Kippuraisia teitä näkymättömiin

Juhannuspäivän ohjelmaksi olimme yhteistyössä sopineet matkaavamme kaikkiaan liki 500 kilometriä Ranskaa poikkisuunnassa kohti Cognacia.
Moonika sai ohjeet opastaa meidät teille, joilla eivät tietullit rasita. Ranskassa nimittäin on kaikilla moottoriteillä tietulleja, jonka takia matkustamiselle tulee enemmän hintaa kuin esimerkiksi Saksassa.
Ranskalainen liikennekulttuuri on syvältä! Nämä ajavat kuin reikäpäät, mielellään kahta kaistaa, aivan kiinni takapuskurissa ja ohitettuaan kääntävät suoraan eteen just ja just kuskinpuoleista etukulmaa hipoen.
Missään muussa aiemmassa maassa ei ole näin ärsyttävää meininkiä. Saksalaiset paahtavat viittäsataa autobahnilla, samoin italiaanot, mutta täällä on hullu meininki.

Suunnitelmien mukaan lähdimme Grassesta kohti Digne les Bainsia ja hups!, olimme matkalla kohti korkeuksia. Tie mutkitteli vuoristossa aina vaan ylemmäs ja ylemmäs, maisemat olivat huikaisevat, tiet kapeita ja reikäpäät ranskalaiset mukana joukossa.
Päivään sisältyi siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Itseasiassa jo aamunaloitus eli auton ajaminen hotellin parkkipaikalta kadulle oli jo suoritus sinänsä. Taas piti toivoa, että auto taipuisi tai vetäisi kylkiään sisään.

Markun mielestä vain Helena saa ajaa vuoristo-, kapeikko- ja "ahtaat paikat" -osuuksia. Epistä. Digne les Bainsin jälkeen navigoitiin kohti pienempiä teitä ja loppujen lopuksi mentiin kai jo kärrypolkuakin ja Markku sai ajaa myös vuorenrinteillä, jopa siinä määrin, että enää ei kuulemma vältellä tietulleja :)))

Juhannuspäivä meni autoillessa. Saavuimme Le Puy en Velay -nimiseen kaupunkiin illansuussa, kävimme syömässä ja nyt ollaan paneutumassa yöpuulle.
Huomiseksi sovittiin taas pitkä rupeama Cognaciin saakka (n 500 km), mutta siellä pysähdytään sitten pari yötä, niin saa pappariepukin levähtää ja ties vaikka pääsee maistamaan lempijuomaansa.

Tähän saakka matka on sujunut hyvin. Joskus matkanteko painaa, mutta vastaavasti maisemat ja uudet kokemukset korjaavat tilannetta.