Kiitää alla autostrada

Ehdotin Riitalle, että vuokraamme auton ja käymme tervehtimässä kesän 2016 isäntäperhettä Monte San Savinossa. Riitta ei pannut vastaan, mutta ilmoitti reilusti, että hän ei sitten aja.
No, minä voin ajaa. En kyllä muista ajoinko kummallakaan kerralla, kun kävimme Firenzessä, mutta ei kai se ole kaupunkia kummempi. Tosin se on italialainen kaupunki, joissa ajokulttuuri on hieman erilainen kuin meillä Suomessa.

Hotellin respa varasi meille automaattivaihteisen auton. Autovuokraamo oli rautatieaseman takana, siis lähes keskellä kaupunkia. Olin kuvitellut pääseväni lentoasemalta lähtemään. Saahan sitä kuvitella.
Saimme Toyota Yaris hybridiversion. Ensimmäinen ongelma oli se, että en osannut käynnistää sitä. Onneksi Riitta oli kuunnellut autovuokraamonaisen käyttöopastuksen ja sanoi minulle, että nosta vain jalka jarrulta. Sitten mentiin.
Moonika-navigaattori oli tietty laitettu tulille. Hyvin se taas piirteli reittiä ulos keskustasta ja hyvin onnistuin noudattamaan sen ohjeita. Yhden kerran tunnustan oikaisseeni jalkakäytävän kautta, mutta ei se ole niin nöpönuukaa Italiassa.

Minun oma sisäinen navigaattori oli edelleen siinä luulossa, että tulemme autostradalle lentokentän paikkeilta. Odotin, että sivuutamme Scandiccin, josta käännyimme usein kohti Pisaa, kun haimme tai palautimme vieraitamme Pisan kentälle.
Mutta ei Scandiccia tullut, koska me tulimme ulos Firenzestä kaupungin etelälaidalta.

Maisemat olivat minulle tuttuja ja tutummaksi ne kävivät, mitä lähemmäs Monte San Savinoa tulimme. Moonika olisi ohjannut meidät oikotietä talolle, mutta halusin näyttää Riitalle vanhaa kaupunkia ja alakylää ja ajeluttaa häntä mutkaista "kotitietä" perille.
Il Giglio oli entisellään ja niin olivat ihana isäntäväkemmekin. Silvia-rouva, Neri-herra ja Gianluca, jolle oli kasvanut kunnon jazzpallo päähän.
Teimme kierroksen tiluksilla on kurkimme ikkunoista asuntoihin, joista vieraat olivat lähteneet päiväretkilleen. Istuimme hetkisen isäntäväen terassilla, nautimme virkistävää mehua ja vaihdoimme kuulumisia. Minutellit ovat tosi sydämellisiä ihmisiä.
Lupasin, että tulemme Markun kanssa joskus uudelleen heidän vieraakseen.

Monte San Savinon visiitin jälkeen ajoin Pieve al Toppoon, jossa kävimme muutaman kerran lounaalla Kalimero-nimisessä kuppilassa. Lounas on tosi maittava ja halpa. Pasta-annos 3,50 euroa. Kesällä 2016 kuppilaa emännöi säkenöivä Sara, joka on Gianlucan mukaan muuttanut pois. Ei nykyiseltäkään edeskäyvältä temperamenttia puuttunut. Eikä ystävällisyyttä.

Paluumatkalla ajoimme varmuuden vuoksi aivan Firenzen keskustan kautta takaisin autovuokraamoon. Moonika katsoi, että kyllä nuo pärjäävät, vaikka hän ohjaa ne keskelle kyllä.

Päivän päätteeksi istuimme oluelle. Apteekin mittari näytti +29°.

Auguri!

Auguri tarkoittaa suomeksi Onnea!
Tiistaina 3.10. oli minun syntymäpäiväni. Olimme keksineet hotellin vierestä pienen enotecan, jossa olimme edellisiltana käyneet yömyssyllä. Siispä suuntaisimme aamiaisen jälkeen ennen päivän kävelykoitoksia kyseiseen viinibaariin proseccolle synttärini kunniaksi.

Päivän kohteitamme olivat Ponte Vecchio ja Giardino di Boboli.
1300-luvulla rakennettu Ponte Vecchio (=vanha silta) on Firenzen vanhin silta, joka säilyi tuhoutumatta jopa II maailmansodassa! Ponte Vecchiolla on vierivieressä jalokivi- ja kultakauppiaitten myymälöitä.
Kyllä siellä kauppa näytti käyvän. Minä en ostaisi tuolta mitään. Jotenkin liikaa basaarimeininki.
Sillalta on komeat näkymät Arno-joelle, jota reunastavat rakennukset heijastuvat joen pintaan valokuvauksellisesti. Tosi upeaa.

Sillan jälkeen ohitimme Palazzo Pittin, renesanssipalatsin, jossa on gallerioita ja museoita. Vaikuttavan suuri rakennus, jonka ohitimme taas ulkopuolelta.
Palazzo Pittin jälkeen löysimme portin, josta pääsi Bobolin puutarhaan (Giardino di Popoli), rauhallinen vihreä keidas Firenzen keskustan tuntumassa.

Päivä paahtoi kuumasti, joten oli kuljettava puiden varjossa sikäli kuin se onnistui. Hiki pyrki paidan alle ja ohimoille eikä puutarhassa ollut tietenkään minkään valtakunnan juomapaikkaa eikä meillä vesipulloa mukana.
Aikamme kierreltyämme päädyimme takaisin Arno-joen rantakadulle ja lounaalle.

Hotellille palattuamme huoneen oveen koputettiin. Mitä ihmettä? Huoneessa oli jo selkeästi siivottu eli mistä tässä on kysymys.
Avasin oven ja hotellin vastaanotosta herrahenkilö ojensi minulle proseccopullon ja kaksi lasia!!! Olivat huomanneet syntymäpäiväni. Prima! Bellissima!

Viehättävä Firenze

Voi rakkaat ystävät ja kaikki kylänmiehet. Ette arvaa, minkä helpotuksen koin eilen helmikuun 3. päivänä 2018.

Olin ystävättäreni Riitan kanssa lokakuun alussa Firenzessä ja siellä hotellihuoneessa blogi rupesi temppuilemaan. Ilmoitti, että kirjaudun oudosta paikasta ja vaati salasanaa. No, olinhan minä muualla kuin kotona, mutta eipä tuo aikaisemmin ole paikanvaihdoksesta heittäytynyt hankalaksi.
Jätin asian sikseen, ja päätin,  että kirjoitanpa kotiin päästyäni. Taisi tulla jotakin muuta tekemistä ja blogin päivittäminen jäi.

Sitten piti päivittää iPadiin iOS11. Siitäkös asia hankaloitui entisestään. Omenavekotin ei tunnistanut enää Blogger-appia. Voi jeesus, sanon minä. Pengoin penkomasta päästyäni netin syövereitä, että olenko maailman ainoa blogspot-blogien käyttäjä, joka ylläpitää niitä iPadilla. Siltä rupesi vaikuttamaan. Siskokin paneutui asiaan, mutta ei löytänyt ratkaisua. Yksi appi löytyi, mutta sellaista en uskalla ladata, koska siihen liittyi liikaa itäaurooppalaisia nimiä verkossa. Nyt olen varmaan rasistikin.

Jos sisko ei keksinyt ratkaisua, hän kuitenkin pyysi minua leikkimään(!!!) blondia ja menemään iPadin kanssa Omenakauppaan ja esittämään siellä asian ajokoirakatseella tehostettuna.

Jes jes jes. Se tepsi. Joskin nuori myyjäpoika sanoi, että Bloggerin käyttö Applen laitteilla on
kömpelöä. Silti hän paransi sieluni sopukoita painaneen kuukausia kestäneen trauman. Hän asensi iPadilleni Google Driven, jonka kautta pystyn lisäämään kuvia blogiin ja hän myös neuvoi asentamaan iPadiini Chromen, jonka kautta päivittäminen onnistunee paremmin
Kuvien lataaminen Driven kautta on vähän kökkö ratkaisu, mutta parempi silti kuin unettomat yöt ja häiriintynyt persoonallisuus.

Nyt viehättävään Firenzeen.
Syntymäpäiväni aikoihin ajoittuvat pitkät viikonloput ovat vieneet sinne sun tänne, pääasiassa kuitenkin eurooppalaisiin kohteisiin. Matkaseurana on useimmiten ollut entinen työkaverini Riitta.
Matkasimme Lufthansalla Helsingistä Frankfurtin kautta Firenzeen. Tai meidän piti mennä tuota reittiä, mutta yllättäen Frankfurtissa tulikin tieto, että Firenzen kone ei lähdekään. Kuulemma tutkavika, en tosin tiedä missä.
Siinä sitten seisoimme samassa jonossa Ella Kannisen kanssa ja selvitimme, että mitä kautta ja milloin pääsemme Italiaan.
Useamman tunnin odotuksen jälkeen meidät lastattiin Bolognaan lähtevään koneeseen ja sieltä parin tunnin bussimatkan jälkeen olimme yöllisellä Firenzen tyhjällä lentokentällä taksijonossa!!!

Me emme antaneet mokoman viivästyksen häiritä, vaan sikeästi nukuttujen muutaman tunnin jälkeen lähdimme reippaina tutustumaan aurinkoiseen ja helteiseen Firenzeen.
Oli siis jo lokakuun alku, mutta lämpötila huiteli liki +30 asteessa ja kaupunki kuhisi selfiekeppien kanssa säntäileviä aasialaisia ja valkoisissa lenkkikengissään tepastelevia jenkkejä.

Hotellimme sijaitsi vain kivenheiton päässä kuuluisasta Duomosta, joka on todella vaikuttava.

Tuomiokirkon kanssa samalla aukiolla on myös ns. kastekirkko (Battistero di San Giovanni) ja tietenkin myös tuomiokirkon torni Giotto. Molempiin pääsee tietenkin myös sisälle, mutta me emme menneet. Meille riitti mainiosti rakennusten tarkastelu ja ihastelu ulkopuolelta.
Uffizzin taidegalleriaankaan emme jääneet jonottamaan. Olin tutkinut lippujen saatavuutta netistä, mutta olin aivan liian myöhään liikkeellä. Uffizziin pitää varata liput monta kuukautta etukäteen.

Iltapäiväkahvit nautimme Arno-joen rantamilla ja lounaan nautimme Mercato di Sant'Ambrogio -kauppahallin välittömässä läheisyydessä. Em. kauppahalli on nimenomaan paikallisten asukkaiden suosima, ei siis mikään turistirysä. Saavuimme sinne pahimmoilleen vähän ennen sulkemisaikaa.

Firenze on kompakti kaupunki ja viehättävä.

Valitettavasti minun on todettava, että Firenzen matkan kertomuksiin en saa lisättyä kuvia. Olen siirtänyt kuvat iPadilleni, jolla blogin päivitys ei yksinkertaisesti onnistu.
Kokeilen onneani MacBookilla ja jos onnistuu, rupean kantamaan sitä matkoilla mukana. Nyt vain on opeteltava siirtämään kuvat arkistosta tekstiin. Kylläpä pitää olla vaikeaa.

Ei ole onnistunut kuvien lisääminen MacBookillakaan. Koetanpa seuraavan kerran pc:lla, jonka ostin tuskastuttuani Apple-laitteisiin. Tosin niitä Firenzen kuvia ei ole enää mistä ottaa, joten nyt mennään pelkällä tekstillä.

Firenze, a piu tardi

Edellisestä reissusta onkin kulunut jo tovi, mutta kohta taas mennään tai minä matkailen Riitta-ystävänsä kanssa. Markku jää kotimieheksi.

Kohde valikoitui jo vuosi sitten eikä siihen vaikuttanut vähiten kesän 2016 upea neliviikkoinen loma Toscanassa. Vietimme tuolloin Markun ja siskoni kanssa puolikkaan päivän Firenzessä ja siitä jäi hampaankoloon niin paljon, että viime lokakuun alussa Wienissä ilmoitin Riitalle, että ensi vuonna mennään Firenzeen, jos Luoja suo.

Todellakin, lähdemme tyttöjen lomaselle kaksistaan. Houkuttelimme mukaamme myös Päiviä, Sirkkua ja Tiinaa, mutta lopullinen retkueen koko on kaksi. Oli työesteitä ja päällekkäisiä matkoja ja tiukkaa budjettia. Näillä mennään.

Firenze on Toscanan maakunnan pääkaupunki, joka on asukasluvultaan (360 000) Helsinkiä huomattavasti pienempi kaupunki. Arno-joki virtaa kaupungin halki ja muutoinkin Firenze sijaitsee ikäänkuin kattilanpohjassa ympäröivien kukkuloiden keskellä. Sijainti tarkoittaa sitä, että siellä on helleaikaan todella kuumaa, koska ilma seisoo paikallaan. Paras matkustusaika Firenzeen on italialaisten mielestä aikainen kevät tai myöhäinen syksy. Niinköhän meidän ajoituksemme on täydellinen!

Vaikka Firenze ei ole mikään miljoonakaupunki, se on kuitenkin tosi suosittu matkailukohde. Uffizin taidegalleria, yksi maailman suurimmista kirkoista Santa Maria del Fiore ja lukuisat Medici-suvun palatsit puutarhoineen ovat monelle kulkijalle tuttuja, puhumattakaan Arno-joen ylittävästä Ponte Vecchiosta. Se on Firenzen vanhin silta ja ainoa, jota ei räjäytetty maailmansodan aikana. Sillalla on lukuisa määrä kultasepänliikkeitä.

Lähdemme reissuun taas avoimin mielin. Kartta on ostettu ja italian alkeita kerrattu, joten perusasetelma on kunnossa.

Nyt vain kaikki innokkaat lukijat kommentoimaan kirjoituksia, joita lupaan päivittää aina, kun aihetta on. Kaikki nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kommentin jättävät osallistuvat jälleen kerran arvontaan, jonka palkinnon hankin --- yllätys yllätys --- Firenzestä! Arvonta suoritetaan 6.10. jälkeen.

Buon viaggio!

Complimenti

Rooman matkan tuliainen on arvottu. Markku nosti omasta vihreästä huopahatustaan lappusen, jossa luki Riitta eli Kalajokilaakson alajuoksulle lähtee kuvassa oleva kaunis ja käytännöllinen pullonkorkki. Onnittelumme voittajalle!

Kiitämme jälleen kerran kaikkia, jotka seurasivat seikkailujamme Roomassa ja erityisesti niitä, jotka jaksoivat kirjoittaa muutaman sanan tarinoihimme.

Ollaan taas kuulolla seuraavien reissujen yhteydessä.

Lopuksi Colosseum

Rooman lomasen viimeinen päivä oli vappuaatto. Paluulentomme lähti vasta alkuillasta, joten meillä oli riittävästi aikaa käväistä Colosseumilla. 

Kuten kaikki muutkin kohteet, tämä maailman suurin amfiteatteri oli nähty aiemmalla reissulla, mutta kyllähän näitä huikeita pytinkejä katselee mielellään toistamiseenkin. 

Vappuaatto valkeni auringonpaisteisena ja lämpötila oli heti puoliltapäivin jotakuinkin +25C. Otimme hotellilta taksin kohteeseen, koska kepittelymatka olisi ollut turhan pitkä. Taksimatka maksoi reilun kympin.

Perillä oli täysin hulina päällä. Hieno ilma oli herättänyt kaikki muutkin turistit ja rihkamakaupustelijat. Nyt ei myyty sateenvarjoja, vaan selfietikkuja, Colosseumin pienoismalleja, aurinkolaseja, borsalinoja ... ja vettä.

Colossuem on valmistunut vuonna 80 ja se on vetänyt aikoinaan 50 000, jopa 80 000 katsojaa. Colosseumilla on käyty gladiaattoritaisteluita, kutta myös teloitettu ihmisiä. Se on toiminut näyttömönä hyvin erilaisille spektaakkeleille.

Rakennus on aikojen saatossa rapautunut eikä vähiten esimerkiksi maanjäristysten takia. Siitä huolimatta siellä se seisoo ylväänä ja kunnioitusta herättävänä.

Lähdimme muka kulkemaan kävellen takaisin kohti majapaikkaamme, mutta ajauduimmekin umpikujaan. Siitäkös Markku otti vähän lisälämpöä ja päätti, että nyt ei kävellä enää pätkääkään, vaan otetaan taksi. Colosseumin kulmilta napatulla taksilla oli kiinteä hinta: 25 euroa. Kiskontaa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy ikuisen kaupungin matkamme kertomukset.

Perinteiseen tyyliin jokainen omalla nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä Rooman kuulumisia kommentoinut lukija on mukana viehättävän pikkumuiston arvonnassa, joka suoritetaan su 7.5.2017.

Vaihteeksi Vatikaani

Säätiedotus lupasi lauantaille ja sunnuntaille auringonpaistetta ja se piti paikkansa.

Lähdimme liikkeelle normiaikaan eli noin klo 11, ylitimme Tiberin ja vaelsimme varjossa kohti Vatikaania. Varjossa sen takia, että meillä molemmilla on antibioottikuuri päällä flunssan takia ja etenkin minulle huomautettiin "palovaarasta", jos olen liiallisesti auringossa.

Eilinen pitkähkö kävely tuntui nyt käpälässä. Toivottavasti kuitenkin terveellä tavalla eli lihaskipuna.

Heti kohta Tiberin ylityksen jälkeen oli kuvattavana Castello Sant'Angelo, joka on alunperin rakennettu keisari Hadrianukselle mausoleumiksi ja se on toiminut myös paavin residenssinä. Linnoitukseen olisi päässyt sisään ja yläilmoihin katselemaan maisemia, mutta me pitäydyimme maajalassa.

Piazza San Pietro on Pietarinkirkon edustan aukio, jota reunustaa pylväiköt, jotka johtavat kirkon sisäänkäynnille. Pylväiden huipulla on 140 pyhimyspatsasta - ei kuitenkaan Simon Temple-patsaita.

Siinä on sitten Pietarinkirkko, jonne oli satojen metrien jono. Me kävimme kirkossa sisällä edellisellä reissulla, joten nyt ei tarvinnut asettua jonon hännille.

Ihmisiä on näillä paikoilla miljoona ja niin on kaikenlaisia kauppiaitakin. 

Vatikaanista palatessa lounastimme (=pizzaa) pikkutrattoriassa, jossa ruoka oli OK, mutta palvelu ynseää. 

Hieno ilma näkyi katukuvassa. Jokaisella pikkukujalla oli vierivieressä kuppiloiden tuoleja ja pöytiä ulkona. Ihmiset naukkailivat viiniä ja jotakin pikkupurtavaa ... ja elämä näytti hymyilevän.

Roomaa ristiin rastiin

Perjantaita vasten yöllä oli satanut maahan asti. Minä en sateen ropinaa kuullut, koska nukuin kuin tukki. Roomassa ei sentään ole satanut lunta niin kuin vähän pohjoisempana Sveitsissä ja Baijerissa on tapahtunut. Aamusta näytti, että taitaapa tulla päiväksikin vesikeli, mutta toisin kävi. Aurinko pilkisteli aina silloin tällöin ja jos satoi, niin korkeintaan 10 tippaa neliömetrille.

Käänsimme nokkamme kohti Piazza del Popoloa eli Kansanaukiota, jonka takana sijaitsee laaja Villa Borghesen puisto. Tällä reissulla ei könköilty puistikkoon, vaan katselimme aukion ihmisvilinää kahvikupposen ääressä aukion laitaman kahvilasta ja kävimmepä taputtelemassa aukion suihkulähteen kissaeläimiäkin.

Perjantaina kepit liikkuivat vauhdikkaasti ja askellus tuntui jo kävelylle. Eli ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja kohti Piazza di Spagnaa ja Espanjalaisia portaita. Mielettömästi turisteja, koululaisryhmiä, aasialaisporukoita, saksalaisia, amerikkalaisia ja yllättävän paljon kuulee myös puhuttavan ruotsia.

Pakollisten nähtävyyksien lista sai ruksin myös Fontana di Trevistä, jonka keskiosassa on Neptunuksen patsas. Fontana di Trevillä ei ollut yhtään sen väljempää kuin muissakaan turistikohteissa, mutta niin vain kepittelin altaan reunalle heittämään kolikon olan yli suihkulähteeseen. Sen pitäisi taata paluu ikuiseen kaupunkiin.

Lounastauon jälkeen teimme vielä lenkin Piazza Venezialle mahtipontisen Il Vittorianon juurelle. Rakennuksen erikoisen muodon vuoksi sitä kutsutaan usein kirjoituskoneeksi tai hääkakuksi. Kuulin tuon jutun Amazing Racen jaksossa, jossa kilpailijat kävivät Roomassa.

Capitolinolta olikin jo aika tallustaa kohti majapaikkaa. Kuten sanottua, kävely sujui hyvin, mitä nyt kämmenet olivat hellänä. Ainoa liikkumistani hidastava tekijä Roomassa on mukulakiviset kadut, joita ovat kaikki sivukadut. Kivet on ladottu maahan nätisti, mutta niiden välistä on unohtunut tyystin täyteaines. Saa olla varovainen, ettei kepin pää osu koloon ja silloin on tasapaino koetuksella.

Rooma kahden kepin taktiikalla

Maaliskuun alussa murtunut oikea jalka ei estänyt jo vuosi aiemmin suunniteltua Rooman matkaa. Viikko ennen matkalle lähtöä sain luvan varata loukkaantuneella jalalla ja se sinetöi lopullisesti matkamme ikuiseen kaupunkiin.

Olemme olleet kerran aiemmin Roomassa, mutta siitä on jo yli 17 vuotta. Tämänkertaisen matkan minä annoin Markulle 50-vuotislahjaksi vuonna 2016. Markku sai valita mihin haluaa matkustaa pitkäksi viikonlopuksi ja hän valitsi Rooman. Ei huano.

Majapaikkamme, Hotel Navona Colors, sijaitsee keskeisellä paikalla roomalaisten perusnähtävyyksien kannalta.

Aloitimme torstain kävelykierroksen läheiseltä soikeanmuotoiselta Piazza Navonalta, joka toimi alun alkaen kilparatana ja stadionina. 

Piazza Navonaa hallitsee Fontana dei Quattro Fiumi eli neljän joen suihkulähde, jonka ympärillä tsiljoonat aasialaiset häärivät selfie-tikkuineen.

Torstain sään piti olla säätiedotuksen mukaan sateinen, mutta toisin kävi. Toki taivas oli pilvessä aika ajoin, mutta saimme nauttia myös paahtavasta auringonpaisteesta. Pienen kävelylenkin ja aamupäiväkahvin jälkeen verestimme vanhoja muistoja Pantheonissa, tuossa keisari Hadrianuksen rakennuttamassa temppelissä, jonne on muuten vapaa pääsy. Se on mielestäni ennenkuulumatonta nykyaikana! 

Tässä kohtaa on muuten pakko todeta, että viimeaikaiset ihmismassoihin kohdennetut terroristiteot on otettu täälläkin huomioon. Aukioiden, joita Roomassa riittää, laidoilla on rynnäkkökiväärein varustettuja sotilaita tuhka tiheään. Hyvä niin.

Pantheonilta kaarsimme kohti parlamenttitaloa, jonka tienoossa näytti olevan jonkinlainen mielenosoitus. Liekö ollut joku Italia ensin -juttu vai mikä, mutta ei jääty sitä sen enempää töllistelemään.

Erinomaisen pizzalounaan jälkeen jaloittelimme vielä kotikulmilla Tiberin ylittävällä Ponte Umberto I -sillalla, josta on kaunis näkymä kohti Vatikaania ja Pietarinkirkkoa.

Edellisellä Rooman matkalla opastin Markkua tilaamaan pystybaarissa caffe cornetton italian opintojeni pohjalta. No, Markku sai espresson ja croissantin. Olisi pitänyt tilata caffe CORRETTO, espresso jollakin tiukalla viinalla.

Tällä kertaa Markku oli itse tietoinen asiasta ja osasi tilata wälivedellä itselleen caffe correton, nyt sambucalla.

Lounaan päätteeksi Markku tilasi espresson ja grappaa, joka kuulemma poltti kieleen reiän. Sen siitä saa.

Espressokuppi oli kiva kannellinen versio.

Gutes neues Jahr

Wienin matkan kommentoijien kesken arvottu tuliainen arvottiin lupauksen mukaisesti jo 9.10., mutta olen ollut laiska enkä ole saanut kirjoitettua liioin tätä tekstiä, saati postitettua palkintoa.

Arvonta-astiana toimi jälleen Markun vihreä huopahattu, joka on ostettu Andechsin luostarikaupasta kerrallisella Münchenin matkalla. Kommentoijia olikin tällä Wienin reissulla runsain määrin, kiitos siitä. Joukossa jopa ensikertalaisiakin. Hienoa. On mukava, kun luette kirjoituksia. Tuntuu, että olette mukana matkalla.

Vuoden 2017 Wien-aiheinen pöytä- tai seinäkalenteri lähtee postitse Juha Torviselle Etelä-Lappiin. Onnittelut! Kalenteri on ollut postitusvalmiina arvonnasta lähtien, mutta kuten totesin, en ole saanut aikaiseksi kävellä postin kautta. No, ehtiipä tämä vielä, uuteen vuoteenhan on vielä aikaa. 

Seuraavaa matkaa ja uusia kokemuksia odotellessa toivotan kaikille lukijoille Gutes neues Jahr!

Sightseeing Wienissä ... jalan

Kotiinlähtöpäivän aamu oli aurinkoinen. Meillä oli yli puoli päivää aikaa koluta kuuluisia nähtävyyksiä ja miksipä emme sitä olisi tehneet, vaikka sää oli kolea. Auringonpaiste voittaa kaikki muut säätilat.

Meillä oli vielä vähän aikaa 72 tunnin lipustamme, joten ensin rallatimme sen loppuun U-bahnissa ja ratikassa. Riittaa kyllä totesi jossakin kohtaa, että hän ei juokse punaisia päin joutuaksemme ratikkaan. Eipä tarvinnutkaan, koska ratikalle vaihtui punaiset valot.

Wien ja Itävalta ovat tunnetusti lukemattomien säveltäjien ja muiden musiikinalan taitajien synnyin- tai kotimaa. Asuimme Johann Strauss -nimisessä hotellissa ja Stadsparkissa on kyseisen hemmon kullattu patsas.

Wolfgang Amadeus Mozart on esiintynyt ensimmäisen kerran (6-vuotiaana) Palais Collaltossa Wienissä ja Burggartenissa on hänen patsaansa.

Opernringiä edetessämme - jalan- kadun molemmin puolin on mittaamaton määrä historiallisia kohteita. Hofburg (keisarillinen palatsi), Maria Theresia -aukio, jonka molemmin puolin oli kulttuuri- ja luonnonhistorialliset museot, Volksgarten, josta löytyi Sissin patsas, Parlamenttitalo ja Raatihuone. Kaikki melkoisen pompöösejä, mutta sopivat hyvin miljööseen.

Jos oli kävelykierroksemme historiallinen ja vanhahtava, lounaspaikka oli sitäkin trendikkäämpi. 

Gourmet burger -ravintola Rinderwahn. Nyt kelpasi lähteä kotimatkalle massu täynnä.

Nyt lukijoilla on vihonviimeinen tilaisuus kommentoida näitä Wienin kokemuksia. 

Tarpeelliseksi luokiteltava tuliaispalkinto arvotaan sunnuntaina 9.10.2016.

Vain elämää Wienissä: Riitan ja/tai Helenan päivä

Keskiviikkona toteutui molempien matkalaisten toive. 

Riitta oli toivonut saavansa nauttia aitoa Sacher-kakkua aidossa ympäristössä eli Hotelli Sacherin kahvilassa. Muuten kaikki meni loistavasti, mutta itse kahvilaan oli kymmenien metrien jono ja vettä vihmoi. Naapuriovesta pääsi Sacher Stubeen eli aivan samanlaiseen kahvilaan kuin "se kahvila". Menimme sinne. Nautimme matkamme kalleimmat kahvit, proseccot ja leivokset (á 21 e/hlö). 

Toive on täytetty ja sillä siisti. Näitä ei kukaan muista muistopuheissa.

Minä en ole käynyt aiemmilla Wienin reissuillani Naschmarktilla eli paikallisella torilla, joka pullistelee herkkuja jos jonkinlaisia plus myös jonkin verran matkamuistoja ja vaatetta. Nyt käynnistä tuli totta.

Yleisvaikutelma oli etninen, mutta herkullisella tavalla. Jos en olisi syönyt aamiaista hetkeä aikaisemmin, en olisi voinut pidätellä itseäni.

Silmääni viehättävät myös värikylläisyys ja esillelaitto.

Riitta oli nähnyt jo Belvederen, mutta halusin hänen kokevan myös Schönbrunnin linnan puistoineen, joten ajelimme sinne U4:lla. Sää oli aurinkoinen, mutta kolea ja tuulinen. Linna puistoineen on kaunis ja kukkapenkit olivat vielä kukoistuksessaan. Ainoa miinusmerkki tuli siitä, että linnanvastaisella kukkulassa sijaitseva Gloriette oli korjauksessa eikä näin ollen päässyt oikeuksiinsa.

Nyt oli jo aika päästä istumaan ja kahvihammastakin kolotti. Linnan alueen portilla oli kahvila, jota pidin ensin kalliina, jota ei ollut.

Puhelias tarjoilijamiekkonen myi meille kahvin kanssa Sturmit eli uuden sadon itävaltalaisviinit. Kysyin, että onko se samaa kuin ranskalainen Beaujelois, johon tarjoilija totesi, että ranskalainen on oikeaa viiniä, Sturm ei.

Valkoinen Sturm oli makeampaa kuin punainen, mutta kumpikaan ei ollut ällömakeaa.

Schönbrunnin jälkeen vuorossa oli Praterin 250-vuotias huvipuisto ja ennen kaikkea kuuluisa Riesenrad. Kyllä on hulppeat näkymät ympäriinsä.

Taas on yksi päivä pulkassa iltaruokailua vaille. Riitta nukkuu kauneusunia. Minun pitäisi nukkua sata vuotta, että sillä olisi jotakin vaikutusta.

Wienervalssia vesisateessa

Vielä viikkoa aiemmin säätieteilijät olivat povanneet Keski-Eurooppaan noin +20 asteen lämpötilaa ja auringonpaistetta, mutta ensimmäisen lomapäivän aamutaivas oli paksun harmaan pilviverhon takana. Vettä ei tullut kaatamalla, mutta sen verran kuitenkin, että ensimmäisen kävelytunnin jälkeen housunlahkeet olivat polvia myöten märkänä.

Riitan kahdesta (2) etukäteistoiveesta toinen oli Belvederen linna puistoineen. 

Sehän sijaitseekin kivenheiton päässä majapaikastamme, joten suunnistimme sinne heti alkajaisiksi.

Palatsi on rakennettu alunpitäen prinssi Eugen Savoijilaiselle, mutta myös Sarajevossa murhattu kruununperillinen Frans Ferdinand asui palatsissa kuolemaansa saakka.

Hulppea lukaali ja varmasti vielä hulppeampi silmälle aurinkoisella säällä.

Alla kuvissa Oberes Belvedere.

Belvederestä otimme suuntiman kohti Stadtsparkia, jossa on Johann Straussin kultainen patsas, mutta jotenkin minun navigaattoriin tuli ohjelmistovirhe ja löysimmekin itsemme Karlsplatzilta, jonka läheisyydessä oli Beethovenin ja Brahmsin ja muiden musiikkimiesten patsaita.

Sovimme, että katsastamme Straussin myöhemmin.

Päiväkahvilla Riitta antautui houkutukselle ja nautti Apfelstrudelin, joka ei lukeudu hänen etukäteistoiveisiinsa, mutta on hyvänä lisänä kokemuspankissa.

Belvederen ja Stadtsparkin lisäksi päivän agendalla oli myös Schönbrunnin linnan puisto, mutta ikävä kyllä vesisade karkoitti innostuksen lähteä sinne vielä enempäänsä kastumaan. 

Joten Pyhän Tapanin tuomiokirkon (Stephansdom) ohimarssin jälkeen hyppäsimme U-bahniin ja ajoimme hotellille kuivattelemaan housunlahkeita.

Aamulla lähtiessämme jätimme hotellin respaan pyynnön varata meille pöytä illaksi Figlmülleriin, joka on yksi kuuluisimmista wienerschnitzel-ravintoloista Wienissä.

Valitettavasti pöytävaraus ei ollut mahdollista. Ovat kuulemma täyteen buukattu jo ties kuinka pitkäksi aikaa. No, mitä muuta tänään sitten syötäisiin?

Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko naapurin meksikolainen Santos tai hasardiyritys keskustaan johonkin ravintolaan. Jälkimmäinen voitti ja arvaatteko mitä? Vesisade oli lakannut.

Teimme pienen sightseeing-kierroksen ratikalla Hundertswasserhausille, jossa on puolen sataa eri väreillä maalattua asuntoa. Talon ulkomuoto ei vastaa perinteistä käsitystä asuntorakentamisesta.

Jos ei päästy Figlmülleriin, onhan niitä muitakin paikkoja, joista saa wienerschnitzeliä Wienissä. Yksi sellainen on mm. Gasthaus Pöschl Weihburggassella. Meillä meinasi usko loppua sen löytämisessä, joten käännyin yhden koiranulkoiluttajan puoleen. Hän katsoi minua ihmetellen, mutta kaivoi taskustaan älypuhelimen ja naputteli siihen Pöschlin nimen. Siinähän se oli liki seuraavasta ovesta sisään.

Herkullista schnitzeliä vasikanlihasta ja perunasalaattia, josta ei ole kuvaa.

Summa summarum: vesisateesta huolimatta hyvä päivä kaikkinensa. Huomenna on uusi päivä.

Oon mä juonu viinii Wienissä...

...ja muuten vain yhden pitkän kylmän Lyypekissä joskus takavuosina.

Monivuotinen perinteeni matkustaa merkkipäiväni aikoihin johonkin eurooppalaiseen kohteeseen saa taas jatkoa. Tänä vuonna kohteena on Itävallan pääkaupunki Wien, jonne lennähdän entisen, en vanhan, työkaverini kanssa.

Wien eteni kohdevaihtoehtojen joukosta finaalikaksikkoon ja Riitta sai päättää matkustammeko Skotlannin Edinburghiin vai Wieniin. Muita esillä olleita kohteita olivat mm. Kööpenhamina, Brügge, Malaga ja München, mutta Wien veti pisimmän korren.

Wien ei välttämättä lukeudu Euroopan trendikkäimpien kaupunkien joukkoon. Se on monien mielestä vähän vanhanaikainen. Siellä syödään vain Sacher-torttua ja Wiener Schnitzeliä, kuunnellaan Wienin filharmonikkoja ja istutaan hevosvetoisissa vaunuissa.

Nooooo, on Itävallan pääkaupunki muutakin. Se on historiataustansa takia tietysti täynnä toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä, kaupungin laitamilla melkeinpä ratikkamatkan päässä on Heuriger-viinitupia, siellä on kohta 120-vuotias Riesenrad-maailmanpyörä, kaupungin halki virtaa Tonava, jota pitkin pääsee vaikkapa Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan ja ties vaikka mitä.

Meille Riitan kanssa riittää rauhallisempi ja vanhanaikainenkin meno, koska tuskin löydämme itseämme mistään discopallojen välkkeestä.

Me lähdemme sinne avoimin mielin ilman minuutin tarkkuudella tehtyä suunnitelmaa. Kummankin on ollut tarkoitus miettiä kaksi (2) asiaa, jotka haluaa kokea, nähdä, maistaa, tuntea, aistia tällä lomasella. Toiveet paljastuvat vasta paikan päällä.

Minä olen käynyt kahdesti aiemmin Wienissä ja vieläpä majoittunut samassa hotellissa molemmilla aiemmilla kerroilla. 

Pysy kanavalla ja kommentoi. Jos synttärimatka on perinne, niin sitä on arvontakin blogikirjoitusten kommentoijien kesken.

Maslinovo ulje s limunom

Viimeisimmän reissun palkinto on odottanut arpomista ja myöskin inspiraatiota kirjoittamiseen.

Nyt tuli SE hetki. Markun huopahattu toimi taas onnettaren arvonta-astiana. Kroatialaisen sitruunalla maustetun oliiviöljypullon voitti ... tädää ... Aili Inkeli.

Pullo ei lähde postitse Kempeleeseen, vaan pakataan Aili Inkelin omaan matkapakaasiin lähiaikoina.

Onnea taas kerran Aili Inkeli!!! Vain osallistumalla voi voittaa eikä Aili Inkeliä voi moittia passiivisuudesta blogitekstieni kommentoimisesta. Kiitos ja kumarrus.

Pääsiäisenä tehty Dubrovnikin matka sai vähän alaviritteisen lopun, sillä Tuomas sairastui 1.pääsiäispäivän iltapäivällä vatsatautiin, joka riepotteli nuorta miestä huolestuttavasti. Ei kestänyt sisässä mikään. Pyysimme illalla hotellin keittiöstä banaaneja, josko edes niitä voisi yrittää syödä, mutta huonolla menestyksellä.

Markku majoittui Tuomaksen kaveriksi viimeiseksi yöksi sen varalta, että vointi heikkenee entisestään. No, sen seurauksena Markku soitteli norjalaisella puhelimella lähtöaamuna kaukopuheluita!!!

Mikä sai taudin jylläämään? Ensimmäisenä tuli mieleen lauantaina syödyt osterit tai joku muu paikallinen ruoka tai vesijohtovesi. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että aiheuttaja vietiin mukana eli vatsapöpö. Miksi minä en puklannut, vaikka söin samoja ostereita?

Lopuksi voisi todeta sarkastisesti, että paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Ei suinkaan. Hyvä reissu. Dubrovnik on käymisen arvoinen, kaunis kaupunki, mutta sen näkemiseen riittää todellakin pitkä viikonloppu. Maaliskuun lopussa siellä ei ollut vielä valtavaa turistitulvaa, mutta ihan riittämiin japanilaisia selfietikkuineen parveilemassa kulkupaikoilla.

Lahjamatka lunastettavana

Tuomas sai keväällä 2015 yo-lahjaksi matkan johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin itse valitsemanaan ajankohtana.

Kesällä 2015 meillä ei ollut mahdollisuutta toteuttaa matkaa, koska Tuomas pukeutui armeijan harmaisiin ja me olimme Markun kanssa Ameriikassa. Heti vuodenvaihteen jälkeen eno muistutti siskonpoikaansa, että lahja olisi syytä käyttää ja kehotti miettimään kohdetta. Hienoisen potkiskelun jälkeen ylioppilas ilmoitti haluavansa Dubrovnikiin! Wautsi, sitten ei muuta kuin menoksi.

Saavuimme Adrianmeren rannalle pitkäperjantaina ja paluulento on toisena pääsiäispäivänä eli meille jäi sopivasti kaksi kokonaista päivää ottaa tuntumaa Unescon suojelukohdekaupunkiin.

Pari päivää on oikein riittävä aika, jos ei lähde Dubrovnikista muualle. 

Lauantaiaamuna ajoimme Lapadin niemellä sijaitsevasta hotellista bussilla vanhan kaupungin Pile-portille ja aloitimme pohjelihaksia haastavan urakan. Dubrovnikia ympäröi korkea muuri, jota pitkin pääsee kiertämään koko vanhan kaupungin. Muurilla on kohtuullisen paljon portaita ylös ja alas ja muutenkin koko kierrokseen menee sellaiset 1,5 tuntia. Vesipullo on hyvä kumppani muurikävelyllä, varsinkin jos on auringonpaistetta.

Maisemat ovat huikeat, ei voi muuta sanoa. 

Lenkkeilyn jälkeen suolenmutkasta kuului murinaa. Siispä päätimme nauttia merellisen lounaan. Kroatiassa on tarjolla tuoretta kalaa, simpukoita, mustekalaa, ostereita yms meren herkkuja.

Tuomaskin söi elämänsä ekat tuoreet osterit.

Lauantain toinen näköalapaikka oli Srd-vuori. Nimeen ei ole kai ollut varaa ostaa yhtään vokaalia, samoin kuin pääsiäinen on kroatiaksi URSKS. Että sillä lailla.

Srd-vuorelle kulkee köysirata, joten sinne ei tarvinnut könytä jalkaisin.

Mielen filminauhalle oli tallentunut siinä määrin turkoosina siintävää merta, punatiilikattoisia rakennuksia ja jylhiä vuoria, että oli aika suunnistaa hotellille ottamaan nokkaunet ennen illallista.

Lauantaina sää oli pilvinen, mutta lämpötilaltaan sopiva portaissa kiipeilyyn. Sunnuntaiaamu valkeni pilvettömänä. Lämpötilakin tuulensuojassa oli hyvän matkaa yli +15 astetta.

Vanha kaupunki oli nähty, joten päätimme nousta laivaan, joka veisi meidät läheiselle Lokrumin saarelle. Onneksemme sattui vielä niin, että Dubrovnikin kaupunki tarjosi tämän päivän laivamatkat ilmaiseksi.

Lokrumin saarella on ollut aikoinaan luostari ja linnoitus, mutta myös kasvitieteellinen puutarha. Meillä ei ollut mitään lukkoonlyötyä suunnitelmaa saarivierailulle, joten löysimme itsemme heti kohta lounaspöydästä. 

Puutarhaa emme löytäneet, mutta muuten kaunista katsottavaa kyllä.

Pikaisen kaupunkivisiitin päätökseksi illastamme tänään Pantarul-nimisessä ravintolassa, joka on osoittautunut todella suosituksi. Yritimme päästä sinne heti tuloiltana - no way - eikä lauantainakaan saanut edes ennakkovarauksena pöytää. Täksi sunnuntai-illaksi saimme pöydän. Katsotaanpa, onko se suosionsa veroinen.