Keskiviikkona 10.6. klo 18.00 olimme kotona Lauttasaaressa. Ympyrä sulkeutui.
Neljä viikkoa Amerikan Yhdysvalloissa automatkalla: Los Angeles-Las Vegas-Sedona-Kayenta-South Park-Garden City-Emporia-Jeffersson City-St Louis- Louisville-Charleston-Richmond-WashingtonDC-Philadelphia-Providence-Boston, yhteensä 6294,4 km.
Huikeita maisemia Monument Valleyssa, Sedonassa,Kalliovuorilla, preerialla, Virginiassa yms yms.
Näkemisen arvoisia paikkoja mm. Hoover Dam, St Louisin Gateway Arch ja Arlingtonin sotilashautausmaa.
Ystävällisiä ihmisiä. Paljon hyvää amerikkalaista ruokaa.
Loistavat kelit - auringonpaistetta, paahtavaa hellettä, toisaalta myös vesisadetta ja tuulista.
Mukavaa matkantekoa.
Jos pitää sanoa jotakin, jota Amerikassa ollessaan kaipaa, niin sille listalle menee
- kunnon kahvi
- käsisuihku ja
- kokolattiamatottomat lattiat!
Hyvä, että tämä roadtrip tuli tehtyä.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Bostonin kakkua
Massachusettsin osavaltion nimessä on vain neljä ässää korjauksena aiempaan kirjoitusasuun. Pahoittelen tapahtunutta. Valitettavasti Bostonin tapahtumien päivitys tulee vasta jälkikäteen ja rehellisesti sanottuna Lauttasaaresta. Meillä oli kyllä hotellissa langaton verkkoyhteys, mutta valitettavasti se ei toiminut kuin sunnuntai-iltana ja sen jälkeen oli linjat mykkänä. Edes hotellin omalla koneella ei päässyt bittimaailmaan ollenkaan.
Asiaan.
Maanantaina 8.6. vietimme sightseeingpäivän Bostonissa. Ostimme kiertoajeluliput sellaiseen kulkuneuvoon, joita oli käytetty mm. Normandian maihinnousussa. Vekotin kulki siis sekä vedessä että tietenkin myös kuivalla maalla. Vajaan puolentoista tunnin aikana nähtiin kaikki tarvittava kaupungista.
Illalla kävimme syömässä tosi hyvässä kalaravintolassa (Legal Seafood).
Tiistaina 9.6. oli sitten aika pakata kimpsut ja kampsut ja aloittaa kotimatka. Tiistai valkeni harmaana, sateisena ja kylmänä - tuskin +15C mittarissa. Urheasti sonnustauduimme kuitenkin shortseihin ja varvastossuihin siinä toivossa, että jossakin paistaa aurinko ja on lämmintä.Lento Bostonista Lontooseen lähti illalla vasta klo 21.30, mutta olimme kentällä jo ennen viittä.
Lentomatka (6½ h) sujui yhdessä hujauksessa - itse kenelläkin omalla tavallaan. Lontoossa koneenvaihto ja sitten Suomeen. Olipahan vaan mukava taas tulla kotiin!
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Boston, Massachusetts
Voit ihan huoletta tarkistaa osavaltion oikeinkirjoituksen, sillä se on todella vaikea. Vielä vaikeampaa on sen ääntäminen!
Providencestä Bostoniin on vaivaiset 80 kilometriä eli suoriuduimme siitä nopsaan sunnuntaiaamun kohtalaisen rauhallisessa liikenteessä. Veimme matkatavarat hotelliin ja lähdimme luovuttamaan uskollisen kumppanimme eli Nissan Roguen autovuokraamoon lentokentälle. Kyllä siinä silmäkulma kostui ja alaleuka alkoi väpättämään...
Majapaikkamme on Chinatownin liepeillä lähellä ydintä. Boston vaikuttaa varsin miellyttävälle paikalle, joka tarkoittaa sitä, että täällä on elämää kaduilla.
Yleensä amerikkalaisissa kaupungeissa näkee harvoin ihmisiä kaduillla kävelemässsä - johtuu varmaan siitä, ettei ole jalankulkuteitä! On vain autoteitä.
Iltapäivä ja illansuu meni lähiympäristössä peippaillessa. Tämä on todellakin miellyttävän oloinen kaupunki, jota ihailee pää pyörällä.
Shoppailimme. Myös Markku shoppaili itselleen uudet lipsuttimet ja niistä ohessa kuva (kuvassa myös rusketusraidat vanhoista tepsuttelukengistä). Ovat kuulemma todella ihkut.
Providencestä Bostoniin on vaivaiset 80 kilometriä eli suoriuduimme siitä nopsaan sunnuntaiaamun kohtalaisen rauhallisessa liikenteessä. Veimme matkatavarat hotelliin ja lähdimme luovuttamaan uskollisen kumppanimme eli Nissan Roguen autovuokraamoon lentokentälle. Kyllä siinä silmäkulma kostui ja alaleuka alkoi väpättämään...
Majapaikkamme on Chinatownin liepeillä lähellä ydintä. Boston vaikuttaa varsin miellyttävälle paikalle, joka tarkoittaa sitä, että täällä on elämää kaduilla.
Yleensä amerikkalaisissa kaupungeissa näkee harvoin ihmisiä kaduillla kävelemässsä - johtuu varmaan siitä, ettei ole jalankulkuteitä! On vain autoteitä.
Iltapäivä ja illansuu meni lähiympäristössä peippaillessa. Tämä on todellakin miellyttävän oloinen kaupunki, jota ihailee pää pyörällä.
Shoppailimme. Myös Markku shoppaili itselleen uudet lipsuttimet ja niistä ohessa kuva (kuvassa myös rusketusraidat vanhoista tepsuttelukengistä). Ovat kuulemma todella ihkut.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Kohti ruutulippua
Lauantaiaamuna oli tarkoitus olla aikaisin liikkeellä, koska päätime ajaa Providenceen Rhode Islandille saakka. Laskelmiemme mukaan ajomatkaa kertyisi kaikkiaan liki 500 kilometriä. Annoimme Moonikalle koordinaatit uudesta kohteesta - ja kas matka olikin kutistunut noin 350 kilometriin. Eipä me jääty sitä liikaa murehtimaan tai analysoimaan, vaan annettiin Nissanille kenkää.
Phildelphian jälkeen oli aika äkkiä Newark ja sitten alkoikin menosuunnassa oikealla häämöttää New Yorkin silhuetti. Takapenkki (Antti ja Helena) esitti toiveita Manhattanin läpiajosta, mutta ohjaamosta moiset kotkotukset todettiin täysin päättömiksi.
Toim.huom. Olipa kuljettaja kuka tahansa, niin aina on tarkistettu, että löytyykö ajettava reitti myös karttakirjasta tai että ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Niin kävi nytkin. Joo joo, oikeaan suuntaan mennään ja Hudsonin rantaa lähdetään menemään kohti pohjoista. MUTTA, sitten huomasimmekin olevamme Hudsonin ylittävällä sillalla (Jeffersson Bridge) menossa kohti pohjois-Manhattania!!! Lisämausteena vielä Bronxin läpiajo. Jihuu. (Liekö Moonika kuuli takapenkin toiveet!)
Eipä ollut Markku Ervastin Sepon historiantunnilla uskonut ajavansa joskus New Yorkissa - ja nytkin aivan vahingossa. Mutta hyvin meni, niinkuin vanhalla tekijällä. Liikenne on vilkasta, autoja on tsiljoona ja niillä ajetaan nasta laudassa. Me joukon mukana.
New York jäi onnistuneesti taaksemme, mutta aikaa paloi vielä pitkään ennen kuin olimme perillä Providencessä. Tietyöt ja jokunen peräänajo tai ketjukolari hidasti liikennettä siinä määrin, että olimme majapaikassamme vasta klo 16.00.
Illalla Markun toinen amerikkalainen kolleega Michael (Mike) kutsui meidät kotiinsa East Providenceen. Tupatarkastuksen jälkeen poikkesimme Miken omistamassa fysioterapiakeskuksessa tsekkaamassa upeat tilat, jonka jälkeen illastimme portugalilaisessa ravintolassa. Ihania kalaruokia.
Miken vaimo on kotoisin Azoreilta kuten monet muutkin tällä alueella. Kyseisen ravintolan omistaja oli kotoisin Madeiralta.
Eilen illalla Phillyssä tapasimme toistamiseen Steven, hänen molemmat poikansa (Nathan ja Louis) sekä Nathanin tyttöystävän Jamien. Söimme brasilialaisravintolassa, jossa runsaan salaatti- ja alkupalabuffetin jälkeen kannettiin pöytään toinen toistaan mehevämpiä liharuokia. Homma perustui siihen, että jokaisella ruokailijalla oli käytössään puna-vihreä lappu. Jos lappu oli pöydällä vihreä puoli ylöspäin, tarjoilija toi sinulle kanaa, lammasta, possua, pihviä, mitä tahansa milloinkin. Punainen puoli ylöspäin tarkoitti taas sitä, että "ei kiitos". --- Illan päätteeksi neljä kinkerilammasta lyllersi hotelliin nukkumaan oman mahan viereen.
Sunnuntaiaamuna on edessä roadtripin viimeinen pikataival - sanan varsinaisessa merkityksessä. Providencestä Bostoniin on vain noin 50 mailia eli tunnin ajomatka.
Phildelphian jälkeen oli aika äkkiä Newark ja sitten alkoikin menosuunnassa oikealla häämöttää New Yorkin silhuetti. Takapenkki (Antti ja Helena) esitti toiveita Manhattanin läpiajosta, mutta ohjaamosta moiset kotkotukset todettiin täysin päättömiksi.
Toim.huom. Olipa kuljettaja kuka tahansa, niin aina on tarkistettu, että löytyykö ajettava reitti myös karttakirjasta tai että ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Niin kävi nytkin. Joo joo, oikeaan suuntaan mennään ja Hudsonin rantaa lähdetään menemään kohti pohjoista. MUTTA, sitten huomasimmekin olevamme Hudsonin ylittävällä sillalla (Jeffersson Bridge) menossa kohti pohjois-Manhattania!!! Lisämausteena vielä Bronxin läpiajo. Jihuu. (Liekö Moonika kuuli takapenkin toiveet!)
Eipä ollut Markku Ervastin Sepon historiantunnilla uskonut ajavansa joskus New Yorkissa - ja nytkin aivan vahingossa. Mutta hyvin meni, niinkuin vanhalla tekijällä. Liikenne on vilkasta, autoja on tsiljoona ja niillä ajetaan nasta laudassa. Me joukon mukana.
New York jäi onnistuneesti taaksemme, mutta aikaa paloi vielä pitkään ennen kuin olimme perillä Providencessä. Tietyöt ja jokunen peräänajo tai ketjukolari hidasti liikennettä siinä määrin, että olimme majapaikassamme vasta klo 16.00.
Illalla Markun toinen amerikkalainen kolleega Michael (Mike) kutsui meidät kotiinsa East Providenceen. Tupatarkastuksen jälkeen poikkesimme Miken omistamassa fysioterapiakeskuksessa tsekkaamassa upeat tilat, jonka jälkeen illastimme portugalilaisessa ravintolassa. Ihania kalaruokia.
Miken vaimo on kotoisin Azoreilta kuten monet muutkin tällä alueella. Kyseisen ravintolan omistaja oli kotoisin Madeiralta.
Eilen illalla Phillyssä tapasimme toistamiseen Steven, hänen molemmat poikansa (Nathan ja Louis) sekä Nathanin tyttöystävän Jamien. Söimme brasilialaisravintolassa, jossa runsaan salaatti- ja alkupalabuffetin jälkeen kannettiin pöytään toinen toistaan mehevämpiä liharuokia. Homma perustui siihen, että jokaisella ruokailijalla oli käytössään puna-vihreä lappu. Jos lappu oli pöydällä vihreä puoli ylöspäin, tarjoilija toi sinulle kanaa, lammasta, possua, pihviä, mitä tahansa milloinkin. Punainen puoli ylöspäin tarkoitti taas sitä, että "ei kiitos". --- Illan päätteeksi neljä kinkerilammasta lyllersi hotelliin nukkumaan oman mahan viereen.
Sunnuntaiaamuna on edessä roadtripin viimeinen pikataival - sanan varsinaisessa merkityksessä. Providencestä Bostoniin on vain noin 50 mailia eli tunnin ajomatka.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Philadelphiassa mielellään sisätiloissa
Torstai-iltana Markun amerikkalainen kolleega Steven haki meidät syömään työpaikkansa lähistöllä sijainneeseen Harry's -ravintolaan.
Markku ei ollut kertonut tarpeeksi painokkaasti, että meitä on NELJÄ, joten Steven tuli hakemaan meitä uudenkarheella BMV 750 - autollaan. Johanna ja Antti joutuivat jäämään yksin tänne suureen kaupunkiin - vailla ruokaa ja etenkin hyvää seuraa. Hyvin olivat pärjänneet, syöneetkin ja olivat ihan turvassa, kun palasimme reissultamme klo 23 maissa.
Markku söi ostereita ja taskurapuja, josta ohessa kuva. Helena valitsi myös uppopaistetut osterit, mutta pääruoaksi tulikin kampasimpukoita. Nam.
Perjantai valkeni harmaana ja sateisena. Lämpötila on jotakuinkin +18C, mutta kurjinta on tuo sade. Ei oikein viitsi lähteä minnekään, joten vietetäänpä sitten tämmöistä sisäpelipäivää.
Tänä iltanakin Steven tulee poikansa Nathanin ja Nathanin tyttöystävän kanssa hakemaan meitä syömään. Tällä kertaa mennään brasilialaiseen ravintolaan tähän hotellin lähistölle.
Nyt on tiedossa, että meitä on NELJÄ, Moonikaa ei oteta mukaan. Jääköön piirtelemään seuraavia karttoja meille.
Huomenna olisi tarkoitus jatkaa jonnekin lähelle Bostonia - mahdollisesti Rhode Islandille. Lopullinen päätös tehdään vielä tämän perjantain nimiin.
p.s. Tänäänkin meiltä on kysytty, että mistäspäin sitä oikein ollaan! Ei ole tainnut mennä päivääkään ilman taivastelua. Siihen on jo niin tottunut, että latelee faktat samantien, kun kohtaa uteliaan ilmeen :)
Markku ei ollut kertonut tarpeeksi painokkaasti, että meitä on NELJÄ, joten Steven tuli hakemaan meitä uudenkarheella BMV 750 - autollaan. Johanna ja Antti joutuivat jäämään yksin tänne suureen kaupunkiin - vailla ruokaa ja etenkin hyvää seuraa. Hyvin olivat pärjänneet, syöneetkin ja olivat ihan turvassa, kun palasimme reissultamme klo 23 maissa.
Markku söi ostereita ja taskurapuja, josta ohessa kuva. Helena valitsi myös uppopaistetut osterit, mutta pääruoaksi tulikin kampasimpukoita. Nam.
Perjantai valkeni harmaana ja sateisena. Lämpötila on jotakuinkin +18C, mutta kurjinta on tuo sade. Ei oikein viitsi lähteä minnekään, joten vietetäänpä sitten tämmöistä sisäpelipäivää.
Tänä iltanakin Steven tulee poikansa Nathanin ja Nathanin tyttöystävän kanssa hakemaan meitä syömään. Tällä kertaa mennään brasilialaiseen ravintolaan tähän hotellin lähistölle.
Nyt on tiedossa, että meitä on NELJÄ, Moonikaa ei oteta mukaan. Jääköön piirtelemään seuraavia karttoja meille.
Huomenna olisi tarkoitus jatkaa jonnekin lähelle Bostonia - mahdollisesti Rhode Islandille. Lopullinen päätös tehdään vielä tämän perjantain nimiin.
p.s. Tänäänkin meiltä on kysytty, että mistäspäin sitä oikein ollaan! Ei ole tainnut mennä päivääkään ilman taivastelua. Siihen on jo niin tottunut, että latelee faktat samantien, kun kohtaa uteliaan ilmeen :)
torstai 4. kesäkuuta 2009
Lyhyt siirtymä Pennsylvaniaan
Torstaina 4.6. oli lyhyt ajomatka Washingtonista Phildelphiaan - kilometreissä noin 220 km. Ajassa meillä meni noin kolme tuntia, koska pysähdyimme pizzalounaalle Jobbatownessa.
Koko matka oli moottoritietä ja kaistoja 2-5 - kaistanvaihto on kivaa hommaa! Täällä annetaan tietä, siitä ei tarvitse murehtia niin kauan kuin muistaa laittaa vilkun ajoissa haluamaansa suuntaan.
Lähdimme Washington DC:stä, ajoimme Marylandin ja Delawaren kautta Pennsylvaniaan. Tällä hetkellä plakkarissa on kaikkiaan 16 osavaltiota ja DC ja vielä ainakin Massachussetts on jäljellä, mahdollisesti myös New York (itse NY:iin EI mennä -älkää peljätkö!), New Jersey ja jopa Connecticut. Mene ja tiedä, minne mennään lauantaina.
Philadelphiaan saapuminen oli näyttävä, mutta todella helppo. Upeita, tosi korkealla kulkevia siltoja. Namikaattori kertoo, että pysy nyt sillä kaistalla millä olet äläkä lähde poikkoilemaan mihinkään. Namikaattorin lisäksi autossa on AINA kuski, apukuski ja kaksi cheerleaderia. Ole siinä siiten jonakin!
Sää on sateinen ja kolea, lämpötila max +20C. Tässä elvytään ja odotellaan Stevenin tapaamista.
Hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivää Suomeen!
Koko matka oli moottoritietä ja kaistoja 2-5 - kaistanvaihto on kivaa hommaa! Täällä annetaan tietä, siitä ei tarvitse murehtia niin kauan kuin muistaa laittaa vilkun ajoissa haluamaansa suuntaan.
Lähdimme Washington DC:stä, ajoimme Marylandin ja Delawaren kautta Pennsylvaniaan. Tällä hetkellä plakkarissa on kaikkiaan 16 osavaltiota ja DC ja vielä ainakin Massachussetts on jäljellä, mahdollisesti myös New York (itse NY:iin EI mennä -älkää peljätkö!), New Jersey ja jopa Connecticut. Mene ja tiedä, minne mennään lauantaina.
Philadelphiaan saapuminen oli näyttävä, mutta todella helppo. Upeita, tosi korkealla kulkevia siltoja. Namikaattori kertoo, että pysy nyt sillä kaistalla millä olet äläkä lähde poikkoilemaan mihinkään. Namikaattorin lisäksi autossa on AINA kuski, apukuski ja kaksi cheerleaderia. Ole siinä siiten jonakin!
Sää on sateinen ja kolea, lämpötila max +20C. Tässä elvytään ja odotellaan Stevenin tapaamista.
Hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivää Suomeen!
Yleisön pyynnöstä
Ohessa Washingtonissa kuvattu Volvo-merkkinen amerikkalaisrekka - yleisön pyynnöstä. Näitä liikkuu teillä todella paljon perinteisten Kenworthien ja Mackien lisäksi. Puikoissa iäkkäämpiä kalapuikkoviiksivalluja ja parhaassa tapauksessa ajelevat motarilla luu ulkona. Ja ajavat tuhatta ja sataa - siinä saa olla Nissanilla ärhäkkänä. Ollaan kuitenkin morjensteltu.
Toisaalta puhuttelemme sellaisia mustia ja osin kromattuja rekkoja tappajarekoiksi - tuttu kai jostain elokuvasta. Sellainen tulee kiinni takapuskuriin ja yrittää suistaa sinut pois tieltä.
Nyt tämä karavaani lähtee kohti Pennsylvaniaa. Matkan loppusuora häämöttää. Jäljellä enää tämä hämähäkin seittimäinen (kts. tiekarttaa!) osuus Jenkeistä.
Kiertoajelulla Washingtonissa
Keskiviikkona 3.6. lähdimme puoliltapäivin kohti keskustaa tarkoituksena tehdä kaupunkikiertoajelu kaksikerrosbussilla. Säätila oli edelleen aurinkoinen, mutta hiostava. Ostimme kiertoajeluliput Union Stationilta ja hyppäsimme pysäkillä odottaneeseen doubledeckeriin. Capitol, museoita, monumentteja, lisää museoita ja monumentteja ja lopuksi Valkoinen Talo kaukaa, mutta silti tunnistettavasti.
Washingtonhan on samanlainen keinotekoinen pääkaupunki kuin Canberra Australiassa. Kaupunki on tupattu täyteen kaiken maailman monumentteja: Washingtonille, Jeffersonille, Rooseveltille, Lincolnille, II maailmansodalle, Vietnamin ja Korean sodalle jai kaikelle mahdolliselle. Toista tuntia jaksoimme ihmetellä erilaisia pytinkejä ennen kuin hyppäsimme tien sivuun ja riensimme virvoittamaan itseämme.
Washington on toisaalta oikein viehättävä kaupunki. Jos teksteistämme on jäänyt joiltakin osin sellainen mielikuva, että amerikkalaiset kaupungit ovat tylsiä ja hiljaisia, niin Washington ei ole sitä. Täällä on jo sellaista eurooppalaista meininkiä. Washingtonin kaduilla näkee käveleviä ihmisiä.
Illansuussa täällä alkoi sataa ja tätä kirjoitettaessa ulkona riehuu voimakas ukkonen. Vettä tulee kaatamalla, salamat leiskuvat ja jylinä on mitä melkoisin.
Torstaiaamuna Nissanin nokka käännetään kohti Philadelphiaa. Ajovuorossa Helena. Ei pelota, vaikka vastassa on yli miljoonan asukkaan kaupunki. Moonika piirtelee ajoreitin ja sen mukaan mennään.
Itseasiassa Washingtonista Philiin koko matka on kaupunkia - ensin se muuttuu Baltimoreksi ja lopulta Philadelphiaksi.
Tapaamme huomenillalla Markun kolleegan Stevenin.
Kuvia tulee liitteeksi jahka saadaan kameran akku ladattua (Toim.huom. 4.6. on ladattu Capitolin kuva). Täällä Ameriikassa säähkö on paljon köykäisempää kuin siellä kotimaassa. Kaikkien sähköisten apparaattien lataukset kestävät vain tuokion. Kyllä kannattais vaikka Fortumin lähettää tänne vähän kunnon säähköä :)
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Arlington
Tiistaina 2.6. ajoimme Richmondista Washington DC:hin - matkaa noin 160 km. Matkantekoon kului noin 2½ tuntia tietöiden aiheuttamista ruuhkista johtuen.
Säätila täällä Washingtonissa oli paahtavan kuuma. Aurinkoinen sää vaihtui matkalla puolipilviseksi, mutta se ei valitettavasti tai onneksi viilentänyt ulkolämpötilaa ollenkaan. Mieluumminkin vain kuumensi.
Olimme varanneet majoituksen kohtalaisen läheltä ydintä, mutta silti edulliselta alueelta. Edullisuus näkyi ympäristössä. Päiväsaikaan on varmasti turvallista liikkua ulkona esimerkiksi jalan, mutta pimeän tullen on syytä turvautua taksiin. Keskusta-alueella majapaikkojen hinnat taas puolestaan ovat niin korkeat, ettei ole järkevää maksaa pelkästä nukkumispaikasta 250 dollaria yöltä.
Majoittauduttuamme suuntasimme kohti Arlingtonin sotilashautausmaata, josta olemme kaikki nähneet uutis- ja muita kuvia.
Arlington on todella vaikuttava kokemus. Hautakivi- tai oikeammin ristirivistöjä riittää silmän kantamattomiin. Aivan epätodellista. Kävimme J.F. Kennedyn hautamuistomerkillä ja Tuntemattoman sotilaan muistomerkillä, jonne onnistuimme tulemaan kreivinaikaan eli juuri, kun siellä oli menossa vahdinvaihto. Robottimainen rituaali, mutta vaikuttava sekin.
Lukemattomien hautakivien joukosta bongasimme ainakin kolme suomenkielistä nimeä: Reino O.Lehtonen (eversti), Konstantin Niemi ja Jarmo Kari, joka oli kaatunut Vietnamin sodassa vuonna 1966. Lauri Törnin hautamuistomerkkiä emme löytäneet - emme tosin etsineetkään sitä!
Ilman lämpötila oli todellakin enemmän kuin hellelukemissa - jokaisella oli vaatteet ja pää hiestä märkänä. Kaikki ilmastoidut sisätilat vetivät meitä sen jälkeen puoleensa.
Eikä tämäkään päivä mennyt niin, etteikö olisi pitänyt selvittää alkuperäämme. Miksi olisi? :)
Kaikki hyvin so far.
Säätila täällä Washingtonissa oli paahtavan kuuma. Aurinkoinen sää vaihtui matkalla puolipilviseksi, mutta se ei valitettavasti tai onneksi viilentänyt ulkolämpötilaa ollenkaan. Mieluumminkin vain kuumensi.
Olimme varanneet majoituksen kohtalaisen läheltä ydintä, mutta silti edulliselta alueelta. Edullisuus näkyi ympäristössä. Päiväsaikaan on varmasti turvallista liikkua ulkona esimerkiksi jalan, mutta pimeän tullen on syytä turvautua taksiin. Keskusta-alueella majapaikkojen hinnat taas puolestaan ovat niin korkeat, ettei ole järkevää maksaa pelkästä nukkumispaikasta 250 dollaria yöltä.
Majoittauduttuamme suuntasimme kohti Arlingtonin sotilashautausmaata, josta olemme kaikki nähneet uutis- ja muita kuvia.
Arlington on todella vaikuttava kokemus. Hautakivi- tai oikeammin ristirivistöjä riittää silmän kantamattomiin. Aivan epätodellista. Kävimme J.F. Kennedyn hautamuistomerkillä ja Tuntemattoman sotilaan muistomerkillä, jonne onnistuimme tulemaan kreivinaikaan eli juuri, kun siellä oli menossa vahdinvaihto. Robottimainen rituaali, mutta vaikuttava sekin.
Lukemattomien hautakivien joukosta bongasimme ainakin kolme suomenkielistä nimeä: Reino O.Lehtonen (eversti), Konstantin Niemi ja Jarmo Kari, joka oli kaatunut Vietnamin sodassa vuonna 1966. Lauri Törnin hautamuistomerkkiä emme löytäneet - emme tosin etsineetkään sitä!
Ilman lämpötila oli todellakin enemmän kuin hellelukemissa - jokaisella oli vaatteet ja pää hiestä märkänä. Kaikki ilmastoidut sisätilat vetivät meitä sen jälkeen puoleensa.
Eikä tämäkään päivä mennyt niin, etteikö olisi pitänyt selvittää alkuperäämme. Miksi olisi? :)
Kaikki hyvin so far.
Historiankirjoitusta
Maanantaina kesäkuun 1.päivänä ajoimme Richmondista reilut 50 mailia etelään englantilaisten ensimmäiseen maihinnousupaikkaan Ameriikan mantereella eli Jamestowneen. (HUOM! korjaus aiempaan kirjoitukseen valkoisen miehen astumisesta tälle mantereelle - tottakai Kolumbus tuli tänne aikaisemmin kuin engelsmannit ja totesi tulleensa Intiaan!).
Jamestowne, Yorktown ja Williamsburg muodostavat triangelin, joilla kaikilla on jonkinlainen historia liittyen alueen asuttamiseen ja tietenkin sotimiseen täällä. Mielenkiintoisia kohteita.
Kaiken kruunasi hieno aurinkoinen päivä.
Ohessa kuva Pocahontasista, joka oli paikallisen intiaanipäällikön suosikkitytär, joka puolestaan meni engelsmannin kanssa naimisiin ja kuoli Englannissa aika nuorena.
Richmond sinällään on myös ihan kiva kaupunki, mutta toisaalta hallintokaupunki ilman sykkivää elämää. Lähdimme avoimin mielin kohti Yhdysvaltojen pääkaupunkia Washingtonia!
Jamestowne, Yorktown ja Williamsburg muodostavat triangelin, joilla kaikilla on jonkinlainen historia liittyen alueen asuttamiseen ja tietenkin sotimiseen täällä. Mielenkiintoisia kohteita.
Kaiken kruunasi hieno aurinkoinen päivä.
Ohessa kuva Pocahontasista, joka oli paikallisen intiaanipäällikön suosikkitytär, joka puolestaan meni engelsmannin kanssa naimisiin ja kuoli Englannissa aika nuorena.
Richmond sinällään on myös ihan kiva kaupunki, mutta toisaalta hallintokaupunki ilman sykkivää elämää. Lähdimme avoimin mielin kohti Yhdysvaltojen pääkaupunkia Washingtonia!
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Lippalakit
Toukokuun viimeisenä päivänä lähdimme aamulla West Virginian Charlestonista (se ei ole SE tanssi-Charleston!) eteenpäin. Jälleen kerran ja tavoillemme uskollisina uhmasimme Moonikan ehdottamia moottoritiereittejä. Tie kumpuili mitä uskomattommissa maisemissa - näkemäänsä ei voi sanoin eikä valokuvin kuvailla. Ymmärsimme olevamme Appalakkien vuoristossa - siitä syystä otsikko Lippalakit!!! Tie kiemurteli aina vain ylemmäs ja ylemmäs ja Markku sai sitä mitä hän ei ollut aiemmin roadtripilla kokenut. Mutkaisia teitä.
Amerikkalaiset ovat siinä vähän mielikuvituksettomia, että eivät ole keksineet paikkakunnille omia nimiä - täällä on Buckingham, Glasgow tuon tuostakin, Paris, Timpas!, Helena, Innsbrook (kirjoitustapa persoonallinen), Dresden, Warsaw jne jne.
Matkalla pysähdyimme useampaankin kertaan ihastelemaan maisemia, mutta myös lounaalle Lewisburg-nimisen kaupungin ainoaan auki olleeseen anniskeluravintolaan eli irkkupubiin. Tarjoilijaneitokainen ei ollutkaan mikään eilisen teeren poika, sillä hän oli käynyt Helsingissä!!
Markku rekisteröi myös paikallisen osteopaattikoulun (West Virginia School of Osteopathic Medicine), josta on ollut joskus luennoitsija/kouluttaja Suomessa.
Päivän etappimme oli Richmond Virginiassa "Eisenhower Statessa". Virginia on tunnettu hístoriastaan, tällä ovat kaikki ns. ensimmäiset valkoisen miehen paikat. Huomenna on niiden tutkailemisen aika.
Tätä kaikkea ei voi kokea eikä ymmärtää käymättä paikan päällä.
Amerikkalaiset ovat siinä vähän mielikuvituksettomia, että eivät ole keksineet paikkakunnille omia nimiä - täällä on Buckingham, Glasgow tuon tuostakin, Paris, Timpas!, Helena, Innsbrook (kirjoitustapa persoonallinen), Dresden, Warsaw jne jne.
Matkalla pysähdyimme useampaankin kertaan ihastelemaan maisemia, mutta myös lounaalle Lewisburg-nimisen kaupungin ainoaan auki olleeseen anniskeluravintolaan eli irkkupubiin. Tarjoilijaneitokainen ei ollutkaan mikään eilisen teeren poika, sillä hän oli käynyt Helsingissä!!
Markku rekisteröi myös paikallisen osteopaattikoulun (West Virginia School of Osteopathic Medicine), josta on ollut joskus luennoitsija/kouluttaja Suomessa.
Päivän etappimme oli Richmond Virginiassa "Eisenhower Statessa". Virginia on tunnettu hístoriastaan, tällä ovat kaikki ns. ensimmäiset valkoisen miehen paikat. Huomenna on niiden tutkailemisen aika.
Tätä kaikkea ei voi kokea eikä ymmärtää käymättä paikan päällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)