimmäinen rataosuus Helsingistä vuonna 1862.
Kaupungin kuuluisan jääkiekkojoukkuen kotiottelut pelataan Patria-areenaksi nimetyssä jäähallissa (aik. Rinkelimäen jäähalli).
Tämän kesän lämpöennätys tehtiin tähän kaupunkiin nykyään kuuluvalla Lammilla.

Tuliaiset arvottu

Tällaiset tuliaiset kertyivät arvottavaksi kaikkien kommentoijien kesken. Voittajien nimet julkaistaan tässä blogikirjoituksessa myöhemmin viikonlopun aikana. Sen jälkeen voittajien kannattaa tarkkailla postiaan.
Tuliaiset on arvottu lauantaina 10.7.2010 klo 20.20. Kaikkien kommentoijien nimet laitettiin Markun vihreään tirolilaishuopahattuun ja Helna toimi onnettarena.
Tulokset tummennettuna kunkin maan tuliaisen kohdalla.
Onnea kaikille. Tapaamisiin blogissa uusien matkojen myötä!

1. Saksasta vuoden 2011 pöytäkalenteri hienoilla Moselin rantamaisemilla

Kalenteri lähtee Helille!


2. Luxemburgista 6 kpl lasinalustoja paikallisilla kuva-aiheilla somistettuna

Lasinalustat omistaa tämän jälkeen Lissu työmaalta.

3. Sveitsistä Sveitsin muotoinen jääkaappimagneetti (pahoittelen huonoa kuvan laatua)

Jääkaappimagneetti toimitetaan Aijantekijälle. Toivottavasti sille on käyttöä aidanteossa!

4. Italiasta peperoncino piccante all'olio di oliva eli pikanttia peperoncinoa oliiviöljyssä. Todennäköisesti syötävää. (toim.huom. huono kuvanlaatu jatkuu)

Italialainen oliiviöljyyn säilötty peperoncino matkustaa ml ja reijos:lle. Pohjoiseen käy peperoncinon tie.

5. Monacosta avaimenperä, jossa lukee Monte Carlo

Ruhtinaskunnan avaimenperä kuuluu Aili Inkelille. Kävihän se tuuri :)

6. Ranskasta Taittingerin shamppajakellarista ostettu shamppajapullon korkki. Mihinkö sitä tarvitaan? No, jos et syystä tai toisesta lipitä koko shamppajapullollista kerralla, niin voit säilyä kuplat tällä korkilla. Ei takuuta, koska ei ole testattu.

Johanna voi yrittää säilöä kuplivaa juomaa tällä Ranskanmaan tuliaisella.

7. Belgiasta täystummasuklainen Manneken Pis. Poika on pakattu muovitötteröön.

Belgialaisen suklaan lumoihin voi jättäytyä Pena!

8. Hollannista perinteinen puukenkä, joka on otettu hyötykäyttöön. Se on korkinavaaja.
Puukenkämaamaisella korkinavaajalla avautuvat jatkossa Matun ja Jompen kruunukorkit.

9. Tanskasta Guld Barre -merkkistä suklaata pari pötköä.
Toivottavasti Lounastoveri Maija ei kuittaa lounastaan pelkästään näillä tanskalaisilla suklaapatukoilla :)

10. Ruotsista Dajmia. Tässä saattoi kyllä käydä niin, että valmistaja ei olekaan enää Marabou vaan senkin on ostanut joku globaali yritys. Sanotaanko, että yritys hyvä kymmenen. Ennen Dajm oli ruåtsalaista.

Kuinkas sattuikaan. Talar ni svenska? Dajm-pussi matkaa Sarille ja Rokkulle.

Euroopan turnee pähkinänkuoressa

- 24 päivää
- 7200 kilometriä
- 10 maata plus kotimaa
- lämpötilavaihtelut +1C (Grimsel Sveitsi) - +40C (Pariisi Ranska)
- uskomatonta vieraanvaraisuutta
- ennennäkemättömiä maisemia (Välimeri, Monaco, Sveitsi ja etenkin alppiosasto)
- uusia positiivisia kokemuksia (Pariisi, Bryssel, Norden)
- hyvää seuraa ja paljon hulpatusta
- matkan tunnusmusiikkina oli Eeli-Oskarin "levyttämä" laulu:
"Autolla ajetaan varo-varovasti,
ettei kaatuisi kallis lasti,
suoraa tietä, suoraa tietä
mäkiä matkan varrella.
Pois kaikki alta
tie näyttää kapealta,
mittari näyttää yheksääkymppiä,
jarrut on epäkunnossa!"

Viimeiset rutistukset

Tiistaiaamuna oli oltava ajoissa liikkeellä, koska tavoitteemme oli päästä mahdollisimman pitkälle Ruotsin puolelle, ettei keskiviikoksi jäisi enää kovin pitkää ajomatkaa Tukholmaan ja laivaan.

Edellisenä iltana Georg varoitteli meitä Bremenin ja Hampurin välisestä autobahnasta. Se on noin 80 km pitkä pätkä, joka on n 90 %-sesti tietöiden alla. Tie on erittäin vilkkaasti liikennöity ja tietöiden kohdalla vain kaksikaistainen. Yleensä vielä vasen kaista on vain 2 m leveä!

Varoituksen sanat olivat toki paikallaan, mutta onneksemme emme olleet ainakaan pahimmassa ruuhkassa liikkeellä. Toki tarkkana piti olla, koska rekat painavat toisistaan ohi siinä missä pikkuautotkin ja lähtevät tuosta noin vain vilkku päälle ja menoksi!


Tähän mennessä emme olleet nähneet suomalaisia rekkareita kuin yhden kerran Saksassa ja toisen kerran Italiassa. Tällä tieosuudella alkoi sitten jo ollakin suomipoikaa pyrkimässä kohti pohjoista.

Tanska ohitettiin ilman pysähdyksiä samaa reittiä, mitä oli tulomatkalla tultu.
Sen jälkeen ruvettiin mittailemaan karttaa, että mihinkäs asti ajetaan. Jönköping vaikutti olevan liian kaukana eikä Malmö-Landskrona-Helsingborg -akselille voinut jäädä seuraavan päivän takia.

Sovittiin, että katsotaan joku pikkupaikka ja tsekataan josko löytyy majatalo ja onko siellä mahdollisesti tilaa kulkijalle. Markaryd Helsingborgin ja Jönköpingin välimaastossa valikoitui seuraavaksi varikoksemme. Eikä huono paikka ollutkaan.
Stora Hotellet on suositeltava vaihtoehto (2 hh maksoi 795 kurnua inkl frukost). Siisti hotelli, jossa oli kelpo ravintola. Katsoimme syömisen lomassa Hollanti-Uruguay jalkapallo-ottelun. Naapuripöytään saapasteli kolme suomea puhuvaa miestä, jotka kuuluivat olevan urakkahommissa (maalaus) lähistön voimalassa. Eikä tässä kaikki: yksi oli kotoisin Pudasjärveltä, yksi Sodankylästä ja joukon hiljaisin mies Kempeleestä!


Keskiviikkona oli jäljellä viimeiset 480 km, jotka sujahtivat kuin siivillä ja hups! oltiin Tegelvikshamnissa! Takana liki 7200 km ja 24 päivää.

Torstaiaamuna Viking Gabriella rantautui Katajanokalle ja saavuimme kotimaan kamaralle.

Pohjanmeren rantamaisemissa Nordenissa

Ajelimme Amsterdamista koillisuunnassa kohti Pohjanmeren rannikkoa, jossa oli seuraava etappimme Norden.
Maisemat olivat kuvitellusti alavat, mutta siitä huolimatta omaleimaiset. Tuulivoimalat, joita on paljon Tanskassa ja Pohjois-Saksassa, olivat saanet jo menomatkalla lempinimen "Haakuraheikki". No, tällä etapilla Haakuraheikkejä oli riittämiin.
Kuriositeettinä kerrottakoon, että Nordenissa on Saksan vanhimmat Haakuraheikit (yli 30 v).


Majoittauduimme Hotel zur Postiin, jonka nimellä ei ole mitään tekemistä kirjoittajan työpaikan kanssa :) Hotelli on parhaat päivänsä nähnyt, mutta nukkumiseen aivan kyllin hyvä. Puhtaat lakanat, viileä huone ja rauhallinen ympäristö, jos se ympäristö Nordenissa voi rauhaton ollakaan.


Tuula ja Georg näyttivät kävellen meille kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Norden on 755 vuotta vanha kaupunki, asukkaita 25.000 ja suurin työllistäjä on naapurikaupungin (Emden) Volkkarin tehdas. Aikoinaan Norden on olut ikäänkuin eristyksissä muusta maasta ja sen takia alue on kuulemma vieläkin vähän? nurkkakuntainen. Meille Norden oli ystävällinen.

Turistikierros päätettiin Pohjanmeren rantaan. Mahtava maisema.


Nordenin edustalla Pohjanmeressä on Itä-Friisien saaret (Die Ostfriesischen Inseln 7 kpl), jotka sijaitsevat n 5-10 km etäisyydellä mantereesta. Jos ymmärsin oikein saaret on valittu Unescon maailman kulttuuriperintökohteiden joukkoon (en löytänyt aiheesta äkkiseltään netistä vahvistusta asialle).

Saaret ovat todella suosittuja matkailukohteita, niihin voi mennä päiväseltään tai oleilla pidempäänkin. Niihin pääsee lautoilla tai sitten laskuveden aikaan jalan!!! Tosin jalankulkua suositellaan vain oppaan johdolla.
Olimme rannalla juuri kun nousuvesi alkoi tulla kohti rantaa takaisin. Erityisen vaikuttavaa.


Päivän päätteeksi istuimme Tuulan ja Georgen pittoreskin talon terassilla ja nautimme herkullisesta grilliruoasta.

Oikein mukava ja antoisa päivä.

Iloinen Amsterdam

Laulun sanojen mukaan iloinen Amsterdam on tulppaaneita tulvillaan, mutta ei kuitenkaan heinäkuun alussa. Tulppaanisesonki taitaa olla aikaisemmin keväällä.
No, me joka tapauksessa tulla tupsahdettiin Rysselistä Amsterdamiin, matkaa noin 210 km. Yhden tankkauspysähdyksen ja vain yhden hotellin ohimarssin jälkeen olimme perillä n klo 14. Ohimarssi johtui tässä tapauksessa vain siitä syystä, että menosuunnassa olevalle ajokaistalle ei voinut pysäköidä, joten kävimme vekslaamassa autoa --- yllätys yllätys - Heinekenin panimon portilla. Volovo varmaan jo haistaa kaikki vähänkin alkoholille haiskahtavat paikat, koska on käyty konjakit ja shamppajat ja Moselin laaksot :)

Säätila Amsterdamissa on ihanteellinen ulkotiloissa. Lämpöä noin +25C, mutta todella vilvoittava tuuli. Sisätiloissa, niinkuin täällä kämpässä, lämpöä on varmaan +40C ja yksi pieni pörryytin pöydällä muka viilentämässä.

Teimme reilun tunnin kestävän kanavaristeilyn, joka kierteli ympäriinsä tässä kaupungin keskustan kanavissa. Sen jälkeen hyppy ratikkaan (Amsterdamissa on oivallinen raitiotieverkosto!) ja Dam-aukiolle, jossa paikallinen kuninkaanlinna tai oikeammin kuningattaren linna oli paketissa. Kuningatar Beatrix asunee jossakin muualla kuin Dam-aukion pytingissä. Itseasiassa ko. linna on rakennettu aikanaan kansalaisten käyttöön ja se on toiminut mm. kaupungintalona.

Paluumatkalla ihastelimme taas kerran erilaisen kaupungin profiilia ja elämisen malllia. Täällä kaikki ajavat polkupyörällä. Pyöriä on joka puolella tsiljoonia eivätkä ne ole mitään ultrahienoja maastopyöriä, vaan mummomallisia kunnon menopelejä. Niissä on melkein sellainen entisaikojen niittokoneen istuimen mallinen istuinkin :))))

Maanantaiaamuna siirrytään taas Saksan puolelle Nordeniin, jossa Helnan Tuula-serkku miehineen jo odottaakin meitä.

Muisto Brysselistä

Lauantaiaamuna 3.7. retkikuntamme otti Ranskanmaan Reimsistä suunnaksi Belgian kuningaskunnan ja Euroopan pääkaupungin Brysselin.
Säätiedot olivat luvanneet ukkoskuuroja ja niitä tulikin välillä. Tuuli repi puita ja vettä tuli, jos ei taivaan täydeltä, niin paljon joka tapauksessa. Hyvä puoli vesisateessa oli se, että Volovon tuulilasi saatiin puhtaaksi. Näilläkin kulmin tahtoo keula ja tuulilasi olla öttiäisistä kirjavana.
Lämpötila laski kertaheitolla melkein 10 astetta.

Brysseliin ajo olikin oma seikkailunsa. Tehtiin kunniakierros tai useampi. Risteykset ovat ihan hanurista ja ihmiset ajavat aivan miten sattuu. Sanoisinko, että melkein hulluin liikennekulttuuri.Onneksi hotelli kuitenkin löytyi ja parkkipaikkakin autohallista, jonne ajaminen vaati taas Helnan kapeankelin taitoja. Sisälle mentiin naarmuitta.


Hotellimme oli itseasiassa aivan keskustan tuntumassa, ehkä vajaan 10 min kävelymatkan päässä ytimestä. Eiku menoksi. Koska oltiin Belgiassa, niin tietenkin kuivastamisen ehkäisemiseksi oli saatava belgialaista olutta. Helena tiesi vanhastaan A la Mort Subite -nimisen vanhan oluttuvan, jota lähdettiin neljissä hengin metsästämään.

Menomatkalla sattui matkan ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen haaveri. Sateen jäljiltä katukivetys oli märkänä, jossa Helenan varvastossu lipesi niin, että varvas "ikäänkuin syöksyi ulos jalkineesta" ja suoraan katukiveen POKS. Tässä on tulos (kuvatti noin 24 h tapahtumasta).


Aluksi onnettomuus ei vaikuttanut pahemmin liikkumiseen, mutta illan mittaan särky paheni ja myöhemmin iltayöstä oli pakko turvautua lääkintähenkilökunnan apuun. (Aiheesta myöhemmin lisää lähetyksessämme.)

Kiersimme Brysselin tunnetuimmat nähtävyydet; Grand Placen, joka on vaikuttavan kaunis. Markkukin sanoi, ettei kuvitellut koskaan Rysselin olevan näin kaunis. Seuraavaksi todettiin Manneken Pisin pienuus. Patsaalle oli alkavan Ranskan ympäriajon (Tour de France) kunniaksi puettu kilpailun johtajaa kuvaava keltainen paita ja pyöräilijän lippis. Ja pissasuihku oli entisen mallinen.

Kokemuksiin kuuluu myös se A la Mort Subitessa käynti ja paikallisen erikoisuuden eli Lambic-oluen maistelu. Maistelimme sekä kirsikka- (Kriek) että vadelma- (Framboise) versioita.





Retkueemme miespuoliset jäsenet siirtyivät pubiin katsomaan Saksa-Argentiina jalkapallo-ottelua. Ella otti melkein kaikki papan rahat ja luottokortinkiin ja sitten sännättiin tuliaisostoksille. Kassit täyttyivät suklaasta, oluesta ja muista kulutushyödykkeistä - aikaa kului vain pikkusen reilu tunti. Ella on tehokas shoppailija, ehtii hypistellä melkein kaikkea ja myös ehtii melkein joka putiikkiin.

Päivän päätteeksi illastimme sopimuksen mukaisesti simpukkaravintolassa. Markku söi alkuruoaksi sammakonreisiä, joka sai Timon naamalle happaman ilmeen. Ei suostunut edes makupalaa ottamaan.


Illan mittaan vasemman takajalan isovarvas rupesi vihottelemaan enempänsä. Buranasta eikä liioin Fortodolista ollut mitään apua. Nukkumisesta ei tullut yksinkertaisesti mitään.
Soitin matkavakuutusfirmaan, mutta joska ollaan EU-alueella, Brysselissä ei ole sopimuslääkäriä, joten heidän suosituksensa oli hakeutua joko yksityiselle asemalle tai julkiseen hoitoon. Hotellin respa selvitti, että nurkan takana on julkinen ensiapuasema. Taksilla sinne. Annetussa osoitteessa ei ollut mitään. Kävelimme takaisin hotellille (matkaa onneksi vain 500 m).

Respapoika sanoi, että kyllä se on auki ja osoite on Rue de Marais tai jotakin. No, miksei voinut ekalla kerralla kertoa oikeaa osoitetta!
Uusi yritys. Nyt päästiin perille ja ilmoittauduin. Minua pyydettiin odottamaan kutsua rakennuksen ulkopuolella olevassa odotustilassa. Odotimme kaksi tuntia, mutta yhtään mitään ei tapahtunut!!! Kysyin pari kertaa, että kuinkahan kauan tässä menee. Ei osattu kertoa.
Kello oli jo 02, jolloin kävin sanomassa, että kiitti mulle riitti ja laahustimme uudelleen hotellille.


Noin neljän jälkeen aamuyöstä sain unen päästä kiinni, kun Markku ensin hoiti koipea ja sitten se syväjäädytettiin hotellin baarista saaduilla jääpaloilla.Jalka on kävelykunnossa, mutta pottuvarvas on vähän jäykkä eli juoksuaskelia ei voi ottaa.
Sattuuhan sitä savotassa, mutta tottuuhan siihen!


Tätä kirjoitettaessa olemme jo Amsterdamissa ja lähdemme kohtapuoliin kanavaristeilylle ja muita merkittäviä nähtävyyksiä töllistelemään. Damin kuulumiset myöhemmin.

Shamppanjaa ja vaahtokarkkeja

Lämpötila senkun nousee. Nyt jo muutkin kuin pappa etsii varjopaikkaa. Pariisista aamulla lähdettäessä auton mittari näytti klo 9 +23C ja Reimsiin saavuttaessa elohopea oli jo +30C!

Pariisin ja Reimsin välimatka on vaivaiset 150 km eli olimme täällä perillä hyvissä ajoin.

Varasimme oitis vilvoittelukierroksen eli klo 14.20 pääsimme Taittingerin (lausutaan tetaansäär) shamppajataloon kellareihin.

Taittingerilla on Reimsissä kaksi kellaria ja tässä, missä me kävimme oli kaikkiaan 4 km kellaritiloja ja siellä säilytetään yli 5 miljoonaa shamppajapulloa.

Paikka on historiallinen myös siinä mielessä, että se on alun alkaen ollut munkkiluostari.

Kävimme syvimmillään 20 metrissä maanpinnan alapuolella ja lämpötila oli +11C --- siis 30 asteen ero maanpinnalle!

Kierroksen ja selostusten jälkeen ei yhtään ihmettele miksi aito shamppanja maksaa niin paljon kuin se maksaa. Pulloja käännellään ja väännellään jos mihin malliin ja siirretään pullosta toiseen etc. Ja rypäleet poimitaan käsin.

Arvaatte varmaan, että tänä iltana syödään shamppanjan kanssa, vaikka menisi viimeiset siemenperunatkin.

Paahteinen Pariisi

Olemme viettäneet kaksi kokonaista päivää Pariisissa, joka kylpee helteessä. Jo aamutuimiin mittari näyttää +25C ja päivän mittaan lukemat ovat vähintään +35C jos ei enemmänkin. Meinaa keittää itsekullakin. Olemme yrittäneet lohduttaa itseämme, että a) emme ole ainoita hikoilijoita ja b) talvella kärvistellään taas pakkasissa, joten otetaan tämä sää sellaisena kuin se kunakin päivänä tulee.

Ensimmäisen illan tutustumiskohteena oli siis Notre Dame ja Pariisin Latinalaiskorttelit. Joka paikassa on väkeä kuin muurahaispesässä, mutta sekaan on vielä mahtunut.

Keskiviikon ohjelmassa oli käydä Sacre Coeurissa ja peippailla Montmartrella, joka on ollut ainakin aikanaan taiteilijoiden kotikulmia. Sacre Coeur on katolinen kirkko ja sijaitsee Pariisin korkeimmalla kukkulalla, josta on huikeat näkymät kaupungin ylle. Tosin näkymiä varjostaa sankka saastepilvi! Hieno paikka.

Montmartrella lounastettiin katukuppilassa ja jatkettiin matkaa Punaisen Myllyn (Moulin Rouge) ohitse Pigallelle, joka on ollut aikanaan punaisten lyhtyjen aluetta, mutta sekin bisnes on siirtynyt nyttemmin toisaalle.

Pigallelta hypättiin metroon ja ajettiin Trocadero-aukiolle, josta on erinomainen näkymä Eiffel-tornille. Eiffeliin on aina satojen metrien jonot, joten jätimme lähemmän tutustumisen tällä kertaa.

Pariisissa niinkuin kaikissa muissakin suurkaupungeissa turistinähtävyyksien lähistöllä hintataso on kiskurimaista. Noin puolen kilometrin päässä Eiffelistä pullollinen belgialaista Leffe-blondea maksoi 8,90 euroa ja majapaikkamme lähikaupassa saman tuotteen sikspäkki 4,25 euroa!

Torstaille jäi nähtävyyksistä Riemukaari ja Champs Elysees. Meistä on tullut tottuneita Pariisin metron käyttäjiä. Ajamme "omalla" 7-linjalla esim. Chatelet-asemalle ja vaihdamme siellä toiseen linjaan jne. Säästyy jalkoja, muttei hikipisaroita.

Mummilla ja papalla oli toivelistalla shoppailumahdollisuus. Opastimme heidät lounaan jälkeen Printemps- ja Lafayette -tavarataloihin ja piipahdimme itse siksi aikaa verestämään muistoja kahvilaan, jossa kävimme muutama vuosi sitten.

Ehkä shoppailuajankohta ei ollut paras mahdollinen, sillä täällä on alkanut juuri alennusmyynti ja väkeä on PALJON tai oikeammin LIIAN paljon. Muutama t-paita oli kuitenkin tarttunut haaviin.

Torstai-iltana ajoimme vielä Les Halles-alueelle syömään, mutta valitettavasti emme nauttineet siitä kovin paljon, koska ilma on oikeasti aika painostava eikä ravintolavalintakaan nyt oikein napannut.

Menomatkalla kyllä saatiin taas uusi kokemus: metro oli niin täynnä, että Helenasta jäi toinen takajalka ja vasen käsi metron oven väliin. Onneksi kuljettaja kuitenkin avasi ovet niin, että saatiin kaikki raajat samaan vaunuun. Siinä sitten seisottiin papan kanssa mahat vastakkain!

Huomenna taas kohti uusia seikkailuja.

Pariisi

Ellan syntymäpäiväaamuna starttasimme Cognacista kohti Pariisia. Ajomatkaa Moonikan opeilla n 480 km. Päivästä näytti tulevan taas helteinen, aamulla klo 9 auton mittari näytti +23C ja taivas oli pilvetön.
Helena istui rattiin, koska olimme sopineet, että Markku saa ajaa Pariisiin sisään.
Tämänkertaisen osuuden aikana kisasimme urheiluseurojen nimistä. Jokainen sai vuorollaan sanoa yhden tietämänsä urheiluseuran nimen. Aika kului joutuisasti ja matka jatkui.
Jollakin toisella osuudella autokisana on ollut suomalaisten paikkakuntien nimet määrätyn alkukirjaimen mukaan.

Pariisiin ajo hieman jännitti - ainakin muita kuin Markkua. Majapaikkamme ei ole ihan ydinkeskustassa, mutta silti vilkasliikenteisessä kolkassa. Kaikki onnistui erinomaisesti.

Synttäreiden kunniaksi lähdimme Latinalaiskortteleihin syömään. Palvelu pelasi, ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja järjestys oli moitteeton.
Ennen ruokailua katsastettiin Notre Dame sisältä ja ulkoa sekä tallusteltiin vähän ympäriinsä.
Ilma vaan on niin paahteinen, että ei jaksa kovin pitkiä matkoja, kun jo alkaa kuivastaa.

Ranskan erikoisuudet: tietullit ja kiertoliittymät

Se on varmasti ollut joku ranskalainen tietieteen insenjööri, joka tehnyt loistavan keksinnön eli kiertoliittymän. Niitä on joka paikka täynnä. Joskus melkein moottoritiessäkin on ympyrä kierrettävänä! Ehkä nämä tykkäävät ajaa niissä aikansa kuluksi. Toisaalta siinä on todellakin rattoisaa viettää aikaa, jos ei oikein ole menosuunta selvillä. Ottaa muutaman lisäkierroksen ja arpoo uudelleen, että minnehän seuraavaksi yritettäisiin.
Onneksi Moonika on ollut aika lailla ällän päällä myös noissa ympyrähommissa. Muutamia uusia tienpätkiä sillä ei ole ohjekirjoissaan, mutta kyllä se aika taitavasti meitä on ohjannut eteenpäin.

Tietulleja Ranskanmaalla on myös riittämiin.Pienimmät maksut ovat olleet luokkaa 2,20 euroa ja enimmillään 20,80 euroa. Osa tietulleista on miehitettyjä, osassa saa heittää kolikot kaukaloon ja osassa otetaan vain lappu mukaan ja poistuttaessa ko.tieltä tulli maksetaan joko käteisellä tai kortilla.
Italian puolellakin oli tietulleja, mutta ei näin tiuhaan kuin täällä. Sveitsissä asiasta selvisi ostamalla Autoliitosta etukäteen moottoritietarran (27 e).

Ranskalainen jalojuoma ja kunta nimeltä Cognac

Nyt sitä sitten on koettu omakohtaisesti Cognac!
Kunta sijaitsee Charenten departementissa Charente-joen rannalla ja siellä on noin 20000 asukasta. Suuret maailmankuulut konjakkitalot kuten Hennessy (jonka perustaja Maurice Hennessy oli muuten irlantilainen), Martell, Remy Martin, Otard, savolaisten automiesten konjakki Courvoisier (lausutaan kurvoosie) pitävät majaansa Cognacissa.

Ajoimme yli 500 km Le Puy en Velaysta sunnuntaina - moottoriteitä. Matka sujui rattoisasti, mikäpä se on ajellessa. Pappa ottaa välillä nokalliset ja mummi lukee varmuuden vuoksi kaikki kyltit tien varrelta, myös välimatkataulut, jos ehtii.

Olimme varanneet majoituksen Mercure hotellista, mutta sen löytäminen osoittautui ensimmäiseksi haasteeksi. Kiertoliittymässä oli kyltti, jossa luki majapaikan nimi, mutta se viitta osoitti mielestämme viereisen huoltoaseman takapihalle. Ajoimme pidemmälle kylän keskustaan. Ei mitään havaintoa koko hotellista.
Kyllä se loppujen lopuksi oli siinä liikenneympyrän lähistöllä, mutta viitan tulkitsemiseen pitää olla ehkä ranskalainen.
Seuraava rasti olikin ruokapaikka. Oli sunnuntai-ilta, hotellissa ei ollut meidän lisäksi kuin pari muuta asiakasta. Respan tyttö kehotti menemään La Courtine -nimiseen ravintolaan, jonne hän sanoi olevan minuutin matka. Mutta me emme vieläkään tiedä, mistä se minuutti oli mitattu.
Ei me löydetty kyseistä paikkaa, mutta onneksi löytyi kuitenkin jotakin syötävää.

Maanantaiaamuna Markku varasi meille kiertokäynnin Hennessyllä. Opas kertoi konjakin valmistamisesta, siihen käytettävistä rypäleistä, tislaamisesta, varastoinnista, tynnyreiden tekemisestä jne jne. Varastossa tuoksui todella konjakille! Lopuksi saimme tietenkin maistiaiset - minä kuskina luovuin suosiolla omastani Markun hyväksi.
Sää on täällä Ranskassa ollut koko ajan aurinkoinen, mutta kyllä Hennessy-päivänä lyötiin matkan lämpöennätykset: +36C. Puiden varjot olivat kysyttyjä paikkoja eikä hotellin uima-allaskaan hassumpi paikka ollut. Eli on uitu Cognacissa!

Maanantai-illaksi hotellin kamerunilaissyntyinen respapoika varasi meille pöydän sieltä La Courtine -ravintolasta. Cognac osoittautui todella haasteelliseksi paikaksi löytää mitään. Välimatkat eivät ole pitkiä, mutta meillä meni 45 minuuttia siihen, että me vihdoin viimein yhden lenkkeilijän ystävällisellä avustuksella löysimme perille. Yksi ainoa opastekyltti, mutta sekin ihan ihmepaikassa eikä ensimmäistäkään nuolta tms. Ruoka oli hyvää.
Suosittelemme silti ravintolaa, jos poikkeat Cognacissa päin, mutta varaudu siihen, ettet löydä sitä :)

Kippuraisia teitä näkymättömiin

Juhannuspäivän ohjelmaksi olimme yhteistyössä sopineet matkaavamme kaikkiaan liki 500 kilometriä Ranskaa poikkisuunnassa kohti Cognacia.
Moonika sai ohjeet opastaa meidät teille, joilla eivät tietullit rasita. Ranskassa nimittäin on kaikilla moottoriteillä tietulleja, jonka takia matkustamiselle tulee enemmän hintaa kuin esimerkiksi Saksassa.
Ranskalainen liikennekulttuuri on syvältä! Nämä ajavat kuin reikäpäät, mielellään kahta kaistaa, aivan kiinni takapuskurissa ja ohitettuaan kääntävät suoraan eteen just ja just kuskinpuoleista etukulmaa hipoen.
Missään muussa aiemmassa maassa ei ole näin ärsyttävää meininkiä. Saksalaiset paahtavat viittäsataa autobahnilla, samoin italiaanot, mutta täällä on hullu meininki.

Suunnitelmien mukaan lähdimme Grassesta kohti Digne les Bainsia ja hups!, olimme matkalla kohti korkeuksia. Tie mutkitteli vuoristossa aina vaan ylemmäs ja ylemmäs, maisemat olivat huikaisevat, tiet kapeita ja reikäpäät ranskalaiset mukana joukossa.
Päivään sisältyi siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Itseasiassa jo aamunaloitus eli auton ajaminen hotellin parkkipaikalta kadulle oli jo suoritus sinänsä. Taas piti toivoa, että auto taipuisi tai vetäisi kylkiään sisään.

Markun mielestä vain Helena saa ajaa vuoristo-, kapeikko- ja "ahtaat paikat" -osuuksia. Epistä. Digne les Bainsin jälkeen navigoitiin kohti pienempiä teitä ja loppujen lopuksi mentiin kai jo kärrypolkuakin ja Markku sai ajaa myös vuorenrinteillä, jopa siinä määrin, että enää ei kuulemma vältellä tietulleja :)))

Juhannuspäivä meni autoillessa. Saavuimme Le Puy en Velay -nimiseen kaupunkiin illansuussa, kävimme syömässä ja nyt ollaan paneutumassa yöpuulle.
Huomiseksi sovittiin taas pitkä rupeama Cognaciin saakka (n 500 km), mutta siellä pysähdytään sitten pari yötä, niin saa pappariepukin levähtää ja ties vaikka pääsee maistamaan lempijuomaansa.

Tähän saakka matka on sujunut hyvin. Joskus matkanteko painaa, mutta vastaavasti maisemat ja uudet kokemukset korjaavat tilannetta.

Kapeiden kulkuväylien ajotaito karttuu Monacossa

Juhannusaattoaamu 2010 Diano Marinassa oli lupaava. Lämpötila seurueemme startatessa matkaan oli jo noussut yli 20C ja kello näytti vasta aamukymmentä.
Päivän ensimmäinen etappi oli Monacon ruhtinaskunta, jonne Moonika ohjasi meidät jotenkin takakautta (osoitteeksi oli annettu Place du Casino) ja kapeita katuja, mutta todellisuudessa emme olleet nähneetkään vielä mitään TOSI kapeaa. Ensimmäinen stoppi tehtiin aivan mahdottoman hienolla näköalapaikalla, josta avautuva näkymä ei voinut muuta kuin salvata hengen!
Monaco ja Monte Carlo on rakennettu pieneen lahden poukamaan ja se on omassa ahtaudessaan jotakin silmiä hivelevää.
Monte Carlon kaduilta on turha kuvitella löytävänsä parkkipaikkaa muuten kuin lottovoittona tai sitten sinulla on oltava Smart-kokoinen auto, joka sopii vaikka tuhkakuppiin.
Meidän kulkupeli sai oman partensa parkkihallista.
Katsastimme jalan kuuluisan huvipursisataman ja Casinon alueen eikä se ollut mikään vilvoittelureissu, sillä elohopea lähenteli +30C ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tällä kertaa ei keittänyt pelkästään papalla, vaan koko porukka kulki paidanselkä märkänä.

Nyt aletaan päästä otsikon mukaiseen aiheeseen: parkkihallin parkkiruudut ja ajoluiskat olivat suht normaalin kokoisia, mutta ulosajoluiska oli suunniteltu taas jollekin mopoautolle! Helenan piti hetken aikaa miettiä, että mitenkähän Volvon nokan kääntäisi, että auton saisi kohtuudella ilman naarmuja taivutettua ulos maanuumenista. Tulihan se sieltä, mutta ei keulan eikä liioin kylkien puolelle olisi juuri Hesaria enempää mahtunut. Ja itse Monte Carlon kaduilla ajo, se oli myös yhtä peilien irtoamisen varjelua.
Lyhyt pätkä F1-kaupunkirataa korvasi ahdastakin ahtaammat kadut ja taas oltiin matkalla kohti uusia seikkailuja.
Kaikesta huolimatta Monaco on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Ahtaisiin olosuhteisiin tutustuminen sai jatkoa seuraavassa kohteessamme eli Grassessa Ranskan puolella. Ajomatkaa Monacosta noin 70 km, maasto on yllättävän vuoristoista tai maantiedon taidoissamme on suuria puutteita.
Majoituimme Mandarina-nimiseen hotelliin, joka oli vain 5 min kävelymatkan päässä keskustasta (näin hotellin sivuilla mainostettiin). Viisi minuuttia tarkoitti menosuunnassa kuitenkin jatkuvaa zikzak-kurvailua (autolla) aina vaan kapeampia katuja ylöspäin kohti taivasta ja kävellen n 400 porrasta! Heh heh- taas keitti.
Mutta se menomatka. Kadut kiemurtelivat aina vain ylöspäin, yksikin katu tuntui nousevan kohtisuoraan ylös niin, että kuskikin piti ottaa jo etunoja :) Hotelli löytyi ja parkkipaikkakin, mutta kulku parkkipaikalle vaati millimetripaperia ja viivotinta, mutta perille päästiin ja ennen kaikkea ilman naarmuja!

Näkymä hotellilta on ensiluokkainen ja muutenkin voimme suositella sitä majoituspaikkana, mutta kannattaa olla liikkeellä vaikka Morris Minillä.

Välimeren rantatiellä

Edelliseen kirjoitukseen viitaten rantauduimme torstaina puoliltapäivin Välimeren rannalle Liguriaan. Ajoimme autostradaa Milanon ohitse kohti Genovaa kuitenkaan poikkeamatta kummassakaan.
Navigaattoriin annettiin koordinaatiksi seuraavan majapaikan osoite läheltä Imperiaa (Diano Marina). Ihan mielelläänhän se olisi ajattanut meitä taas koko matkan pitkin valtaväyliä, mutta sinnikkäästi kurvasimme rantaan heti kun sininen Välimeri pilkisti. Emmekä tehneet turhaan sitä poikkeamaa, sillä autosta kuului "oolalaa", "hienoa", "mafftavaa kahella ähvällä"! Näkymä oli todella loistelias. Välimeri kimmelsi keskipäivän auringossa ja tuntui, että nyt alkoi kesä.
Lounastauon paikka oli Varazzessa. Lämpötila keikkui hyvän matkaa yli +25C, mutta onneksi vilvoittava merituuli kuivasi liiat hikihelmet ohimolta.
Lounaaksi nautimme pizzaa - olimmehan Italiassa.
Matka jatkui edelleen rantatietä seuraillen. Pienten kylien tai mieluummin kaupunkien jono reunustaa Italian ja Ranskan rivieran rantaa ties minne saakka.
Me saavuimme Diano Marinaan myöhään iltapäivällä.

Palkitseminen

Kiitos tähän mennessä annetuista runsaista kommenteista.
Ryntäämme aina kun mahdollista innolla tsekkaamaan, onko kukaan kirjoittanut mitään.
Luvattuja palkintoja on jo hankittu ja tänään tehdään italialaishankinta jostakin tuolta Ligurian rantamilta.
Muistutuksen sanasena vielä, että nimi tai tunnistettava nimimerkki (pastabox on tunnistettu) varmistaa osallistumisen lahjojen arvontaan.

Tänään juhannuksen aatonaattona tarkoituksemme on ajaa Milanon ja Genovan ohitse kohti San Remota ja Monacoa. Kahden viimeksimainitun vuoro on tosin vasta huomenna juhannusaattona.
Huomenna päätetään myös se, missä kokko poltetaan ja paistetaan makkarat! Tai toisin päin poltetaan makkarat ja paistetaan kokko.

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja veikkauksemme päivän korkeimmasta lämpötilasta on +25C.

Nyt kuului ovelta koputus eli mars matkaan.

Parliamo italiano

Keskiviikkoaamuna oli se tosiasia edessä, että eteenpäin on menevän mieli.
Seuraava majapaikka oli varattu Italian puolelta läheltä Milanoa.
Helena hyppäsi rattiin ja otimme suunnan kohti St Gotthardin solaa. Se olisi mahdollista ylittää joko passin kautta eli ajamalla kiharaisia teitä zikzak-tyylillä tai sitten hurauttaa alppivuoren sisään 17 kilometriä pitkään tunneliin.
Yhdessä vaiheessa jo epäilimme, että olemme jostakin kumman syystä ohittaneet tunnelin suuluukun eikä auta muu kuin aloittaa nouseminen huipulle. Takapenkillä oli vähän aikaa hiljaista johtuen kai maanantaisista lumiolosuhdemuistoista. Mutta onneksemme epäilymme osoittautui turhaksi ja pääsimme "kiven sisään".

Juuri tässä tunnelissa sattui joku vuosi sitten paha liikenneonnettomuus ja sen aiheuttamana tulipalo, jossa kai menehtyikin ihmisiä. Eipä ollenkaan ihmetytä. Tosi paljon liikennettä molempiin suuntiin, tosin eteläpuolella tunneliin pääsyä odottava rekkajono oli huomattavasti pitempi kuin pohjoispuolella.
No, tunnelin päässä näkyi valoa ja pääsimme takaisin ihmisten ilmoille. Kokemus se on tuokin. Tunnelin jälkeen maisemat olivat oikeasti sellaiset postikorttimaisemat, joita luulee näkevänsä vain kuvissa. Ainoastaan lehmänkellon kalke puuttui kokonaisuudesta.

Lounastauko pidettiin Luganossa, joka sekin näytti tosi kauniille kaupungille Lugano-järven rannalla. Itseasiassa heti St Gotthardin tunnelin jälkeen kieli vaihtui italiaksi ja ruoka pastaksi.
Luganosta Volvon nokka käännettiin Moonikan ohjeilla kohti Milanoa tai itseasiassa Gerenzano-nimistä paikkaa. Moonika tosin ei sanonut tuntevansa katuosoitetta, jonka vuoksi teimmekin pienen sakkokierroksen jossakin Turate-nimisessä kylässä. Moonika joutui jäähylle.
Paikallisen kioskinpitäjä ei osannut englantia, mutta onneksi paperi ja kynä on keksitty plus sen päälle, kun vielä huitoo käsillään tarpeeksi, niin jopahan löytyi ohjeet Gerenzanoon :))

Mamma mia, si vediamo!

post scriptum eli jälkikirjoitus: Moonika sai aiheettoman rangaistuksen. Hotelli ilmoittaa sivuillaan osoitteekseen Via Clerici, mutta kadunkulmassa lukee via G.P. Clerici! Eihän Moonikakaan aivan kaikkeen taivu. Annetaan sille tänään vaikka gelatoa lohdutukseksi. :)

Kyläjuhlat

Tiistaiaamu 22.6. valkeni jo vähän mukavammassa säässä. Aurinkokin pilkisteli pilvien raosta, mutta lämpötila oli vielä entisenlaisissa lukemissa. Kun lähdimme Markun kanssa aamulenkille klo 7.45, ensimmäiset kymmenet metrit tuntuivat viileille, mutta sitten liikunta teki jo tehtäväänsä ja hiki nousi pintaan. Hölkyttelimme Dagmersellenin kylästä ulos paikallisten lehmien ihmeteltäväksi. Katsoivat ihmeissään, vaikka yritimme huudella niille "Grüetzi".

Roland tuli majapaikkaamme klo 10 ja päivämme kohti uusia seikkailuja saattoi alkaa. Ajelimme Luzerniin pikkukylien (mm. Sursee) kautta.

Luzern on nätti pieni kaupunki (65.000 as), sanoisin mielelläni Zürichiä kauniimmaksi. Se sijaitsee Vierwaldstätter-järven rannalla, joka tarkoitti sitä, että teimme parin tunnin laivaristeilyn ja nautimme samalla lounaan. Kiertelimme myös vanhassa kaupungissa, jonka taloissa on paljon seinämaalauksia.

Luzernissa on myös pari kaunista vanhaa puusiltaa (toinen niistä Euroopan vanhin puusilta), jotka on katettu. Sillat johtavat Reuss-joen rannalta toiselle. Sillan kattojen kaikkiin takstooleihin (en tiedä tuliko termi oikein, mutta sinä varmaan tiedät mitä tarkoitan) on maalattu historiallisia tapahtumia. Japanilaiset kuvasivat ahkerasti maalauksia. Suomalaiset eivät :)

Nähtävyyspäivän päätteeksi nautimme virvokkeita Chateau Gütschissä (http://www.chateau-guetsch.ch/), josta oli loistavat näköalat kaupunkiin ja ympäröivään alueeseen.

Klo 17.30 meillä oli jälleen treffit Rolandin kanssa, joka ajoi meidät Geuensee-nimiseen naapurikylään. Geuensee on Verenan kotikylä ja siellä hän on aloittanut kirjeenvaihdon minun kanssani.

Ihan ekaksi menimme tapaamaan Verenan 86-vuotiasta äitiä hänen huoneistoon kylän keskustaan. Hän oli nimenomaisesti halunnut, että me käymme katsomassa kuinka hän asuu nykyään. Virkeä mummeli, joka oli samana päivänä viimeksi ollut englannin tunneilla!!!

Seuraavaksi seurueemme kärrättiin Verenan lapsuudenkotiin (kuva ohessa), jossa teimme tupatarkastuksen. Siellä asuu nykyään Edgar-veli perheineen. Verena kertoi, että heillä oli aikanaan aika tiivis tunnelma, koska lapsia oli kaikkiaan 7 plus vanhemmat päälle.

Seuraava etappi oli Verenan Ines-sisaren upouusi koti, jonne oli loihdittu pienimuotoinen vastaanotto meille. Pikkupurtavaa (kuivattua villisian lihaa, paikallista Willisau-makkaraa, parmankinkkua, kahdenlaista parmesanjuustoa, mozzarellaa&tomaattia, basilika- ja oliivileipää yms yms) ja palanpainikkeena olutta ja valkoviiniä.

Ei se riittänyt, että oli syötävää ja juotavaa, vaan meitä kokoontui tapaamaan koko seutukunta! Verenan äiti, Rolandin äiti, Verenan Edgar- veli perheineen (vaimo Amelie ja lapset Laura, Linda ja Sofia), Albert-veli perheineen (vaimo Irene ja pojat Matthias ja Simon sekä tytät Isabelle), Ines-sisar miehensä Marcuksen ja poikansa Davidin kanssa (tottakai, koska olimme heillä!), Verenan lapsuudenystävä Jutta ja hänen tyttärensä. Puuttuukohan listasta joku, en tiedä, mutta väkeä oli riittämiin. Tottakai tietenkin Vera ja Aline olivat siellä.

Eikä tässä vielä kaikki. Äsken kuvattujen alkupalojen (!!!) jälkeen ajoimme takaisin kotikylään ja Verenalle syömään luzernilaista herkkua. Nimeä en lähde kirjoittamaan, koska se on jotakin sveitsinsaksaa eikä siitä ota selvää erkkikään.

Auf wiederluege!

Käkikellojen maassa

Sunnuntaiaamu valkeni Schaffhausenissa Sveitsissä puolipilvisenä ja koleahkona. Sveitsissä välimatkat ovat todella lyhyitä eli parin tunnin ajolla on herkästi maan toisessa reunassa, etenkin jos aloittaa toisesta reunasta!

Sunnuntain ohjelmassa oli entisen koulukaverin tapaaminen Zürichissä - edellisestä tapaamisesta onkin kulunut yli 33 vuotta. Siitä huolimatta tunnistin kyllä hänet heti ensisilmäyksellä.
Anna-Riitta tutustutti meidät Zürichin keskustaan ja Zürich-järven rantamaisemiin. Markku sompaili niinkuin vanha tekijä kaupungissa, vaikka Zürich vaikutti hieman monimutkaiselle liikennejärjestelyiden puolesta.

Ajelimme Zürcher-seen rantaa pitkin Rapperswiliin. Siellähän on tainnut mm. Raimo Summanen toimia paikallisen jääkiekkoseuran valmentajana. Kävimme kahvilla. Se olikin oma episodinsa: ensin mentiin pöytään ja tilattiin kahvit, jonka jälkeen palattiin takaisin tiskille tilaamaan syötävää. Mutta kahvit ja mansikkaleivokset saatiin.

Lopuksi teputeltiin linnan alapuolella hienossa ruusutarhassa ja otettiin pakolliset yhteiskuvat.


Iltapäivällä ajoimme päivän lopulliseen päämäärään eli Dagmerselleniin, jossa ystävämme Verena perheineen asuu. Majoituimme Löwen-gasthausiin ja riensimme syömään.

Illalla Verena, Roland, Vera and Aline tulivat hakemaan meidät kotiinsa.Tuliaiset tai niinkuin Airi sanoi, meniäiset vaihtoivat omistajaansa. Jälleennäkemisen riemu oli taas sanoinkuvaamaton! Meillä oli oikein hauska ilta.


Maanantaina Roland asettui auton rattiin ja suuntasimme Emmentalin laakson kautta Thuniin, joka sijaitsee Thuner-seen rannalla (kuva alla). Aivan uskomattoman kauniita maisemia. Jopa henkeäsalpaavia.
Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Interlakenia ja sieltä aloitimme kipuamisen yli 2 kilometrin korkeuteen Grimseliin. Huh huh. Tie mutkitteli pahimman kerran ja "maajalka" oli aina vaan kauempana meistä. Lämpötila laski Thunin +13C -lämpötiolasta lähelle nollaa! Hyvissä ajoin ennen huipun saavuttamista menimme pilveen ja loppujen lopuksi olimme lumisateessa kesärenkailla!
Edellisenä yönä vuorenylitystie (pass) oli ollut suljettuna lumisateen takia!

Paluumatka oli jopa jännittävämpi, koska tulimme vuorenrinnettä alas niin, että autonikkunasta näkyi vain putousta alas satoja metrejä! Taas voi sanoa, että huh huh.
Eikä siinä kaikki. Päästäksemme takaisin lähtöpisteeseen meidän oli vielä ylitettävä yksi pass (Furka), joka oli jopa korkeammalla kuin edellinen, mutta siellä ei ollut lunta. Tie sen sijaan mutkitteli entistä kiemuraisemmin sekä ylös mennessä että alaspäin tullessa, mutta alas tultiin.


Tällä hetkellä istumme Verenan kotona. Olemme syöneet raclettea tykötarpeineen ja nyt on vuorossa jälkiruoat ja -juomat.


Huomenna uudet seikkailut. Ymmärtääkseni Luzernin seutuvilla.

Ausfahrt on yleinen paikannimi Saksassa

Perjantaiaamuna 18.6. Volvon keula käännettiin kohti Trieriä, joka on Saksan vanhin kaupunki. Sää oli muuttunut edellisen päivän sateesta ja +10 asteesta auringonpaisteeksi ja jo aamutuimaan elohopea rupesi kipuamaan lupaavasti ylöspäin. Ilta päivällä mittarilukemat olivatkin parhaimmillaan jo +29C!!


Trier ja Porta Nigra katsastettiin jalan. Sarjassamme viehättäviä saksalaisia kaupunkeja, joissa ihminen viihtyisi varmasti pitempäänkin.


Meitä kutsui kuitenkin uusi ulkomaa eli Luxemburg. Maisemat muuttuivat aavistuksen verran kumpuilevimmiksi eli silmä lepäsi kaikilla muilla paitsi kuskilla (Markku). Muutamien - ampumahiihtotermein - sakkokierrosten jälkeen saimme parkkeerattua auton ja jalkauduimme ruhtinaskunnan (?) pääkaupungin keskustaan. Sanoisinko ranskalaisvaikutteinen ilmapiiri, mutta silti ookoo.
Luxemburgissa sanotaan olevan Euroopan halvinta menovettä, mutta eipä ainakaan diesel ollut yhtään Suomen hintoja halvempaa. Tankattiin kuitenkin tavan vuoksi.


Moonikalle oli annettu koordinaatiksi jonkun pienen kylän nimi toiveena, että sieltä löytyy mukava yöpymispaikka. Ennen yöpuulle asettumista lounastimme Merzig-nimisessä kylässä, joka oli juuri sellainen pieni, mutta eloisanoloinen paikka, joka olisi voinut olla vaikka majapaikkamme, mutta eteenpäin oli mentävä.

Iltapäivällä saavuimme Annweiler-nimiseen kylään, joka olikin mielenkiintoinen ja erityisen pittoreski. Selänsijan saimme rauhallisesta Parkterasse pensionaatista, josta oli sopiva kävelymatka kylän historialliseen keskustaan.


Lauantaiaamuna taas kapsäkit kiinni ja Volvon perään ja matka jatkuu. Moonika sai ohjeet johdattaa meidät Rottweiliin, jonne löysimmekin, mutta emme löytäneet mitään muuta. Vettä tuli taivaan täydeltä, joten päätimme jatkaa matkaa. Tsekkasimme matkan varrella useammankin paikkakunnan, mutta lopulta tulla tupsahdimme Sveitsin puolelle.

Se ei ollut vielä tämän päivän tarkoitus, mutta nyt ollaan Schaffhausenissa! Täälläkin oli melkoinen ponnistus saada majoitus, joka paikassa tuntui olevan täyttä.

Hotel Promenade saa totuttaa meidät alppimaahan yhden yön verran. Huomenna ajamme Zürichin kautta Dagmerselleniin, jossa punkkaamme useamman päivän. Säästyypähän pappakin jokapäiväiseltä laukkujen pakkaamiselta.


Tähän saakka kaikki on mennyt hyvin. Autokunnassa vallitsee hyvä henki, toisinaan vaan meinaa nukkumatti vierailla osan matkustamoväen luona ja silloin menee komeita maisemia sivu suun. Kuski on pysynyt aina valveilla :)


Sitä me olemme ihmetelleet, että Saksassa on tuhkatiheään Ausfahrt-nimisiä kyliä ja kaupunkeja. Autobahnin varrella on jatkuvasti viittoja, joissa lukee Ausfahrt. Ihmeellistä. Karttakirjoissa niitä ei mainita :)

Sää on ollut joka toinen päivä sateinen ja kolea ja joka toinen päivä aurinkoinen ja lämmin. Mehän ollaan turisteja, niin meitä ei sadesäät haittaa.


Terveisiä Suomeen!

Sombreromies Saksassa?

Keskiviikkona tutustuimme Kölnin nähtävyyksiin sekä maajalasta että vesitse. Kapusimme kaikki 533 askelmaa Kölnin tuomiokirkon torniin ja takaisin! Huh, vähän hikeä puski ja läähätytti viimeisillä askelmilla, mutta haaste suoritettiin. Sen jälkeen otimme rauhallisemmin tunnin kestävällä Reinin risteilyllä --- siellä sai istua paikoillaan ja kuunnella selostusta Kölnin roomalaishistoriasta jne.

Iltapäivällä kirjeenvaihtokaveri Ulrike nouti meidät hotellista kotiinsa Leverkuseniin (n 20 min Kölnistä) illalliselle. Menomatkalla Ulrike kierrätti meidät Bayerin tehtaiden kautta - BAYER on aina ollut osa leverkusenilaisten elämää. Suurin osa alueen ihmisistä on saanut elantonsa työskentelemällä Bayerilla. Niin myös hänen isänsä ja nykyään myös hänen veljensä.

Nautimme ihanan illallisen Ulriken ja Horstin kotona ja mukana olivat tietysti myös Saskia-tytär poikaystävänsä Fabianin kanssa kuin myös Nicolas-poika.

Tapaamista ei voi kuvailla ensitapaamisena, koska meillä on kuitenkin ollut sähköposti- ja kirjeyhteys Ulriken kanssa aikaisemmin, mutta ensitapaaminen on aina ensitapaaminen. Anyways, Ulrike näytti juuri siltä kuin hän oli näyttänyt valokuvissakin.

Meillä oli todella hauskaa! Emmekä taaskaan jättäneet suomenkielen oppituntia perkeleineen yms väliin :))

Torstaiaamuna olimme varhain (klo 8.50) liikkeellä. Suuntana Reinin laakso Koblenziin saakka ja sieltä Moselin laaksoa niin pitkälle kuin löytäismme sopivan majapaikan. Ajomatkaa piti tulla vain noin 250 km.

Alkumatka meni hyvin, pysähdyimme Remagen-nimisessä paikassa aamukahville. Myös paikalliset olivatulleet samaan kuppilaan - aamukaljalle! Koblenzissa oli suunnitelmissa käydä Deutsche Eckessä (so. Rein ja Mosel yhtyvät), mutta vesisade alkoi pahimmoilleen ja hiuslisäkkeittemme vaurioitumisen varjolla painoimme kaasua ja suuntasimme kohti Moselia rantoja.

Todella henkeäsalpaavia maisemia koko jokilaakso! Pysähdyimme Bernkastel-Kuesissa (keskusaukion taloja kuvassa) lounaalle (kaduilla kuului myös suomea) . Viinitarhoja on jatkuvana nauhana koko jokivarren matkalla ja pieniä kyliä on samoin muutaman kilometrin välein jokilaaksossa.

Lounaan jälkeen ajoimme n 20 km ja asetuimme Piesport-nimiseen kylään (n 20 min ennen Trieriä) viehättävään Winzer-majataloon. Omistajilla on oma viinitarha, jonka tuotantoa maistelimme päivän päätteeksi talon Erich-herran kanssa.

Tämän tekstin otsikko sai nimensä siitä, että papalla taisi loppua tekeminen autossa ja hän rupesi leikkimään niskatyynyllä. Halvat huvit!

Puolitoista päivää ja liki 1400 kilometriä

Terveiset Kölnistä!
Nousimme sunnuntai-iltana Hesasta laivaan, josta pääsimme Tukholman päässä nopeasti ulos ja matkanteko sai alkaa. Olimme kaikki hieman epäileväisiä Ruotsin läpiajon puuduttavuudesta, mutta katin kontit. E4-tie on loistavassa kunnossa, liikennekulttuuri asiallista, autokuntamme käytös moitteetonta ja ilmakin suht mainio.
Kolmen pysähdyksen (kahvit, lounas ja tankkaus) taktiikalla olimme perillä Puttgardenissa Saksan puolella klo 20.20.
Vätternin eteläpäässä E4 kurvaa ihan rantaviivaa ja onpas siinä ruotsalaisilla komeat maisemat! Eikä hassumman näköistä ole Skoonessakaan. Öresundsbron on tietenkin ihastelemisen arvoinen. Papalla riitti hämmästelemistä siinä, että tie sukeltaa yhtäkkiä meren alle ja tupsahtaa hetken päästä Kööpenhaminassa takaisin ihmisten ilmoille.

Majapaikassamme ei ollut tarjolla minkäänlaista syötävää, joten karautimme kylän keskustaan kreikkalaiseen. Eipä sen jälkeen ihmetellä miksi kreikkalaisilla on rahat loppuneet! Niin valtavat ruoka-annokset, että niillä olisi ruokkinut puoleet helleeneistä viikon ajan! Hyvää oli.
Kuvassa Fehmarnsundbrücke Fehmarnin saarelta Saksan mantereelle.
Tänään tiistaina 15.6. lähdimme klo 8.50 liikkeelle ja annoimme Moonikalle koordinaatit Kölnin hotelliin. Mielikuva oli, että mentäisiin Bremenin sivuitse, mutta Moonikan mielestä meidän pitikin ajaa Hannoverin kautta. Mikäpä siinä. Mahtavia maisemia sielläkin, vaikkei vielä varsinaisesti edes olla maisemointimatkalla. Nyt on vain ajettu.
Ihan HIRVEÄSTI rekkoja! Ja vasenta kaistaa paahtaa autoja ainakin tuhatta. Kyllä sitä kaistaa käyttää ohittamiseen, mutta äkkiä pois alta, vaikkei Volvo niitä hitaimpia olekaan.
Kölnin keskustaan osuttiin yhdellä pienellä harha-askeleella, ehkä pari extrakorttelia ja se oli siinä.
Nyt lähdetään käyskentelemään ja etsimään sopivaa ruokapaikkaa ---- ja ehkä pari Kölschiäkin mennee :)
Säätila on vaihdellut +12 - +21 asteen välillä. Tällä hetkellä aurinko paistaa ja tuulee.

Eli kaikki hyvin so far.

Arvotaan matkamuistoja kommentaattorien kesken

Keski-Euroopan automatkan alkuun on reilu kaksi viikkoa tämän tekstin kirjoittamisesta. Lupasin aiemmassa jutussani, että julkistan arvonnan kaikkien kommentaattorien kesken.

Arvontaan osallistuminen on helppoa. Kommentoit blogin juttuja omalla nimelläsi tai muutoin tunnistettavalla nimimerkillä. Kommenttien määrällä ei ole merkitystä tuloksen kannalta. Toki useasti tehty vierailu sivuilla ilahduttaa kirjoittajaa ja muutakin retkuetta.
Arvontaan kelpuutetaan ne henkilöt, jotka jättävät merkkinsä blogiin 14.6. -7.7. välisenä aikana. Palkinnoksi hankitaan pieniä muistoja matkan varrelta. Tavoitteena saada kokoon lahja jokaisesta vieraillusta maasta, joita on suunnitelman mukaan 10 kpl!
Iloisiin kirjoittelemisiin ja lukemisiin!

Matkajärjestelyt alkavat olla niin hyvällä mallilla kuin olla voivat. Viralliset asiapaperit ovat kunnossa ja autoon otetaan vielä turvamerkintä. Tuliais- tai meniäispaketitkin ovat valmiina. "Matkailijan muistilistaan" on luotu ensimmäiset vilkaisut ja ensi viikolla on ruvettava tositoimiin vaatehuollon kanssa. Täällä päässä Suomea ei olla vielä täpinöissä, mutta napapiirin tuntumassa on jo syke noussut, ovat kohta liekeissä :)

Alkulämmittelyä kesän matkailuun

Teimme keskiviikkona 26.5. päivämatkan Tallinnaan ikäänkuin verrytelläksemme parin viikon kuluttua alkavaa Keski-Euroopan turneeta ajatellen. Harjoittelimme olemaan turisteja kartta kourassa ja kamera toisessa.

Päiväretkeen antoi aiheen Markun brittikollega, joka halusi kurssisessionsa päätteeksi tutustua eteläisen naapurimme pääkaupunkiin.

Sää oli sopiva kävelylle, lämpötila jotakuinkin +15C, hienoinen tuuli ja aurinkokin pilkahteli muutaman kerran päivän aikana ja lämmitti mukavasti.

Teimme laskujeni mukaan ainakin kolme kierrosta vanhassa kaupungissa plus edestakaiset sahailut samoilla kaduilla. Olimme liikkeellä kaikkiaan yli 5 tuntia!

Toompean mäellä vierasta kiinnosti sekä Aleksander Nevskin katedraali että Pyhän Marian kirkko. Giles ihaili hyvin säilynyttä kaupunginmuuria ja halusi ehdottomasti päästä kiipeämään muurille tai johonkin niistä torneista. Löytyihän se lopulta - Nunnatorni, jonne kapusimme kapoisia rappusia.

Päivän mielenkiintoisin paikka oli kuitenkin entinen dominikaanimunkkiluostari. Se ei ollut ulkoisilta puitteiltaan mitenkään erityisen vaikuttava, mutta opas oli sitäkin persoonallisempi. Totesimme, että hänen muistuttavan Quasimodoa :) Käynti luostarissa ei ollut mikään läpikävely, vaan tämä iäkäs herra piti huolen siitä, että kaikki esillä olevat yksityiskohdat oli tutkittava.

Muuten Tallinna on Tallinna. Arkipäivänäkin paljon kaljaturisteja, eläkeläisporukoita ja yllättävän paljon saksalaisryhmiä. Raatihuoneen aukion kuppilat ammottivat puoliksi tyhjyyttään, jonka vuoksi "sisäänheittäjät" olivat suht innokkaita saattelemaan sisään juuri omaan ravintolaan.

Paluumatkalla illastimme muutaman pöydän päässä ulkoministeristämme!

Kesän 2010 teemana "Autoillen Euroopassa"

Kirjoituspäivästä (2.5.) on tasan kuusi viikkoa siihen, kun starttaamme liki neljä viikkoa kestävälle Keski-Euroopan turneelle. Menomono ei vielä vipata kovin paljoa, mutta jonkinlaisia matkakuumeen oireita on hiljalleen ollut havaittavissa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tuo vanha kansanviisaus pitää paikkansa, mutta ei silti tarkoita sitä, etteikö matkalle jäisi nautittavaa ja koettavaa. Koettelemuksiakin saattaa tulla vastaan, mutta vaikeudethan on tarkoitettu voitettavaksi.

Etukäteisjärjestelyinä on hankittu erinäinen määrä matkailukirjallisuutta (karttakirjoja, karttoja) sekä varauduttu virallisilla dokumenteilla niin pitkälle kuin täältä kotimaasta on mahdollista tehdä.

Matkaseurueemme muodostuu tällä reissulla anopista, appiukosta, poijasta ja minnasta. Ajovastuu lienee hyvin pitkälle kahdella viimeksi mainitulla. Ja tottakai mukaan lähtee Moonika, jonka tehtävänä on ohjailla meitä oikeisiin kohteisiin. Ihan varmasti poikkeamme Moonikan piirtämiltä teiltä, jolloin hän saa houkutella meitä kääntymään takaisin jos mahtollista!

Matkareitti on alustavasti: Helsinki-Tukholma (Ruotsi)-Puttgarden(Saksa)-Köln-Moselin laakso-Schwarzwald-Zürich (Sveitsi)-Dagmersellen-Pohjois-Italia tai suoraan Ranskan riviera-Monte Carlo (Monaco)-Grasse (Ranska)-Provence-Cognac-Pariisi-Reims-Bryssel (Belgia)-Amsterdam (Hollanti)-Norden (Saksa)-Skoone-Tukholma-Helsinki. Matkaan käytetään kaikkiaan 25 päivää. Kilometrejä kertynee noin 6500, joista pisimmät huikoset tulevat Ruotsin läpi ajettaessa. Menopelinä on uudenkarhee katumaasturiVolvo.

Meno- ja tulolaivamatkat on varattu etukäteen eli paluusuunnassa on tiettynä päivänä syytä olla Tukholmassa. Eka yöpyminen Saksan puolella on varattu kuin myös toiseksi viimeinen yö Nordenissa Pohjanmeren rannalla. Samoin Kölnin majoitus on pulkassa.

Tapaamme taas joukon tuttuja ja myös ennennäkemättömiä! ystäviä. Kölnin pysähdyksen aikana tapaamme Helenan kirjeenvaihtokaverin, mahdollisesti käymme hänen kotonaan Leverkusenissa. Zürichiin meillä on vetämässä lounastapaamispyyntö Helenan entisen (ei vanhan) koulukaverin kanssa.

Sveitsissä vietämme muutaman päivän ja vierailemme Verenan perheen luona. Verena kuuluu myös kirjeenvaihtokaverisarjaan.

Ranskassa Cognacin seutuvilla meillä on taas mahdollisuus tavata yksi kirjeenvaihtokaveri. Ja hän on sitten viimeinen niistä ennennäkemättömistä. Saapa nähdä miten ranskankielisen kanssa small talk sujuu. Tunnetusti ranskalaisilla ei ole huikea englannin kielen taito. Kirjeen kirjoittaminen on ihan eri asia kuin olla naamakkain jonkun kanssa!

Pohjanmeren rannalla Norden-nimisessä paikassa asuu Helenan serkku miehineen, joten poikkeamme siellä moikkaamassa heitä.

Blogissamme julkaistaan taas kilpailu kaikille, jotka matkamme aikana lukevat sitä. Kilpailulle on jo olemassa säännöt, mutta niitä pitää hieman tarkentaa ennen julkaisemista. Sen verran voi raottaa salaisuuden verhoa, että todennäköisesti jokaisesta vieraillusta maasta tulee kilpailuun palkinto. Voittaminen tosin edellyttää kommentoimista omalla nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä. Asiasta tuonnempana lisää.

Iloisiin lukemisiin!

Tirolin tuliainen arvottu lukijoiden kesken

Kiitos kaikille innokkaille lukijoille! Kävitte kiitettävästi blogissa ja kommenttejakin tuli runsaasti. Loman ekapäivinä oli vähän hankaluuksia saada yhteyttä langattomaan verkkoon, mutta kun se asia saatiin kuntoon, niin lopputuloshan on tiedossa.

Ohessa kuva matkamuistolahjasta, joka arvottiin lukijoiden kesken ja rouva Fortuna oli suosiollinen Ellalle.

Kirjoittelemisiin seuraavaan reissuun asti!

Valmiina kotimatkaan

Hieno viikko on nyt sitten takanapäin ja kotimatka edessä. Pakatut laukut odottavat alakerrassa vajaan puolen tunnin kuluttua saapuvaa bussia.
Joukkueen terveystilanne on paranemaan päin. Jukka on selvillä vesillä flunssasta, mutta jetlagin vaara on aina olemassa :). Markulla nenä vuotaa, mutta muuten olo on mitä mainioin. Johannalla ei ole suurempia ongelmia ollutkaan, mutta Antin sisuskalut ovat vähän niin ja näin. Helenan vasen koipi on kohta juoksukunnossa, mutta uutena vaivana tuli kattilakunnassamme riehunut flunssanpoikanen.
Hiihtelemisiin und auf wiedersehen!

Leppoisat viimeiset laskut Ischglissä

Perjantai on viikon viimeinen laskettelupäivä eli loma kääntyy uhkaavasti kotimatkan puolelle.

Aamu oli kylässä puolipilvinen eikä ylhäälläkään sää ollut juuri kummepi, ehkä vähän tuulisempi. Joukkueemme lähti vajaamiehisenä loman viimeisiin rinteisiin, koska Markku koki itsensä puolikuntoiseksi lievän kuumeen ja mahdollisen poskiontelotulehduksen takia. Eli hän oli kotiin jäänyt varamies.

Eilen ylhäällä oli ollut kuulemma todella hurja ilma, tuulikin aika ajoin jopa 25 m/s! Onneksi pysyttiin maajalassa. Kurjasta ilmasta huolimatta asiassa oli jotakin positiivistakin. Rinteessä oli uutta kunta ihan kunnolla. Tosin homman nimihän on se, että uusi kevyt lumi ei jää kerralla paikoilleen, vaan knööliytyy heti, kun joku lökäpöksy lanaa sen kasaan laudallaan.

Tänään saimme siis tehdä reisivoimin töitä päästäksemme alas ja hissiin lepäämään. Viimeisen laskettelupäivän kunniaksi pidimme pitkät tauot sekä välivedellä että lounaalla.

Lounaan jälkeen Helena lähti kylään Markun seuraksi ja päivittämään blogia. Niin se vain on, että kaikki kiva päättyy aikanaan - niin tämäkin hiihtoloma.

Illalla olisi tarkoitus illastaa La Nona -ravintolassa, joka on ihan majapaikkamme vieressä. Huomenna on vain laukkujen pakkaamispuuhat ja kotimatka edessä. Toivottavasti ei iske jetlag.

Sairastupatiedote: Markulla oli pientä lämpöä, Jukka niin normaali kuin se voi olla, Antilla kipeänä edelleenkin joko selkä tai maha (todennäköisesti jälkimmäinen), Johannalla toinen puoli kurkusta karhea ja Helenalla vasen takajalka jo loistovireessä - kiitos osteopaattisen hoidon.

Kyläpäivä

Torstaita vasten yöllä oli alkanut lumisade ja se jatkui suhteellisen sankkana vielä aamullakin, joten joukkueemme teki pitkän harkinnan jälkeen päätöksen pidättäytyä lasketteluharrastuksesta ja jäädä kylään. Alimmat rinteet olisivat todennäköisesti olleet laskukunnossa ja näkyväisyyskin olisi ollut kohtalainen, mutta tälläkin vähäisellä vammamäärällä päätimme minimoida lisähaaverit.

Niinpä aamiaisen jälkeen marssimme ostoksille. Arvontalahja on nyt hankittu ja Helena osti uudet sauvat entisten jo lähes antiikkisten ja parhaat päivänsä nähneiden tilalle. Johanna varusti itseään hansikkailla ja housuilla. Jukalla on uusi Ischgl-lippis, sen sijaan Antti ja Markku olivat mukana lähinnä seuran takia :) Ja se seura on tunnetusti hyvää.

Ostosten jälkeen aamupäivä kului Maria Theresia -hotelliravintolan baarissa korttia (ristiseiska) pelatessa. Välillä nautittiin lounas Bärafallassa. Iltapäivällä ostimme omat pelikortit ja istuimme oman hotellin aamiaisravintolassa kortinpeluussa.

Sää on edelleen nuhruinen, mutta lumisade on lakannut. Nyt odotetaan, että aurinko palaa taas huomiseksi Tiroliin ja pääsemme viimeiseksi lomapäiväksi vielä rinteisiin.

Terveystilanne on ennallaan. Helenan vasen jalka polven alapuolelta on kipeä (polven sivuside venähtänyt tms), mutta ei estä liikkumista. Jukan flunssa on paranemaan päin, mutta Markku on vielä arvoitus. Yöllä hänellä oli kurkkukipua ja hajuaisti tukossa, mutta toistaiseksi vakavampia oireita ei ole havaittu. Antilla on joko vatsa- tai selkäkipua (hän ei osaa päättää kumpaa se on) ja Johanna on ainoa normikuntoinen.

Kuvan tekstiksi pitää kuulemma kirjoittaa, että pojilta alkaa hillot loppua, niin pitää lähteä keikalle. Lukija varmaan huomaa molempien hevihemmojen valtaisan hiuskasvun sitten viime näkemän :))

Auringonpaistetta

Keskiviikkoaamuna taivas oli pilvetön ja kylässä kohtalainen pakkanen. Joukkueellamme oli omatoiminen päiväohjelma, sillä oppaamme olivat toimistotöissä. Eilisen hienoisen lumisateen, yön pakkasen ja lumikissan jäljiltä rinteet olivat mukavassa kunnossa, mutta kova jäinen pinta pilkisti paikka paikoin. Varovaisuus on valttia. Kurvailimme pääosin Sveitsin puoleisissa rinteissä ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Loistava hiihtopäivä.

Aamulla tri Korkort teippasi Helenan vasemman jalan tuosta polven paikkeilta eikä koipi vaivannut lasketellessa ollenkaan. Jos jotakin tuntui, niin se oli kävellessä. Näillä mennään.

Meidän huone on hivenen niinkuin sairastupa: Helenalla se toinen takajalka, Jukalla flunssa ja Markulla vasen peukalo vääntynyt. Sekin on teipattu eikä kuulemma haittaa menoa eikä etenkään työntekoa ensi viikolla. Tämmöstä tämä on eikä se pelaa, joka pelkää.

Auf wiedersehen vai voisiko sanoa auf wiederlesen!

Lumisadetta ja Samnaun Sveitsin puolella

Grüss Gott! Tänään tiistaina 26.1. päivä valkeni kylässä pilvisenä ja lämpömittarin näyttäessä -9 astetta. Rohkeasti vain vermeet niskaan ja rinteeseen. Kabiinien yläasemalla sää olikin jo sitten lumisateinen ja vielä harmaampi kuin täällä alhaalla.

Päivän ohjelmassa oli mm. pitkä lasku Sveitsin puolelle Samnaun-nimiseen kylään.

Laskimme kuitenkin ensin muutamia verryttelylaskuja Ischglin ja Itävallan puolella. Ensimmäisessä laskussa Helenalta meni pupu pöksyyn ja hän veti lipat. Siinä rytäkässä vasemman polven paikkeille sattui, mutta tohtori Torvisen mukaan vamma ei kuitenkaan estä laskettelua. Jalka ottaa alle, sillä voi kävellä eikä se tunnu ollenkaan rinteessä kurvaillessa, vain joissakin epämääräisissä vääntöasennoissa tuntuu kipua. Varmaan pieni revähdys.

Ennen puolta päivää suksimme Sveitsin puolelle lounaalle ja verovapaille ostoksille, jos sellaisia olisi tehnyt mieli.

Takaisin tultiin ensin postibussilla kabiiniasemalle ja sieltä kaksikerroksisella kabiinilla takaisin Itävallan puolelle.Nyt on sitten tämän päivän urheilut pulkassa ja vuorossa omatoiminen afterski, jonka jälkeen varmaan taas saunaan.

Huomiseksi on luvattu taas aurinkoista säätä.

Tschüss!