torstai 4. joulukuuta 2014

Reippahasti käypi askeleet

Torstaiaamu alkoi aamiaisella Raja Joosepissa Brunnenstrassella. Kysyin tarjoilijaneitokaiselta, että miksi kuppilalla/hostellilla on suomalainen nimi. On kuulemma vain sattumaa, että se on saanut nimekseen sen mikä se on. Vastaus kelpasi minulle. Raja Jooseppi on siis myös hostelli. Ulkoisesti se ei ollut mikään luksuspaikka, mutta aamiainen oli maittava ja berliiniläiseen tapaan edullinen. 



Seuraavaksi ajoimme U8:lla Alexanderplatzille töllistelemään joulumarkkinoita. Edellisen päivän markkinoihin verrattuna siellä oli erikoisuutena luistinrata, jota emme kokeilleet. Muuten sama kaava: glühweinia, makkaraa, makeisia, keksejä ja kaiken maailman tilpehööriä.
Sää näytti maajalasta siltä, että Fernsehturmistakin olisi mainiot näkymät ympäri Berliiniä, mutta kun pääsimme yli 200 metrin korkeuteen, näkyväisyys olikin sumuinen. Tulipa silti käytyä taas kerran sielläkin.

Ja matka jatkui. Nyt siirryimme yhden pysäkin välin Potsdamer Platzille, jossa anopin piti paikantaa mahdollinen ensi kevään kielikurssipaikka. No, löytyihän se osoite, mutta kilometrin kävelyn jälkeen. Mendelssohn-Bartholomey Parkin U-asema oli puolet lähempänä kuin Potsdamer Platz, mutta eihän liikunta pahaa tee, varsinkaan kun saa punaiset posket kaupan päälle.

Lyhyen kahvitauon jälkeen kävelimme Brandenburgin portille ja sieltä edelleen pitkin Strasse des 17. Junia Siegessäulelle. Matkaa kertyi taatusti 2,5 kilometriä ja posket punoittivat entisestään. Nokkeluutemme pelasti meidät ja hyppäsimme bussiin Siegessäulen kupeella ja kotiuduimme Zoologischer Gartenin kautta kotiin. Päikkärit olivat kova sana!!!



Nyt seurue on valmis illalliselle, joka on tarkoitus nauttia Hackescher Marktilla. Bis morgen!

2 kommenttia:

Aili Inkeli kirjoitti...

Kuulostaa olleen mukava päivä. Niin sitä pitää! Kiva, kun Ellakin pääsi tsekkaamaan kurssiosoitteen etukäteen. Mukavampi mennä sitten keväällä.
Eikä kyllä varmasti kuppilan/hostellin nimi ole RajaJooseppi sattumalta!! Liian helpolla päästit tarjoilijan tai sitten sulla oli kiljuva nälkä. Uskon jälkimmäiseen.

Helna kirjoitti...

Aili Inkeli! Mulla taisi loppua kielitaito 😗