Voittajalle kävi (Berliinin) munkki

Joulukuun alun matka vei meidät Saksan jykevään pääkaupunkiin Berliiniin. Matkaseurana meillä oli Markun äiti Ella, joka totesi jossakin vaiheessa viikkoa, että toinen viikko kävisi jo kunnon päälle. Toimme mummin pois vierailta mailta, ettei ylikunto yllätä!

Berliini on helppo kaupunki monestakin syystä. Se on lähellä Suomea, vain parin tunnin lennon päässä. Tegelin lentokenttä tosin on ihan hanurista. Toivottavasti saavat joskus sen Willy Brandtin nimeä kantavan suurkentän avattua. 

Toiseksi Berliinissä on paljon nähtävää, vaikka kävisi usein. Siellä on myös helppo liikkua, U-Bahnilla, entisen Itä-Berliinin puolella ratikalla ja länsipuolella busseilla, S-Bahnista puhumattakaan.

Ruokakin on edelleen edullista ja tarjonta on monipuolista. Kolmen hengen illallinen viineineen hyvässä ravintolassa maksoi keskimäärin 80 euroa. Suomessa tuolla hinnalla saa puhutella tarjoilijaa.

Tämänkertaisen arvuuttelukisan palkinnonjako tapahtui niin, että kirjoitin kommentoijien nimet lappusille, jotka laitoin Markun Andechsin luostarista ostettuun huopahattuun. Katsoin hatusta poispäin ja kaivoin toisella kädellä lapun, jossa luki Aili Inkeli!

Onnea voittajalle, joka olikin onnellinen kuullessaan lopputuloksesta. Posti kuljetti pienen paketin ykkösluokassa Kempeleeseen. Sielläpä nyt Aili Inkeli opiskelee faktoja Berliinistä.

Kiitos kaikille muillekin mukana olleille. Se lämmittää aina mieltä, kun huomaa, että tarinoita on luettu.

Pakkaamme menomonot seuraavan kerran tammikuun lopussa, joten palaamme silloin asiaan uuden arvuuttelun kanssa.

Berliinissä riittää nähtävää

Parin viimeisen Berliinin päivien ohjelmaa piti oikein miettiä. Turistirysäkohteita riittää, mutta jaksaako niihin kaikkiin rynnätä, se on eri asia. Markku oli torstaista lähtien konferenssissa, joten minulla jäi aikaa anopin kanssa surffailuun siellä sun täällä. 

Nivelien liikkuvuuden ja muutenkin yleisen kunnon ylläpitämiseksi kävelimme vähintäänkin maileittain. Viimeisenä päivänä anoppi tosin totesi, että kahden viikon lomalla loppuisi kunto!

Toiseksi viimeisenä päivänä kävimme East Side Galleryssä katsomassa kuuluisa Breshnevin ja Honeckerin pussailukuva. Spree-joen rantaan on jätetty reilun kilometrin verran vanhaa muuria pystyyn, josta on muodostunut kuvataiteiljoiden pyhiinvaelluspaikka.

Sunnuntain ohjelmaksi muodostui U-bahn matka Olympiastadionille, joka toimi 1936 Berliinin olympialaisten näyttämönä. Tänä päivänä se on tietenkin myös Hertha Berliinin kotiareena, mutta on siellä kisailtu monta muutakin kertaa, mm. esimerkiksi yleisurheilun MM-kisoissa. 

Viimeisen kuvan kello on tulla tupsahtanut kellotornista maahan vuonna 1947 jonkun räjähdyksen (explosion) takia. Kai se sota oli siihen mennessä loppunut, mutta niin vain oli kello pudonnut maahan. Nykyisessä kellotornissa on uusi kello, ettei tätä tarvitse soitella.

Kirkkokierros, josta ei tullutkaan kirkkokierrosta

Perjantaiaamuna Markku lähti aikaisin konferenssipaikalle ja me jäimme mummin kanssa vielä makoilemaan kämpille. Normaaliin aamiaisaikaan (klo 10.15) olimme kuitenkin jo naamat kammattuna laskeutumassa hissittömän talomme 87 rappusta kadulle. Tarkoituksena oli aamiaistaa samassa korttelissa sijaitsevassa Exquisassa. Ja niin teimmekin eikä se ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Tähän mennessä halvin aamiainen ja kooltaan suurin. 

Tälle päivälle sattui sadekeli, mutta onneksi se ei ollut kaatosade, vaan pikemminkin alhaalla leijunut sumu tuli ohuena vaippana maahan. 

Ajoimme U2:lla Klosterstrasselle tarkoituksena käydä Nikolai Viertelissä Nikolai Kirchessä, mutta sinnepä olikin pääsymaksu, joten tyydyimme töllistelemään kirkkosaliin lasisen oven läpi.

Seuraavaksi olisi ollut kulkureitillä Berliner Dom, joka yllätys yllätys pommitettiin II maailmansodan melskeissä tuhannen kappaleiksi, mutta on sittemmin restauroitu entiseen kukoistukseensa. Ei me silti menty tuomiokirkkoon, koska se teki kuitenkin sopimattoman lenkin matkasuunnitelmaan. Se jäi vaikkapa huomiselle päivälle.

Tallustelimme kohti Gendarmenmarktia, jonka joulumarkkinoita kutsutaan Berliinin kauneimmiksi joulumarkkinoiksi mm. ympärillä olevien rakennusten takia. Siinä on mm. Französischer Dom ja Konzerthaus. Ranskalaiseen tuomiokirkkoon päästäkseen olisi pitänyt kiertää jonnekin toiselle puolelle, joten niin jäi sekin herranhuone katselmoitamatta.

Aikamme Gendarmenmarktilla kierreltyämme hyppäsimme taas U2:een ja ajoimme Wittenbergplatzille ja ryhdyimme shoppailemaan KaDeWella. Heti ulko-oven vieressä kello-osastolla oli tarjolla mm. 8700 euron hintainen miesten Tag Heuer -kello. Harmi, että Markku ehti juuri uusia kellonsa, olisin muuten ostanut hänelle uuden aikaraudan 😉. 

Minulta oli tilattu tuliaisena Deutschlands bester Bäcker -niminen kirja, jonka ostin plus jotakin tähän blogiin liittyvää myös.

Lopuksi hurvittelimme KaDeWen 7.kerroksen ravintolassa.

Reippahasti käypi askeleet

Torstaiaamu alkoi aamiaisella Raja Joosepissa Brunnenstrassella. Kysyin tarjoilijaneitokaiselta, että miksi kuppilalla/hostellilla on suomalainen nimi. On kuulemma vain sattumaa, että se on saanut nimekseen sen mikä se on. Vastaus kelpasi minulle. Raja Jooseppi on siis myös hostelli. Ulkoisesti se ei ollut mikään luksuspaikka, mutta aamiainen oli maittava ja berliiniläiseen tapaan edullinen. 

Seuraavaksi ajoimme U8:lla Alexanderplatzille töllistelemään joulumarkkinoita. Edellisen päivän markkinoihin verrattuna siellä oli erikoisuutena luistinrata, jota emme kokeilleet. Muuten sama kaava: glühweinia, makkaraa, makeisia, keksejä ja kaiken maailman tilpehööriä.

Sää näytti maajalasta siltä, että Fernsehturmistakin olisi mainiot näkymät ympäri Berliiniä, mutta kun pääsimme yli 200 metrin korkeuteen, näkyväisyys olikin sumuinen. Tulipa silti käytyä taas kerran sielläkin.

Ja matka jatkui. Nyt siirryimme yhden pysäkin välin Potsdamer Platzille, jossa anopin piti paikantaa mahdollinen ensi kevään kielikurssipaikka. No, löytyihän se osoite, mutta kilometrin kävelyn jälkeen. Mendelssohn-Bartholomey Parkin U-asema oli puolet lähempänä kuin Potsdamer Platz, mutta eihän liikunta pahaa tee, varsinkaan kun saa punaiset posket kaupan päälle.

Lyhyen kahvitauon jälkeen kävelimme Brandenburgin portille ja sieltä edelleen pitkin Strasse des 17. Junia Siegessäulelle. Matkaa kertyi taatusti 2,5 kilometriä ja posket punoittivat entisestään. Nokkeluutemme pelasti meidät ja hyppäsimme bussiin Siegessäulen kupeella ja kotiuduimme Zoologischer Gartenin kautta kotiin. Päikkärit olivat kova sana!!!

Nyt seurue on valmis illalliselle, joka on tarkoitus nauttia Hackescher Marktilla. Bis morgen!

Joulumarkkinasurffailu Berliinissä aloitettu

Aloitimme lomasemme ensimmäisen päivän myöhäisellä aamiaisella Anna Blumessa, joka oli meille Markun kanssa tuttu jo toissakesäiseltä matkaltamme. Valitettavasti lumouduin kolmikerroksisesta herkkulautasesta niin paljon, etten tajunnut edes kuvata sitä. Kinkkua, salamia, kalkkunaleikettä, monenlaisia juustoja, graavilohta, salaatteja, hedelmiä ja ties mitä oli tarjolla. Onneksi sentään kahvikuppi ja leipäkori ikuistuivat kuviksi.

Berliinissä oli tänään hieman kolea ja pilvinen sää, mutta me lähdimme sitä uhmaten kohti Bornholmerstrassea, jossa Berliinin muuri ylitettiin ensimmäisenä 9.11.1989. Alue ei ole sinänsä mitenkään vetovoimainen, mutta historian havinaa silti. 

Ostimme viiden päivän lipun julkisiin kulkuvälineisiin, ja niinpä "ajaa hurrootettiin" jo tänään edes takaisin U-bahnilla (U2), S-junalla (S8 ja S9) ja vielä bussillakin (M45). 

Bornholmer Strasselta otimme suuntiman kohti Charlottenburgin linnaa, josta päätimme aloittaa joulumarkkinoiden koluamisen. Siitä tulikin turha reissu. Olimme siellä jo klo 13.30 ja markkinat avautuvat vasta klo 15! No höh, kävimme silti nauttimassa ekat glühweinit läheisessä Brauhaus Lemkessä ja lähdimme kohti Kaiser Wilhelms Gedächtnis Kircheä, jonka luona anoppi sanoi olevan myös yhdet Berliinin yli 50 joulumarkkinoista. Ja sieltähän ne löytyivät. Käytiin toki kirkossakin sisällä.

Ja taas joimme glühweinia ja Markku söi bratwurstia:

Nyt otamme ettoset ennen iltaruokaa.

Ja taas mennään...

Johan tässä on kohta pari kuukautta kotona oltukin, joten on taas aika nostaa kytkintä ja lähteä maailmalle mieltymään. Ja ei matkaa, ellei myös blogin leikkimielistä arvuuttelukisaa, joka tärähtää käyntiin NYT.

Menomonot -blogin perinteitä noudattaen jokainen tätä blogia omalla nimellä ja/tai tunnistettavalla nimimerkillä kommentoiva on automaattisesti mukana käytännöllisen pienen tuliaisen arvonnassa. Kommentointiaikaa on tämän tekstin julkaisemisesta aina maanantai-iltaan 8.12.2014 saakka.

Mutta mitäs sitä tällä kertaa arvuutellaankaan? 

Tämänkertainen matka on osittain työtä ja osittain vapaa-aikaa, sillä Markulla on kohteessa opintoihin liittyvä seminaari (työosuus). Minä sen sijaan otan matkan loman kannalta ja aionkin kuljeskella kaupungin kymmenillä joulutoreilla anopin kanssa (vapaa-aikaosuus).
Matkaseuraksi saamme siis myös Markun äidin, joka on hänkin käynyt aiemmin tässä kaupungissa, mutta ei lisäkäynti pahaa tee.

Matkustamme joukukuun alkupäivinä pääkaupunkiin, jonka 

• nimeen voi liittää munkin, muurin tai makkaran 
• muurin murtumisesta tuli 9.11.2014 kuluneeksi 25 vuotta
• kuuluisin pikaruoka on currywurst.

Mikä tämä kaupunki on?

Osallistu arvuutteluun, kommentoi kuulumisia matkan aikana ja olet mukana joukossa, josta arvotaan voittaja! Tsemppiä!

Berliinin matka on taakse jäänyttä elämää, palkinto on arvottu ja voittaja on sen jo saanutkin. Blogin päivitys on vain viivästynyt.

Arpaonni suosi superinnokasta kommentoijaa eli Aili Inkeliä. Siinäpä nyt sitten opiskelee faktoja Berliinistä. Onnea Aili Inkelille ja kiitos kaikille muille lukijoille/kommentoijille!

Balkanin matkan pannunalunen on arvottu

Ostin Balkanin matkan arvontakisan palkinnoksi värikkään pannunalusen Mostarista Bosnia ja Hertsegovinasta.

Onni ja Markun huopahattu olivat tällä kertaa suosiollisia Ellalle, jonka kannattaa lähipäivinä tarkkailla postiaan. Onnea voittajalle!

Suosittelen Balkanin matkaa kaikille. Sieltä löytyy kiinnostavaa niin historiaan mieltyneille kuin auringonpalvojillekin, riippuu tietenkin milloin sinne matkustaa. Tuo seutukunta on aina ollut varsinainen sekametelisoppa niin alueellisesti kuin uskonnollisestikin eikä kai vieläkään mitään harmonista rinnakkaiseloa. Mutta eletään kuitenkin. 

BiH on Balkanin maista kaikista takapajuisin, Slovenia (jossa emme käyneet) vaurain. Me suomalaiset emme edes ymmärrä elintasoa, joka siellä vallitsee. Toisaalta elinkustannuksetkin ovat ihan eri tasoa kuin meillä.

Maisemat lumosivat. En ollut koskaan ajatellut, että Balkanin niemimaa on niin vuoristoinen kuin se oli. Ainoastaan aivan rantaviivaa nuoleva kaistale on matalampaa, muuten on tooooooosi jylhiä vuoria ympäriinsä.

Adrianmeri häikäisee sinivihreydellään eikä se johdu sinilevästä. Jopa satama-altaissa näkee pohjaan saakka, vaikka syvyyttä on metrikaupalla. Meren kimalluksessa silmä ja mieli lepäsivät.

Nyt suuntaan katseeni eteenpäin kohti uutta lomaa ja ... kenties tuttua kohdetta. Sitä odotellessa toivotan kaikille blogin lukijoille mukavaa syksyn jatkoa!

Dubrovnik, Adrianmeren helmi

Dubrovnikilla on loistava menneisyys. Se on ollut itsenäinen tasavalta, sillä on ollut suuri laivasto joskus ammoisina aikoina ja muutenkin se on ollut merkittävä solmukohta Venetsian ja Konstantinopolin välillä. Loistavahan Dubrovnik on nykyäänkin. Toki kaupunki sai osansa Balkanin sodasta, mutta esimerkiksi Toulousen kaupunki Ranskasta ja UNESCO ovat auttaneet sodan tuhojen korjaamisess ja kaupungin historiallisen vanhan kaupungin entisöimisessä.

Dubrovnik on ERITTÄIN suosittu turistikohde ja sen huomasi. Me olimme liikkeellä liki ennen kukonlaulua, mutta siitä huolimatta väkeä oli kuin pipoa ja poislähtiessämme klo 15 porukkaa oli ainakin miljoona!

Dubrovnikin vanha kaupunki ei poikkea muista vanhoista kaupungeista oikeastaan muuten kuin vähän ehkä kokonsa puolesta. Yksi iso pääkatu, josta haarautuu kapeita sivukatuja ja - kujia. Matkamuistomyymälöitä, kahviloita ja ravintoloita vieri vieressä. 

Toki Dubrovnikin vanhaa kaupunkia kiertävä kaupunginmuuri antaa paikalle oman leimansa, mutta muuten ei pysäytä.

Hieno sää oli piste iin päälle tänä päivänä. Keskiviikkona on ohjelmassa kotimatka, mutta sitä ennen saamme vielä nauttia Cavtatin rennosta rantaelämästä.

Viiniä ja ostereita Pelješacin niemimaalla

Palasimme Korculan saarelta aamutuimaan takaisin Pelješacin niemimaalle, joka on hyvin kuuluisaa viininviljelyaluetta. Toki siellä kasvatetaan myös oliiveja, taateleita, viikunoita, manteleita ja niin edelleen. Niemimaa on hyvin vihreä ja vehreä.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Matuškon viinitilalla, joka on täkäläisittäin iso tekijä. No, se näkyi siinäkin, että talon eteen oli karautettu uudenkarhee Maserati!

Iso talo on iso talo ja viinit sen mukaisia, mutta toista oli Androvicin viinitilalla, jota pyörittää isä, äiti, poika ja isoäiti, joka vastaa pääasiassa talon herkullisesta juustosta. Nuori poika esitteli meille sujuvalla englannin kielellä viininvliljelystä ja tilan tarinasta ihailtavasti. Androvicin perheellä on käynyt kunnon munkki: joku kalifornialainen on keksinyt heidän punaviininsä ja ostaa suurimman osan vuosittain tuotettavasta noin 10000 pullon tuotannosta!

Sen jälkeen kun aamupäiväviinit oli maisteltu, Juulia-opas tarjosi halukkaille mahdollisuuden muurikävelyyn Stonista Malistoniin. Muuri on rakennettu aikoinaan Dubrovnikin tasavallan puolustusvartioksi, ja on nykyään tietenkin nähtävyyskäytössä.

Ensimmäinen nousu on vaativahko, mutta muuten reilun puolen tunnin kävely on helppo. Toki tassujaan on syytä tarkkailla, ettei lennä kaaressa aidan yli vuorenrinteille.

Ennen Malistonin kylää on suola-altaita eli täällä "tuotetaan" kristallisuolaa. Tämä vuosi on ollut huono suolavuosi sateiden takia, joten suolavesialtaat ovat edelleen täynnä vettä eikä "satoa" voi korjata. Hyvinä satovuosina altaat kuivavat, jolloin suola voidaan kerätä markkinoille.

Malistonin kylässä meillä oli lounas, jonka alkuruokana oli Pelješacin niemimaan herkkua: ostereita. Monien matkalaisten naamailmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa, kun osteriannos tarjottiin eteen. Ei muuta kuin ääntä kohti!

Myöhään iltapäivällä saavuimme Balkanin kiertomatkamme viimeiseen majoituspaikkaamme Cavtatin kylässä Dubrovnikin ulkopuolella. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja merivesi kimalsi. Me Riitan kanssa käyskentelimme Cavtatin kylän keskustaan, ensin lasilliselle ja lopuksi illalliselle, mutta parasta motä koimme oli uskomattoman kaunis auringonlasku. Kuvia siitä ei saa, mutta verkkokalvolle piirtyi jotakin ennennäkemätöntä.

Korcula

Sunnuntaina Juulia-oppaallamme oli vapaapäivä ja meillä matkalaisilla omatoimipäivä.

Me Riitan kanssa käänsimme töppöstemme kärjet kohti Korculan vanhaa kaupunkia, jossa olimme edellisenä iltana illastaneet.

Korcula (lausutaan oikeasti Kortsula) sijaitsee Pelješacin niemimaan edustalla vartin merimatkan päässä mantereesta. Korcula on yksi Kroatian suosituimmista lomakohteista, ehkäpä vaikka eristäytyneisyytensä takia.

Sää oli täydellinen, jopa siinä määrin, että iltapäiväkahvilla katukahvilassa hikipisarat helmeilivät ohimoilla ja käsivarret punoittivat.

Korculan vanha kaupunki on todella pieni. Normaalilla tahdilla läpikävely veisi 10 minuuttia, mutta löntystellen ja jokaiseen kujaan kurkistellen saa kulumaan jopa 20 minuuttia!!! Vanhan kaupungin asemakaava on ikäänkuin lehden mallinen: keskellä iso ruoti, josta lähtee muutama pienempi (sivu)ruoti.   Paljon kahviloita ja yhtä paljon matkamuistomyymälöitä. Siinäpä se. Loppupäivän vain nautimme olostamme.

Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunki

Lauantaiaamu valkeni Sarajevossa sateisena ja koleana. Juulia-opas ei antanut armoa, vaan kaikkien kävelykierroksesta kiinnostuneiden tuli olla klo 8.00 hotellin ala-aulassa vallmiina ja mielellään sään mukaisesti pukeutuneena.

Niin täällä Balkanilla kuin monissa muissakin Etelä-Euroopan maassa historiallisia kohteita esittelemässä on aina oltava paikallisopas mukana. Sarajevossa meitä opasti Riad-niminen nuori poika.

Kierros alkoi Bašcaršijasta eli Sarajevon vanha basaarista ja historiallisesta keskustasta. Eli käytännössä  Sarajevon vanhasta kaupungista, jossa on aikoinaan ollut eri ammattiharjoittajien mukaan nimettyjä katuja. Nykyään sellaisenaan on jäljellä vain Kupariseppien katu. Olimme niin varhain liikkeellä, että kojut eivät vielä olleet avoinna, mutta parin tunnin kuluttua oli jo kuhinaa.

Seuraavaksi pyörähdettiin ihastelemaan uudessa loistossaan paistattelevaa Sarajevon kaupungintaloa, joka ei ole enää kaupungintalo eikä ole ollut sitä edes Bosnian sodan aikana. Siitä huolimatta se pommitettiin totaalisesti. Viime vuosina talo on palautettu entiseen loistoonsa, mutta käyttötarkoitusta kuulemma vielä mietitään. 

Rakennus on habsburgilaisen rakennustaiteen täydellinen ilmentymä.

Ensimmäisen maailmansodan lähtölaukaus ammuttiin Sarajevossa 28.6.1914, kun Gavrilo Princip ampui Itävallan arkkiherttua Franz Ferdinandin ja hänen puolisonsa Sofien Latinalaisen sillan kupeessa.

Bosnialaiset ovat kovia poikia juomaan kahvia ja sen huomasi Sarajevossakin. Kuppiloita on tuhka tiheään ja kahvin kyytipojaksi on tarjolla toinen toistaan makeampia leivonnaisia. Mekin sorruimme yhteen, siis jaoimme sen. Onneksi, muutenhan täällä pullistuu yli kylkiensä.

"Coffee has to be as black as the devil, as hot as hell, as pure as an angel and as sweet as love."

Sarajevosta jäi ikävä kyllä lohduton mielikuva. Osasyynsä on varmasti säällä, mutta kyllä luodinreikin kyllästämät talojen seinät ja sisääntuloteiden varsia reunustaneet kommunistivallan aikaiset kerrostalokolossit toivat toivottomuuteen lisäkerrointa. Bosnia ja Hertsegovina on Balkanin maista kaikista heikoimmilla esimerkiksi elintason kannalta, mutta myös hyvin sekavan hallintojärjestelmänsä takia.

Lauantai-illaksi saavuimme takaisin Kroatiaan. Maisemat rupesivat taas hivelemään silmää: smaragdinvärisenä kimalteleva Adrianmeri, vehreys ja auringonpaiste - ah. 

Seuraavaksi olemme kaksi yötä Korculan saarella, joka on yksi Kroatian edustan 1000 saaresta ja saaren nimi lausutaan Kortsula.

"Ei saa unohtaa, mutta pitää antaa anteeksi"

Tänään perjantaina lähdimme Kroatiasta kohti Bosnia ja Hertsegovinaa, jonka nimi on virallisesti ja-sanalla kirjoitettu. Nimen jälkimmäistä osaa kirjoitetaan monella tapaa, mutta menköön tässä alkuvaiheessa suomalaisittain noin niin kuin kirjoitin.

Tämän tekstin otsikko tulee siitä tosiasiasta, että tämän hataran ja huteran valtioluomuksen historia ja varsinkin lähihistoria on verinen eivätkä kaikki bosnia-hertsegovinalaiset halua sitä edes muistella. Toteavat vain, että ei saa unohtaa.

Bosnian sodassa kuoli kaikkiaan yli 100000 ihmistä, suurin osa siviilejä ja joukossa tottakai suuret määrät lapsia. Valtaosa kuolleista oli bosniakkeja eli muslimeja. 1,8 milj ihmistä muutti näiltä alueilta lopullisesti pois maanpakoon, jopa 40000 naista raiskattiin ja 60% rakennuksista tuhoitui.

Bosnian sota päättyi vuonna 1995 Daytonissa Ohiossa solmittuun rauhaan, jota oli mielestäni valmistelemassa Ahtisaaren Martti.

Bosnia-Hertsegovina on monimutkainen maa. Täällä on kolme kansanosaa: kroaatit, bosniakit ja serbit. Maa on jakautunut kahteen osaa: serbien hallinnoimaan sekä toiseen, jossa on kroatit ja bosniakit sekaisin. Jokaisella alueella on omat moninkertaiset hallinnot ja maassa on kaikkiaan noin 140 ministeriä. Opetusministereitäkin on kuulemma tusinan verran. 60% maan budjetista menee kaoottisen hallinnon pyörittämiseen.

Bosnia-Hertsegovina on sydämenmuotoinen maa, joka sijaitsee pääasiassa sisämaassa, mutta maalla on myös noin 20 km rantaviivaa. Kyseinen kaistale katkeisee itseasiassa Kroatian rantaviivan tuolta osin!

BiH on naapurimaittensa tapaan hyvin vuoristoinen. Viljelysmaata on varsin vähän, mutta jonkin verran on tupakka-, vihannes- ja viiniviljelmiä. Ja muutamia kilipukkejakin juoksenteli teiden varsilla.

Meidän pääasiallinen päiväkohteemme oli Mostarin kaupunki Neretva-joen varrella. Kaupunki on tuttu historian kirjoituksesta. Kroaatit pommittivat Neretva-joen ylittävän sillan Bosnian sodan aikana ja siitä tuli sodan symboli. Nyt silta on rakennettu uudelleen ja on tarinan siivittämänä täydellinen turistipyydys.

Minulle kävi tänään elämäni yksi suurimmista munauksista. Rupesin majapaikkaamme tultuamme siirtämään kuvia iPadille ja edelleen Facebookiin ... ja painoin epähuomiossa tai kiireessä "Poista kaikki". Sinne meni siemenperunatkin enkä edes viitsi kerrata tuntemuksiani. Onneksi Riitan kamerasta löytyi joku kuva päivän varrelta.

Mostar on hyvin turkkilaisvaikutteinen kaupunki eikä vähiten siksi, että ottomaanit ovat vaikuttaneet siellä. Kävimme niin moskeijassa kuin perinteisessä turkkilaisessa kodissakin, mutta muuten vanha kaupunki vilisi turisteja.

Mostarista ajoimme Sarajevoon, joka otti meidät vastaan noin +10-asteisena ja vesisateessa. Muutenkin Sarajevo näytti iltahämärässä lohduttomalle eikä näkymää parantaneet sisääntulotietä reunustaneet kommunistivallan aikaiset elähtäneet kerrostalokolossit! 

Huomenna on päivä uusi ja minä muistan tästedes olla poistamatta yhtään kuvaa kamerastani.

Dobrodošli Balkanille

Alkusyksyn lomamatka suuntautuu tänä vuonna (2014) Balkanille. Matkaseurana minulla on entinen työkaverini Riitta ja meille molemmille tämä niemimaa on uusi tuttavuus. Käymme vikon mittaisen kiertomatkan aikana kolmessa (3) eri maassa: Kroatiassa, Montenegrossa ja Bosnia-Hetsegovinassa. Kroatiassa vietämme suurimman osan matkasta.

Turska Airin lento laskeutui täysin ajallaan Dubrovnikiin, jossa meitä oli vastassa TEMA-matkojen opas Juulia Saarinen. Olemme siis valmismatkalla. Loimme pikaisen silmäyksen matkaseuraamme ja tunsimme itsemme nuoriksi, vaikkemme eilisen teeren poikia olla kumpikaan. No, eipä anneta ikäkysymysten haitata ja itse asiassa seurue tuntuu varsin mukavalle.

Juulia ja kuljettajamme Antonio toivat meidät Mliniin, noin vartin matkan päähän Dubrovnikista. Tuloillalle oli aikataulutettu illallinen, joka antoi esimakua tulevasta ähkystä. Olipa mukava kellahtaa mahansa viereen nukkumaan.

Ensimmäinen varsinainen lomapäivä alkoi katsauksella huoneemme parvekkeelta. Sinäkin varmaan pitäisit näkymästä (en ollut vaihtanut vielä tuossa vaiheessa oikeaa kellonaikaa kameraan):

Aamiaisen jälkeen bussimme lähti kohti pienenpientä Montenegroa. Maa ei kuulu EU:hun kuten esimerkiksi Kroatia, joten rajamuodollisuudet saattavat olla pitkäpiimäisiä. Me kuitenkin pääsimme suitsait sukkelaan sekä Kroatian että Montenegron rajasta ylitse. 

Päivän kohteemme oli UNESCOn maailmanperintökohde Kotor, mutta ennen kuin saavutimme määränpään kiersimme Kotorinlahtea ainakin sata kilometriä.

Maisemat ovat vaikuttavia. Korkeita dinaarisia vuoria, kuulemma Alppien jatkeita, smaragdinväristä Adrianmerta ja muutenkin huikaisevan kaunista.

Näitä Balkanin kohteita on hallinnut milloin kukakin. Napoleonkin on pullistellut Kotorissa ja välillä ottomaanit (=turkkilaiset), välillä Itävalta-Unkari jne. Kotorin vanha kaupunki on tyypillinen vanha kaupunki muureineen ja kapeine katuineen, joilla kulkee viljalti turisteja. Tänäkin päivänä satamassa kellui risteilijä, joka oli tuonut mm. brittejä paikalle, ja oli siellä laumoittain japsejakin.

Opastetun kaupunkikierroksen jälkeen meillä oli hetki omaa aikaa ennen lounasta. Käveleskelimme Riitan kanssa kujilla ja kävimme postissakin, koska ensimmäiset kortit piti saada matkaan.

Lounaspaikkana oli Bar&Restaurant Astoria ja ruokaa oli taas yllin kyllin. Varsinkin jälkiruuaksi tuodusta tiramisusta olisi riittänyt koko pöytäseurueelle. Huh huh! Astoria oli kelpo paikka, jos ei ota huomioon sitä, että seurueemme nuorin jäsen sai elävää ravintoa alkuapalaksi: salaatin seassa luikerteli piiiiiiiitkä mato! Sen jälkeen tyttöriepu katseli pääruokaansa epäröivästi, mutta kyllä porsas oli kuollut.

Me sulatimme tiramisua kiipeämällä Neitsyt Marian Parannuksen kappelille. Ilma muuttui iltapäivällä paahtavan kuumaksi, jos syystä nouseminen sai hikipisarat ohimoille. Hyvää jalkatreeni joka tapauksessa.