Firenze, a piu tardi

Edellisestä reissusta onkin kulunut jo tovi, mutta kohta taas mennään tai minä matkailen Riitta-ystävänsä kanssa. Markku jää kotimieheksi.

Kohde valikoitui jo vuosi sitten eikä siihen vaikuttanut vähiten kesän 2016 upea neliviikkoinen loma Toscanassa. Vietimme tuolloin Markun ja siskoni kanssa puolikkaan päivän Firenzessä ja siitä jäi hampaankoloon niin paljon, että viime lokakuun alussa Wienissä ilmoitin Riitalle, että ensi vuonna mennään Firenzeen, jos Luoja suo.

Todellakin, lähdemme tyttöjen lomaselle kaksistaan. Houkuttelimme mukaamme myös Päiviä, Sirkkua ja Tiinaa, mutta lopullinen retkueen koko on kaksi. Oli työesteitä ja päällekkäisiä matkoja ja tiukkaa budjettia. Näillä mennään.

Firenze on Toscanan maakunnan pääkaupunki, joka on asukasluvultaan (360 000) Helsinkiä huomattavasti pienempi kaupunki. Arno-joki virtaa kaupungin halki ja muutoinkin Firenze sijaitsee ikäänkuin kattilanpohjassa ympäröivien kukkuloiden keskellä. Sijainti tarkoittaa sitä, että siellä on helleaikaan todella kuumaa, koska ilma seisoo paikallaan. Paras matkustusaika Firenzeen on italialaisten mielestä aikainen kevät tai myöhäinen syksy. Niinköhän meidän ajoituksemme on täydellinen!

Vaikka Firenze ei ole mikään miljoonakaupunki, se on kuitenkin tosi suosittu matkailukohde. Uffizin taidegalleria, yksi maailman suurimmista kirkoista Santa Maria del Fiore ja lukuisat Medici-suvun palatsit puutarhoineen ovat monelle kulkijalle tuttuja, puhumattakaan Arno-joen ylittävästä Ponte Vecchiosta. Se on Firenzen vanhin silta ja ainoa, jota ei räjäytetty maailmansodan aikana. Sillalla on lukuisa määrä kultasepänliikkeitä.

Lähdemme reissuun taas avoimin mielin. Kartta on ostettu ja italian alkeita kerrattu, joten perusasetelma on kunnossa.

Nyt vain kaikki innokkaat lukijat kommentoimaan kirjoituksia, joita lupaan päivittää aina, kun aihetta on. Kaikki nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kommentin jättävät osallistuvat jälleen kerran arvontaan, jonka palkinnon hankin --- yllätys yllätys --- Firenzestä! Arvonta suoritetaan 6.10. jälkeen.

Buon viaggio!

Complimenti

Rooman matkan tuliainen on arvottu. Markku nosti omasta vihreästä huopahatustaan lappusen, jossa luki Riitta eli Kalajokilaakson alajuoksulle lähtee kuvassa oleva kaunis ja käytännöllinen pullonkorkki. Onnittelumme voittajalle!

Kiitämme jälleen kerran kaikkia, jotka seurasivat seikkailujamme Roomassa ja erityisesti niitä, jotka jaksoivat kirjoittaa muutaman sanan tarinoihimme.

Ollaan taas kuulolla seuraavien reissujen yhteydessä.

Lopuksi Colosseum

Rooman lomasen viimeinen päivä oli vappuaatto. Paluulentomme lähti vasta alkuillasta, joten meillä oli riittävästi aikaa käväistä Colosseumilla. 

Kuten kaikki muutkin kohteet, tämä maailman suurin amfiteatteri oli nähty aiemmalla reissulla, mutta kyllähän näitä huikeita pytinkejä katselee mielellään toistamiseenkin. 

Vappuaatto valkeni auringonpaisteisena ja lämpötila oli heti puoliltapäivin jotakuinkin +25C. Otimme hotellilta taksin kohteeseen, koska kepittelymatka olisi ollut turhan pitkä. Taksimatka maksoi reilun kympin.

Perillä oli täysin hulina päällä. Hieno ilma oli herättänyt kaikki muutkin turistit ja rihkamakaupustelijat. Nyt ei myyty sateenvarjoja, vaan selfietikkuja, Colosseumin pienoismalleja, aurinkolaseja, borsalinoja ... ja vettä.

Colossuem on valmistunut vuonna 80 ja se on vetänyt aikoinaan 50 000, jopa 80 000 katsojaa. Colosseumilla on käyty gladiaattoritaisteluita, kutta myös teloitettu ihmisiä. Se on toiminut näyttömönä hyvin erilaisille spektaakkeleille.

Rakennus on aikojen saatossa rapautunut eikä vähiten esimerkiksi maanjäristysten takia. Siitä huolimatta siellä se seisoo ylväänä ja kunnioitusta herättävänä.

Lähdimme muka kulkemaan kävellen takaisin kohti majapaikkaamme, mutta ajauduimmekin umpikujaan. Siitäkös Markku otti vähän lisälämpöä ja päätti, että nyt ei kävellä enää pätkääkään, vaan otetaan taksi. Colosseumin kulmilta napatulla taksilla oli kiinteä hinta: 25 euroa. Kiskontaa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy ikuisen kaupungin matkamme kertomukset.

Perinteiseen tyyliin jokainen omalla nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä Rooman kuulumisia kommentoinut lukija on mukana viehättävän pikkumuiston arvonnassa, joka suoritetaan su 7.5.2017.

Vaihteeksi Vatikaani

Säätiedotus lupasi lauantaille ja sunnuntaille auringonpaistetta ja se piti paikkansa.

Lähdimme liikkeelle normiaikaan eli noin klo 11, ylitimme Tiberin ja vaelsimme varjossa kohti Vatikaania. Varjossa sen takia, että meillä molemmilla on antibioottikuuri päällä flunssan takia ja etenkin minulle huomautettiin "palovaarasta", jos olen liiallisesti auringossa.

Eilinen pitkähkö kävely tuntui nyt käpälässä. Toivottavasti kuitenkin terveellä tavalla eli lihaskipuna.

Heti kohta Tiberin ylityksen jälkeen oli kuvattavana Castello Sant'Angelo, joka on alunperin rakennettu keisari Hadrianukselle mausoleumiksi ja se on toiminut myös paavin residenssinä. Linnoitukseen olisi päässyt sisään ja yläilmoihin katselemaan maisemia, mutta me pitäydyimme maajalassa.

Piazza San Pietro on Pietarinkirkon edustan aukio, jota reunustaa pylväiköt, jotka johtavat kirkon sisäänkäynnille. Pylväiden huipulla on 140 pyhimyspatsasta - ei kuitenkaan Simon Temple-patsaita.

Siinä on sitten Pietarinkirkko, jonne oli satojen metrien jono. Me kävimme kirkossa sisällä edellisellä reissulla, joten nyt ei tarvinnut asettua jonon hännille.

Ihmisiä on näillä paikoilla miljoona ja niin on kaikenlaisia kauppiaitakin. 

Vatikaanista palatessa lounastimme (=pizzaa) pikkutrattoriassa, jossa ruoka oli OK, mutta palvelu ynseää. 

Hieno ilma näkyi katukuvassa. Jokaisella pikkukujalla oli vierivieressä kuppiloiden tuoleja ja pöytiä ulkona. Ihmiset naukkailivat viiniä ja jotakin pikkupurtavaa ... ja elämä näytti hymyilevän.

Roomaa ristiin rastiin

Perjantaita vasten yöllä oli satanut maahan asti. Minä en sateen ropinaa kuullut, koska nukuin kuin tukki. Roomassa ei sentään ole satanut lunta niin kuin vähän pohjoisempana Sveitsissä ja Baijerissa on tapahtunut. Aamusta näytti, että taitaapa tulla päiväksikin vesikeli, mutta toisin kävi. Aurinko pilkisteli aina silloin tällöin ja jos satoi, niin korkeintaan 10 tippaa neliömetrille.

Käänsimme nokkamme kohti Piazza del Popoloa eli Kansanaukiota, jonka takana sijaitsee laaja Villa Borghesen puisto. Tällä reissulla ei könköilty puistikkoon, vaan katselimme aukion ihmisvilinää kahvikupposen ääressä aukion laitaman kahvilasta ja kävimmepä taputtelemassa aukion suihkulähteen kissaeläimiäkin.

Perjantaina kepit liikkuivat vauhdikkaasti ja askellus tuntui jo kävelylle. Eli ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja kohti Piazza di Spagnaa ja Espanjalaisia portaita. Mielettömästi turisteja, koululaisryhmiä, aasialaisporukoita, saksalaisia, amerikkalaisia ja yllättävän paljon kuulee myös puhuttavan ruotsia.

Pakollisten nähtävyyksien lista sai ruksin myös Fontana di Trevistä, jonka keskiosassa on Neptunuksen patsas. Fontana di Trevillä ei ollut yhtään sen väljempää kuin muissakaan turistikohteissa, mutta niin vain kepittelin altaan reunalle heittämään kolikon olan yli suihkulähteeseen. Sen pitäisi taata paluu ikuiseen kaupunkiin.

Lounastauon jälkeen teimme vielä lenkin Piazza Venezialle mahtipontisen Il Vittorianon juurelle. Rakennuksen erikoisen muodon vuoksi sitä kutsutaan usein kirjoituskoneeksi tai hääkakuksi. Kuulin tuon jutun Amazing Racen jaksossa, jossa kilpailijat kävivät Roomassa.

Capitolinolta olikin jo aika tallustaa kohti majapaikkaa. Kuten sanottua, kävely sujui hyvin, mitä nyt kämmenet olivat hellänä. Ainoa liikkumistani hidastava tekijä Roomassa on mukulakiviset kadut, joita ovat kaikki sivukadut. Kivet on ladottu maahan nätisti, mutta niiden välistä on unohtunut tyystin täyteaines. Saa olla varovainen, ettei kepin pää osu koloon ja silloin on tasapaino koetuksella.

Rooma kahden kepin taktiikalla

Maaliskuun alussa murtunut oikea jalka ei estänyt jo vuosi aiemmin suunniteltua Rooman matkaa. Viikko ennen matkalle lähtöä sain luvan varata loukkaantuneella jalalla ja se sinetöi lopullisesti matkamme ikuiseen kaupunkiin.

Olemme olleet kerran aiemmin Roomassa, mutta siitä on jo yli 17 vuotta. Tämänkertaisen matkan minä annoin Markulle 50-vuotislahjaksi vuonna 2016. Markku sai valita mihin haluaa matkustaa pitkäksi viikonlopuksi ja hän valitsi Rooman. Ei huano.

Majapaikkamme, Hotel Navona Colors, sijaitsee keskeisellä paikalla roomalaisten perusnähtävyyksien kannalta.

Aloitimme torstain kävelykierroksen läheiseltä soikeanmuotoiselta Piazza Navonalta, joka toimi alun alkaen kilparatana ja stadionina. 

Piazza Navonaa hallitsee Fontana dei Quattro Fiumi eli neljän joen suihkulähde, jonka ympärillä tsiljoonat aasialaiset häärivät selfie-tikkuineen.

Torstain sään piti olla säätiedotuksen mukaan sateinen, mutta toisin kävi. Toki taivas oli pilvessä aika ajoin, mutta saimme nauttia myös paahtavasta auringonpaisteesta. Pienen kävelylenkin ja aamupäiväkahvin jälkeen verestimme vanhoja muistoja Pantheonissa, tuossa keisari Hadrianuksen rakennuttamassa temppelissä, jonne on muuten vapaa pääsy. Se on mielestäni ennenkuulumatonta nykyaikana! 

Tässä kohtaa on muuten pakko todeta, että viimeaikaiset ihmismassoihin kohdennetut terroristiteot on otettu täälläkin huomioon. Aukioiden, joita Roomassa riittää, laidoilla on rynnäkkökiväärein varustettuja sotilaita tuhka tiheään. Hyvä niin.

Pantheonilta kaarsimme kohti parlamenttitaloa, jonka tienoossa näytti olevan jonkinlainen mielenosoitus. Liekö ollut joku Italia ensin -juttu vai mikä, mutta ei jääty sitä sen enempää töllistelemään.

Erinomaisen pizzalounaan jälkeen jaloittelimme vielä kotikulmilla Tiberin ylittävällä Ponte Umberto I -sillalla, josta on kaunis näkymä kohti Vatikaania ja Pietarinkirkkoa.

Edellisellä Rooman matkalla opastin Markkua tilaamaan pystybaarissa caffe cornetton italian opintojeni pohjalta. No, Markku sai espresson ja croissantin. Olisi pitänyt tilata caffe CORRETTO, espresso jollakin tiukalla viinalla.

Tällä kertaa Markku oli itse tietoinen asiasta ja osasi tilata wälivedellä itselleen caffe correton, nyt sambucalla.

Lounaan päätteeksi Markku tilasi espresson ja grappaa, joka kuulemma poltti kieleen reiän. Sen siitä saa.

Espressokuppi oli kiva kannellinen versio.

Gerne - hieman ironinen otsikko

Päätin tulomatkalla, että yhden blogitekstin otsikko on Gerne, vaikkakin se tuntuu juuri tällä hetkellä tragikoomiselta. 

Baijerissa ja Itävallassa etenkin palveluammateissa olevilla ihmisillä on tapana vastata pyyntöön GERRRRRRRNE, siis niin että ärrä pärisee kurkunpään tietämillä pitkään ja hartaasti. 

Saavuimme viime kesänä pitkän ajomatkan jälkeen Seefeldin majapaikkaamme, jossa Markku pyysi tarjoilijalta oluen. GERRRRRRNE. Sitten hän pyysi jotakin muuta ja aina pärisi GERRRRRRNE. Olimme kuolla nauruun, koska sillä hetkellä koko päivän ajon jälkeen olimme rättiväsyneitä. Siinä tilanteessa ei tarvitse olla kummoinenkaan juttu, niin pissat on housussa.

Ja niinhän siinä kävi, että GERRRRRRNEä rupesi kuulumaan Lufthansan lennolla Müncheniin. Suupieliä nyki, koska viimekesäinen hepulikohtaus palautui mieleen niin elävästi. Samalla päätin, että yksi otsikko sisältää GERNEn.

Tuxin hiihtoloman ensimmäiset kaksi päivää sujuivat kommelluksitta. Gerne. Maanantaina oli aurinkoista ja ylärinteet olivat hyvässä kunnossa. Gerne. Matalammalla lumi sohjoontui ja aamulla lumisena olleissa kylärinteissä näkyi ruohikko.

Maanantain aamunäkymä hotellihuoneen ikkunasta näytti tältä:

Wälivesitauolla keli oli aurinkoinen:

Iltapäivällä kylätasolla oli jo sitten laidunmaat näkösällä. Kuvassa Markun oranssit sukset ja minun uudenkarheet Atomicit kabiinin kyljessä matkalla yläilmoihin.

Tiistaiaamuna majapaikan ikkunasta avautui harmaampi maisema. Säätiedotus lupasi reipasta lumisadetta ja kyllä sitä tulikin. Varmasti joku 25-30cm, mutta onneksi se oli kevyttä höttöä, jossa minäkin mennä viiletin koko päivän kuulemma niin, että lumi pöllysi.

Minulla on nyt niin hyvät sukset, että laskeminen on vaivatonta ja pupu menee pöksyyn vain korvien välin takia.

Tiistaipäivän päätteeksi sattui matkan traaginen osuus. Liukastuin märällä - ei lumisella eikä jäisellä - puulattialla ja sääriluu rapsahti poikki.

Tiesin heti, että nyt kävi pahasti. Uskomaton paine ja kipu sääressä. Käskin Markun vetämään laskettelumonon pois jalasta (varren lukot olivat vain sen verran kiinni, että monoilla pystyi kävelemään), jonka jälkeen jalkaterän sain suoraan. Kipu hellitti heti vähäsen.

Minut vietiin ambulanssilla Mayrhofeniin SportClinic Zillertaliin tutkittavaksi ja parin tunnin kuluttua olin jo leikkauspöydällä. Vajaan neljän tunnin kuluttua tapahtumasta heräsin klinikalla ja kuulin, että minulle on tehty salpaydinnaulaus, jossa sääriluuhun on ujutettu 345 mm/9mm naula polvesta nilkkaan.

Tämä vaihtoehto on paras keino, jos se on mahdollista tehdä. Minulla se onnistui ja olen äärimmäisen tyytyväinen.

Näkymä klinikan huoneen ikkunasta:

Viivyin reilun vuorokauden klinikalla, jossa oli exklusiivinen palvelu. Käyn siellä vielä ennen kotiinpaluuta tarkastuksessa, vaikka olenkin jo saanut "Fit to fly" -todistuksen.

Tässä kohtaa korostan vielä sitä, että matkavakuutus on aina oltava! Eurooppalainen lähetti heti samantien klinikalle maksusitoumuksen, rupesi järjestelemään paluulennolle tilavaa paikkaa, kehotti ottamaan taksin Lanersbachista Müncheniin ja opasti kääntymään välittömästi Pohjola Sairaalan puoleen jatkohoidon varmistamiseksi.

Kaikki on käynyt kuin tanssi paitsi, että tällä koivella ei tanssita.

Keskiviikkona muu seurue oli Hintertuxin jäätiköllä, jossa oli ollut lentokeli. Mielikuvissani olin siellä mukana ja päätin, että ensi vuonna tulen uudelleen Tuxiin tapahtuneesta huolimatta. Tämä on mukava pieni kylä, jossa on mukavia rinteitä lähietäisyyllä.

Alkuviikosta puhuimme, että teemme viraabeli-läskikasan ja julkaisemme kuvan somessa, mutta se jäi eikä minusta ainakaan ole nyt läskikasailuhommiin. Team Läskikasan legendaarisia edesottamuksia on kerrottu uusille tuttavuuksille ja myös omia muistoja on virkistetty.

Torstaina oli sadepäivä ja kuulosti vähän siltä, että hyvin harva oli lähtenyt kastelemaan vaatteitaan rinteisiin. Markku tuli hakemaan minut pois klinikalta, kävimme apteekissa ja muutimme jalkapuolelle kätevämpään huoneeseen Hotel Jägerissä.

Uudesta hotellihuoneesta näkyy tällainen maisema, joka oli kuvanottohetkellä pilvinen, mutta kirjoitushetkellä aurinko paistaa ja olen kuulevinani avoimesta ikkunasta räystäiden tippumista.

Sain klinikalta tällaiset kätevät kylmävesipussit, joihin laitetaan jääpaloja ja kylmää vettä. Toimivat hyvin turvonneen jalan hoidossa.

Samoin alemmassa kuvassa olevat kepakot ovat elintärkeät kaverit vähintään seuraavat 6 viikkoa.

You Travelin kohdeopas Jenni on ollut suurenmoinen apu ja kaikin puolin muutenkin riemastuttavan reipas nainen. Kiitos!

Näihin tunnelmiin päätän tämän kirjoittelun. 

Tux, jonka takana on Hintertux

Tämän postauksen tunnisteena on legendaarinen Team Läskikasa, mutta valitettavasti meillä on Markun kanssa kahdestaan urakkana ylläpitää koko tiimin kunniaa ja mainetta alppimaisemissa tänä vuonna. Jugella on polvivaivoja, jotka eivät sinällään olisi haitanneet baaritiskillä istuskelemista. 

Antti ja Johanna vaikuttavat tätä nykyä Napapiiriä pohjoisemmilla leveysasteilla eikä tämän kevään aikataulut natsanneet työ- ja muihin kiireisiin. 

Aiomme aloittaa matkan tälläkin kertaa Oak Barrellista, kätellä toisiamme ja kertoa toisillemme kuolemattomia juttuja, joille nauramme rillit huurussa. Varmuuden vuoksi otamme vanhoja hissilippuja mukaan, että niitä voi hukata ennen kuin on perillä kohteessa, saati ensimmäisenä päivänä rinteessä.

Lähdemme retkelle sunnuntaina 5.3. ja kohteemme on Tux Itävallan Zillertalissa. Lennämme Müncheniin, josta on bussikuljetus perille. Majoituksemme sijaitsee Lanersbachissa, joka on pienenpieni alppikylä. Tuxia kehutaan sataprosenttisen lumivarmaksi viereisen Hintertuxin jäätikön ansiosta.

Toivomme molemmat tietenkin, että keväinen alppiaurinko paistaa pilvettömältä taivaalta koko viikon ja pääsemme nauttimaan loistavista olosuhteista sekä tuulettamaan päätä työkiireiltä. 

Helenalla on nyt sellaiset sukset, jollaisia ei ole ollut koskaan. Toivotaan, että ne pääsevät tositoimiin maaliskuun alussa.

Entiseen malliin arvomme kaikkien blogikirjoituksiamme kommentoineiden kesken jotakin kohteellemme tyypillistä. Ainoa edellytys kilpaan osallistumiselle on se, että kommentoijan tunnistaa joko nimestä tai nimimerkistä ja aikaa kommenttien antamiselle on sunnuntaihin 12.3. saakka ja aika alkaa NYT!