lauantai 20. joulukuuta 2014

Voittajalle kävi (Berliinin) munkki

Joulukuun alun matka vei meidät Saksan jykevään pääkaupunkiin Berliiniin. Matkaseurana meillä oli Markun äiti Ella, joka totesi jossakin vaiheessa viikkoa, että toinen viikko kävisi jo kunnon päälle. Toimme mummin pois vierailta mailta, ettei ylikunto yllätä!

Berliini on helppo kaupunki monestakin syystä. Se on lähellä Suomea, vain parin tunnin lennon päässä. Tegelin lentokenttä tosin on ihan hanurista. Toivottavasti saavat joskus sen Willy Brandtin nimeä kantavan suurkentän avattua. 
Toiseksi Berliinissä on paljon nähtävää, vaikka kävisi usein. Siellä on myös helppo liikkua, U-Bahnilla, entisen Itä-Berliinin puolella ratikalla ja länsipuolella busseilla, S-Bahnista puhumattakaan.
Ruokakin on edelleen edullista ja tarjonta on monipuolista. Kolmen hengen illallinen viineineen hyvässä ravintolassa maksoi keskimäärin 80 euroa. Suomessa tuolla hinnalla saa puhutella tarjoilijaa.

Tämänkertaisen arvuuttelukisan palkinnonjako tapahtui niin, että kirjoitin kommentoijien nimet lappusille, jotka laitoin Markun Andechsin luostarista ostettuun huopahattuun. Katsoin hatusta poispäin ja kaivoin toisella kädellä lapun, jossa luki Aili Inkeli!

Onnea voittajalle, joka olikin onnellinen kuullessaan lopputuloksesta. Posti kuljetti pienen paketin ykkösluokassa Kempeleeseen. Sielläpä nyt Aili Inkeli opiskelee faktoja Berliinistä.

Kiitos kaikille muillekin mukana olleille. Se lämmittää aina mieltä, kun huomaa, että tarinoita on luettu.
Pakkaamme menomonot seuraavan kerran tammikuun lopussa, joten palaamme silloin asiaan uuden arvuuttelun kanssa.




2 kommenttia:

Aili Inkeli kirjoitti...

Saakutin hyvä palkinto! Kirjasesta saa irti vaikka ja mitä, vaikkei osaisi saksaa just minkään vertaa. Hyvät okuläärit ja grafiikan lukutaito piisaa. Edellisestä palkinnosta jäi puolet (hehe) ymmärtämäti kun se oli portugalia.

Voitonhimo vain kasvaa. Tulis jo äkkiä se teidän seuraava reissu...

Helna kirjoitti...

Olen samaa mieltä uudesta reissusta. Olisipa jo tammikuun 23.päivä, jolloin on enää viikko lähtöön.