Gutes neues Jahr

Wienin matkan kommentoijien kesken arvottu tuliainen arvottiin lupauksen mukaisesti jo 9.10., mutta olen ollut laiska enkä ole saanut kirjoitettua liioin tätä tekstiä, saati postitettua palkintoa.

Arvonta-astiana toimi jälleen Markun vihreä huopahattu, joka on ostettu Andechsin luostarikaupasta kerrallisella Münchenin matkalla. Kommentoijia olikin tällä Wienin reissulla runsain määrin, kiitos siitä. Joukossa jopa ensikertalaisiakin. Hienoa. On mukava, kun luette kirjoituksia. Tuntuu, että olette mukana matkalla.

Vuoden 2017 Wien-aiheinen pöytä- tai seinäkalenteri lähtee postitse Juha Torviselle Etelä-Lappiin. Onnittelut! Kalenteri on ollut postitusvalmiina arvonnasta lähtien, mutta kuten totesin, en ole saanut aikaiseksi kävellä postin kautta. No, ehtiipä tämä vielä, uuteen vuoteenhan on vielä aikaa. 

Seuraavaa matkaa ja uusia kokemuksia odotellessa toivotan kaikille lukijoille Gutes neues Jahr!

Sightseeing Wienissä ... jalan

Kotiinlähtöpäivän aamu oli aurinkoinen. Meillä oli yli puoli päivää aikaa koluta kuuluisia nähtävyyksiä ja miksipä emme sitä olisi tehneet, vaikka sää oli kolea. Auringonpaiste voittaa kaikki muut säätilat.

Meillä oli vielä vähän aikaa 72 tunnin lipustamme, joten ensin rallatimme sen loppuun U-bahnissa ja ratikassa. Riittaa kyllä totesi jossakin kohtaa, että hän ei juokse punaisia päin joutuaksemme ratikkaan. Eipä tarvinnutkaan, koska ratikalle vaihtui punaiset valot.

Wien ja Itävalta ovat tunnetusti lukemattomien säveltäjien ja muiden musiikinalan taitajien synnyin- tai kotimaa. Asuimme Johann Strauss -nimisessä hotellissa ja Stadsparkissa on kyseisen hemmon kullattu patsas.

Wolfgang Amadeus Mozart on esiintynyt ensimmäisen kerran (6-vuotiaana) Palais Collaltossa Wienissä ja Burggartenissa on hänen patsaansa.

Opernringiä edetessämme - jalan- kadun molemmin puolin on mittaamaton määrä historiallisia kohteita. Hofburg (keisarillinen palatsi), Maria Theresia -aukio, jonka molemmin puolin oli kulttuuri- ja luonnonhistorialliset museot, Volksgarten, josta löytyi Sissin patsas, Parlamenttitalo ja Raatihuone. Kaikki melkoisen pompöösejä, mutta sopivat hyvin miljööseen.

Jos oli kävelykierroksemme historiallinen ja vanhahtava, lounaspaikka oli sitäkin trendikkäämpi. 

Gourmet burger -ravintola Rinderwahn. Nyt kelpasi lähteä kotimatkalle massu täynnä.

Nyt lukijoilla on vihonviimeinen tilaisuus kommentoida näitä Wienin kokemuksia. 

Tarpeelliseksi luokiteltava tuliaispalkinto arvotaan sunnuntaina 9.10.2016.

Vain elämää Wienissä: Riitan ja/tai Helenan päivä

Keskiviikkona toteutui molempien matkalaisten toive. 

Riitta oli toivonut saavansa nauttia aitoa Sacher-kakkua aidossa ympäristössä eli Hotelli Sacherin kahvilassa. Muuten kaikki meni loistavasti, mutta itse kahvilaan oli kymmenien metrien jono ja vettä vihmoi. Naapuriovesta pääsi Sacher Stubeen eli aivan samanlaiseen kahvilaan kuin "se kahvila". Menimme sinne. Nautimme matkamme kalleimmat kahvit, proseccot ja leivokset (á 21 e/hlö). 

Toive on täytetty ja sillä siisti. Näitä ei kukaan muista muistopuheissa.

Minä en ole käynyt aiemmilla Wienin reissuillani Naschmarktilla eli paikallisella torilla, joka pullistelee herkkuja jos jonkinlaisia plus myös jonkin verran matkamuistoja ja vaatetta. Nyt käynnistä tuli totta.

Yleisvaikutelma oli etninen, mutta herkullisella tavalla. Jos en olisi syönyt aamiaista hetkeä aikaisemmin, en olisi voinut pidätellä itseäni.

Silmääni viehättävät myös värikylläisyys ja esillelaitto.

Riitta oli nähnyt jo Belvederen, mutta halusin hänen kokevan myös Schönbrunnin linnan puistoineen, joten ajelimme sinne U4:lla. Sää oli aurinkoinen, mutta kolea ja tuulinen. Linna puistoineen on kaunis ja kukkapenkit olivat vielä kukoistuksessaan. Ainoa miinusmerkki tuli siitä, että linnanvastaisella kukkulassa sijaitseva Gloriette oli korjauksessa eikä näin ollen päässyt oikeuksiinsa.

Nyt oli jo aika päästä istumaan ja kahvihammastakin kolotti. Linnan alueen portilla oli kahvila, jota pidin ensin kalliina, jota ei ollut.

Puhelias tarjoilijamiekkonen myi meille kahvin kanssa Sturmit eli uuden sadon itävaltalaisviinit. Kysyin, että onko se samaa kuin ranskalainen Beaujelois, johon tarjoilija totesi, että ranskalainen on oikeaa viiniä, Sturm ei.

Valkoinen Sturm oli makeampaa kuin punainen, mutta kumpikaan ei ollut ällömakeaa.

Schönbrunnin jälkeen vuorossa oli Praterin 250-vuotias huvipuisto ja ennen kaikkea kuuluisa Riesenrad. Kyllä on hulppeat näkymät ympäriinsä.

Taas on yksi päivä pulkassa iltaruokailua vaille. Riitta nukkuu kauneusunia. Minun pitäisi nukkua sata vuotta, että sillä olisi jotakin vaikutusta.

Wienervalssia vesisateessa

Vielä viikkoa aiemmin säätieteilijät olivat povanneet Keski-Eurooppaan noin +20 asteen lämpötilaa ja auringonpaistetta, mutta ensimmäisen lomapäivän aamutaivas oli paksun harmaan pilviverhon takana. Vettä ei tullut kaatamalla, mutta sen verran kuitenkin, että ensimmäisen kävelytunnin jälkeen housunlahkeet olivat polvia myöten märkänä.

Riitan kahdesta (2) etukäteistoiveesta toinen oli Belvederen linna puistoineen. 

Sehän sijaitseekin kivenheiton päässä majapaikastamme, joten suunnistimme sinne heti alkajaisiksi.

Palatsi on rakennettu alunpitäen prinssi Eugen Savoijilaiselle, mutta myös Sarajevossa murhattu kruununperillinen Frans Ferdinand asui palatsissa kuolemaansa saakka.

Hulppea lukaali ja varmasti vielä hulppeampi silmälle aurinkoisella säällä.

Alla kuvissa Oberes Belvedere.

Belvederestä otimme suuntiman kohti Stadtsparkia, jossa on Johann Straussin kultainen patsas, mutta jotenkin minun navigaattoriin tuli ohjelmistovirhe ja löysimmekin itsemme Karlsplatzilta, jonka läheisyydessä oli Beethovenin ja Brahmsin ja muiden musiikkimiesten patsaita.

Sovimme, että katsastamme Straussin myöhemmin.

Päiväkahvilla Riitta antautui houkutukselle ja nautti Apfelstrudelin, joka ei lukeudu hänen etukäteistoiveisiinsa, mutta on hyvänä lisänä kokemuspankissa.

Belvederen ja Stadtsparkin lisäksi päivän agendalla oli myös Schönbrunnin linnan puisto, mutta ikävä kyllä vesisade karkoitti innostuksen lähteä sinne vielä enempäänsä kastumaan. 

Joten Pyhän Tapanin tuomiokirkon (Stephansdom) ohimarssin jälkeen hyppäsimme U-bahniin ja ajoimme hotellille kuivattelemaan housunlahkeita.

Aamulla lähtiessämme jätimme hotellin respaan pyynnön varata meille pöytä illaksi Figlmülleriin, joka on yksi kuuluisimmista wienerschnitzel-ravintoloista Wienissä.

Valitettavasti pöytävaraus ei ollut mahdollista. Ovat kuulemma täyteen buukattu jo ties kuinka pitkäksi aikaa. No, mitä muuta tänään sitten syötäisiin?

Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko naapurin meksikolainen Santos tai hasardiyritys keskustaan johonkin ravintolaan. Jälkimmäinen voitti ja arvaatteko mitä? Vesisade oli lakannut.

Teimme pienen sightseeing-kierroksen ratikalla Hundertswasserhausille, jossa on puolen sataa eri väreillä maalattua asuntoa. Talon ulkomuoto ei vastaa perinteistä käsitystä asuntorakentamisesta.

Jos ei päästy Figlmülleriin, onhan niitä muitakin paikkoja, joista saa wienerschnitzeliä Wienissä. Yksi sellainen on mm. Gasthaus Pöschl Weihburggassella. Meillä meinasi usko loppua sen löytämisessä, joten käännyin yhden koiranulkoiluttajan puoleen. Hän katsoi minua ihmetellen, mutta kaivoi taskustaan älypuhelimen ja naputteli siihen Pöschlin nimen. Siinähän se oli liki seuraavasta ovesta sisään.

Herkullista schnitzeliä vasikanlihasta ja perunasalaattia, josta ei ole kuvaa.

Summa summarum: vesisateesta huolimatta hyvä päivä kaikkinensa. Huomenna on uusi päivä.

Oon mä juonu viinii Wienissä...

...ja muuten vain yhden pitkän kylmän Lyypekissä joskus takavuosina.

Monivuotinen perinteeni matkustaa merkkipäiväni aikoihin johonkin eurooppalaiseen kohteeseen saa taas jatkoa. Tänä vuonna kohteena on Itävallan pääkaupunki Wien, jonne lennähdän entisen, en vanhan, työkaverini kanssa.

Wien eteni kohdevaihtoehtojen joukosta finaalikaksikkoon ja Riitta sai päättää matkustammeko Skotlannin Edinburghiin vai Wieniin. Muita esillä olleita kohteita olivat mm. Kööpenhamina, Brügge, Malaga ja München, mutta Wien veti pisimmän korren.

Wien ei välttämättä lukeudu Euroopan trendikkäimpien kaupunkien joukkoon. Se on monien mielestä vähän vanhanaikainen. Siellä syödään vain Sacher-torttua ja Wiener Schnitzeliä, kuunnellaan Wienin filharmonikkoja ja istutaan hevosvetoisissa vaunuissa.

Nooooo, on Itävallan pääkaupunki muutakin. Se on historiataustansa takia tietysti täynnä toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä, kaupungin laitamilla melkeinpä ratikkamatkan päässä on Heuriger-viinitupia, siellä on kohta 120-vuotias Riesenrad-maailmanpyörä, kaupungin halki virtaa Tonava, jota pitkin pääsee vaikkapa Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan ja ties vaikka mitä.

Meille Riitan kanssa riittää rauhallisempi ja vanhanaikainenkin meno, koska tuskin löydämme itseämme mistään discopallojen välkkeestä.

Me lähdemme sinne avoimin mielin ilman minuutin tarkkuudella tehtyä suunnitelmaa. Kummankin on ollut tarkoitus miettiä kaksi (2) asiaa, jotka haluaa kokea, nähdä, maistaa, tuntea, aistia tällä lomasella. Toiveet paljastuvat vasta paikan päällä.

Minä olen käynyt kahdesti aiemmin Wienissä ja vieläpä majoittunut samassa hotellissa molemmilla aiemmilla kerroilla. 

Pysy kanavalla ja kommentoi. Jos synttärimatka on perinne, niin sitä on arvontakin blogikirjoitusten kommentoijien kesken.

Loma Toscanassa numero venti: chianti classico

                                             

Mitäpä muuta se Toscanan matkan blogitekstien kommentointipalkinto voi olla kuin pullollinen aitoa chianti classicoa, vieläpä perinteisessä olkikoripullossa!!!  HUOM! pullonkaulassa on Gallo Nero -sinetti, joka kertoo, että kyseessä on aitoa Chiantin alueen viiniä.

Toscanan lomamme tekstejä kommentoitiin oikein urakalla, joten Markun Andechsin luostarista ostettuun vihreään huopahattuun kertyi kaikkiaan 21 arvontalipuketta. Kyseessä oli jälleen kerran suljettu lippuäänestys ja onnenpoikaa eli huopahatun omistajaa jännitti melkoisesti, että kenelläkäs pullo lähtee.

Kuvittelimme taustalle rumpujen pärinää, kun Markku nosti lipukkeen, jossa luki Matu ja Jomppe!!!

Onnea voittajille! Tiedämme, että ymmärtävät hyvän päälle. 

Postitin voiton postipakettina, mutta en kirjoittanut pakettiosoitekorttiin "gambinaa polkupyörän juomapullossa" niinkuin joskus vuosikymmeniä sitten joku asiakas halusi kirjoitettavan paketin sisällöksi. Ehjänä oli mennyt perille Kalajokilaaksoon ja nopeastikin vielä.

Chianti Classicon kylkiäisinä voittajille lähti Viking Linen lahjakortti.

Kiitos kaikille lomatunnelmiamme seuranneille ja kommentoineille! Pysykää kanavalla.

Loma Toscanassa numero diciannove: vacanza in poche parole

On yhteenvedon aika.

Loma Toscanassa oli yhteinen haaveemme jo vuosikausia, mutta lopullisesti asian ratkaisi Markku, joka halusi juhlistaa 50-vuotisjuhlavuottaan viettämällä koko kesäloman Italian Toscanasta vuokratussa talossa.

Kuten kaikista aiheeseen liittyvistä teksteistä käy ilmi, lomamme onnistui täydellisesti. Jossakin vaiheessa jopa kävi pienoinen pelko puntissa, että milloinkahan tulee ensimmäinen vinkki "voisitteko jo lopettaa tuon hehkuttamisen". Eipä tullut tai hyvin osaatte pitää mölyt mahassa.

Matkustimme hyvässä yhteishengessä. Jos ajaminen vaati tarkempaa navigointia, ajovuoro lankesi silloin Markulle, koska minulla on parempi kartanlukutaito. Se on fakta.

Muuten jaoimme ajovuorot tasapuolisesti.

Näimme huikeita maisemia, kokemusten kirjo laajeni valtavasti, nautimme olostamme niin reissussa kuin loma-asunnollammekin, söimme hyvin ja joimme italialaista viiniä - oikeasti kohtuudella. Tapasimme ystävällisiä ihmisiä, saimme hyvää palvelua ja tarvittaessa apuakin.

Kiertelimme lähikylissä, kävelimme paahtavassa auringonpaisteessa nähtävyyksiä ihastellen, valokuvasimme ja istuimme virvoittavalle wälivedelle.

Kotosalla lekottelimme uima-altaalla, uimme, pelasimme pingistä tai boccia tai korttia (Uno, ristiseiska, katko), urheilimme (lenkkeily, kävely, kahvakuulailu, kehonpainoliikkeet), laitoimme ruokaa, Markku soitteli kitaraa ja minä kirjoittelin.

Meillä kävi myös vieraita, jotka kaikki vaikuttivat olevansa tyytyväisiä kokemaansa. Heidän kanssaan tehtiin myös tutustumisreissuja mielenkiintoisiin kohteisiin, mutta olimme myös aloillamme.

Taloudellisessa mielessä tällainen neljän (4) viikon loma, tai meidän kohdalla käytännössä viiden viikon matka, ei ole yhtään sen kalliimpi kuin kahden viikon all inclusive - matka Thaimaaseen tai Karibialle vähänkin paremmassa hotellissa. Erotuksena on se, että meidän loma kesti neljä viikkoa ja me näimme + koimme TAATUSTI paljon enemmän kuin rantakohteen uima-altaan reunalla.

Ruoka ja juoma on Italiassa edullista, polttoaine Suomen hinnoissa ellei kallimpaa. Autostradat ovat maksullisia, mutta ovatkin sitten hyvässä kunnossa. Maksuttomat tiet muistuttavat lähinnä pottupeltoa.

Viiden (5) hengen täydellinen illallinen (antipasti, primi, secondi, dolci, vini) maksoi 217 euroa. Suomessa tuolla summalla saa mahansa täyteen vain kaksi ihmistä samalla kaavalla.

Tässä kohtaa on aiheellista kiittää vielä kerran myös kaikkia niitä, jotka muistivat Markkua hänen 50-vuotispäivänään tallettamalla matkarahaa hänen tililleen. Grazie mille!

Meillä on yhteinen matkatili, johon talletamme kuukausittain kumpikin saman summan tulevia matkakärpäsen puremia varten. Matkatili toimi Toscanan matkallakin oivallisena apuna kustannusten "tasaajana".

Mikä oli parasta?

* sää (kolme ensimmäistä viikkoa lämpötila oli koko ajan yli +30C)

* loma-asunto (Interhome Finlandin kautta vuokrattu Casale il Giglio oli nappivalinta)

* isäntäperhe (kuinka voisi kyllin kehua sitä ystävällisyyttä ja avuliaisuutta)

* Toscanan maisemat (niitä ei voi tallentaa valokuviin, ne pitää tallentaa omalle kovalevylle)

* matkan muut maisemat, jotka vaihtelivat Lüneburg Heidesta itävaltalaiseen alppimaisemaan, edelleen kumpuilevaan Toscanaan ja paluumatkalla Milanon alueen laakeuteen, jylhiin Sveitsin alppeihin, Frankfurtin silhuettiin ja vaikkapa Skånen mittaamattomiin viljapeltoihib

* hyvä seura (on kiitelty molemmin puolin!)

* italialainen ruoka (vääjäämättä maailman parasta ruokaa perusraaka-aineista ja muuten mehukkaimmat tomaatit ikinä)

Mikä olisi vaatinut fiksaamista?

* autostradojen ja -bahnien, varrella olevat huoltoasemat tai rastit ovat turkasen täynnä ja hinnat pilvissä, mutta asiahan ei ole meidän ratkaistavissa - palvelukin on yleensä huonoa

* italian kieli olisi voinut sujua paremmin, sain kyllä kiitosta hyvästä yrityksestä ja olin jo loppulomasta aika haka numeroiden ymmärtämisessä ja rakentelin jopa lyhyitä lauseita, Dott. Bebi oli hämmästynyt, kun tiesin niinkin vaikean sanan kuin cerume (vaikku) ... no, olin katsonut sen sanakirjasta

Mihin kannattaa kiinnittää huomiota?

* autossa on oltava aina riittävästi vettä ja sitä on juotava silläkin uhalla, että luonto kutsuu jossakin vaiheessa - tarvittaessa on kyykistyttävä vaikkapa oliivipuun alle

* autossa on myös oltava jotakin naposteltavaa ruuhkatilanteiden takia - meitäkin oli tästä ohjeistettu, mutta tyhmät emme uskoneet

* siesta-aikaan ei kannata lähteä pikkukyliin, niissä ei ole mikään paikka auki

* ei pidä pahastua, vaikka ravintolassa ruoka-annokset eivät tule yhtä aikaa - se aloittaa, jolla on ja muut odottavat

* olipa kyseessä minkämaalainen ihminen tahansa, hän on otettu, jos yrität sanoa sanan tai kaksi hänen äidinkielellään

Tämä loma oli MOLTO BENE.

                                  

Loma Toscanassa numero diciotto: tentazioni ultimi

Heti tämän tekstin alkuun huomautan, että tämä on todellakin teksti nro 18, vaikka edellinen näyttäisi olevan numero 16. Teksteistä löytyy kyllä seitsemästoistakin (diciassette), mutta epäjärjestyksessä ovat.

Toscanan lomamme päättyi lauantaina 13.8. ja jo aamuvarhaisella olimme valmiina starttaamaan kotimatkalle, joka tulisi kestämään keskiviikkoaamuun 17.8. saakka.

Hyvästelimme ihastuttavan isäntäväkemme, joka ihmetteli meidän vaatetusta (shortsit ja t-paidat), koska heidän mielestään oli kylmä (+14C). Kiittelimme puolin ja toisin toisiamme ja me erityisesti loistavaa lomapaikkaa.

Gianluca sanoi, että meillä ei ole mitään huolta liikenteestä siihen aikaan aamulla ja kaiken lisäksi kaikki ihmiset hakeutuvat eteläänpäin eivätkä suinkaan meidän kanssamme pohjoiiseen.

Moonikamme arvioi matka-ajaksemme 7,5 tuntia, josta syystä ilmoitin seuraavaan yöpymispaikkaamme "nähdään iltapäivällä".

No, matka taittuikin sujuvasti ohi Firenzen kohti Bolognaa. Jossakin kohtaa oli pieni ruuhkanpoikanen peräänajon takia, mutta ei mitään hälyttävää. Modenan paikkeilla (siellä Itävallasta tuleva autostrada yhdistyy A1:een) vähän hihittelimme vastaantulevalle liikenteelle, joka seisoi paikallaan. Milanonkin ohitimme suitsait. Sen jälkeen vedimme pois pikatieltä, koska tuntui, että voisimme lounastaa. Niinhän siinä kävi, että läpiajamissamme kylissä ei ollut mitkään kuppilat auki!

Ei muuta kuin takaisin pikitielle. Ja samassa olimme jonon hännillä. Ei mitään tietoa, minkä takia tai kuinka kauan se kestäisi. Jono mateli hitaasti, joten meillä oli aikaa ihastella silmiä hivelevän kauniita Como-järven maisemia. 

Jonomuodostelman syyksi osoittautui Italian ja Sveitsin välinen raja-asema. Ei siellä passeja kyselty, mutta syynäsivät kyllä, että onko kaikissa autoissa Sveitsissä vaadittava vinjetti. Meillä oli ja valmiiksi tuulilasiin kiinnitettynä.

Comon jälkeen pääsimme ajamaan normaaliin tahtiin Luganon ja Bellinzonan ohi, aina silloin tällöin vauhti vähän laski, mutta eteenpäin toki mentiin. Vähän ennen Biascaa tuli ensimmäinen Stau-varoitus (6km). Tarkoittaako se, että ruuhka alkaa kuuden kilometrin päästä vai onko se 6 km pitkä?

No, ei se alkanut kuuden kilsan kuluttua, vaan seuraavassa mutkassa.

Siinäpä sitä sitten seisottiin. Aamun koleus oli vaihtunut jo normilämpöön (+33C). Jono liikkui aina kerrallaan muutamia kymmeniä metrejä, pysähtyi sitten kokonaan ja jos sai ajaa jopa 30km/h, tuntui ruhtinaalliselle. Vastaantulevalla liikenteellä ei ollut minkäänlaista probleemaa. Iloisesti tööttäilivät, kai lohduttaakseen tai sitten ei. Yritimme kuunnella radiosta ruuhkatiedotuksia, mutta valitettavasti italian kielen taitoni ei riittänyt ymmärtämään muuta kuin kilometrimääriä, joista ei ollut mitään apua, koska ei tiennyt millä tiellä mikäkin ruuhka oli!

Varmaankin liki 1,5 tunnin jälkeen pääsimme kärrylle ruuhkan syystä. Tietyömaa, jota ei ollut. Oli vain liikennevalot, jotka päästivät lyhyenläntään tunneliin. 

Tämän jälkeen toivomme heräsi uudelleen. Markku järkeili, että Biascan tunnelin liikennevalot toimivat ikäänkuin etukäteissyöttönä St Gotthardin tunnelille. Paskanmarjat! Sekin ennustus meni niin poskelleen kuin voi mennä.

Muutaman kilometrin jälkeen istuimme taas ruuhkassa ja nyt oli kyseessä pääsy St Gotthardin tunneliin. Se vei meiltä parisen tuntia. Eteläänpäin menevät ajelivat edelleen nasta laudassa.

Tunnelin suuluukulla on valot, vihreä oli päällä 10 sek ja punainen puoli minuuttia. Kun meidän vuoromme aikanaan tuli, meidän lisäksi 10 sekunnissa ehti mennä yksi bussi ja yksi henkilöauto.

Kun viimein pääsimme Alppien pohjoispuolelle, tunsimme suurta helpotusta, mutta myös verensokerin laskemisesta aiheutunutta äreyttä ja hermojen kiristystä. Vesikin oli loppunut jo tuntikausia aikaisemmin.

Saavuimme Dagmerselleniin 12h45min sen jälkeen, kun olin lähettänyt viestin "iltapäivällä saapumisesta". Ystävillemme se ei ollut yllätys "Fucking St Gotthard is always testing peoples' nerves", ja kuulemme erityisesti kesäviikonloppuisin. Hehehe.

Sunnuntaiaamuna jatkoimme matkaa Sveitsistä kohti keskistä Saksaa (Göttingen). Karlsruhen paikkeilla seisoimme ehkä puolisen tuntia jonossa ja muutaman kerran aina silloin tällöin, lähinnä OIKEIDEN tietyömaiden takia. 

Saavuimme majapaikkaamme ehkä noin 1,5 tuntia gps:n arviota myöhemmin. 

Käyskentelimme pittoreskissa kaupungin keskustassa ja kävimme syömässä mahamme täyteen Hellas-nimisessä kreikkalaisravintolassa, jossa annokset olivat mahdottoman suuria. Veikkaanpa, että suursyömäreilläkin jäisi osa syömättä.

Göttingenin keskusaukiolla on Gänzeliesel-patsas, joka on paikallinen Havis Amanda, mutta paljon pienempi. Göttingenissä on maailmankuulu yliopisto ja mm. sieltä valmistuvat opiskelijat kukittavat Gänselieselin valmistumisjuhliensa yhteydessä. Patsaan posken suuteleminen tuottaa myös onnea, joten Liesel on yksi maailman pussatuimpia tyttösiä.

Aamiainen naamaan ja baanalle. Alitajunnassa jyskytti, että vielä on edessä yksi pullonkaula: Hampuri.

Ihme ja kumma ohitimme sen kuin heittämällä, ei minkäänlaista hidastelua. Puttgardenin lauttarannassa tapahtui uudelleen sama ihme kuin menomatkalla. Maksoimme matkan, ajoimme annettuun riviin, josta saimme ajaa suoraan paattiin. Ennen kuin ehdimme nousta autokannelta yhden kerroksen ylöspäin, lautta kaasutti jo täyttä höyryä kohti Tanskaa.

Tanska on ohikulkupaikka, siellä ei pysähdellä. 

Öresundsbron jälkeen Ruotsin puolella rajavartija pyysi nähdä passit!!! Muistikuviin palautuikin Ruotsin tiukentunut malli maahantulijoiden suhteen. Nainen katsoi passit ja toivotti hyvää matkaa.

Saavuimme Markarydin Stora Hotelletiin ajoissa. 

Viimeiselle päivälle jäi ainoastaan reilu 400 km Markarydista Tukholmaan. Jostakin syystä Moonika halusi värittää loppumatkaamme ja ajatti Viking Linen terminaaliin Södermalmin kautta. Mikäpä se siinä, mutta Slussenilla on melkoinen remontti meneillään eikä Moonika-poloinen tiennyt niistä mitään.

Käännyimme gps:n ohjeen mukaisesti oikealle ja Markku kysyi, että mihin me nyt ollaan menossa. Vastasin, että Tukholman keskustaan!!! Navigaattori piirteli uutta reittiä, mutta kävi varmuuden vuoksi Östermalmin kulmilla ja kohta olimme Vanhankaupungin laitamilla. Muuten kiva, mutta se Slussenin työmaa sotki senkin suunnan. 

Markku teki pari rivakkaa U-käännöstä varsin mielenkiintoisissa paikoissa ja lopulta päätimme ajaa takaisin Södermalmille ja yrittää navigoida sieltä käsipelillä satamaan. Ykskaks Markku huomasi alkuperäisen reittimme (josta olimme kääntyneet oikealle) ja nyt menimme oikein paitsi, että Markku ei uskonut minua, että Vikingin lautoille käännytään siitä, missä viitta oli. Vielä piti yksi uukkari käydä pyöräyttämässä terminaalin kohdalla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. 

8676 kilometriä ja saatoimme vaivatta heittää yläfemmat hyvin sujuneesta matkasta ja selviytymisestä haasteellisissakin paikoissa.

Loma Toscanassa numero sedici: Casale il Giglio

Vuokrasimme Toscanan loma-asunnon Interhome Suomen kautta jo loppukesällä 2015. En tiedä, miksi juuri tämä tarjolla ollut asunto jäi mieleen. Ehkä kuvaus vastasi toiveitamme: Italia, Toscana, hyvät puitteet, uima-allas, riittävästi tilaa meille itsellemme sekä mahdollisille vieraillemme.

Pääasiassa vuokrasimme asunnon tietenkin omaan käyttöön, mutta koska tulisimme olemaan perillä neljä (4) viikkoa, vierailijatkin olivat tervetulleita. 

Vuokraamamme asunto on paritalon isompi puoli (140 m2 kahdessa kerroksessa). Talo on rakennettu vuonna 2000, rakentamisessa on käytetty samalla paikalla sijainneen maalaistalon rakenteita ja materiaaleja. Samassa pihapiirissä asuu talon omistajaperhe Minutelli.

Casale il Giglio sijaitsee noin viiden minuutin automatkan päässä Monte San Savinon kylän keskustasta. Tai Monte San Savinon vanha osa sijaitsee tietenkin kukkulalla vähän kauempana, mutta palvelut (kauppa, lihakauppa, apteekki, posti) ovat alakylässä.

Talon sijainnista on se etu, että täällä on kuin herrankukkarossa. Suurinta meteliä pitävät pikkulinnut ... tai todennäköisesti järjiltään oleva naapuritalon kukko, joka kiekuu milloin sitä sattuu huvittamaan. Käheäksi on äänensäkin saanut. Sijainti on varmasti katastrofi niille, jotka haluaisivat viettää aikaansa shoppaillen tai kylillä peippaillen, mutta meille tämä on ollut luksusta.

Aamuinen tuoreen leivän haku kyläkaupasta onnistuu 10 minuutissa ja täällä saa kyllä päivänsä kulumaan ilman extrasäätöä.

Meidän asunnon sisääntulopuoli. Ikkunaluukut on pidettävä päivisin visusti kiinni, ettei paahtava helle tunkeudu sisätiloihin ylenmäärin. Vasemmanpuoleinen yläikkuna on master bedroomin vessan ikkuna. Ehkäpä siellä on tuuletustarpeita 😉

Talo takapihalta kuvattuna

Takapihalla on puutarhakalusteet, mutta siellä on niin turkasen kuuma, että istuskelu on mahdollista vasta iltamyöhällä.

Pihagrilli, jossa pitää ensin polttaa puita, että saa hiiliä, joiden päällä voi grillata. Semmoinen tunnin homma ennen kuin voi kuvitellakaan, että pääsee syömään.

On grillattu sisäfilettä, bistecca fiorentinaa ja makkaraa. Hyvin onnistuivat.

Voimistelunurkkaus. Suomesta mukana kulkeneita kahvakuulia neljä kappaletta! Hiki lentää, mutta onneksi on varjossa.

Talon yksi suosituimmista paikoista. Altaan vesi on aamuisin noin 23-asteista ja päivän mittaan lämpenee lähelle +30C! Vedessä ei ole klooria, vaan käytössä on joku ekologinen puhdistussysteemi. Gianluca puhdistaa altaan joka aamu heti talolle tultuaan.

Boccia-kenttä. Boccia on italialaisten petanque.

Tämän pöydän äärestä tulee uusi suomalainen huippupingisparivaljakko.

Puutarhasta saa käyttää vapaasti rosmariinia, salviaa, timjamia ja tilliä.

Keittiö suhteellisen siistinä. Keittiön varustetaso on ylipäätään riittävä, mutta ehkä aterimia ja muita keittiövälineitä voisi olla isompi valikoima. Viinilasitkin ovat kuluneet, mutta eipä tuo ole tahtia haitannut. Muuten löytyy kaasuliesi, sähköuuni, mikro, astianpesukone, jääkaappi, pakastin ja leivänpaahdin. Keittiön viereisessä kodinhoitohuoneessa on pyykinpesukone ja muut vaatehuoltovälineet. Minulle tärkeä silitysrautakin on.

Asunnossa on keskuspölynimaisija.

Oleskelutila, jonka yhteydessä on myös sisääntulo. En ottanut kuvaa sisääntulosta, koska lukijat olisivat luulleet minun kuvanneen (sekaista) kenkäkauppaa.

Master bedroom ja master lukupuuhissa. Liza Marklund näyttää olevan uusintakierroksella.

Master bedroomin buduaari

Kakkosmakuuhuone

Neitojen kammari eli kolmas makkari

Puutarhassa on kauniita kukkia.

Sitten isäntäperheestä, joka todellakin asuu samalla tontilla omassa isossa talossaan. Isäntäperheeseen kuuluu Signor e Signora Minutelli sekä heidän poikansa Gianluca, joka vastaa koko homman pyörittämisestä, mutta asuu 20 min päässä Arezzossa.

Isäntä puhuu hyvää englantia, samoin Gianluca, mutta rouvan sanavarasto on vähäisempi eikä häntä näy muutenkaan pihamaalla samaan tapaan kuin miehiä.

Olen sitä mieltä, että talossa on myös nonna eli isoäiti, koska olen nähnyt isännän taluttavan aina silloin tällöin vanhempaa daamia yläkertaan. Isäntäperheen ikää on vaikea arvioida, mutta sanoisin heidän olevan 65+ ja Gianluca on välillä 35-40.

Isäntäperhe on ÄÄRETTÖMÄN ystävällinen. Tervetulotoivotus oli lämmin ja kaikki esiteltiin perusteellisesti. Mamma oli leiponut meille tervetuliaispiirakankin. 

Gianluca sanoi, että voitte aina huudella hänen nimeään pihalla, niin hän tulee auttamaan. Ja niin hän on toiminut. Tilannut korvalääkärin, opastanut hyviin ravintoloihin, ostanut Moonikaan uuden piuhan, piirtänyt karttoja, juoksuttanut puutarhasta meille ison kopallisen mielettömän makeita luumuja, san marzano-tomaatteja ja kesäkurpitsaa ja ollut aina valmiina auttamaan. Tarvitsin kerran ompelulankaa ja neulan. Opettelin sanakirjan avulla lauseen ja hoin sitä mennessäni isäntäperheen talolle. Ja niin vain Gianluca kiikutti kohta minulle valkoista lankaa ja neulan.

Myös isäntä ja rouva ovat hyvin aurinkoisia. Buon giornot ja buona serat tulevat iloisen vilkutuksen myötä. Tänäkin aamuna, kun lähdimme ennen kahdeksaa leipäostoksille, isäntä vilkutti parvekkeeltaan hyvät huomenet.

Minulla ei ole kuvaa isäntäperheestä ja vaikka olisikin, en julkaisisi sitä täällä. Yksityisyydensuojan takia.

Suosittelemme molemmat Casale il Gigliota kaikille, jotka arvostavat ystävällisyyttä, upeita puitteita ja aurinkoisia kelejä (kesällä). 

Jos kiinnostaa, lähetä sähköpostia. Annamme mielellämme vinkkejä ja suosituksia.

Loma Toscanassa numero diciassette: paesi vicino

Huippuhienon Toscanan lomamme viimeinen päivä on jo kääntynyt iltapäivän puolelle. Haikeutta on ilmassa. Takakontin laukut on pakattu, kunhan vaan nostaa kyytiin. Huomenaamuksi jää vain matkan varrella tarvittavien tavaroiden kokoaminen, isäntäperheen hyvästeleminen ja sitten alkaa kotimatka.

Sitä ennen kerron kuitenkin vielä lähiseudun kylistä ja kaupungeista, joissa olemme pistäytyneet, mutta välttämättä jokaisesta ei ole omaa tekstiä tuotettu.

Lomapaikkamme on Monte San Savinossa, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Firenzestä kaakkoon. Jos aiemmin ei ole tullut selväksi, niin kyseessä on Toscanan maakunta Italian saapasvaltion keskivaiheilla. Naapurimaakuntia ovat pohjoisessa Liguria ja Emilia-Romagna, idässä Marche ja etelässä Umbria ja Lazio.

Toscana on toki muutakin kuin Chiantin alueen kumpuilevat viiniviljelmät ja jokaisella mäennyppylällä sijaitsevat idylliset kukkulakaupungit. Meille Toscana on ollut juuri noita edellä mainittuja asioita. 

Olemme tehneet niin kahdestaan kuin vieraittemmekin kanssa retkiä lähimaastoon tai kauemmaksikin --- ja aina olemme löytäneet jotakin mieleenpainuvaa, vaikkakin kuuluisimmissa paikoissa sama kaava toistuu: yksi pääkatu, jonka varrella on matkamuistomyymälöitä ja enotecoja plus ei-välttämättä-niin-hyviä katukahviloita.

San Gimignano oli ensimmäinen kohde, johon tutustuimme Tuomaksen ja Tinjan kanssa. "Keskiajan Manhattan" näkyy kauas. Alunpitäen San Gimignanossa on ollut yli 70 tornia (nyt enää 14), joita on käytetty toki puolustustarkoituksessa, mutta myös riitaisten sukujen "pullistelun" symboleina.

Seuraavien vieraiden kanssa ajelimme kiharaisia teitä Montalcinoon, joka tunnetaan erityisesti Brunello-punaviineistään. Kävimme yhdellä tilalla maistamassa brunelloa ja ystävällinen nuori isäntä esitteli meille vielä kellarinsakin ja kertoi mm. sadonkorjuusta. Tilalla juoksenteli pieni Pepa (tai Beba) -koira.

Kun kerran olimme liikenteessä ja samoilla huudeilla kuin Montepulciano, niin karautimme seuraavaksi sinne. Sanotaan, että Montepulciano sijaitsee Toscanan korkeimmalla kukkulalla. Valitettavasti samaa väitetään myös Cortonasta. Mene ja tiedä, mutta kukkulalla ovat molemmat. 

Itseasiassa kartan mukaan Montepulcianon kohdalla lukee 607 m ja Cortonalla noin Rukan korkeus (494 m).

Niin San Gimignanossa, Montalcinossa kuin Montepulcianossakin parkkeeraaminen onnistui loistavasti. Ei tarvinnut ruveta satelliitiksi, joka kiertää kaupunkia ja on aina juuri se auto, joka ei saa parkkiruutua. Tosin Italiassa parkkeeraaminen on hyvin luovaa. Jos löydät jostakin autollesi sopivan kolon, pysäköi siihen. Ei sillä ole väliä, onko kyseessä suojatie tai muuten ahdas paikka. Siihen vaan.

Italialainen tapa on myös se, että sivutieltä päätielle tullessa auton keula ajetaan liki kuskia myöten päätielle ja sitten tsekataan tuleeko jommasta kummasta suunnasta mahdollisesti joku kulkuneuvo. Arvatkaapas, kuinka monta kertaa on sydän pompahtanut kurkkuun, kun joku Fiat Panda on työntynyt liki kokonaan eteen sivutieltä. 

Toinen italiaanoille tyypillinen tapa on ajaa kahdella kaistalla. Siihen voi olla syynä sekin, että maksuttomat tiet ovat luvattoman huonossa kunnossa, joten kahden kaistan keskellä ajaessa välttää parhaiten urille kuluneet kaistat. Veikkaan kuitenkin, että kyseessä on enemmän pinttynyt ajotapa.

Jos Montalcino on tunnettu Brunellosta, Montepulciano hifistelee Vino Nobilella. Molemmissa päärypäleenä Italialle ja Chiantille erittäin tyypillinen Sangiovese.

Marita, Mikko ja Ella halusivat käydä myös Sienassa. Mikäpä ettei, olisimme käyneet siellä joka tapauksessa kahdestaankin. 

Sienan historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin eikä suotta. Siena säästyi esimerkiksi II maailmansodassa pommituksilta syrjäisen sijaintinsa takia, joka on omiaan lisäämään kaupungin valovoimaisuutta. Sitä ei ole tarvinnut rakentaa uudelleen.

Sienan keskusaukio Piazza del Campo on simpukanmallinen ja loivasti rinteeseen rakennettu.

Sienan katedraali (Duomo Santa Maria Assunta) on KAUNIS. Väritykseltään erikoinen, mutta yksinkertaisesti vaikuttava. Allaolevasta valokuvasta ei valitettavasti näy katedraalin värit: valkoinen ja vihreä. Suosittelen tutustumaan aiheeseen paremmin netissä.

Kakkosvieraiden lähdettyä olimme nelisen päivää kahdestaan. Vietimme kotipäiviä, mutta harrastimme myös maakuntamatkailua. Aloitimme kaikista lähimmästä kylästä eli Ciggianosta. Pienenpieni kylä kiikkerän kukkulan päällä. Noustessa tuli hiki ja alas tullessa sai jarrutella. Kylässä ei ole mitään erikoista nähtävää. Kirkko ja kyläkauppa, siinä kaikki tarvittava. Plus alla oleva muistomerkki, jonka tarkoitusta en enää muista.

Loma-asunnoltamme näkyy Gargonzan linna, joka töröttää ylhäisessä yksinäisyydessään hulppealla paikalla. Ajoimme sinne suorinta reittiä, joka ei ollut suinkaan suorin, vaan kaikista kiemuraisin. Pitänee sanoa, että valitsemamme reitti oli meitä ajatellen lähin.

Gargonzasta lähdimme tutkailemaan lähimpänä sijaitsevaa Chiantin kulmaa. Matkalla poikkesimme parissa viinitalossa ja loppujen lopuksi lounastimme Gaiole in Chiantissa.

Sen pidemmälle emme sillä kertaa edenneet, koska taivas näytti mustenevan uhkaavasti. Saattaisi mutkikkailla teillä olla haasteellista ajaa kaatosateessa. Toki jouduimme siihen sateeseen, mutta vasta autostradalla.

Satuimme Castiglion Fiorentinaan siesta-aikaan eli vanhassa kaupungissa kaikki (lue KAIKKI) paikat olivat kiinni. Joku vieraista ihmetteli siestaa, että miksi ihmeessä? Kuluneiden neljän (4) viikon aikana olen oppinut ymmärtämään, että miksi. Kaupat, ravintolat, kahvilat ja muut palvelupisteet avautuvat aamuvarhain ja päivän kuumimman ajan työntekijät keräävät energiaa pitkää iltaa varten. Yli 30 asteen kuumuudessa työskenteleminen ei ole tehokasta.

Rengasmatkamme Castiglion Fiorentinasta jatkuin Marciano della Chianaan, jonne saavuttuamme oli vieläkin siesta, mutta kylän läpikulkutien varressa oli avoinna oleva kahvila. Onneksi, sillä jano oli kova kuten myös vessahätä.

 

Tämän reissun viimeinen kohde oli Lucignano, jossa tapasimme kaksi suomalaista nuorta miestä. Muuten emme ole juuri suomalaisiin törmänneet. Pariin kertaan Coopissa on kuulunut suomen kieltä, samoin Valdichianan outletissä käyskenteli suomalainen perhe.

Suomalainen tunnistaa suomalaisen, se on kumma juttu. Ihan viime päivinä olimme Chiantissa ja samaan kahvilaan tuli ilmiselvästi suomalaispariskunta. Rouvalla Marimekon laukku ja pusero, herralla sandaalit, tennissukat ja lyhythihainen ruutupaita.

Suomalaisessa rekisterissä olevan auton olemme nähneet viimeksi neljä (4) viikkoa sitten Puttgarden-Hampuri -välillä. Saattaapi olla, että samoilla leveysasteilla näkyy kotimaisia rekkareita taas ensi viikon alkupuolella.

Heli-sisko laskeutui Firenzeen perjantaina ja heti lauantaina lähdimme ulkomaille eli San Marinoon. Liki kolmen tunnin ajomatka todellisia kyläteitä pitkin aina vaan ylemmäs ja ylemmäs vuorenrinteeseen kiiveten. Moonikan näytölläkin tie näytti sekaisin menneeltä lankavyyhdiltä.

San Marinossa meitä odotti tuskastuttava helle. Varmasti liki +40 astetta pilvettömältä taivaalta. San Marinon lilliputtivaltion pääkaupunki San Marino - kekseliästä - kapeine katuineen, korkeine kivitaloineen katujen ympärillä ja miljoonine turisteineen saa hien virtaamaan. Varjossakin oli KUUMA.

Sunnuntaina 31.7. vietimme Helenan päivää kotona ja elokuun ensimmäisenä päivänä käväisimme Valdichianan outletissa Foiano della Chianian lähellä. Outlet oli täynnä vaatekauppoja emmekä ostaneet mitään.

Paluumatkalla kävelimme em. Foianon läpi ja kuvasin kellotornin. Pakollinen tornikuva.

Heli lähti takaisin tiistaina, joten Firenzeen tutustuminen oli järkevää sijoittaa siihen yhteyteen. Parkkipaikka löytyi, mutta 20 minuutin kävelymatkan päässä pelipaikoilta. Ei kai tarvitse mainita, että Toscanan aurinko porotti tuonakin päivänä pilvettömältä taivaalta sata lasissa. Keitteli.

Isäntäperheemme poika Gianluca sanoikin minulle, että hän käy mieluiten Firenzessä loka-marraskuussa, jolloin siellä on siedettävä ilma. Kaupunki sijaitsee kattilanpohjassa vuorten ympäröimänä, joka tarkoittaa sitä, että kesällä se on kuin höyrykeitin.

Firenzeen on päästävä ehdottomasti uudelleen. Aivan uskomattoman kaunis ja mielenkiintoinen keskusta. Tietenkin sielläkin on tsiljoona turismoa, mutta sen ei voi antaa haitata. 

Duomo on henkeäsalpaava!!!

Ponte Vecchio turvallisen välimatkan päästä. Gianlucan mielestä se on parasta kaukaa katsottuna. Väenpaljous ahdistaa.

Sen, että Heli ehti kotiin, meille tuli seuraava vierasduo: kummipoika Markus tyttöystävänsä Kian kanssa.

Olimme heitä Galileo Galilein kentällä Pisassa vastassa ja ajoimme sieltä kaupungin keskustaan toteamaan, että vinossa se on. Torni kuulemma kallistuu noin millin vuodessa eikä mítkään tekniset temput tornin kallistumisen estämiseksi ole tuottaneet merkittävää tulosta.

Kuuma oli, mutta en valita. Pesukone huolehtii hikisistä vaatteista.

Lounastimme muutamaan otteeseen läheisessä (17 min autolla) Pieve al Toppon kylässä Bar Kalimerossa, jota Gianluca meille suositteli. Hän sanoi, että Kalimerossa näette todellista paikallista lounaskulttuuria ja vieläpä superedullisesti. Lounaspasta maksoi 3,80 e ja esimerkiksi kanasalaatti 5 e. Kaupan päälle sydämellinen palvelu.

Pieve al Topposta koukkasimme Civitella in Val di Chianan kautta kotiin. Ja taas siesta-aikaan. Kylässä oli linnanrauniot, ja rauniot todellakin toisen maailmansodan jäljiltä. 

Civitella in Val di Chianassa on tapahtunut 29.6.1944 verilöyly, jossa natsit ovat tappaneet liki 250 kyläläistä kahden saksalaisen sotilaan tappamisen takia.

Siellä oli myös Franciscus Assisilaisen patsas.

Arezzo meinasi muotoutua meille paikaksi, jonne emme kuivin jaloin pääse. Korvalääkärikeikalla emme päässet syömään, koska vettä tuli kuin aisaa. Ei mitään mahdollisuutta poistua autosta.

Markuksen ja Kian kanssa Arezzoon lähtiessämme taivas näytti taas uhkaavan mustalta ja vähän jyrähtelikin.

Kun pääsimme perille, taivaalta tuli korkeintaan 7 tippaa vettä ja ilta oli mitä loistavin. Lapsukaiset saivat tehdä ostoksia ja loppujen lopuksi söimme herkulliset hampurilaiset Ristoburgerissa. Kekseliästä.

Arezzo on iso kaupunki, joten se ei hiljene koskaan. 

Keskusaukiota ympäröivien talojen seiniä koristavat vaakunat. Hauska yksityiskohta.

Olin ajatellut, että Cortonassa emme käy, mutta kävimme silti. Se meinasi tosin muodostua erittäin haasteelliseksi. Kiersimme ja kaarsimme edestakaisin löytääksemme parkkipaikan, mutta aina se viimeinen vapaa paikka meni nokan edestä.

Lopulta Markku ajoi kaupungin toiselle laidalle, josta nousimme jalan ensin mäen päälle ja sitten tiukkaa alamäkeä kaupunkiin. Käymisen arvoinen paikka, lounaspaikaksikin valikoitui trattoria, jonka omistajapapparaisella on suomalainen miniä (nuora italiaksi!).

"Toscanan auringon alla" -elokuvan sanotaan sijoittuvan Cortonan seudulle, josta syystä kaupungissa on valtavasti jenkkejä.

"Palautimme" Markuksen ja Kian Pisaan ja ajoimme aamutuimiin Luccan kaupunkiin, jota oli kehuttu Markulle kovasti.

Aamusella siellä oli ihanan rauhallista, mutta auta ja armias kuin taikaiskusta kaikki turistit kömpivät majoituksistaan kaupungin kaduille aamu-cappuccinoilleen. Luccassa oli ennätysmäärä piazzoja. 

Lucca ei ole kukkulakaupunki, jonka takia sen ympärille on rakennettu 4,5 km pitkä puolustusmuuri, jonka ulkopuolella on tarvittaessa vedellä täytettävä vallihauta. 

Muuri vaikutti olevan luccalaisten vapaa-ajan viettopaikka. Aamusella siellä oli tosi paljon lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Jokainen taaplasi tyylillään.

Piazza del Mercato, jonka paikalla on sijainnut ennen muinoin roomalainen amfiteatteri

Lomamme viimeisen ristiretken teimme Chiantin sydämeen tavoitteena tietenkin ostaa muutama pullo Chiantia. Tenuta San Jacopo ja il Molino di Grace vakuuttivat meidät. Jälkimmäinen tuo viinejä Suomeenkin. San Jacopon herran kanssa oli sikäli hankala kommunikoida, koska hän osasi vain italiaa ja espanjaa. Sen verran kai teimme itsemme ymmärretyksi, että muutama pullo vaihtoi omistajaa.

Lounasta nautimme Radda in Chiantissa, josta ajoimme vielä Greve in Chiantiin (alakuva).

Kotimatka taittui Via Chiantigianaa pitkin Sienaan ja sieltä sukkelasti kotiin.

Nyt on kierretty muutakin kuin tahkoa. Kyllä näissä maisemissa riittää sulattamista ja toivottavasti jäävät ikiajoiksi tuonne muistihistoriaan nautittavaksi.

Toivottavasti sinua lukijana ei kyllästyttänyt ja jos kyllästytti, en vastaa seurauksista 😄