Loma Toscanassa numero tredici: Repubblica di San Marino

Päiväretkikohteemme San Marinon lilliputtivaltio sijaitsee kesäasunnostamme hieman haasteellisessa kulmassa. Matkaa on vain vajaa 150 km, mutta jokseenkin kohtuullista pikatietä sinne ei meiltä ole, joten aikaa moisen matkan taittamiseen menee melkein 2,5 tuntia.

Moonika, joka sai uuden virtapiuhan, ohjasi meidät innokkaasti kohti Arezzoa ja sieltä edelleen kohti Apenniinien vuoriston kukkulakylää, joka on tottakai päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Tämänviikkoista vierastamme eli Holi-tätiä meinasi huokailuttaa, kun Volvo lähti kampeamaan ylöspäin aina vain kapeampia kärrypolkuja. Kurvi tuli kurvin perään ja ylemmäs mentiin.

San Marinon korkein kohta on 755 metriä merenpinnan yläpuolella eli näköpaikoilta alkoi olla kohtuullisia maisemia. 

San Marino ei kuulu EU: hun, mutta käyttää euroa valuuttana ja sitä pidetään yhtenä Euroopan veroparatiiseista. Katukuvassa halvat hinnat eivät näkyneet.

Asukkaita San Marinossa on noin 30 000 ja maa jakautuu yhdeksään kuntaan.

San Marino on miehitetty turisteilla ja se näkyy valitettavasti katukuvassa. Kaikki kadunvieruskaupat ovat täynnä lomaparatiisien tapaan rihkamakauppoja ja piraattiasusteiden myymälöitä. Varmaan sieltä olisi Louis Vitton -laukki irronnut alhaiseen hintaan, mutta laatua ei olisi taannut kukaan. Tosin en ole täysin varma siitäkään, että aidot merkkitavarat tuotetaan esimerkiksi Italiassa tai Ranskassa.

Maisemia ja puitteita ei käy moittiminen. Paljon historiallisia rakennuksia ja kukkulakaupungeille tyypillisiä rakennelmia siellä on. 

Ainoa ongelma, josta en valita siitäkään, oli kuumuus. Kaupungin kapeilla kaduilla oli miljoona ihmistä, kivimuurit ympärillä, tuulenvireestä ei tietoakaan ja lämpömittarin lukemat keskimäärin +35C. Melkolailla meinasi puskea hien pintaan. Tässä kohtaa kiitän taas asuntomme pesukonetta.

Paluumatkalla emme välttyneet kiharaisilta vuoristoteiltä. Osassa oli kunnon sortumia, joita ei italialaiseen tapaan korjata, vaan niiden kohdalle laitetaan vain suoja-aita ja opasteet kiertämistä varten. 

Miksi korjata tietä, jos sen voi hoitaa kiertotiellä tai vaikka asentamalla liikennevalot ohjaamaan liikenne vauriopaikan ohitse!

Loma Toscanassa numero dodici: tentativi andati

Kaikki ei mene aina niinkuin haaveillaan. Ei mennyt meidänkään torstaisella reissulla Arezzoon. Olimme viettäneet rauhallista kotipäivää aurinkoa palvoen ja arkiaskareita hoidellen tarkoituksena lähteä vasta illansuussa kohti ihan naapurustossa sijaitsevaa Arezzoa.

Isäntäväkemme poika Gianluca antoi meille kartan suosittelemistaan ravintoloista sekä tarkkoja ohjeita parkkipaikoista.

Heti kohta kotikujalta käännyttyämme Moonika-navigaattorimme ryhtyi kai italailaiseen istumalakkoon. Se avautui, mutta ilmoitti tuota pikaa, että akussa ei ole tarpeeksi virtaa. Laite oli asianmukaisesti kiinni tupakansytyttimen pistokkeessa ja piuhan toinen pää oli kiinni itse laitteessa. Mitä ihmettä? Eikä siinä vielä kaikki, sää muuttui sellaiseksi ukkoseksi ja vesisateeksi, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Vesipisarat olivat kananmunan kokoisia ja vettä tuli enemmän kuin  saavista kaatamalla.

Onneksi Gianluca oli todellakin piirtänyt meille kartan, jonka perusteella rupesimme metsästämään parkkipaikkaa. Näimme kyllä paikoitusalueen, mutta mistä sinne pääsee sisälle! 

Lopulta vinoparkissa hetken liikennettä tarkkailtuamme Markku keksi, miten pääsemme parkkeeraamaan auton. 

Vesisadekin taukosi siksi aikaa, että pääsimme kohti keskustaa, mutta yltyi takaisin. Ei auttanut muu kuin mennä muiden arezzolaisten tapaan seisoskelemaan räystään alle tai porttikongiin odottelemaan sateen taukoamista. 

Tässä vaiheessa päätimme, että Arezzoon tutustutaan toisella kertaa ja nyt mennään syömään. Gianlucan suosittelema Bottega di Montemercole oli auki, mutta ei ollut auki. Ihmeellistä! Herrahenkilö sisällä ravintolassa totesi, että avaamme 20 min kuluttua. No, miksihän sinne pääsi sitten sisälle?

Nyt kipin kapin autolle, nokka kohti kotikylää ja syömään. Helpommin sanottu kuin tehty. Monte San Savinon kukkulakaupungin päällä oli mitä melkoisin ukkonen, joka antoi vettä siinä määrin, ettei sekaan ollut mitään mahdollisuutta änkeytyä. Ei senkään vuoksi, että meillä ei ollut tietenkään sateenvarjoa mukana. Okei. Kurvasimme kotiin hakemaan sateenvarjoa, koska nälkä oli eikä jääkaapissa ollut liki muuta kuin valot.

Ukkonen oli vienyt asunnostamme sähköt, joten sateenvarjon hakureissu olikin illan ainoa positiivinen asia. Saatoimme hoitaa asian isännän kanssa ihmisten aikaan eikä joskus iltamyöhällä, kun olisivat jo käyneet yöpuulle.

Saimme ruokaa ja ennennäkemättömän ukkoskokemuksen.

Perjantai-iltapäivänä lähdimme kohti Firenzen lentokenttää Heli-siskoani vastaan. Edelleen ilman Moonikaa, jolle Gianluca oli luvannut etsiä uuden piuhan, mutta ei vielä perjantaiksi.

Nettikartan perusteella Peretolan lentoasemalle on aivan yksinkertaista mennä A1-autostradalta. Niinpä. Siihen asti meni suhteellisen hyvin, kun olimme P1- ja P2-parkkialueiden sisääntulon kohdalla, mutta pari kolme kaistaa väärällä puolella. Ja niin ajelimme kohti autostradaa uudelleen. Käännyimme jossakin ja päädyimme johonkin, mutta ei mitään hajua missä olimme. 

Pysähdyimme kysymään neuvoa kiinalaisen näköiseltä vanhemmalta herralta, joka levitteli vain käsiään. Okei. Seuraavaksi kohteeksi valikoitui pohjoisafrikkalaisen näköinen nuori mies, joka ei osannut englantia, mutta halusi kyllä auttaa. Viittoili ensin käsillään ja kertoi italiaksi mihin meidän on mentävä. Sitten hän keksi, että hän piirtää ohjeen. Täydellistä.

Osuimme kuin osuimmekin lentokentän reunalle ja nyt pidimme tiukasti oikeimmanpuoleisesta kaistasta kiinni päästäksemme kääntymään parkkialueelle.

Siellähän se Heli jo odottelikin. Kotimatka sujui ruuhkaa lukuunottamatta erinomaisesti.

 Epäonninen johto:

Loma Toscanassa numero undici: nei dintorni di Monte San Savino

Uusi viikko Toscanassa alkoi helteisissä merkeissä. Meillä on melkein viikon mittainen tauko ennen kuin saamme seuraavan vieraan luoksemme.

Päätimme ottaa nämä välipäivät rennosti sen kummemmin hötkyilemättä. Nukumme pitkään, nautimme aamiaisen rauhassa, urheilemme ja lekottelemme altaalla. Tarkoituksena ei ole ollut myöskään istua joka päivä tuntikausia autossa, sillä ihan pikkuisillakin reissuilla näkee lumoavia maisemia, jotka toivottavasti jäävät mielen sopukoihin löytyäkseen sieltä sitten, kun Helsingissä vihmoo räntää ja ikkunasta näkee tuskin ulos.

Tiistaina lähdimme aamuaskareiden jälkeen kohti Chiantia, kuitenkin vain tehdäksemme lyhyen tutustumisen alueeseen. Periaatteessa lomatalomme sijaitsee aivan Chiantin reunamilla, mutta ei vielä varsinaisesti maailmankuululla viinialueella. 

Ensitöiksemme ajoimme talollemme näkyvään Gargonzan linnaan. Hyvin kapea ja kiemurainen hiekkatie vei perille keskiaikaiseen puolustuslinnoitukseen, josta oli aivan upeat näkymät alas laaksoon.

Linnassa näytti olevan hyvätasoinen hotelli ja ravintola, mutta turisteja vain muutama.

Gargonzan jälkeen Moonikalle (gps) annettiin ohjeeksi viedä meidät mutkaista tietä näkymättömiin ... ei suinkaan, vaan Gaiole in Chiantin pikkukylään. 

Nyt rupesi tienvarsilla olemaan viinitarhoja kotitarpeiksi. Samoin oli kylttejä maistelu- ja suoramyyntipaikkoihin. Poikkesimme yhteen, joka näytti idylliselle, mutta ulkonäkö petti. Ynseähkö isäntä kyllä maistatti rapojaan, mutta ei minkäänlaista myyntipuhetta tai olisi edes yhden sanan sanonut, mutta ei. Ostettiin säälistä yksi Riserva-pullo á 6 euroa eli sekin jo kertoo lähinnä kotipolttolasta.

Vielä ennen Gaiole in Chiantia käännyimme ammattimaisemman viinitilan pihaan. Sisällä nuori herra ilmoitti, että he järjestävät maistiaisia vain etukäteen varatuille ryhmille. Viitoissa tai kylteissä ei ollut kyllä mitään mainintaa moisesta järjestelystä. No, onneksi jätkälle palasi äly pätkittäin ja hän totesi, että kyllä hän voi antaa meille maistiaisia, koska hänellä sattuu olemaan muutama avattu pullo valmiina. Voi herran pieksut! Jos on viinitila, joka tuottaa satojatuhansia viinipulloja vuosittain, niin ei voi olla mahdotonta avata yhtä tai kahta pulloa, jos on ostavia asiakkaita saapusalla.

Onnekseen nuori herra ymmärsi tarjota maistiaiset, koska ostimme kolme pulloa kelpoviinejä. Veti vielä sen verran takaisin alkukohtaamisen haparointiaan, että antoi kaupantekijäiseksi pikkupullon Chianti Classico Fiascoa, siis sitä, joka on olkikorissa. 

Chiantilaisten viinipullojen kaulassa komeileva musta kukko (gallo nero) kertoo viininvalmistajan kuuluvan Classicon alueen osuuskuntaan, joka jakaa mm. markkinointikustannuksia keskenään.

Lounastimme (pizza) Gaiole in Chiantissa, mutta emme edenneet sen pitemmälle. Tarkoituksena oli ajella pikkuteitä kotiin, mutta vähän ennen Montevarchin kaupunkia alkoi ukonilma ja satoi kananmunan kokoisia vesipisaroita, joten päätimme karauttaa autostradan kautta kotiin. Kiemuraisillla pikkuteillä olisi ollut tosi haasteellista kulkea, koska siinä sateessa ei nähnyt juuri eteensä. Pikkuteillä on se haaste, että ne ovat äärettömän kapeita ja seuraavan kurvin jälkeen ei tiedä, mikä siellä odottaa. Joku italialainen kaistapää keskellä tietä, kuorma-auto tai kenties edellistä mutkaa tiukempi käännös siksak-suuntaan.

Keskiviikkona värkkäilimme kotona niin, että saapuessamme ensimmäiseen kohteeseemme (Castiglion Fiorentino) olikin siesta-aika käsillä. Castiglion Fiorentina on jälleen kerran kuvankaunis kukkulakaupunki, jossa on ikiaikainen muureilla suojattu vanha kaupunki. 

Kaduilla ja kujilla ei ollut ristinsielua. Lämmintä sen sijaan oli. Auton mittari näytti +37C, kun palasimme hikimärkinä takaisin. Suuta kuivasi. Jäätelö olisi ollut kova sana, mutta mistä ostat, kun joka paikka on kiinni. Onneksi autossa oli taskulämmin vesipullo.

Jäätelön ja/tai oluen kiilto silmissä siirryimme naapurikukkulalle: Marciano in Chiana. Pienenpieni kyläpahanen, jossa oli taas linnoituspytinki, mutta myös auki oleva baari, josta saimme himoitsemaamme jädäriä, Markulle oluen ja minulle tuplaespresson. Kuriositeettina kerrottakoon, että lasillinen olutta kaadettiin 0,75 cl avatusta pullosta samaan tapaan kuin viiniä. Hehheh.

Marciano oli nopeasti kävelty läpi, mutta vielä oli luvattoman pitkä aika siihen, että elämä palaa normaaliksi eli kaupat ja ravintolat avautuvat.

Päätimme jo lähtiessämme, että "virkailemme" päiväretkellä niin kauan, että syömme iltaruuan muualla kuin kotona. Odottavan aika on pitkä. Aikaisimmat ravintolat avaavat ovensa asiakkaille iltapäivätauon jälkeen klo 18.00 tai 18.30, yleensä vasta klo 19.30.

Me ajoimme Lucignanoon, joka aivan Monte San Savinon naapurissa. Emme muutenkaan käyneet kuin max 20 kilometrin päässä kotoa.

Lucignano, Valdichianan helmi, sijaitsee 400 metrin korkeudessa. Kaupunki on ellipsin muotoinen ja siellä on noin 3 500 asukasta ja yhtä paljon turisteja.

Kiertelimme ja kaartelimme, istuimme välillä sellaisessa veikkauspistetyyppisessä kuppilassa, jossa joku paikallinen persoona pyörähti esittämässä mielipiteensä. Puheentulvasta ja viittoilusta päätellen aiheena olivat tämänhetkiset murheelliset tapahtumat maailmalla. Sitten ukkeli hyppäsi ovensuuhun parkkeeraamaansa Range Roveriin ja ajoi ahdasta katua pois.

Odottamisemme palkittiin lopulta ja saimme spaghetti vongolet, todennäköisesti Lucignanon ensimmäiseksi siestan jälkeen avautuneessa ravintolassa. No, sepä ei meitä haitannut eikä varmaan ravintoloitsijaakaan, joka tosin välillä kantoi Fiatin takakontista ruokatarvikkeita ravintolaan ja välillä tarjoili.

Loma Toscanassa numero dieci: Siena

Sunnuntain päiväretken kohteeksi vieraamme valitsivat Sienan, jonka historiallinen keskusta on liitetty Unescon  maailmanperintöluetteloon eikä lainkaan syyttä suotta.

Ajomatkaa kotikylästämme Sienaan oli reilun tunnin verran ja taas kuin taikaiskusta Volvolle löytyi parkkipaikka kohtuullisen matkan päässä turisteja kuhisevasta keskustasta.

Siena sijaitsee keskeisellä paikalla Toscanassa ja se on yksi suosituimmista matkailukohteista alueella. Loivaan rinteeseen rakennettu keskusaukio Piazza del Campo on simpukanmallinen ja sen ympärillä olevat rakennukset ovat yksinkertaisesti kauniita.

Keskusaukiolta erkanee katuja jokaiseen ilmansuuntaan ja vain muutaman askeleen päässä pääpiazzalta näkee jo vähän rosoisempaa rakennuskulttuuria. Siena oli esimerkiksi toisen maailmansodan aikana onnekas, mahdollisesti hieman syrjäisen sijaintinsa takia, eikä näin ollen joutunut pommitusten kohteeksi.

Sienan merkittävin nähtävyys on ehdottomasti Duomo Santa Maria Assunta eli katedraali. Kirkko on kauttaaltaan vihreä-valkoraitainen ja pääsisäänkäynnin koristeluissa on myös hentoa vaaleanpunaista.

Sunnuntai-illan päivällisen nautimme Ristorante Belvederessä, josta on kelpo näkymät alas laaksoihin. Ruokakin on hyvää ja sitä on riittävästi, mutta valitettavasti palvelu ei pelaa meikäläisittäin ns. kybällä.

Viiden hengen seurueesta kolme sai alkuruuan kahden muun katsellessa vierestä. Etiketin mukaan alkuruuan saa aloittaa vasta, kun se on kaikilla nokan edessä. Kolme ekaa onnekasta ehtivät syödä omansa ennen kuin parin patistelun jälkeen loputkin antipastot tulivat.

Lisäksi vielä pääruokien lisäkkeet menivät miten sattuu.

Maksettiin pois ja lähdettiin nukkumaan, koska vierailla oli aikainen herätys (04.00) ehtiäkseen lennolle Pisasta Hesaan. Kuulemamme mukaan ehtivät.

Loma Toscanassa numero nove: attrazioni turistici

Meillä on jo toiset vieraat Suomesta: Markun äiti ja sisko miehineen. Lauantaiaamu ei valjennutkaan edellisten päivien tapaan aurinkoisena, vaan taivaalle oli kertynyt pilviverho. Me hyppäsimme autoon ja suunnistimme kohti Montalcinoa ja Montepulcianoa.

Moonikalle annettiin neuvoksi vain välttää tietulleja, joten luvassa oli kiharaisia ja kapeita teitä Toscanassa kukkulaisessa maisemassa.

Montalcino tunnetaan Italian kenties kalleimmasta viinistä Brunello di Montalcinosta, jonka valmistamisessa käytetään vain Sangiovese-rypälettä. Jokainen voi itse muodostaa oman näkemyksensä mieliviinistään, mutta ei Brunello ole huonoimmasta päästä.

Emme etsineet mitään tiettyä viinitilaa, vaan käännyimme yhdestä tiensuusta, josta viittojen perusteella saattaisi löytyä maistelu- ja kenties ostopaikka. Ja löytyihän sieltä: La Fornace (www.brunellolafornace.it). 

Auton takakonttiin lähti La Fornacelta kolme pulloa Brunelloa.

Seuraavaksi siirryimme lounaalle itse Montalcinon kaupunkiin. Sanotaan, että paikka kuhisee turisteja, mutta eihän tuolla niitä ruuhkaksi asti ollut ja autollekin löytyi parkkipaikka pienen pyörittelyn jälkeen. 

Lounaspaikassa kaikki ei mennyt kuin Strömsössä. Villisikapata oli loppunut, mutta villisikapastaa oli. Kumma, että lihaa oli riittänyt toiseen ruokaan. Pojat kyllä epäilivät, että pastassa oli tavallista sikanauta-jauhelihaa.

Minä tilasin bruschettaleipiä, jotka tulivat jälkiruuaksi sen jälkeen, kun ensin muistutin tilanneeni niitä. Brushettojen tilalle minulle tuotiin paahdettuja kasviksia, joita en ollut tilannut. No, sattuuhan sitä, mutta tottuuhan siihen. Ei jätetty tippiä.

Montalcinosta ajoimme alueen toiseen viineistään kuuluisaan kaupunkiin: Montepulcianoon. Välimatkat eivät ole pitkiä, mutta kiemuraiset tiet saavat matkan tuntumaan pitkältä.

Montepulciano sijaitsee Toscanan korkeimman kukkulan (605 m) laella. Sieltä oli tosi upeat maisemat silmän kantamattomiin.

Montepulciano on kuuluisa laadukkaista Vino Nobile -punaviineistään, joita oli mahdollisuus maistella lukuisissa enotecoissa. Täältäkin tarttui mukaan pari pulloa punkkua.

Istahdimme katukahvilaan, koska oli kahviaika. Minä ja Markku tilasimme doppio espressot, Marita ja mummi normaalikahvit Mikon tyytyessä olueen. No, meille tuli doppiot ... ja normaalikahvi oli yksinkertainen espresso!!!! Hehehehe. Olisi pitänyt tilata americano, niin olisi saanut meikäläisittäin tavallisen kahvin.

Mummia harmitti, kun lusikallisesta kahvia piti maksaa 2 euroa.

Kyllä oli maisemat kohdillaan ja sääkin oli oikein sopiva autoiluun. Kotiin tultuamme paistoi taas aurinko.

Loma Toscanassa numero otto: nostro villaggio

Vietämme kesälomaamme Monte San Savino -nimisessä pikkukaupungissa Toscanassa. Oikeasti meidän loma-asuntomme sijaitsee noin viiden (5) kilometrin päästä uinuvan kukkulakaupungin keskustasta eli emme ole ihan ytimessä. Mitäpä tuosta. Täällä pääskyset leikkivät ilmassa ja naapurin kukkokin on onneksi sen verran kaukana, ettei sen kiekuminen haittaa. 

Monte San Savino sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Firenzestä kaakkoon. Kaupunki on aikansa ensimmäisiä asujaimistoja tällä alueella. Monte San Savino on perustettu noin 1100 ja se on ollut aikanaan sosiaalisen, poliittisen ja kulttuurin keskipiste, mutta vaikuttaa nyt todella hiljaiselle kylälle. Asukkaita sanotaan olevan alle 9000.

Kylästä löytyy muutama varteenotettava ravintola ja kahvila. Leipomokaupan papan kanssa olemme jo vanhoja tuttuja ja macelleriassakin olemme asioineet jo pariin otteeseen. 

Suuremmat arkipäiväiset ostokset voi tehdä Coopissa, joka on kylän "ostoskeskuksessa".

Sen sijaan, että tämä kylä tai kaupunki ei paistattele kuuluisuuden valokeilassa, naapurustosta löytyy toinen toistaan vetovoimaisempia turistikohteita: San Gimignano, Siena, Cortona, Montepulciano, Montalcino ja niin edelleen.

Meillä on kuukausi aikaa koluta kulmakuntia niin paljon kuin sielu sietää ja kuumuus antaa myöten.

Kävimme eilen kylällä pizzalla. Lähtiessämme pois auton mittari näytti +40C. En tiedä näyttääkö se enempää, mutta riittävästi oli tuossakin luvussa. 

Loma Toscanassa numero sette: traffico rallentato

Loma Toscanassa on nyt täyttä totta, mutta olkoon tämä liikenteellinen johdatus loman huikeisiin tunnelmiin.

Aivan ensimmäiseksi kuitenkin muistutan ja kannustan kaikkia lukijoita kommentoimaan ahkerasti kirjoituksia, koska arvomme myös tämän loman päätteeksi jonkin autenttisen tuliaisen kaikkien kommentoijien kesken. Arvontapalkinnot ovat aina ja iänkaikkisesti ilahduttaneet voittajien mieltä.

Lähdimme Markun 50-vuotislahjalomalle Turusta Viking Gracella. Samalla matkalla olivat risteilemässä minun vanhin ja nuorin kummipoikani, joista toinen on poika ja toinen isä. Siinäpä arvuuttele, kuka on kukin.

Arvoimme Turun lähtösatamaksi sen vuoksi, että paatti on satamassa jo klo 6.30 lokal tid, joka antaa reilun kolme tuntia etumatkaa Helsingin botskiin nähden. Olimme varanneet kaiken lisäksi ns. paalupaikan, joka takasi meille nelosruudun startissa.

Grace oli satamass klo 6.30 ja ekan kerran tsekkasimme aikarautaa Nackan tunnelissa (klo 6.40). Paalupaikasta kannatti maksaa muutama kymppi. 

Ruotsin läpi on mukava ajaa, hienot maisemat, hyväkuntoiset tiet ja kunnioittava liikenne. 

Alla kuva Öresundsbrosta Ruotsin ja Tanskan väliltä.

Nälkä kurni suolessa ja heittelimme kinttaita ilmaan, että syödäänkö Rødby-Puttgarden -lautalla vai maissa joko Ruotsin puolella vai Tanskassa. Päädyimme hampurilaisiin Piberhusissa Tanskassa.

Meillä kävi ilmiömäinen tuuri, kun saavuimme Rødbyhyn. Maksoimme lauttamaksun ja menimme jonon jatkoksi. Olimme varmoja, että seuraava 45 min odotetaan, mutta katinkontit. Käsky kävi ja olimme viimeinen auto, joka otettiin paattiin. Yhtiömme kiitti.

Saksan puolella oli seuraavaan yöpymiseen vielä reilun 3 tunnin ajomatka, joka taittui Hampurin sumppua lukuunottamatta vaikeuksitta. Päivän päätteeksi Hildesheimissa pikainen ruokailu kelpomeksikolaisessa ja sitten pää tyynyyn.

Perjantaiaamuna lähdimme kohti uusia seikkailuja. Kuuluisat Kasselin mäet vaikuttivat. Mielestäni me olimme alasmeno-osuudella verrattuna vastaan tulevaan liikenteeseen. Saksan teillä on muuten ihan mahdottomasti raskasta liikennettä ja se näkyy teiden kunnossa.

Matka jatkui mallikkaasti, kunnes alkoi STAU. Seisoimme 10 kilometrin ruuhkassa yli 2,5 tuntia. Etenimme 300 m kerrallaan, jonka jälkeen odotimme seuraavaa siirtoa 10 min. 

Kun loppujen lopuksi pääsimme pälkähästä, teimme omatoimisen kiertomatkan päätyen uuteen ruuhkaan Würzburgin kaupungin keskustassa. Ei naurattanut. Nälkäkin oli.

Kaikkien jonotusten ja kurvailujen jälkeen olimme lopulta perillä majapaikassamme Seefeldissä. Hotellin ja ravintolan henkilökunnan ystävällisyys sai kaikki päivän paskafiilikset pyyhittyä pois.

Lauantaiaamuna oli edessä viimeinen huikonen ennen kuin olisimme perillä lomakohteessamme Monte San Savinossa Toscanassa.

Alkumatka Seefeldistä Innsbruckin ja Brennerin kautta sujui kuin rasvattuna, mutta noin parikymmentä kilometriä ennen Firenzeä alkoi tietyömaa, joka hidasti liikenteen nollaan. Siinä meinasi keittää yli.

Selvisimme kuitenkin, vaikkakin liikennekulttuuri on täällä täysin toisia kunnioittamatonta ja röyhkeää.

Aivan loppumetreillä teimme ylimääräisen sakkokierroksen, mutta kuin taikaiskusta löysimme kuitenkin sen, mitä etsimme: Orange Housen ihanine isäntäväkineen.

Summa summarum: kaikesta huolimatta tekisin matkan uudelleen. Annan kuitenkin kaikille lukijoille ja matkaa suunnitteleville vinkin, että kannattaa varata matkalle hyvät hermot, riittävästi aikaa ja matkustajille juotavaa autoon sekä (ehkä) mainion pidätyskyvyn.

Loma Toscanassa numero sei: cinque valigie

Nyt on lähtö lähellä. Kolme yötä vielä ja sitten kaikki nämä neljä (4) matkalaukkua plus yksi varsinainen menomatkaa varten pakattava laukku lähtevät Italiaan. Pakkaussuunnitelmiin saattaa tulla vielä muutoksia, joten matkatavaroiden lopullinen määrä selviää vasta tiistai-iltana.

Olen pyykännyt, silittänyt ja pakannut ja pyykännyt, silittänyt ja pakannut. 

Vaatteiden ja kenkien lisäksi Volvon perään menee myös joitakin pieniä kotitalousvälineitä, jotka helpottavat keittiöhommissa ja joita ei ehkä kohteessa ole. Yksi matkalaukku on varattu kirjoille ja resepteille. Ja ilman kahvakuulia ei lähdetä mihinkään, mutta onneksi niitä ei tarvitse pakata kassiin.

Loma on lähempänä kuin uskommekaan.

Cinque valigie: una per vestiti, una per abbigliamenti sportivi, una per scarpi come anche una per libri e ricette. La quinta valigie è una borsa da viaggio, altre rimangono in bagagliaio.