keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Vuosi vaihtui 2008>2009

Vanha vuosi vaihtui uudeksi. Onnea uudelle vuodelle!
Kavimme syomassa sri lankalaisessa ravintolassa ja sen jalkeen tuijotimme haltioituneena yli 10 minuuuttia kestanytta ilotulitusta, joka juhlisti vuoden vaihtumisen uuteen.
Soitot Suomeen on soitettu.

Wangaratta eilen ja Canberra tanaan uudenvuodenaattona


Tiistaiaamuna Alby ja Marcie olivat meita vastassa hotellilla. He olivat suunnitelleet meille paivan ohjelman! Ensin ajeltiin Albyn Mersulla Beechworthiin (n 40 km), vanhaan kaivoskaupunkiin, joka on sailytetty likipitaen sellaisessa mallissa kuin se on ollut loistonsa aikaan, mutta toki rakennuksia on pidetty kunnossa ja renoveerattu. Kaupunkiin tultaessa tuli sellainen lankkaritunnelma, etta saattoi odottaa John Waynen ratsastavan joltakin kulmalta esiin.
Lounaan ja muutaman pakollisen nahtavyyden jalkeen Alby (ensi vuonna 80 v) kaansi Mesen nokan kohti Milawaa ja King Valleyta kohti. Sanooko kenenkaan viinivaistoille mitaan?
No, kerrottakoon, etta Brown Brothersin viinitarhat ovat Milawassa ja King Valley on muuten vaan taynna viinitarhoja. King Valleyssa kavimme Pizzini -nimisella tarhalla ja siella ystavallinen rouva kertoi, etta heidan viinejaan viedaan ulos vain Japaniin, mutta juuri ennen joulua he olivat lahettaneet naytteita myos Eurooppaan ---- Suomeen!!! Jihuu, napakymppi.
Meilla oli aivan mahtava paiva Thomsonien kanssa. Annoimme heille Suomen tuliaisiksi Fiskarsin sakset (kiitos vinkista JohannalleR).
Cheltenhamissa muuten Ruth ja Lloyd saivat Hackmanin Carelia-sarjan juustohoylan.

Uudenvuodenaattoaamuna urheilimme hotellin gymissa, ettei paase michelinrengas pullistumaan vyotaisilla!
Vahan ennen puoltapaivaa starttasimme Ford Focuksella (vuokra-automme) Hume Highwayta kohti Australian paakaupunkia Canberraa. Matkaa on kaikkiaan noin 420 km ja maisemat huikaisevia. Kerrassaan upeita nakymia, mutta kuivaa, oikeasti rutikuivaa ja sen takia ruskeaa.
Helena paasi rattiin, koska pikatiella ei tarvita kartanlukijaa. Helenan ajaessa co-pilotin paikalta ei tietenkaan kuulu mitaan mukinaa - no, ehka se johtuu siita, etta Helena ajaa niin loistavasti!
Gundagai-nimisessa kylassa kahviteltiin ja vaihdettiin kuskia ja jo rupesi kalatys kaymaan ;-/
(Taalla on tosi naurettavia paikannimia: Ulladulla, Warramatta, Wagga Wagga, Humula, Yackandandah, Tumbarumba jne)
Loppumatka Canberraan huristeltiin lujaa - ehkapa siksi, etta se sivupenkin rapatys loppuu ;-)

Majoituimme hotelliin ja pikkunokallisten jalkeen olemme nyt valmiita syomaan talle paivalle eka kerran. Kello on jotakuinkin 7pm eli vuoden vaihtumiseen on noin 5 tuntia. Tassa ihan lahimaastossa on puoliltaoin ilotulitus, mutta ei vakea kuitenkaan ihan yhta paljon kuin Sydneyssa, josta tekin siella kotimaassa naette varmaan uutiskuvia.
Taas tana iltana paikallista aikaa soitetaan seka Kuusamoon etta Temmekselle.

Naiden terveisten myota toivotamme kaikille oikein hyvaa vuotta 2009! Poks Poks!

maanantai 29. joulukuuta 2008

Katso kengurunloikkaa...


Tervehdys Ausseista jalleen kerran.
Tapaninpaivan jalkeisena paivana eli lauantaina teimme pitkan kavelykierroksen Melbournen Kasvitieteellisessa puutarhassa (Botanical Gardens) seka tallustelimme keskustassa. Taalla on alkanut aivan kauhea alennusmyyntirumba - ihmiset ryntailee sinne ja tanne liki sadan prosentin alennusten toivossa. Onneksi molemmat olemme ei-niin-shoppailu-intoisia.
Paivan paatteeksi kavimme syomassa Lygon Streetilla italialaisessa ravintolassa, talla kertaa eri paikassa kuin kuusi vuotta sitten.
Sunnuntaina iltapaivalla matkustimme junalla edellisen kerran majapaikkaamme Cheltenhamiin Ruthin ja Lloydin luokse. Matkaa Melbournen keskustasta noin puoli tuntia junalla plus kavelyt paalle. Siellahan meita pidettiin kuin piispaa pappilassa. Erilaisia valkoviineja ja kuohuviineja ja muuta piti maistella. Oli alyttoman mukavaa ja siella ihminen viihtyi.
Ruthin ja Lloydin mielesta on ihana, etta on olemassa ihmisia, jotka muistavat heita vuosienkin jalkeen.
Maanantaiaamuna oli aika pesta lakanat ja pyyhkeet Robe Streetilla St.Kildassa ja siirtya eteenpain matkalla. Mutta sita ennen piti hakea vuokra-auto vuokraamosta Elizabeth Streetilta Melbournen keskustasta. HUOM! ratti on vaaralla puolella ja pitaa ajaa vasemmalla puolella ja hei, Melbourne on miljuunakaupunki! Markku-poika se vain sompaili meidat pois sielta keskustasta.
Matkamme jatkui Melbournesta koilliseen Hume Highwayta seuraavana kohteena Wangaratta (noin 250 km matka). Matkahan se sujui mukavasti huolimatta apukuskin paikalta kuuluneesta makatyksesta huolimatta. Kartanlukijan mielesta kuljettaja ajaa liikaa vasemmalla ja ohitustilanteissa joutuu ikaankuin imaisemaan vasenta kylkeaan sisaan :))) Ei muuten naurattanut matkalla.
Paasimme onnellisesti ja hyvin perille Wangarattaan Quality Hotelliin. Meita oli odottamassa tuttaviemme tervetulotoivotus vastaanotossa. Kiva juttu.
Pienten nokkaunien jalkeen lahdimme Marcellan ja Albertin (myoh. Marcie & Alby) kanssa sightseeing-kierrokselle Wangarattaan ja lahimaastoon. Taalla on asukkaita noin Kajjaanin verran ja suurin osa vaesta saa elantonsa palveluista.
Marcie ja Alby veivat meidat Jubilee-golfkentalle, jossa sitten naimme sen kengurun ihkaelavana. Tai siis oikeasti Skippyn ja Joyen eli aidin ja poikasen. Ja loikkimassa.
Kierroksen paatteeksi he tarjosivat viinia ja juustoja kotonaan (kaunis koti!) ja loppujen lopuksi paadyimme hotellimme ravintolaan illalliselle. Marcie on vasta ollut polvileikkauksessa, joten keittiohommat ovat vahan vahemmalla, jonka me mielellamme ymmarramme.
Fair dinkum.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Hyvaa tapaninpaivaa Melbournesta!

Nyt olemme Australiassa. Lentomatka Hong Kongista oli kaikkinensa noin 14 tuntia, kun otetaan huomioon Adelaidessa tehty valilasku, jolloin meidankin piti nousta koneesta ja tehda lenkki lentoasemalla. Jos oli HK:ssa tsiljoona kiinalaista, niin koneessa oli puoli Mumbaita. Suhteellisen ymmartamattomillekin vaikuttivat. Matkustamohenkilokunta joutui useampaan kertaa koyttamaan porukkaa penkkeihin, etta saatiin ruppelikone ilimaan.
Asetuimme taloksi Kaisun ja Johnin asuntoon St.Kildaan, joka on 6 km paassa Melbournen keskustasta. Asunto on talon ylakerrassa, mutta meita ylempana on viela koko joukko opossumeja, jotka pitavat valilla "kivaa" metelia. Asuntoon ne eivat ONNEKSI paase.
Kayskentelimme illalla Port Phillip Bayn rannalla ja siella oltiin todellakin joulun vietossa - grillailemassa itseaan ja ruokaa ja toki pelasivat erilaisia peleja. Joulujuomana naytti olevan olutta.
Meille kavi vanhanaikaisesti. Ruoan jalkeen asunnolle mentyamme uni sieppasi alle aikayksikon, mutta unta ei riittanyt kuin vaivaiset 5 tuntia ja seuraavat 5 tuntia sitten valvottiin. Aamulla kylla vasytti taas siksi kunnes opossumiperhe alkoi riehumaan katolla!
Lampotila on talla hetkella (16.30) noin 25 astetta ja puolipilvista.
Kello on 9 tuntia edella Suomea eli nahdaksemme taidatte herailla juuri naihin aikoihin :)

Olemme sopineet edelliselta reissulta tutun pariskunnan (Ruth ja Lloyd) kanssa menevamme heille syomaan sunnuntaina.
Nyt katsellaan nahtavyyksia ja ihmetellaan kaupunginmenoa.

Melbournessa kaikki hyvin.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Jouluaatto Hong Kongissa


Hyvaa joulua kaikille! Joulu nakyy taalla kaiken maailman tingelitangelina ja tonttuhattuisina myyjina ja tarjoilijoina, ei muuten. Ei siis voi puhua joulutunnelmasta.
Eilinen paiva kului esimerkiksi kaymalla The Peakilla - vuorella, jonne noustaan erikoisratikalla liki pystysuoraan ylospain. Tuntuu, etta taalla on myos turisteja, mutta silti kaikki nayttaa kiinalaisille. Ja kiinalaisia on PALJON ja voi sita puheen molotuksen maaraa ja volyymia.
Tanaan jouluaattona lahdemme viela kaupungille. Ajateltiin tehda kuuluisa Star Ferry ajelu ja jotakin muuta pienta. Illansuussa suuntaamme kohti lentokenttaa ja sielta aikanaan kohti Melbournea. Lentomatkaa on taas ruhtinaalliset 11,5 tuntia.
Saa Hong Kongissa on ollut mukava, ei kylma eika kuuma, vaan sopiva.
Toivotamme siis kaikille hyvaa joulua ja palataan asiaan Australian mantereelta.
p.s. tana iltana (paikallista aikaa) ilahdutamme kotivakejamme puhelinsoitolla

maanantai 22. joulukuuta 2008

Perilla Hong Kongissa

Hong Kong Ping Pong! Pitkallisen taivaltamisen jalkeen olemme perilla Kiinassa. Yhteensa kaikkiaan noin 18 tuntia lentoa ja odottamista ja istumista. Huh huh. Saimme onneksi hotellihuoneen heti aamutuimaan, joten saatoimme ottaa 4-5 tunnin tirsat.
Saatila on semmoinen +15 ja puolipilvista. Vakea on kuin pipoa - onneksemme erotumme pituutemme (ja muutenkin)vuoksi joukosta. Kaytiin syomassa kiinalaisessa, kuinkas muuten, tulista ruokaa.
Huomenna jouluaatonaattona aiomme tehda nahtavyyskierroksen ja sukkuloida muutenkin tuolla vaenpaljoudessa.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Lähdön tunnelmissa


Lähtövalmistelut on tehty. Matkalaukut on pakattu ja punnittu. Mukana on kaikkiaan toistakymmentä kirjaa!!!! Onneksi suurin osa pokkareita.

Huomenaamulla on aikainen herätys, sillä kone Pariisiin lähtee klo 7.35 ja kentällä on hyvä olla jo parisen tuntia aikaisemmin. Kummallakaan ei ole matkakuumeen oireita, mutta toki ilmassa on hienoista jännityksen sekaista tunnelmaa.

Lennämme huomenna Tuomaanpäivänä Helsingistä Pariisin kautta Hong Kongiin, jossa viivymme kaksi yötä ja kolme päivää. Säätila siellä ei vaikuta helteiselle, mieluummin viileälle, mutta ei anneta sen häiritä. Ainakaan etukäteen.

Iloisiin kuulemiin Hong Kongista!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Blogista tieto levitykseen

Tänään Suomen 91. itsenäisyyspäivänä tämän blogin osoite on jaettu ystäville, tutuille ja kylänmiehille. Voitte seurata kahden viikon kuluttua alkavaa reissuamme liki online. Olemme parhaillaan Kuusamossa. Lunta on vajaa puoli metriä ja pakkasta vähän reilu kymmenen astetta. Eilen 5.12. kävimme Rukalla verestämässä laskettelutaidot.