Sitä ennen kerron kuitenkin vielä lähiseudun kylistä ja kaupungeista, joissa olemme pistäytyneet, mutta välttämättä jokaisesta ei ole omaa tekstiä tuotettu.
Lomapaikkamme on Monte San Savinossa, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Firenzestä kaakkoon. Jos aiemmin ei ole tullut selväksi, niin kyseessä on Toscanan maakunta Italian saapasvaltion keskivaiheilla. Naapurimaakuntia ovat pohjoisessa Liguria ja Emilia-Romagna, idässä Marche ja etelässä Umbria ja Lazio.
Toscana on toki muutakin kuin Chiantin alueen kumpuilevat viiniviljelmät ja jokaisella mäennyppylällä sijaitsevat idylliset kukkulakaupungit. Meille Toscana on ollut juuri noita edellä mainittuja asioita.
Olemme tehneet niin kahdestaan kuin vieraittemmekin kanssa retkiä lähimaastoon tai kauemmaksikin --- ja aina olemme löytäneet jotakin mieleenpainuvaa, vaikkakin kuuluisimmissa paikoissa sama kaava toistuu: yksi pääkatu, jonka varrella on matkamuistomyymälöitä ja enotecoja plus ei-välttämättä-niin-hyviä katukahviloita.
San Gimignano oli ensimmäinen kohde, johon tutustuimme Tuomaksen ja Tinjan kanssa. "Keskiajan Manhattan" näkyy kauas. Alunpitäen San Gimignanossa on ollut yli 70 tornia (nyt enää 14), joita on käytetty toki puolustustarkoituksessa, mutta myös riitaisten sukujen "pullistelun" symboleina.
Seuraavien vieraiden kanssa ajelimme kiharaisia teitä Montalcinoon, joka tunnetaan erityisesti Brunello-punaviineistään. Kävimme yhdellä tilalla maistamassa brunelloa ja ystävällinen nuori isäntä esitteli meille vielä kellarinsakin ja kertoi mm. sadonkorjuusta. Tilalla juoksenteli pieni Pepa (tai Beba) -koira.
Kun kerran olimme liikenteessä ja samoilla huudeilla kuin Montepulciano, niin karautimme seuraavaksi sinne. Sanotaan, että Montepulciano sijaitsee Toscanan korkeimmalla kukkulalla. Valitettavasti samaa väitetään myös Cortonasta. Mene ja tiedä, mutta kukkulalla ovat molemmat.
Itseasiassa kartan mukaan Montepulcianon kohdalla lukee 607 m ja Cortonalla noin Rukan korkeus (494 m).
Niin San Gimignanossa, Montalcinossa kuin Montepulcianossakin parkkeeraaminen onnistui loistavasti. Ei tarvinnut ruveta satelliitiksi, joka kiertää kaupunkia ja on aina juuri se auto, joka ei saa parkkiruutua. Tosin Italiassa parkkeeraaminen on hyvin luovaa. Jos löydät jostakin autollesi sopivan kolon, pysäköi siihen. Ei sillä ole väliä, onko kyseessä suojatie tai muuten ahdas paikka. Siihen vaan.
Italialainen tapa on myös se, että sivutieltä päätielle tullessa auton keula ajetaan liki kuskia myöten päätielle ja sitten tsekataan tuleeko jommasta kummasta suunnasta mahdollisesti joku kulkuneuvo. Arvatkaapas, kuinka monta kertaa on sydän pompahtanut kurkkuun, kun joku Fiat Panda on työntynyt liki kokonaan eteen sivutieltä.
Toinen italiaanoille tyypillinen tapa on ajaa kahdella kaistalla. Siihen voi olla syynä sekin, että maksuttomat tiet ovat luvattoman huonossa kunnossa, joten kahden kaistan keskellä ajaessa välttää parhaiten urille kuluneet kaistat. Veikkaan kuitenkin, että kyseessä on enemmän pinttynyt ajotapa.
Jos Montalcino on tunnettu Brunellosta, Montepulciano hifistelee Vino Nobilella. Molemmissa päärypäleenä Italialle ja Chiantille erittäin tyypillinen Sangiovese.
Marita, Mikko ja Ella halusivat käydä myös Sienassa. Mikäpä ettei, olisimme käyneet siellä joka tapauksessa kahdestaankin.
Sienan historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin eikä suotta. Siena säästyi esimerkiksi II maailmansodassa pommituksilta syrjäisen sijaintinsa takia, joka on omiaan lisäämään kaupungin valovoimaisuutta. Sitä ei ole tarvinnut rakentaa uudelleen.
Sienan keskusaukio Piazza del Campo on simpukanmallinen ja loivasti rinteeseen rakennettu.
Sienan katedraali (Duomo Santa Maria Assunta) on KAUNIS. Väritykseltään erikoinen, mutta yksinkertaisesti vaikuttava. Allaolevasta valokuvasta ei valitettavasti näy katedraalin värit: valkoinen ja vihreä. Suosittelen tutustumaan aiheeseen paremmin netissä.
Kakkosvieraiden lähdettyä olimme nelisen päivää kahdestaan. Vietimme kotipäiviä, mutta harrastimme myös maakuntamatkailua. Aloitimme kaikista lähimmästä kylästä eli Ciggianosta. Pienenpieni kylä kiikkerän kukkulan päällä. Noustessa tuli hiki ja alas tullessa sai jarrutella. Kylässä ei ole mitään erikoista nähtävää. Kirkko ja kyläkauppa, siinä kaikki tarvittava. Plus alla oleva muistomerkki, jonka tarkoitusta en enää muista.
Loma-asunnoltamme näkyy Gargonzan linna, joka töröttää ylhäisessä yksinäisyydessään hulppealla paikalla. Ajoimme sinne suorinta reittiä, joka ei ollut suinkaan suorin, vaan kaikista kiemuraisin. Pitänee sanoa, että valitsemamme reitti oli meitä ajatellen lähin.
Gargonzasta lähdimme tutkailemaan lähimpänä sijaitsevaa Chiantin kulmaa. Matkalla poikkesimme parissa viinitalossa ja loppujen lopuksi lounastimme Gaiole in Chiantissa.
Sen pidemmälle emme sillä kertaa edenneet, koska taivas näytti mustenevan uhkaavasti. Saattaisi mutkikkailla teillä olla haasteellista ajaa kaatosateessa. Toki jouduimme siihen sateeseen, mutta vasta autostradalla.
Satuimme Castiglion Fiorentinaan siesta-aikaan eli vanhassa kaupungissa kaikki (lue KAIKKI) paikat olivat kiinni. Joku vieraista ihmetteli siestaa, että miksi ihmeessä? Kuluneiden neljän (4) viikon aikana olen oppinut ymmärtämään, että miksi. Kaupat, ravintolat, kahvilat ja muut palvelupisteet avautuvat aamuvarhain ja päivän kuumimman ajan työntekijät keräävät energiaa pitkää iltaa varten. Yli 30 asteen kuumuudessa työskenteleminen ei ole tehokasta.
Rengasmatkamme Castiglion Fiorentinasta jatkuin Marciano della Chianaan, jonne saavuttuamme oli vieläkin siesta, mutta kylän läpikulkutien varressa oli avoinna oleva kahvila. Onneksi, sillä jano oli kova kuten myös vessahätä.
Tämän reissun viimeinen kohde oli Lucignano, jossa tapasimme kaksi suomalaista nuorta miestä. Muuten emme ole juuri suomalaisiin törmänneet. Pariin kertaan Coopissa on kuulunut suomen kieltä, samoin Valdichianan outletissä käyskenteli suomalainen perhe.
Suomalainen tunnistaa suomalaisen, se on kumma juttu. Ihan viime päivinä olimme Chiantissa ja samaan kahvilaan tuli ilmiselvästi suomalaispariskunta. Rouvalla Marimekon laukku ja pusero, herralla sandaalit, tennissukat ja lyhythihainen ruutupaita.
Suomalaisessa rekisterissä olevan auton olemme nähneet viimeksi neljä (4) viikkoa sitten Puttgarden-Hampuri -välillä. Saattaapi olla, että samoilla leveysasteilla näkyy kotimaisia rekkareita taas ensi viikon alkupuolella.
Heli-sisko laskeutui Firenzeen perjantaina ja heti lauantaina lähdimme ulkomaille eli San Marinoon. Liki kolmen tunnin ajomatka todellisia kyläteitä pitkin aina vaan ylemmäs ja ylemmäs vuorenrinteeseen kiiveten. Moonikan näytölläkin tie näytti sekaisin menneeltä lankavyyhdiltä.
San Marinossa meitä odotti tuskastuttava helle. Varmasti liki +40 astetta pilvettömältä taivaalta. San Marinon lilliputtivaltion pääkaupunki San Marino - kekseliästä - kapeine katuineen, korkeine kivitaloineen katujen ympärillä ja miljoonine turisteineen saa hien virtaamaan. Varjossakin oli KUUMA.
Sunnuntaina 31.7. vietimme Helenan päivää kotona ja elokuun ensimmäisenä päivänä käväisimme Valdichianan outletissa Foiano della Chianian lähellä. Outlet oli täynnä vaatekauppoja emmekä ostaneet mitään.
Paluumatkalla kävelimme em. Foianon läpi ja kuvasin kellotornin. Pakollinen tornikuva.
Heli lähti takaisin tiistaina, joten Firenzeen tutustuminen oli järkevää sijoittaa siihen yhteyteen. Parkkipaikka löytyi, mutta 20 minuutin kävelymatkan päässä pelipaikoilta. Ei kai tarvitse mainita, että Toscanan aurinko porotti tuonakin päivänä pilvettömältä taivaalta sata lasissa. Keitteli.
Isäntäperheemme poika Gianluca sanoikin minulle, että hän käy mieluiten Firenzessä loka-marraskuussa, jolloin siellä on siedettävä ilma. Kaupunki sijaitsee kattilanpohjassa vuorten ympäröimänä, joka tarkoittaa sitä, että kesällä se on kuin höyrykeitin.
Firenzeen on päästävä ehdottomasti uudelleen. Aivan uskomattoman kaunis ja mielenkiintoinen keskusta. Tietenkin sielläkin on tsiljoona turismoa, mutta sen ei voi antaa haitata.
Duomo on henkeäsalpaava!!!
Ponte Vecchio turvallisen välimatkan päästä. Gianlucan mielestä se on parasta kaukaa katsottuna. Väenpaljous ahdistaa.
Sen, että Heli ehti kotiin, meille tuli seuraava vierasduo: kummipoika Markus tyttöystävänsä Kian kanssa.
Olimme heitä Galileo Galilein kentällä Pisassa vastassa ja ajoimme sieltä kaupungin keskustaan toteamaan, että vinossa se on. Torni kuulemma kallistuu noin millin vuodessa eikä mítkään tekniset temput tornin kallistumisen estämiseksi ole tuottaneet merkittävää tulosta.
Kuuma oli, mutta en valita. Pesukone huolehtii hikisistä vaatteista.
Lounastimme muutamaan otteeseen läheisessä (17 min autolla) Pieve al Toppon kylässä Bar Kalimerossa, jota Gianluca meille suositteli. Hän sanoi, että Kalimerossa näette todellista paikallista lounaskulttuuria ja vieläpä superedullisesti. Lounaspasta maksoi 3,80 e ja esimerkiksi kanasalaatti 5 e. Kaupan päälle sydämellinen palvelu.
Pieve al Topposta koukkasimme Civitella in Val di Chianan kautta kotiin. Ja taas siesta-aikaan. Kylässä oli linnanrauniot, ja rauniot todellakin toisen maailmansodan jäljiltä.
Civitella in Val di Chianassa on tapahtunut 29.6.1944 verilöyly, jossa natsit ovat tappaneet liki 250 kyläläistä kahden saksalaisen sotilaan tappamisen takia.
Siellä oli myös Franciscus Assisilaisen patsas.
Arezzo meinasi muotoutua meille paikaksi, jonne emme kuivin jaloin pääse. Korvalääkärikeikalla emme päässet syömään, koska vettä tuli kuin aisaa. Ei mitään mahdollisuutta poistua autosta.
Markuksen ja Kian kanssa Arezzoon lähtiessämme taivas näytti taas uhkaavan mustalta ja vähän jyrähtelikin.
Kun pääsimme perille, taivaalta tuli korkeintaan 7 tippaa vettä ja ilta oli mitä loistavin. Lapsukaiset saivat tehdä ostoksia ja loppujen lopuksi söimme herkulliset hampurilaiset Ristoburgerissa. Kekseliästä.
Arezzo on iso kaupunki, joten se ei hiljene koskaan.
Keskusaukiota ympäröivien talojen seiniä koristavat vaakunat. Hauska yksityiskohta.
Olin ajatellut, että Cortonassa emme käy, mutta kävimme silti. Se meinasi tosin muodostua erittäin haasteelliseksi. Kiersimme ja kaarsimme edestakaisin löytääksemme parkkipaikan, mutta aina se viimeinen vapaa paikka meni nokan edestä.
Lopulta Markku ajoi kaupungin toiselle laidalle, josta nousimme jalan ensin mäen päälle ja sitten tiukkaa alamäkeä kaupunkiin. Käymisen arvoinen paikka, lounaspaikaksikin valikoitui trattoria, jonka omistajapapparaisella on suomalainen miniä (nuora italiaksi!).
"Toscanan auringon alla" -elokuvan sanotaan sijoittuvan Cortonan seudulle, josta syystä kaupungissa on valtavasti jenkkejä.
Aamusella siellä oli ihanan rauhallista, mutta auta ja armias kuin taikaiskusta kaikki turistit kömpivät majoituksistaan kaupungin kaduille aamu-cappuccinoilleen. Luccassa oli ennätysmäärä piazzoja.
Lucca ei ole kukkulakaupunki, jonka takia sen ympärille on rakennettu 4,5 km pitkä puolustusmuuri, jonka ulkopuolella on tarvittaessa vedellä täytettävä vallihauta.
Muuri vaikutti olevan luccalaisten vapaa-ajan viettopaikka. Aamusella siellä oli tosi paljon lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Jokainen taaplasi tyylillään.
Piazza del Mercato, jonka paikalla on sijainnut ennen muinoin roomalainen amfiteatteri
Lomamme viimeisen ristiretken teimme Chiantin sydämeen tavoitteena tietenkin ostaa muutama pullo Chiantia. Tenuta San Jacopo ja il Molino di Grace vakuuttivat meidät. Jälkimmäinen tuo viinejä Suomeenkin. San Jacopon herran kanssa oli sikäli hankala kommunikoida, koska hän osasi vain italiaa ja espanjaa. Sen verran kai teimme itsemme ymmärretyksi, että muutama pullo vaihtoi omistajaa.
Lounasta nautimme Radda in Chiantissa, josta ajoimme vielä Greve in Chiantiin (alakuva).
Kotimatka taittui Via Chiantigianaa pitkin Sienaan ja sieltä sukkelasti kotiin.
Nyt on kierretty muutakin kuin tahkoa. Kyllä näissä maisemissa riittää sulattamista ja toivottavasti jäävät ikiajoiksi tuonne muistihistoriaan nautittavaksi.
Toivottavasti sinua lukijana ei kyllästyttänyt ja jos kyllästytti, en vastaa seurauksista 😄
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti