Täst mie piän ja tästä en!

Team Läskikasa rantautui Gressoney-la Trinitén kylään myöhään lauantai-iltana, mutta sunnuntaiaamuna klo 9.15 olimme Punta Jolandan hissin ala-asemalla valmiina ensimmäiseen nousuun.

Tämä kylä on pieni, joten etäisyydet ovat olemattomia. Meillä on siitä huolimatta supertuuri: hotellin paku vie asukkaat vartin välein hotellilta hissiasemalle. Sukset voi poistullessa jättää sinne, joten kulkeminen on helppoa. 

Ensimmäisen päivän vietimme oman kylän rinteissä. Pilvet roikkuivat alhaalla ja vähän luntakin heitteli, joten näkyväisyys ei ollut parasta A-luokkaa. Vietimme rinteissä 4-5 tuntia .... Jugella oli vain parin tunnin aurauskurssi ja sen jälkeen rakenneuudistusmeditaatio itsekseen.

Siistiydyttyämme kävimme You Travelin järjestämässä tervetuliaistilaisuudessa, syömässä hotellin ravintolssa ja jo klo 21 jälkeen tuvassamme kuului syvä kuorsaus.

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena. Iloinen joukkiomme oli valmiina päivän koitoksiin sovittuna aikana. Jukallekin järjestyi hissilippu bussimatkalla kadonneen tilalle. Sitten ei muuta kuin kohti Champolucia Tuuli-oppaan johdolla. Champolucia pidetään tämän alueen aurinkoisimpana paikkana ja sitä se todella oli! 

Tämä oli ehdottomasti "täst mie piän" -osastoa: rinteet leveitä kuin lentokenttä, lähes koskemattomia ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. 

Alimmaisessa kuvassa on oppaan mukana hiihtävä ryhmä, jossa vasemmalla Team Läskikasa: Antti, Helena, Johanna, Markku ja Jukka. Keskellä seisoo oululaistaustainen Arto ja oikealla joukko oululaisia lääkäreitä tai muuta hoitohenkilökuntaa.

Lounastimme Frantze-nimisessä rinneravintolassa. Me söimme Johannan ja Antin kanssa salaatin, Markku pihvin ja Jukka risottoa. Noin tunti lounaan jälkeen Johanna rupesi voimaan huonosti ja hänen oli pakko päästä takaisin kylään. Ensimmäinen ajatus oli, että lounaassa oli ollut jotakin epäkelpoa. 

Seuraava potilas oli Markku, joka palasi saunasta todeten voimien kadonneen ja kohta lensi laatta kaarella. 

Minä lähdin Antin ja Jukan kanssa toiveikkaana syömään, mutta oli palattava takaisin lähtöpisteeseen, koska pelkkä ruokalistan lukeminen sai voimaan pahoin. Pojatkin palasivat noin tunnin kuluttua oksentamaan syömänsä lasagnet hotellihuoneen vessanpönttöön! Tästä en pidä!!!

Vessa oli miehitetty jatkuvasti eikä kenelläkään ollut varaa linnoittautua sinne tarpeitaan pidemmäksi aikaa. Yöllä joskus klo 02 aikoihin tilanne alkoi rauhoittua, mutta tiistaipäivänä huoneemme on ollut sairastupa. On keitelty teetä ja juotu vettä & kokista.

Toivottavasti tauti hellittää keskiviikkoaamuun mennessä. Harmittaa haista ja maata.