keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Wiltshire once again

Minulle tarjoutui oivallinen mahdollisuus pitää pieni breikki ja lähteä Markun mukana Englantiin, Wiltshireen ja tarkemmin vielä Bradford-on-Avoniin. En kieltäytynyt tarjouksesta. Markku osallistui koulutukseen ja minä sain viettää päiväni niin kuin parhaaksi katsoin.
Majoituimme Markun kollegan Christianin kotona.

Maanantaina Markulla oli lyhyt päivä (päättyi jo klo 13), joten minä ehdin tehdä reilun tunnin kävelylenkin Christianin vaimon Eleanorin ja heidän Mavis-koiransa kanssa. Täällä annetaan koirien juosta irtaallaan. Mavisille tosin piti laittaa hihna aina, kun lähistöllä oli pyöräilijöitä, joiden perään tämä tyttönen pinkaisi mielellään tuhatta ja sataa.

Olemme käyneet Bradfordissa muutama vuosi taaksepäin, joten muistinkin jotakin täältä. Esimerkiksi Tithe Barnin. Nunnaluostarin omistama hervoton varasto/lato, johon paikalliset maanviljelijät olivat aikoinaan joutuneet luovuttamaan tietyn osan sadostaan - kirkon hyväksi - verona (tithe tarkoittaa veroa).

Tithe Barn ulkoa
Tithe Barn sisältä
Maanantaina iltapäivällä hyppäsimme junaan kohti Salisburya. Heti on todettava, että englantilainen, yksityistetty rautatiesysteemi ei toimii sveitsiläisen vastaavan tarkkuudella. Joka ainoa juna, jota käytimme, oli myöhässä.
Salisburyn käynnin taustalla oli osaksi uteliaisuus ja osaksi mielenkiinto Bradfordia ympäröivään seutuun. Uteliaisuus-aspekti liittyy pariin veänäläismieheen, jotka ovat käyneet ihastelemassa Salisburyn huikeaa katedraalia plus samalla jättäneet hermomyrkkyä jälkeensä.


Salisburyn Cathedral on mykistävän kokoinen kolossi, mutta sisätiloiltaan se ei ole niin vaikuttava kuin olettaa sopii. Johtuu osin varmaan siitäkin, että ao. uskontokunnan kirkot eivät ole välttämättä suunnattoman koristeltuja niin kuin vaikka katoliset kirkot, kreikkalaiskatolisista puhumattakaan.





Tiistaille olin suunnitellut itselleni päiväretken Trowbridgeen, joka on vain 6 minuutin junamatkan päässä. Christian sai lähes halvauksen, kun hän kuuli sen. Trowbridgeen!!! Never, there's nothing. Hänen täydellinen kauhistus sai minut muuttamaan suunnitelmiani ja kävin Bathissa (junalla 12 min  ja juna oli myöhässä!) joulumarkkinoilla.

Ennen kuin lähdin Bathiin nautin nice cup of tea in a fancy tearoom in Bradford citycenter. Herkullista, oikeasti.



Bathin joulumarkkinoilla ei ollut jouluista tunnelmaa tai minä en ainakaan saavuttanut sitä, koska siellä satoi kaatamalla vettä. Muutenkaan ne eivät poikenneet saksalaisista joulumarkkinoista ainakaan edukseen, ehkä sateella oli myös merkityksensä.
Bath Abbeyssa en käynyt, koska olen siellä joskus käynyt. En käynyt myöskään Roman Bathsissa, koska sielläkin olen käynyt. Pulteney Bridge oli suunnitelmissani, mutta jäi käymättä sateen takia. Pulteney Bridge on samanlainen kuin esimerkiksi Ponte Vecchio Firenzessä.

Mukava muutaman päivän lomanen teki hyvää. Pitkät yöunet, hyvää englantilaista pubiruokaa ja vähän muutakin, mitäpä muuta sitä kaipaa.

Miami Beach ja vähän muuta

Key Westin juhlapäivien jälkeen seurueemme palasi takaisin Floridan niemimaalle ja asettui pariksi vuorokaudeksi Miami Beachille. Hotellimme Beach Park Hotel, jota en suosittele kenellekään, sijaitsi oivallisella paikalla ajatellen Ocean Drivea ja varsinaista Miami Beachia. 
Hotelli oli selkeästi kuubalaisomistuksessa, jossa ei sinällään ole mitään kummallista, mutta palvelu oli ala-arvoista eikä hotellin taso todellakaan vastannut netin antamaa kuvaa. Heti kättelyssä meillä meinasi tulla tenkkapoo majoituksen maksamisen kanssa. Minun luottokortti ei kelvannut eikä Markunkaan, vaikka molemmilla oli taatusti limiittiä käyttämättä. Vastaanottovirkailija totesi, että "olette käyttäneet liian usein korttejanne, niin pankkinne on sulkenut ne". Että mitä? Lopulta Markun firman kortti kelpasi.
Tiedoksi vielä, että meidän molempien luottokortit toimivat alkuepisodin jälkeen moitteettomasti muissa Miami Beachin ja myöhemmin Naplesin paikoissa, joissa niitä tarjosimme.

Miami Beach on oma kaupunkinsa eikä naapurikaupungin Miamin rantalähiö. Se on myös yksi suosituimmista Yhdysvaltojen rantalomakohteista. Suurin osa Miami Beachin asukkaista on ulkomaalaista alkuperää eikä sitä voinut olla huomaamatta katukuvassa.

Miami Beach on loputtoman pitkä hiekkaranta, josta avautuu suoraan Atlantin valtameri. Meidän vierailun aikana Atlantilta kävi melkoinen puhuri, joten rantavahtien kopeissa liehuivat liput vaarallisista ja tosi vaarallisista merivirroista. Markku ja Eeli-Oskari uskaltautuivat molempina aamuina rantaan - ei uimaan, vaan hyppimään aaltoja vastaan.


Pastellinsävyinen rantavahdin koppi
Miami Beachin eteläisen osa on tietenkin South Beach ja siellä kulkee kuuluisa Ocean Drive, jonka varrella on ns. Art Deco -alue, jonka hotellit ja muut rakennukset on rakennettu pääasiassa 20-40 luvuilla. Esimerkiksi ikoninen Colony-hotellin fasadi on tullut tutuksi Miami Vice-sarjasta.
Minun mielestä SoBen (South Beach) Art Deco District on näyttävämpi kuvissa kuin paikan päällä nähtyvä. Tai itseasiassa iltavalaistuksessa se oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisenkin arvoinen.



Kokemisesta sen verran, että Ocean Drive ja sen kuppilat olivat vailla vertaa. Mieletön meteli, mielettömän kokoiset juoma-astiat (kuvassa punaviinilasissa on 24 cl!, muut ovat ämpärin kokoisia), mielettömän vähissä vaatteissa kulkevia naisia ja mielettömän hienoja autoja, joilla esimerkiksi tusinaräppärit ajelivat edestakaisin, todennäköisesti kiinnittääkseen noiden lähes alastomien naisten huomion.


Koska viivyimme Miamissa vain kaksi yötä, katsoimme parhaaksi osallistua opastetulle kierrokselle sen sijaan, että lähtisimme kahdella autolla ajelemaan päättömästi johonkin - mihin?
Saimme hyvän tuntuman Miamista. Pilvenpiirtäjiä, huippuhienoja Suomessa rakennettuja risteilyaluksia valmiina Karibialle, toinen toistaan upeampia julkkisten (David Beckman, Sylvester Stallone,  Ricky Martin, Jennifer Lopez etc) huviloita, mutta myös mielenkiintoinen Wynwood huikeine muraaleineen.
Wynwood on entinen teollisuusalue, joka elää nykyään uutta tulemistaan taiteen, muodin ja ravintolakulttuurin kautta.



Jos Wynwood on kutsumanimeltään Little San Juan suuren puertoricolaisväestön takia, kuubalainen Little Havanna on ehdottomasti kuuluisampi. Siellä oli oikea kuubalaistunnelma, vaikken koskaan Kuubassa ole käynytkään. Sikarin valmistusta, pelaajia Domino Parkissa, mojitoa kunnon kolpakollinen.


Seurueemme toinen autollinen jäi Miamiin shoppailemaan siksi, kunnes heidän lentonsa lähtisi Fort Lauderdalesta Kööpenhaminan kautta Suomeen.
Me Markun kanssa annoimme Moonikalle ohjeen ajattaa meidät Tamiami (Tampa-Miami) Trailia kohti Naplesin rantakaupunkia, jossa yöpyisimme vielä ennen viimeistä huikosta kohti Tampaa, josta lensimme Reykjavikin kautta Helsinkiin.

Tamiami Trail kulkee Everglades suoalueen läpi ja siellä on mahdollista nähdä alligaattoreita jopa tiellä. Me emme onneksi törmänneet niihin tiellä, mutta näimme niitä elävänä yhdessä kansallispuiston kohteessa. Siellä niitä rötkötti raukean näköisenä.
Tamiami Trailin varrella oli myös varoitustauluja Florida panthereista, joka ei tarkoittanut sitä, että puskasta olisi hypännyt joku sashabarkov tai joku jääkiekkoilija eteen, vaan Floridanpuuma on todellinen eläin, mutta äärimmäisen uhanalainen. Emme nähneet liioin eläintä emmekä Florida Panthersin pelaajia. 


Sen sijaan näimme Yhdysvaltojen pienimmän postitoimiston, joka palvelee lähistön Miccosukee ja Seminole -alkuperäisasukkaita.


Viimeinen etappimme ennen kotilähtöä oli Naplesin rantakaupunki Meksikonlahden puolella. Täysin eurooppalainen ja italialainen fiilis, tarkoittaahan nimikin Napolia suomeksi. Huikean kaunis hiekkaranta.


Sellainen oli tämänkertainen Amerikan matka. Hyvä reissu, kannatti tehdä.

perjantai 5. lokakuuta 2018

Key West FL

Päätin jo vuosikausia sitten, että kun seuraavan kerran täytän pyöreitä vuosia, juhlin sitä Pohjois-Amerikan eteläisimmässä paikassa eli Key Westissä Floridassa. Miksikö? Minulla ei ole mitään yksittäistä erityistä syytä, vaan ehkä paikan sijainti ja varsinkin Key Westiin johtavan tien maisemat houkuttelivat. Ja ei kai sitä aina tarvitse edes olla syytä, jos päättää jotakin.


Key West sijaitsee Florida Keys -saariryhmän päässä noin 200 km Miamista lounaaseen ja meriteitse 144 kilometrin päässä Kuubasta, josta syystä KW on ollut lukuisien kuubalaisten ensikosketus Yhdysvaltoihin.

Key Westiin johtaa vain yksi tie (US1), jonka maisemat varsinkin lähestyttäessä kohdetta, olivat silmiä hivelevät. Alemmassa kuvassa Seven Mile Bridgen rinnalla kulkenut rautatiesilta, joka on tuhoutunut hurrikaaneissa 30- ja 60-luvuilla eikä näin ollen enää ole tarkoituksenmukaisessa käytössä. Siltaa näytettään kyllä korjattavan, mutta ehkä vain virkistyskäyttöön (kalastus, liikunta).


 Key West on hyvin alavaa aluetta, hautausmaa on saaren korkeimmalla paikalla (4,9 m merenpinnan yläpuolella), joten voi herkästi laskea yksi ynnä yksi, että nouseeko tänne vesi vaikkapa hurrikaanin iskiessä Tämänvuotinen Florence-hurrikaani kulki pohjoisempaa reittiä eikä häirinnyt eteläisimmän kolkan elämää.

Merelliset maisemat ovat KW:n parasta antia. Paikka ei kuitenkaan ole rantaeläjän ja uimarin lunelmakohde, mutta kyllä täällä sekin tarve saatiin tyydytettyä. Saariryhmän parhaiden hiekkarantojen sanotaan löytyvän Bahia Honda Keyltä.
Ft Zachary Taylor State Park
Auringonlasku Meksikonlahdelle on KW:n suurinta hupia. Se tapahtuu äkkiä ja etenkin loppupudotus on nopea, mutta näky on yksinkertaisesti upea. Se kruunasi synttäri-illalliseni täydellisesti!



Kauniit auringonlaskukuvat on otettu Sunset Keyllä, jossa sijaitsevaan Latitudes-ravintolaan olin tehnyt pöytävarauksen jo keväällä. Seurueellemme oli katettu pöytä ulkoterassin parhaalle paikalle näkymää ajatellen.

Key West ei ole suurensuuri saari ja asukkaita täällä on noin 25 000. Kaupunkielämän keskus on Duval Street, jonka varrella on turistirihkamakauppoja ja baareja/ravintoloita vuorotellen. Satamassa  näyttää pysähtyvän Karibian risteilyaluksia, joista purkautuu lisää turisteja kuumankosteaan kaupunkiin kuvaamaan itseään maamerkkien kohdalla.


 Kaupungissa tessuttelee ja kiekuu päiväkaudet suuri määrä kukkoja. Luin jostakin, että niiden määrä on alkanut lisääntyä sen jälkeen, kun kukkoa ei enää valmistettu sunnuntaipäivälliselle. Uskokoon ken tahtoo. Joka tapauksessa kukkoja on joka puolella ja tuntuu, että osa niistä hallitsee julkisuuden niin kuin tämäkin  herra, joka asettui poseeraamaan.


Key Westissä on myös Little White House, jossa etenkin presidentti Harry S. Truman tykkäsi viettää aikaa. Opaskilven mukaan talossa ovat viihtyneet myös Eiserhower, J.F. Kennedy ja Bill Clinton.

 Key Westin kenties tunnetuin henkilö on kuitenkin ja epäilemättä Ernest Papa Hemingway, joka vietti aikaansa Sloppy Joe's -baarissa. Hyvin suosittu pistäytymispaikka, jossa on rento tunnelma live-musiikin tahdittamana. Kiinnitin huomioni myös siihen, että tarjoilijat eivät ole mitään eilisen teerenpoikia tai roiskeläppäneitokaisia, vaan vankan kokemuksen omaavia naisia.


Alun perin Sloppy Joe's on sijainnut paikalla, jossa on nykyään Captain Tony's Saloon. Autenttisempi eikä lainkaan niin ruuhkainen kuin nykykuppila.


Kokonaisuutena voin todeta, että kyllä kannatti matkustaa mantereen ääreen kokeakseen tämän. Kaikki uudet paikat ovat tavallaan elämyksiä ja jokainen  nauttii niistä tavallaan. Minä tykkään katsella maisemia, ihailla siltoja, tutkia paikallisia yksityiskohtia ja kierrellä. Minä en shoppaile, joten minua ei ahdista yhtään se, jos kylässä ei ole ainoatakaan ostoshelvettiä.

maanantai 20. elokuuta 2018

Karhunkierros

Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti, joka kulkee pääosin Oulangan kansallispuiston alueella. Karhunkierros päättyy aina Rukatunturille, mutta sen aloittaa joko Sallan puolelta Hautajärveltä, jolloin kierroksen mitaksi tulee 82 km tai Kuusamon puolelta Ristikalliolta, jolloin reitille tulee mittaa 72 km.

Markku on kiertänyt Karhunkierroksen kolme kertaa, mutta minulle se oli ollut vain haave. Monen monta kertaa olimme puhuneet, että lohkaistaan muutama päivä kesälomasta ja lähdetään, mutta toteuttamatta se aina jäi … kunnes viime keväänä yhtenä viikonloppuna tilasimme lentoliput Kuusamoon ja päätimme muuttaa aikomuksen todeksi.


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin sanotaan. Ja kun kyseessä on minun etukäteisvalmistelut, jokainen voi olettaa, että mitään ei jätetty sattuman varaan.
Mukaan otettavat vaatteet ja varusteet oli luetteloitu tarkasti. Samoin vaelluspäivien muonat (aamiainen, lounas, illallinen ja välipalat) oli harkittu tarkoin.

Säätila Kuusamossa vaikutti erinomaiselle vaelluksen kannalta. Heinäkuun helteissä rinkka selässä kulkemista olisi voinut luonnehtia eläinrääkkäykseksi!
Lähdimme matkaan maanantaina 13.8.2018 klo 10.15 Sallantien parkkipaikalta, jonne anoppi meidät kyyditsi. Auringonpaiste ja leppoisa +15-17 asteinen ilma oli lupauksia antava.



Lyhyen juomatauon jälkeen rupesi satamaan, mutta onneksi vettä tuli vain harvakseltaan, joten emme menettäneet toivoamme. Ristikalliolle saapuessamme sade lakkasi ja saimme keittää retken ensimmäiset nokipannukahvit loistokelissä.



Matka jatkui. Asetimme lounaspaikkatavoitteeksi Taivalkönkään, jossa testasimme keittoastiamme (ohutpohjainen teräskattila, josta oli poistettu pakeliittikahvat ja korvattu ne rautalankapunoksella). Hyvin toimi ja pinaattipasta onnistui. 
Markulla onnistui myös erinomaisesti nuotion sytyttäminen yhdellä tikulla! Respect.



Taivalköngäs

Taivalkönkäältä lähdimme ravittuina kohti uusia seikkailuja. 
En osaa sanoa, minkä verran matkaa oli taitettu, kun minun kenkä kopsahti johonkin juurakkoon tai kiveen ja siitä lyhyen ilmalennon päätteeksi olin päälläni koillismaalaisessa mättäässä. 
Kyseessä ei ollut muikkusukellus, vaan pidin tanakasti kiinni kaulassani roikkuneesta kamerasta, joten vasen käsi jäi sopivasti alleni ja värttinäluuhan siinä rytäkässä rasahti poikki.
Väitin tietenkin kivenkovaa, että  ei se ole murtunut, mutta tohtori totesi, että poikki mikä poikki. Ei muuta kuin oksankappaleesta tuki ja anopin ensiapupakkauksen sidetarpeilla käsi pakettiin.
Hätähän ei ollut tämännäköinen. Lähtöpisteeseen oli yli 10 km, Oulangan Luontokeskukseen 6-7 km ja niihin molempiin pääsee autolla. Sitten vaan rinkka selkään, tassu pystyyn ja menoksi. 
Noin 1,5 tuntia ennen kuin oletimme olevamme Oulangan Luontokeskuksessa, Markku soitti äitinsä hakemaan meidät terveyskeskukseen.

Sen pituinen (18,5 km) oli minun Karhunkierrokseni, mutta tulipahan tehtyä. Harmitti niin vietävästi. Kaikki suunnittelut ja varustautumiset menivät siinä yhdessä ilmalennossa.

Kuusamon terveyskeskus saa täyden kympin ystävällisestä palvelusta. Lahjoitin ensiapuna käytetyn oksankappaleen tk:n käyttöön.

Olimme varanneet kierrokselle tietenkin myös makkaraa, joten teimme keskiviikkona päiväretken mökille. Samalla piti tietenkin myös keittää nokipannukahvit.


 

Sen verran minua jäi korpeamaan kaatuminen ja käden loukkaantuminen, että ehdotin Markulle Pientä Karhunkierrosta  (12 km) torstaille. Ehdotus hyväksyttiin äänin 2-0.
Tällä kertaa minulle ei pakattu reppua eikä rinkkaa, vaan Markku otti kantaakseen eväät (kahvia, korppuja ja munavoileipiä plus proteiinipatukoita) sekä sen nokipannun.

Pieni Karhunkierros on yhdenlainen sightseeing-kävely. Myllykoski, Kallioportti, Harrisuvanto, Jyrävä, Aallokkokoski. Tosi hienoja näkymiä ja voi sitä Jyrävän jylinää.

Myllykoski



Jyrävä

Aallokkokoski
Tällaista elämä on. Vaikka kuinka suunnittelee ja valmistautuu, niin aina tulee yllätyksiä, joita ei voi välttää edes kello kaulassa.

lauantai 11. elokuuta 2018

Enkelten kaupunki

Marraskuussa 2017 matkustimme jälleen kerran Kaliforniaan, tarkemmin sanottuna Los Angelesiin yhdessä Markun äidin Ellan ja minun sisareni Helin kanssa. Helille Amerikan matka oli ensimmäinen laatuaan.
Matkan pääasiallinen tarkoitus oli ystävämme Letician syntymäpäivä 11.11.2017.

Lähdimme matkaan lauantaiaamuna 4.11.2017 Helsingistä Lontoon kautta Losiin. Matka-aika oli kaikkiaan noin 14-15 tuntia ja sen päälle koneenvaihtoon huvennut aika Lontoossa.
Tämän reissun jälkeen päätin, että vältän jatkossa aina Lontoota, jos olen matkalla rapakon taakse. Amerikkaan meneminen on yhtä tarkastuspistettä toisen jälkeen. Joka kojulla on kerrottava samat asiat ja siinä palaa aikaa. Heathrowlla on lisäksi  jokunen muukin matkamies liikkeellä, niin hiki nousee pintaan, kun kiirehdit lähtöportille.
Meilläkin piti olla kolme tuntia vaihtoaikaa, mutta se hupeni eikä meinannut riittääkään loppupeleissä. Vielä viimeisellä luukulla anopin laukusta löytyi lahjapaketti, jonka sisältöä hän ei tiennyt. Naisvirkailija tenttasi kielitaidotonta, mutta onneksi hyväksyi, että me muut autoimme mummin pois pälkähästä. Hän kyllä muistutti, että aina pitää tietää mitä kantaa mukanaan!

Saavuimme lauantaina illansuussa määränpäähän ja saimme allemme hulppean Ford Explorerin, jolla oli hyvä ajella ja siinä oli riittämiin tilaa meille neljälle.


Majoituimme Letician vanhempien talossa Riversidessa, jonne oli matkaa LAXin lentokentältä noin 1,5 tuntia.
Leticia ja Josephine-äiti odottelivat meitä siellä. Vaihdoimme kuulumiset, söimme noutopizzat ja painuimme rättiväsyneenä petiin.

Meille oli poimittu tuoreita appelsiineja, sitruunoita, pomeloita ja avokadoja. Appelsiineista puristimme raikkaat aamiaismehut siksi, kunnes mehupuristin sanoi sopimuksen irti.


Sunnuntaina puoliltapäivin hyppäsimme autoon ja ajoimme Rowland Heightsiin meksikolaisen kirjeenvaihtokaverini Rebeccan luokse. Moonika haki tällä kertaa uuden reitin, mutta aivan oikeaan osoitteeseen se meidät ohjasi.
Supisuomalainen PERKELE raikui jälleennäkemisen halausten ajan … ja muulloinkin. Se on nimittäin ainoa sana, jonka Rebecca muistaa ja osaa suomeksi. Ja osaa vielä käyttää sitä oikein!

Rebecca on aito, rempseä, rakastettava, välitön, suurenmoinen persoona, jollaisia ei ole maan päällä muita. Hän on uniikki. Hän on ottanut kaikki ystävämme samalla tavalla vastaan, avosylin ja perkele päälle!


Heli ei ollut koskaan aiemmin tavannut Rebeccaa livenä, mutta tuossa tuokiossa he tulivat juttuun kuin vanhat tekijät.



Sunnuntai-iltapäivä kului rattoisasti jutustellen, margaritoja maistellen ja latinoruokaa nautiskellen. Nauru raikasi volyymeja säästelemättä.
Vasta pois lähtiessämme huomasimme meitä varten laitetun opasteen!


Tämänkertaisessa matkaseurueessa oli kaksi shoppailuaddiktia, joista kumpikaan en ole minä. Markku onkin joskus sanonut olevansa kiitollinen, etten ole shoppailevaa sorttia. Anoppi ja Heli olivat liekeissä, kun pääsivät maanantaina Cabazon-nimisessä kylässä/kaupungissa valtavaan outletiin, josta löytyi tavaraa joka lähtöön. Löytyipä sieltä James Perse -niminen liikekin. En tiedä, liekö farkkukauppa vai mikä, mutta nimi on suomalaisen mielestä naurettava.


Tiistaina 7.11. oli vuorossa Los Angelesin nähtävyydet. Kuten sanottua majapaikkamme ei sijainnut keskellä LA:ta ja vaikka olisi sijainnutkin, sieltä olisi ollut vastaavasti pitkä matka kaikkialle muualle. Ajelimme ensin observatorion mäelle,  josta Hollywood-kyltti näkyy kohtuullisen hyvin.
En tiedä, kuinka lähelle kylttiä muuten pääsee, mutta tämä etäisyys riitti meille. 


Seuraava etappi oli Los Angelesin syntysija eli Olvera Street lähistöineen. Meillä oli kyllä kartta, mutta tarkat koordinaatit Moonikalle puuttuivat eikä Leticiakaan ehtinyt opastaa meitä etänä.
Otimme siis käyttöön suunnitelman B eli Hollywood Boulevard.
Moonika löysi sinne vaivatta ja me löysimme yhtä vaivattomasti parkkihallin, johon menopelin saattoi pysäköidä.
Käyskentelimme Walk of Famea väistellen Spidermaneja ja Marilyn Monroe-kopioita. Ja tottakai kävimme Mann's Chinese Theaterilla tsekkaamassa kuuluisuuksien  jalan- ja kädenjälkiä.


Kotimatkalla poikkesimme Porto's Bakeryssa joko Glendalessa tai Burbankissa, en jaksa muistaa kuolemaksenikaan. Täydellinen herkkukauppa, konditoria, pikaruokala, lounaspaikka.
Porto's Bakerysta oli muuten Letician synttärikakutkin, joista kuva myöhemmin.




Keskiviikkoaamuna shoppailijat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kävivät Riversidessa ostoskeskuksissa ostamassa kaikkea tarpeellista kuten esimerkiksi turkisvuoratut kengät ja teddykarvatakki. Loppujen lopuksi sitä tavaraa oli haalittu niin paljon, että Helin matkalaukku ei mennyt kiinni edes päällä istumalla. 

Keskiviikkoillaksi (klo 18) olin varannut meille illallispöydän Selanne Steak Tavernista Laguna Beachilta. Kävimme siellä Markun kanssa edelliselläkin jenkkimatkalla ja pidimme kokemastamme, sen takia myös tällä kertaa.
Emme kuitenkaan ajaneet suoraan Laguna Beachille, vaan teimme lyhyen tutustumisajelun Temeculan viinialueelle (Temecula Valley Wine Country).
Eteläinen Kalifornia ei liene otollisinta viininviljelylle, koska siellä on jatkuvasti kuuma. Temecula Valleyssa on harjoitettu viininviljelyä noin 40-50 vuotta ja siellä on nykyään nelisenkymmentä viinitilaa. Poikkesimme parissa ja mukaan tarttui ainakin pullollinen mielenkiintoista manteliaromista kuohujuomaa.

Eteenpäin on menevän mieli ja meitä jo poltteli, että ehdimmekö ajoissa määränpäähän. Temeculasta Laguna Beachille ajoimme I-5 highwayta, joka tulee San Diegosta. Arvelimme sen olevan ruuhkainen tuohon aikaan päivästä, mutta katin kontit.
Olimme reilusti etuajassa perillä kohteessa, joten meillä jäi hyvin aikaa kuvata auringonlaskua Tyynellä valtamerellä.

Edelliskertaiseen tapaan meillä oli pöytä ulkoterassilla, joka on katettu ja lämmin. Tarjoilijakin oli aivan sama, muistaakseni bulgarialaistaustainen herra.
Ruokahan oli hyvää, tottakai. Heli hurmioitui cheesemacaronista niin, että sai keittiömestarin sähköpostiosoitteen reseptiä varten, mutta valitettavasti Chef Severson ei ole koskaan palannut reseptin kanssa.
Markku kävi välillä puuteroimassa nenäänsä ja takaisin tullessaan sanoi, että "ette arvaa, kenet näin tuolla sisällä!". No, mehän arvasimme, että hän yrittää pissiä meitä silmään, että siellä olisi muka maestro itse.
Kivenkovaa hän väitti, että Teemu Selänne oli istunut aulassa ja hän oli jopa vastannut Markun kommenttiin, että "täällähän on muitakin  suomalaisia!".

Teimme poislähtöä ja menimme porukalla keventämään oloamme ennen 1,5 tunnin ajomatkaa kotiin. Seisoskelimme aulassa katselemassa Selänteen palkintovitriiniä, kun Sirpa Selänne Veera-tyttö vanavedessä pyyhkäisivät luoksemme toteamaan, että täällähän kuuluu suomea! Teemukin tuli paikalle. Vaihdoimme kuulumiset niin kuin vanhat tutut. Olivat aidontuntoisesti kiinnostuneita, miksi olemme siellä ja missä olemme käyneet jne.
Ja sitten niitä kuvia räpsittiin.

 

Torstaina pistäydyimme Letician vanhempien omistamalla hedelmätarhalla. Juuri tuohon aikaan ei ollut kiireisin aika, joten siellä oli vain yksi tai kaksi työntekijää paikalla, enimmäkseen huoltotehtävissä.
Alla kuvissa esiintyvät henkilöt eivät kuulu hedelmätarhan henkilökuntaan, vaan ovat kuvausrekvisiittaa :-D



Lounastimme autenttisessa meksikolaisravintolassa Riversiden laitamilla, en muista paikan nimeä, mutta ruoka oli nimeltään molcajete. Oikeastaan astia, jossa ruoka valmistetaan on molcajete, mutta myös ruokaa kutsutaan samalla nimellä.
Molcajete on kuuma ja osin tulinenkin pata, jossa on katkarapuja, nopales (=kaktuksen lehtiä), naudanlihaa, kanaa, meksikolaista makkaraa, jalapenoa, suolaa, pippuria, korianteria, avokadoa, tomaattia ja valkosipulia.
Pullollinen olutta tai kaksikin meni kyytipoikana.


Perjantaipäivälle olimme suunnitelleet rantapäivää eikä se suinkaan tarkoittanut auringonottoa, vaan kruisailua Tyynenmeren rantaa joko Santa Monicasta etelään tai päinvastoin. Päädyimme aloittamaan Santa Monicasta, josta ajoimme Venice Beachille ja edelleen alaspäin. Manhattan Beachillä lounastimme ja sieltä Fordin nokka kohti Palos Verdesiä. Palos Verdesin majakan jälkeen katsastimme huikean kauniin Wayfarer's Chapelin, jonka jälkeen ryhdyimme laskeskelemaan, että meillä menee puolilleöin ennen kuin olemme kotona, jos koluamme kaikki rannat.



Nyt annoimme Moonikalle ohjeen ajaa suorinta tietä Riversideen, joka oli helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki muutkin olivat pyrkimässä pois Losista. Matelimme verkkaiseen tahtiin, poikkesimme johonkin tosi paikalliseen kahvilaan leivoskahville ja jatkoimme matkaa. Kotiin päästyämme olimme rättiväsyneitä.

Letician juhlat alkoivat lauantaina klo 17. Meillä ei ollut mitään erityistä ohjelmaa sille päivälle - taisivathan ne "kauppamatkustajat" käydä vielä tekemässä viimeiset ostokset, mutta sitten lähdimme jo kohti Pasadenaa. Kävimme varmuuden vuoksi syömässä ennen kuin menimme juhlataloon.
Oli ihana nähdä Letician vanhempia, sisaruksia, työkavereita ja muita tuttuja.

Porto's Bakeryn kakkuja