... e il nome del vincitore è ...

Team Läskikasan alppimatka on vuoden 2015 osalta taputeltu. Matkalla riehunut vatsatauti on vain hämärä muistikuva eikä pilvinen sääkään harmita enää ollenkaan. Reissun jälkeen riitti pyykättävää melkein koko viikoksi, mutta nyt vaatteet odottavat viikattuna uusia seikkailuja.

Gressoney-la Trinitè ja Monterosa Ski -alue oli meille Markun kanssa uusi tuttavuus. Pieni kylä, kivat rinteet, hulppeat maisemat ja hyvä seura, niistä on mukava reissu tehty!

Lomalle on aina mukava lähteä, mutta yhtä kiva palata takaisin virkistyneenä, levänneenä ja yhtä kokemusta rikkaampana. 

Samalla matkalla oli myös naisporukka nimeltään Team Prosecco, mutta kyllä Team Läskikasa rules, vaikkemme uutta historiaa kirjoittaneetkaan. Samoja naurettavia vitsejä vuodesta toiseen. Ihquu!!!

Alppimatkan harvoja blogikirjoituksia kommentoi muutama henkilö ... laatu korvaa määrän? Osallistujia oli kuitenkin sen verran, että onnenpyörää saattoi pyöräyttää. Markun Saksasta ostettu huopahattu toimi jälleen kerran arvonta-astiana ja voittajalapussa luki selvällä suomen kielellä AILI INKELI.

Hänellä on satumainen tuuri, mutta sen siitä saa, kun muistaa/jaksaa kommentoida.

Gressoney Monte Rosa -kirjailtu puuvilla/pellavapyyhe plus huumaavan tuoksuinen saippua lähtevät postitse kohti Kempelettä heti alkuviikosta. Uusia kommentteja odotellessa onnea voittajalle!

Puuteria polviin asti

Lasketteluloma Italiassa on ollut hyvin vaihteleva kaikin puolin, etenkin sään puolesta. Lomaviikon aluksi oli pari osittain aurinkoista päivää, mutta loppuviikoksi näille seuduin asettui matalapaine, joka antoi lunta kerralla liki puoli metriä. Nyt kotiin lähtöpäivänä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja tekee lumisista maisemista postikorttimaisia.

Säästä huolimatta me olimme reippaita ja lähdimme rinteisiin. Päätimme, että jos siellä ei näe, palaamme takaisin. Yhtään kertaa emme lopettaneet sen takia, että näkyväisyys olisi ollut huono. Höyläsimme varovaisesti vaikka samaa rinnettä emmekä ottaneet turhia riskejä.

Torstaina teimme yhden nousun kotikylän yläasemalle, mutta oppaamme ehdotti siirtymistä läheiseen Weissmatteniin, koska siellä rinteet ovat metsän suojassa, jolloin näkyväisyys pilvisenä päivänä on parempi.

Niin toki olikin, mutta lunta tuli taivaan täydeltä. Sitä oli rinteissä likimain 30 cm, tosin se oli pehmeää puuteria, joten minäkin uskalsin kahlata siellä. Perjantaina menimme myös Weissmatteniin ja me Markun kanssakin vuokrasimme "läskit". Ne on sellaiset leveät sukset, jotka toimivat paljossa lumessa oivallisesti. En tosin pysty yhden päivän kokemuksella sanomaan, että siinä on minun uudet sukset.

Liikkuminen täällä laaksossa on ollut helppoa. Hotellilta hissiasemalle olemme saaneet pakukyydin aamuin illoin eikä kävelymatkakaan (max 1km) olisi ollut liian pitkä. Kylästä toiseen voi siirtyä vaivattomasti joko maksullisella bussilla, mutta myös ilmaisella NAVETTA-bussilla.

Navetta tarkoittaa suomeksi sukkulaa ja englanniksi moista ikiliikkujaa puhutellaan shuttleksi.

Alkuviikon vatsaflunssa on onneksi taakse jäänyttä elämää ja Team Läskikasa oli taas tikissä & iskussa loman viimeiset päivät. Mitään valtavan legendaarista ei tapahtunut, korttiakin pelasimme vain kerran. Päiväohjelma muodostui aamiaisesta, 4-6 tunnin laskettelusta, pienestä lepohetkestä & siistiytymisestä, iltapalasta ja nukkumaanmenosta. Ei mitään riekkumisia eikä rellestystä. Eipä täällä ole siihen juuri mahdollisuuksiakaan, koska Gressoney-la Trinitén kylässä asuu vain 300 asukasta ja tarjolla on yksi kauppa, muutama ravintola/baari/kahvila ja pari urheiluvälineliikettä. 

Meidän majapaikkamme oli hotelli Lo Scoiattolo (suom. orava), kylän ainoa neljän tähden (****) hotelli. Käytössämme oli huoneisto, jossa on erillinen makuuhuone ja olohuoneessa makuutilat 4 hengelle.

Hotellin ravintolassa työskentelee todennäköisesti intialaistaustainen mies, jolle annoimme nimen Nappula. Hän osoitti aina pöydän, johon saimme asettua aamiaiselle ja hän seurasi melkein vierestä, että mitä itse kukin otti lautaselleen. Yhtenä aamuna Nappula hermostui, kun Jukalla unohtui paahtoleivät paahtimeen. Hän kiikutti ne mustaksi paistuneet leipäpalat vihaisesti pöytään!

Hotellin omistajalla Lauralla on ihana Puck- niminen koira, joka oli innokas noutamaan lumipalloja, jos vain joku jaksoi heitellä.

Täst mie piän ja tästä en!

Team Läskikasa rantautui Gressoney-la Trinitén kylään myöhään lauantai-iltana, mutta sunnuntaiaamuna klo 9.15 olimme Punta Jolandan hissin ala-asemalla valmiina ensimmäiseen nousuun.

Tämä kylä on pieni, joten etäisyydet ovat olemattomia. Meillä on siitä huolimatta supertuuri: hotellin paku vie asukkaat vartin välein hotellilta hissiasemalle. Sukset voi poistullessa jättää sinne, joten kulkeminen on helppoa. 

Ensimmäisen päivän vietimme oman kylän rinteissä. Pilvet roikkuivat alhaalla ja vähän luntakin heitteli, joten näkyväisyys ei ollut parasta A-luokkaa. Vietimme rinteissä 4-5 tuntia .... Jugella oli vain parin tunnin aurauskurssi ja sen jälkeen rakenneuudistusmeditaatio itsekseen.

Siistiydyttyämme kävimme You Travelin järjestämässä tervetuliaistilaisuudessa, syömässä hotellin ravintolssa ja jo klo 21 jälkeen tuvassamme kuului syvä kuorsaus.

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena. Iloinen joukkiomme oli valmiina päivän koitoksiin sovittuna aikana. Jukallekin järjestyi hissilippu bussimatkalla kadonneen tilalle. Sitten ei muuta kuin kohti Champolucia Tuuli-oppaan johdolla. Champolucia pidetään tämän alueen aurinkoisimpana paikkana ja sitä se todella oli! 

Tämä oli ehdottomasti "täst mie piän" -osastoa: rinteet leveitä kuin lentokenttä, lähes koskemattomia ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. 

Alimmaisessa kuvassa on oppaan mukana hiihtävä ryhmä, jossa vasemmalla Team Läskikasa: Antti, Helena, Johanna, Markku ja Jukka. Keskellä seisoo oululaistaustainen Arto ja oikealla joukko oululaisia lääkäreitä tai muuta hoitohenkilökuntaa.

Lounastimme Frantze-nimisessä rinneravintolassa. Me söimme Johannan ja Antin kanssa salaatin, Markku pihvin ja Jukka risottoa. Noin tunti lounaan jälkeen Johanna rupesi voimaan huonosti ja hänen oli pakko päästä takaisin kylään. Ensimmäinen ajatus oli, että lounaassa oli ollut jotakin epäkelpoa. 

Seuraava potilas oli Markku, joka palasi saunasta todeten voimien kadonneen ja kohta lensi laatta kaarella. 

Minä lähdin Antin ja Jukan kanssa toiveikkaana syömään, mutta oli palattava takaisin lähtöpisteeseen, koska pelkkä ruokalistan lukeminen sai voimaan pahoin. Pojatkin palasivat noin tunnin kuluttua oksentamaan syömänsä lasagnet hotellihuoneen vessanpönttöön! Tästä en pidä!!!

Vessa oli miehitetty jatkuvasti eikä kenelläkään ollut varaa linnoittautua sinne tarpeitaan pidemmäksi aikaa. Yöllä joskus klo 02 aikoihin tilanne alkoi rauhoittua, mutta tiistaipäivänä huoneemme on ollut sairastupa. On keitelty teetä ja juotu vettä & kokista.

Toivottavasti tauti hellittää keskiviikkoaamuun mennessä. Harmittaa haista ja maata.