Gerne - hieman ironinen otsikko

Päätin tulomatkalla, että yhden blogitekstin otsikko on Gerne, vaikkakin se tuntuu juuri tällä hetkellä tragikoomiselta. 

Baijerissa ja Itävallassa etenkin palveluammateissa olevilla ihmisillä on tapana vastata pyyntöön GERRRRRRRNE, siis niin että ärrä pärisee kurkunpään tietämillä pitkään ja hartaasti. 

Saavuimme viime kesänä pitkän ajomatkan jälkeen Seefeldin majapaikkaamme, jossa Markku pyysi tarjoilijalta oluen. GERRRRRRNE. Sitten hän pyysi jotakin muuta ja aina pärisi GERRRRRRNE. Olimme kuolla nauruun, koska sillä hetkellä koko päivän ajon jälkeen olimme rättiväsyneitä. Siinä tilanteessa ei tarvitse olla kummoinenkaan juttu, niin pissat on housussa.

Ja niinhän siinä kävi, että GERRRRRRNEä rupesi kuulumaan Lufthansan lennolla Müncheniin. Suupieliä nyki, koska viimekesäinen hepulikohtaus palautui mieleen niin elävästi. Samalla päätin, että yksi otsikko sisältää GERNEn.

Tuxin hiihtoloman ensimmäiset kaksi päivää sujuivat kommelluksitta. Gerne. Maanantaina oli aurinkoista ja ylärinteet olivat hyvässä kunnossa. Gerne. Matalammalla lumi sohjoontui ja aamulla lumisena olleissa kylärinteissä näkyi ruohikko.

Maanantain aamunäkymä hotellihuoneen ikkunasta näytti tältä:

Wälivesitauolla keli oli aurinkoinen:

Iltapäivällä kylätasolla oli jo sitten laidunmaat näkösällä. Kuvassa Markun oranssit sukset ja minun uudenkarheet Atomicit kabiinin kyljessä matkalla yläilmoihin.

Tiistaiaamuna majapaikan ikkunasta avautui harmaampi maisema. Säätiedotus lupasi reipasta lumisadetta ja kyllä sitä tulikin. Varmasti joku 25-30cm, mutta onneksi se oli kevyttä höttöä, jossa minäkin mennä viiletin koko päivän kuulemma niin, että lumi pöllysi.

Minulla on nyt niin hyvät sukset, että laskeminen on vaivatonta ja pupu menee pöksyyn vain korvien välin takia.

Tiistaipäivän päätteeksi sattui matkan traaginen osuus. Liukastuin märällä - ei lumisella eikä jäisellä - puulattialla ja sääriluu rapsahti poikki.

Tiesin heti, että nyt kävi pahasti. Uskomaton paine ja kipu sääressä. Käskin Markun vetämään laskettelumonon pois jalasta (varren lukot olivat vain sen verran kiinni, että monoilla pystyi kävelemään), jonka jälkeen jalkaterän sain suoraan. Kipu hellitti heti vähäsen.

Minut vietiin ambulanssilla Mayrhofeniin SportClinic Zillertaliin tutkittavaksi ja parin tunnin kuluttua olin jo leikkauspöydällä. Vajaan neljän tunnin kuluttua tapahtumasta heräsin klinikalla ja kuulin, että minulle on tehty salpaydinnaulaus, jossa sääriluuhun on ujutettu 345 mm/9mm naula polvesta nilkkaan.

Tämä vaihtoehto on paras keino, jos se on mahdollista tehdä. Minulla se onnistui ja olen äärimmäisen tyytyväinen.

Näkymä klinikan huoneen ikkunasta:

Viivyin reilun vuorokauden klinikalla, jossa oli exklusiivinen palvelu. Käyn siellä vielä ennen kotiinpaluuta tarkastuksessa, vaikka olenkin jo saanut "Fit to fly" -todistuksen.

Tässä kohtaa korostan vielä sitä, että matkavakuutus on aina oltava! Eurooppalainen lähetti heti samantien klinikalle maksusitoumuksen, rupesi järjestelemään paluulennolle tilavaa paikkaa, kehotti ottamaan taksin Lanersbachista Müncheniin ja opasti kääntymään välittömästi Pohjola Sairaalan puoleen jatkohoidon varmistamiseksi.

Kaikki on käynyt kuin tanssi paitsi, että tällä koivella ei tanssita.

Keskiviikkona muu seurue oli Hintertuxin jäätiköllä, jossa oli ollut lentokeli. Mielikuvissani olin siellä mukana ja päätin, että ensi vuonna tulen uudelleen Tuxiin tapahtuneesta huolimatta. Tämä on mukava pieni kylä, jossa on mukavia rinteitä lähietäisyyllä.

Alkuviikosta puhuimme, että teemme viraabeli-läskikasan ja julkaisemme kuvan somessa, mutta se jäi eikä minusta ainakaan ole nyt läskikasailuhommiin. Team Läskikasan legendaarisia edesottamuksia on kerrottu uusille tuttavuuksille ja myös omia muistoja on virkistetty.

Torstaina oli sadepäivä ja kuulosti vähän siltä, että hyvin harva oli lähtenyt kastelemaan vaatteitaan rinteisiin. Markku tuli hakemaan minut pois klinikalta, kävimme apteekissa ja muutimme jalkapuolelle kätevämpään huoneeseen Hotel Jägerissä.

Uudesta hotellihuoneesta näkyy tällainen maisema, joka oli kuvanottohetkellä pilvinen, mutta kirjoitushetkellä aurinko paistaa ja olen kuulevinani avoimesta ikkunasta räystäiden tippumista.

Sain klinikalta tällaiset kätevät kylmävesipussit, joihin laitetaan jääpaloja ja kylmää vettä. Toimivat hyvin turvonneen jalan hoidossa.

Samoin alemmassa kuvassa olevat kepakot ovat elintärkeät kaverit vähintään seuraavat 6 viikkoa.

You Travelin kohdeopas Jenni on ollut suurenmoinen apu ja kaikin puolin muutenkin riemastuttavan reipas nainen. Kiitos!

Näihin tunnelmiin päätän tämän kirjoittelun. 

Tux, jonka takana on Hintertux

Tämän postauksen tunnisteena on legendaarinen Team Läskikasa, mutta valitettavasti meillä on Markun kanssa kahdestaan urakkana ylläpitää koko tiimin kunniaa ja mainetta alppimaisemissa tänä vuonna. Jugella on polvivaivoja, jotka eivät sinällään olisi haitanneet baaritiskillä istuskelemista. 

Antti ja Johanna vaikuttavat tätä nykyä Napapiiriä pohjoisemmilla leveysasteilla eikä tämän kevään aikataulut natsanneet työ- ja muihin kiireisiin. 

Aiomme aloittaa matkan tälläkin kertaa Oak Barrellista, kätellä toisiamme ja kertoa toisillemme kuolemattomia juttuja, joille nauramme rillit huurussa. Varmuuden vuoksi otamme vanhoja hissilippuja mukaan, että niitä voi hukata ennen kuin on perillä kohteessa, saati ensimmäisenä päivänä rinteessä.

Lähdemme retkelle sunnuntaina 5.3. ja kohteemme on Tux Itävallan Zillertalissa. Lennämme Müncheniin, josta on bussikuljetus perille. Majoituksemme sijaitsee Lanersbachissa, joka on pienenpieni alppikylä. Tuxia kehutaan sataprosenttisen lumivarmaksi viereisen Hintertuxin jäätikön ansiosta.

Toivomme molemmat tietenkin, että keväinen alppiaurinko paistaa pilvettömältä taivaalta koko viikon ja pääsemme nauttimaan loistavista olosuhteista sekä tuulettamaan päätä työkiireiltä. 

Helenalla on nyt sellaiset sukset, jollaisia ei ole ollut koskaan. Toivotaan, että ne pääsevät tositoimiin maaliskuun alussa.

Entiseen malliin arvomme kaikkien blogikirjoituksiamme kommentoineiden kesken jotakin kohteellemme tyypillistä. Ainoa edellytys kilpaan osallistumiselle on se, että kommentoijan tunnistaa joko nimestä tai nimimerkistä ja aikaa kommenttien antamiselle on sunnuntaihin 12.3. saakka ja aika alkaa NYT!

Gutes neues Jahr

Wienin matkan kommentoijien kesken arvottu tuliainen arvottiin lupauksen mukaisesti jo 9.10., mutta olen ollut laiska enkä ole saanut kirjoitettua liioin tätä tekstiä, saati postitettua palkintoa.

Arvonta-astiana toimi jälleen Markun vihreä huopahattu, joka on ostettu Andechsin luostarikaupasta kerrallisella Münchenin matkalla. Kommentoijia olikin tällä Wienin reissulla runsain määrin, kiitos siitä. Joukossa jopa ensikertalaisiakin. Hienoa. On mukava, kun luette kirjoituksia. Tuntuu, että olette mukana matkalla.

Vuoden 2017 Wien-aiheinen pöytä- tai seinäkalenteri lähtee postitse Juha Torviselle Etelä-Lappiin. Onnittelut! Kalenteri on ollut postitusvalmiina arvonnasta lähtien, mutta kuten totesin, en ole saanut aikaiseksi kävellä postin kautta. No, ehtiipä tämä vielä, uuteen vuoteenhan on vielä aikaa. 

Seuraavaa matkaa ja uusia kokemuksia odotellessa toivotan kaikille lukijoille Gutes neues Jahr!

Sightseeing Wienissä ... jalan

Kotiinlähtöpäivän aamu oli aurinkoinen. Meillä oli yli puoli päivää aikaa koluta kuuluisia nähtävyyksiä ja miksipä emme sitä olisi tehneet, vaikka sää oli kolea. Auringonpaiste voittaa kaikki muut säätilat.

Meillä oli vielä vähän aikaa 72 tunnin lipustamme, joten ensin rallatimme sen loppuun U-bahnissa ja ratikassa. Riittaa kyllä totesi jossakin kohtaa, että hän ei juokse punaisia päin joutuaksemme ratikkaan. Eipä tarvinnutkaan, koska ratikalle vaihtui punaiset valot.

Wien ja Itävalta ovat tunnetusti lukemattomien säveltäjien ja muiden musiikinalan taitajien synnyin- tai kotimaa. Asuimme Johann Strauss -nimisessä hotellissa ja Stadsparkissa on kyseisen hemmon kullattu patsas.

Wolfgang Amadeus Mozart on esiintynyt ensimmäisen kerran (6-vuotiaana) Palais Collaltossa Wienissä ja Burggartenissa on hänen patsaansa.

Opernringiä edetessämme - jalan- kadun molemmin puolin on mittaamaton määrä historiallisia kohteita. Hofburg (keisarillinen palatsi), Maria Theresia -aukio, jonka molemmin puolin oli kulttuuri- ja luonnonhistorialliset museot, Volksgarten, josta löytyi Sissin patsas, Parlamenttitalo ja Raatihuone. Kaikki melkoisen pompöösejä, mutta sopivat hyvin miljööseen.

Jos oli kävelykierroksemme historiallinen ja vanhahtava, lounaspaikka oli sitäkin trendikkäämpi. 

Gourmet burger -ravintola Rinderwahn. Nyt kelpasi lähteä kotimatkalle massu täynnä.

Nyt lukijoilla on vihonviimeinen tilaisuus kommentoida näitä Wienin kokemuksia. 

Tarpeelliseksi luokiteltava tuliaispalkinto arvotaan sunnuntaina 9.10.2016.

Vain elämää Wienissä: Riitan ja/tai Helenan päivä

Keskiviikkona toteutui molempien matkalaisten toive. 

Riitta oli toivonut saavansa nauttia aitoa Sacher-kakkua aidossa ympäristössä eli Hotelli Sacherin kahvilassa. Muuten kaikki meni loistavasti, mutta itse kahvilaan oli kymmenien metrien jono ja vettä vihmoi. Naapuriovesta pääsi Sacher Stubeen eli aivan samanlaiseen kahvilaan kuin "se kahvila". Menimme sinne. Nautimme matkamme kalleimmat kahvit, proseccot ja leivokset (á 21 e/hlö). 

Toive on täytetty ja sillä siisti. Näitä ei kukaan muista muistopuheissa.

Minä en ole käynyt aiemmilla Wienin reissuillani Naschmarktilla eli paikallisella torilla, joka pullistelee herkkuja jos jonkinlaisia plus myös jonkin verran matkamuistoja ja vaatetta. Nyt käynnistä tuli totta.

Yleisvaikutelma oli etninen, mutta herkullisella tavalla. Jos en olisi syönyt aamiaista hetkeä aikaisemmin, en olisi voinut pidätellä itseäni.

Silmääni viehättävät myös värikylläisyys ja esillelaitto.

Riitta oli nähnyt jo Belvederen, mutta halusin hänen kokevan myös Schönbrunnin linnan puistoineen, joten ajelimme sinne U4:lla. Sää oli aurinkoinen, mutta kolea ja tuulinen. Linna puistoineen on kaunis ja kukkapenkit olivat vielä kukoistuksessaan. Ainoa miinusmerkki tuli siitä, että linnanvastaisella kukkulassa sijaitseva Gloriette oli korjauksessa eikä näin ollen päässyt oikeuksiinsa.

Nyt oli jo aika päästä istumaan ja kahvihammastakin kolotti. Linnan alueen portilla oli kahvila, jota pidin ensin kalliina, jota ei ollut.

Puhelias tarjoilijamiekkonen myi meille kahvin kanssa Sturmit eli uuden sadon itävaltalaisviinit. Kysyin, että onko se samaa kuin ranskalainen Beaujelois, johon tarjoilija totesi, että ranskalainen on oikeaa viiniä, Sturm ei.

Valkoinen Sturm oli makeampaa kuin punainen, mutta kumpikaan ei ollut ällömakeaa.

Schönbrunnin jälkeen vuorossa oli Praterin 250-vuotias huvipuisto ja ennen kaikkea kuuluisa Riesenrad. Kyllä on hulppeat näkymät ympäriinsä.

Taas on yksi päivä pulkassa iltaruokailua vaille. Riitta nukkuu kauneusunia. Minun pitäisi nukkua sata vuotta, että sillä olisi jotakin vaikutusta.

Wienervalssia vesisateessa

Vielä viikkoa aiemmin säätieteilijät olivat povanneet Keski-Eurooppaan noin +20 asteen lämpötilaa ja auringonpaistetta, mutta ensimmäisen lomapäivän aamutaivas oli paksun harmaan pilviverhon takana. Vettä ei tullut kaatamalla, mutta sen verran kuitenkin, että ensimmäisen kävelytunnin jälkeen housunlahkeet olivat polvia myöten märkänä.

Riitan kahdesta (2) etukäteistoiveesta toinen oli Belvederen linna puistoineen. 

Sehän sijaitseekin kivenheiton päässä majapaikastamme, joten suunnistimme sinne heti alkajaisiksi.

Palatsi on rakennettu alunpitäen prinssi Eugen Savoijilaiselle, mutta myös Sarajevossa murhattu kruununperillinen Frans Ferdinand asui palatsissa kuolemaansa saakka.

Hulppea lukaali ja varmasti vielä hulppeampi silmälle aurinkoisella säällä.

Alla kuvissa Oberes Belvedere.

Belvederestä otimme suuntiman kohti Stadtsparkia, jossa on Johann Straussin kultainen patsas, mutta jotenkin minun navigaattoriin tuli ohjelmistovirhe ja löysimmekin itsemme Karlsplatzilta, jonka läheisyydessä oli Beethovenin ja Brahmsin ja muiden musiikkimiesten patsaita.

Sovimme, että katsastamme Straussin myöhemmin.

Päiväkahvilla Riitta antautui houkutukselle ja nautti Apfelstrudelin, joka ei lukeudu hänen etukäteistoiveisiinsa, mutta on hyvänä lisänä kokemuspankissa.

Belvederen ja Stadtsparkin lisäksi päivän agendalla oli myös Schönbrunnin linnan puisto, mutta ikävä kyllä vesisade karkoitti innostuksen lähteä sinne vielä enempäänsä kastumaan. 

Joten Pyhän Tapanin tuomiokirkon (Stephansdom) ohimarssin jälkeen hyppäsimme U-bahniin ja ajoimme hotellille kuivattelemaan housunlahkeita.

Aamulla lähtiessämme jätimme hotellin respaan pyynnön varata meille pöytä illaksi Figlmülleriin, joka on yksi kuuluisimmista wienerschnitzel-ravintoloista Wienissä.

Valitettavasti pöytävaraus ei ollut mahdollista. Ovat kuulemma täyteen buukattu jo ties kuinka pitkäksi aikaa. No, mitä muuta tänään sitten syötäisiin?

Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko naapurin meksikolainen Santos tai hasardiyritys keskustaan johonkin ravintolaan. Jälkimmäinen voitti ja arvaatteko mitä? Vesisade oli lakannut.

Teimme pienen sightseeing-kierroksen ratikalla Hundertswasserhausille, jossa on puolen sataa eri väreillä maalattua asuntoa. Talon ulkomuoto ei vastaa perinteistä käsitystä asuntorakentamisesta.

Jos ei päästy Figlmülleriin, onhan niitä muitakin paikkoja, joista saa wienerschnitzeliä Wienissä. Yksi sellainen on mm. Gasthaus Pöschl Weihburggassella. Meillä meinasi usko loppua sen löytämisessä, joten käännyin yhden koiranulkoiluttajan puoleen. Hän katsoi minua ihmetellen, mutta kaivoi taskustaan älypuhelimen ja naputteli siihen Pöschlin nimen. Siinähän se oli liki seuraavasta ovesta sisään.

Herkullista schnitzeliä vasikanlihasta ja perunasalaattia, josta ei ole kuvaa.

Summa summarum: vesisateesta huolimatta hyvä päivä kaikkinensa. Huomenna on uusi päivä.

Oon mä juonu viinii Wienissä...

...ja muuten vain yhden pitkän kylmän Lyypekissä joskus takavuosina.

Monivuotinen perinteeni matkustaa merkkipäiväni aikoihin johonkin eurooppalaiseen kohteeseen saa taas jatkoa. Tänä vuonna kohteena on Itävallan pääkaupunki Wien, jonne lennähdän entisen, en vanhan, työkaverini kanssa.

Wien eteni kohdevaihtoehtojen joukosta finaalikaksikkoon ja Riitta sai päättää matkustammeko Skotlannin Edinburghiin vai Wieniin. Muita esillä olleita kohteita olivat mm. Kööpenhamina, Brügge, Malaga ja München, mutta Wien veti pisimmän korren.

Wien ei välttämättä lukeudu Euroopan trendikkäimpien kaupunkien joukkoon. Se on monien mielestä vähän vanhanaikainen. Siellä syödään vain Sacher-torttua ja Wiener Schnitzeliä, kuunnellaan Wienin filharmonikkoja ja istutaan hevosvetoisissa vaunuissa.

Nooooo, on Itävallan pääkaupunki muutakin. Se on historiataustansa takia tietysti täynnä toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä, kaupungin laitamilla melkeinpä ratikkamatkan päässä on Heuriger-viinitupia, siellä on kohta 120-vuotias Riesenrad-maailmanpyörä, kaupungin halki virtaa Tonava, jota pitkin pääsee vaikkapa Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan ja ties vaikka mitä.

Meille Riitan kanssa riittää rauhallisempi ja vanhanaikainenkin meno, koska tuskin löydämme itseämme mistään discopallojen välkkeestä.

Me lähdemme sinne avoimin mielin ilman minuutin tarkkuudella tehtyä suunnitelmaa. Kummankin on ollut tarkoitus miettiä kaksi (2) asiaa, jotka haluaa kokea, nähdä, maistaa, tuntea, aistia tällä lomasella. Toiveet paljastuvat vasta paikan päällä.

Minä olen käynyt kahdesti aiemmin Wienissä ja vieläpä majoittunut samassa hotellissa molemmilla aiemmilla kerroilla. 

Pysy kanavalla ja kommentoi. Jos synttärimatka on perinne, niin sitä on arvontakin blogikirjoitusten kommentoijien kesken.

Obertauern

Obertauernin kylä sijaitsee Salzburger Landin osavaltiossa Itävallassa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Salzburgista. Kyläkorkeudeksi ilmoitetaan 1664 m, ja korkeimmat huiput kohoavat yli 2500 metriin, joten happi on aika ajoin kortilla.

Obertauernin kylä on jakautunut kahteen kyläkeskukseen. Parhaiten täällä pääsee liikkumaan paikasta toiseen taksilla, joka maksaa aina 12 euroa, ajoitpa sitten korttelin ja koko kylän läpi. Ja taksi on aina tilataksi. Toinen vaihtoehto on ilmainen postibussi, joka liikennöi kerran tunnissa. Postiauton harva vuoroväli ei oikein palvele hiihtokansaa.

Tämä kylänosa, jossa Team Läskikasa majailee, on pitkulaisen mallinen ja meidän majapaikka Apparthotel Hubertus sijaitsee noin vartin REIPPAAN kävelymatkan päässä kaupoista ja muista huvituksista. Hubertus on todella siisti hotelli, jossa on mm. suomalainen sauna. Palvelu on ensiluokkaista.

Obertauernin pitäisi olla lumivarma paikka. No, tällä viikolla on satanut lunta yhtä päivää lukuunottamatta, mutta on vastavuoroisesti ollut rehellinen vesisadepäiväkin. Kylän yläosissa on lunta, mutta osa rinteistä on silti jäisiä ja laaksoissa on kevätkeli.

Beatles liittyy myös Obertauerniin. Beatlesien Help! -elokuva on filmattu täällä 1965, koska tämä oli ainoita paikkoja, jossa oli kuvausaikaan lunta. Beatles-monumentti on Edelweis-hotellin edustalla, koska liverpoolilaiset majoittuivat ko. hotellissa kuvausajan.

Team Läskikasan päivät ovat noudattaneet seuraavaa peruskaavaa: aamiaiselle työnnymme klo 7.30 jälkeen, vaikka se avautuu oikeasti vasta klo 8.00. 

Muutamana aamuna Juge on keittänyt pannullisen kahvia jo kämpillä ja olemme roudanneet kahvipannun aamiaishuoneeseen. Näin menetellen olemme saaneet kahvia joutuisammin kuin automaatista liruuttamalla.

Aamiaisen ja parin tiimiläisen "istunnon" jälkeen suuntaamme mono- ja suksihuoneeseen ja rinteeseen klo 9.00 (tänään torstaina jo klo 8.30). 

Laskettelua iltapäivään klo 15.30 saakka, aamupäivällä kahvitauko (Team Läskikasa termi sille on wälivesi), puoliltapäivin lounas rinneravintolassa, mahdollinen ip-wälivesi ennen kuin olemme laskeneet after skihin. Obertauern ei ole Tirolissa, joten täällä ei ole perinteistä tirolilaismeininkiä alppihumppapaikkoineen, vaan hyvin diskreettiä jutustelua baarissa.

After skin jälkeen kämpille, pojat saunaan ja tytöt suihkuun ja nääläytymään. Kuuden maissa illalla olemme lähteneet syömään, sen päälle ristiseiskaa iltakymppiin. Sen jälkeen unien sinilintu sipsuttaa ja laulaa unisen laulun...Team Läskikasa vaipuu uneen, itse kukanenkin omanlaiseensa.

Pääosaa näyttelee SÄÄ

Tiedän, että Menomonoissa on käyty kurkistelemassa, että eikö tänne ala ilmaantua minkäänlaista raporttia Obertauernin hiihtoviikoilta. Ei vaan ole ollut juuri mitään raportoitavaa.

Samat vuosien mittaan kerrotut jutut ja vitsit on kerrottu ja naurettu niille itse pää punaisena tai nauratettu muita matkaseuralaisia. Kumma kyllä, ovat hakeutuneet uudelleenkin kuulolle.

YouTravelin oppaana on huumorintajuinen (onneksi) porilainen Tiia Porri tai Piia Torri. Kyllä se tuo eka vaihtoehto on oikein. Tällä viikolla hänellä on täällä noin parikymmentä vierasta, mutta hänen kanssaan laskee vain Taneli, ei-muista-vanha-erkkikään Erkki ja vaimonsa Henna (oik. Helena) ja legendaarinen Team Läsikikasa. Näillä mennään.

Obertauernin viikko on alkanut sään puolesta alavireisesti. Sunnuntaita vasten yöllä oli tullut 10 cm uutta lunta, joka tarkoitti möykkelikköisiä rinteitä. Minä otin perstuntuman alppeihin heti kärtelyssä ja sittenpä koko päivä olikin yhtä tarpomista. Nousi sisu kaulaan. Sunnuntaina oli lisäksi tsiljoona ihmistä liikkeellä.

Maanantaiaamuna satoi silkkaa vettä. Ensimmäinen nousu tehtiin kuomuttomalla tuolihissillä, joten siinä kastuivat vaatteet ja naama tuli pestyä toistamiseen. Ja taas. Ensimmäisessä mäessä päällään. &€/:%}<~%%$!!!!

Nousin vielä toiveikkaana Zehnerkarbahnilla ylös, josko siellä olisi kuivempi keli. Katinkontit. Tuprutti märkää lunta niin, ettei omia käsiään nähnyt. Join kupillisen kahvia ja ajoin kabiinilla takaisin kylään. Lounaan jälkeen Markkukin liittyi viehättävään seuraani.

Illansuussa ennen auringonlaskua hotellimme vastarinteeseen paistoi aurinko ja taivas oli selkeä. Toivottavasti se tietää hyvää tälle päivälle. En ole vielä raottanut verhoja.

Suuntana Salzburger Land, osoitteena Obertauern

Taas on se aika vuodesta, jolloin Team Läskikasa kokoaa itsensä ja lähtee puikkarinteeseen.

Tämänvuotisen reissun kohdemaa on Itävalta, itse asiassa useamman vuoden jälkeen. Lennähdämme Salzburgiin, josta kohteeseen eli Obertauerniin on noin puolentoista tunnin bussimatka.

Nettifaktan perusteella Obertauernin hiihtoalue sijaitsee kahden kunnan alueella (Pongau ja Longau - kuinka kekseliästä!). Kuntien raja kulkee Radstädter Tauern Passilla, siis korkealla vuorilla.

Obertauernin maisemat ovat tulleet tunnetuksi myös vuonna 1966 filmatusta Beatlesin Help! -elokuvasta. Paikka oli tarinan mukaan valittu sen vuoksi, että se oli ainoa paikka, jossa oli lunta filmausaikaan.

Nyt ei muuta kuin pakkauspuuhiin.

Jokainen kommentoija, joka jättää tunnistettavan jäljen blogikirjoituksiin aikavälillä 24.1. - 7.2., osallistuu taas arvontaan, jonka pääpalkintona on jotakin spektaakkelimaista!

Obertauernin hiihtoloman harvoja postauksia kommentoineiden kesken suoritettu arvonta meni vähän yliajalle, mutta suoritettiin kuitenkin. 

500 000 shillinkiä lähtee postin mukana Kellerille, joka kommentoi ensimmäistä kertaa ja heti onni potkaisi. Onnittelut Koillismaalle!

Leppoisat viimeiset laskut Ischglissä

Perjantai on viikon viimeinen laskettelupäivä eli loma kääntyy uhkaavasti kotimatkan puolelle.

Aamu oli kylässä puolipilvinen eikä ylhäälläkään sää ollut juuri kummepi, ehkä vähän tuulisempi. Joukkueemme lähti vajaamiehisenä loman viimeisiin rinteisiin, koska Markku koki itsensä puolikuntoiseksi lievän kuumeen ja mahdollisen poskiontelotulehduksen takia. Eli hän oli kotiin jäänyt varamies.

Eilen ylhäällä oli ollut kuulemma todella hurja ilma, tuulikin aika ajoin jopa 25 m/s! Onneksi pysyttiin maajalassa. Kurjasta ilmasta huolimatta asiassa oli jotakin positiivistakin. Rinteessä oli uutta kunta ihan kunnolla. Tosin homman nimihän on se, että uusi kevyt lumi ei jää kerralla paikoilleen, vaan knööliytyy heti, kun joku lökäpöksy lanaa sen kasaan laudallaan.

Tänään saimme siis tehdä reisivoimin töitä päästäksemme alas ja hissiin lepäämään. Viimeisen laskettelupäivän kunniaksi pidimme pitkät tauot sekä välivedellä että lounaalla.

Lounaan jälkeen Helena lähti kylään Markun seuraksi ja päivittämään blogia. Niin se vain on, että kaikki kiva päättyy aikanaan - niin tämäkin hiihtoloma.

Illalla olisi tarkoitus illastaa La Nona -ravintolassa, joka on ihan majapaikkamme vieressä. Huomenna on vain laukkujen pakkaamispuuhat ja kotimatka edessä. Toivottavasti ei iske jetlag.

Sairastupatiedote: Markulla oli pientä lämpöä, Jukka niin normaali kuin se voi olla, Antilla kipeänä edelleenkin joko selkä tai maha (todennäköisesti jälkimmäinen), Johannalla toinen puoli kurkusta karhea ja Helenalla vasen takajalka jo loistovireessä - kiitos osteopaattisen hoidon.

Kyläpäivä

Torstaita vasten yöllä oli alkanut lumisade ja se jatkui suhteellisen sankkana vielä aamullakin, joten joukkueemme teki pitkän harkinnan jälkeen päätöksen pidättäytyä lasketteluharrastuksesta ja jäädä kylään. Alimmat rinteet olisivat todennäköisesti olleet laskukunnossa ja näkyväisyyskin olisi ollut kohtalainen, mutta tälläkin vähäisellä vammamäärällä päätimme minimoida lisähaaverit.

Niinpä aamiaisen jälkeen marssimme ostoksille. Arvontalahja on nyt hankittu ja Helena osti uudet sauvat entisten jo lähes antiikkisten ja parhaat päivänsä nähneiden tilalle. Johanna varusti itseään hansikkailla ja housuilla. Jukalla on uusi Ischgl-lippis, sen sijaan Antti ja Markku olivat mukana lähinnä seuran takia :) Ja se seura on tunnetusti hyvää.

Ostosten jälkeen aamupäivä kului Maria Theresia -hotelliravintolan baarissa korttia (ristiseiska) pelatessa. Välillä nautittiin lounas Bärafallassa. Iltapäivällä ostimme omat pelikortit ja istuimme oman hotellin aamiaisravintolassa kortinpeluussa.

Sää on edelleen nuhruinen, mutta lumisade on lakannut. Nyt odotetaan, että aurinko palaa taas huomiseksi Tiroliin ja pääsemme viimeiseksi lomapäiväksi vielä rinteisiin.

Terveystilanne on ennallaan. Helenan vasen jalka polven alapuolelta on kipeä (polven sivuside venähtänyt tms), mutta ei estä liikkumista. Jukan flunssa on paranemaan päin, mutta Markku on vielä arvoitus. Yöllä hänellä oli kurkkukipua ja hajuaisti tukossa, mutta toistaiseksi vakavampia oireita ei ole havaittu. Antilla on joko vatsa- tai selkäkipua (hän ei osaa päättää kumpaa se on) ja Johanna on ainoa normikuntoinen.

Kuvan tekstiksi pitää kuulemma kirjoittaa, että pojilta alkaa hillot loppua, niin pitää lähteä keikalle. Lukija varmaan huomaa molempien hevihemmojen valtaisan hiuskasvun sitten viime näkemän :))

Auringonpaistetta

Keskiviikkoaamuna taivas oli pilvetön ja kylässä kohtalainen pakkanen. Joukkueellamme oli omatoiminen päiväohjelma, sillä oppaamme olivat toimistotöissä. Eilisen hienoisen lumisateen, yön pakkasen ja lumikissan jäljiltä rinteet olivat mukavassa kunnossa, mutta kova jäinen pinta pilkisti paikka paikoin. Varovaisuus on valttia. Kurvailimme pääosin Sveitsin puoleisissa rinteissä ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Loistava hiihtopäivä.

Aamulla tri Korkort teippasi Helenan vasemman jalan tuosta polven paikkeilta eikä koipi vaivannut lasketellessa ollenkaan. Jos jotakin tuntui, niin se oli kävellessä. Näillä mennään.

Meidän huone on hivenen niinkuin sairastupa: Helenalla se toinen takajalka, Jukalla flunssa ja Markulla vasen peukalo vääntynyt. Sekin on teipattu eikä kuulemma haittaa menoa eikä etenkään työntekoa ensi viikolla. Tämmöstä tämä on eikä se pelaa, joka pelkää.

Auf wiedersehen vai voisiko sanoa auf wiederlesen!

Lumisadetta ja Samnaun Sveitsin puolella

Grüss Gott! Tänään tiistaina 26.1. päivä valkeni kylässä pilvisenä ja lämpömittarin näyttäessä -9 astetta. Rohkeasti vain vermeet niskaan ja rinteeseen. Kabiinien yläasemalla sää olikin jo sitten lumisateinen ja vielä harmaampi kuin täällä alhaalla.

Päivän ohjelmassa oli mm. pitkä lasku Sveitsin puolelle Samnaun-nimiseen kylään.

Laskimme kuitenkin ensin muutamia verryttelylaskuja Ischglin ja Itävallan puolella. Ensimmäisessä laskussa Helenalta meni pupu pöksyyn ja hän veti lipat. Siinä rytäkässä vasemman polven paikkeille sattui, mutta tohtori Torvisen mukaan vamma ei kuitenkaan estä laskettelua. Jalka ottaa alle, sillä voi kävellä eikä se tunnu ollenkaan rinteessä kurvaillessa, vain joissakin epämääräisissä vääntöasennoissa tuntuu kipua. Varmaan pieni revähdys.

Ennen puolta päivää suksimme Sveitsin puolelle lounaalle ja verovapaille ostoksille, jos sellaisia olisi tehnyt mieli.

Takaisin tultiin ensin postibussilla kabiiniasemalle ja sieltä kaksikerroksisella kabiinilla takaisin Itävallan puolelle.Nyt on sitten tämän päivän urheilut pulkassa ja vuorossa omatoiminen afterski, jonka jälkeen varmaan taas saunaan.

Huomiseksi on luvattu taas aurinkoista säätä.

Tschüss!

Pari päivää takana

Saavuimme Ischgliin Paznauntaliin Itävaltaan lauantaina myöhään iltapäivällä. Onneksi tänne ei ole pitkä matka Innsbruckista, vain 1½ tunnin bussimatka. Ischgl odotti entisenlaisena eli pittoreskina. Kaikki järjestelyt eivät valitettavasti menneet ihan nappiin ja se laitetaan (ehkä) Finnairin/Aurinkomatkojen/SunSkin piikkiin. Ensin meidät ja meidän matkatavarat jaettiin kahteen bussiin, mutta onneksi matkapuhelin on keksitty eli saatoimme sähköttää toisillemme käytännön asioista, joita oppaat järjestelivät bussimatkan aikana. Ilmoittauduimme myös illan yhteiseen ruokailuun, jossa ei loppujen lopuksi ollut meille tilaa :( Toki me löysimme ruokaa omin avuinkin.

Ohut alppi-ilma ja lentomatkan aiheuttama jetlag tekivät tehtävänsä: huonekunnassa tuli hiljaista klo 22.00.

Ensimmäinen rinnepäivä oli sunnuntai, johon lähdimme oppaamme Cecilian johdolla. Sää oli puolipilvinen ja lämpötilakin mukava, ehkä muutama miinusaste. Rinteet ovat kohtalaisessa kunnossa, pääosin kovia, joten lumisade olisi erinomainen asia eli rinteisiin tulisi niin hieman pehmeyttä.

Sunnuntaina sattui peräjälkeen pari kaatumista (EI meille), joista molemmat vaativat sairaalakäynnin Innsbruckiin ja tietojemme mukaan myös polvileikkauksen ainakin toiselle.

Maanantaina eli tänään kirjoituspäivänä olimme omalla porukalla Höllenkarissa ja Vesilissä. Hienoja, pitkiä rinteitä, mutta sitä lunta voisi olla enemmän. Kovissa ja jäisissä rinteissä laskeminen vaatii kanttia sekä suksilta että laskijalta!

Majapaikasamme on upea saunaosasto, jossa on tavallinen (suomalainen) sauna, höyrysauna ja infrapunasauna, mutta suihkut ovat jotakin ihan ihmeellistä. Vettä, kylmää tai kuumaa, tulee yllättäen milloin mistäkin suunnasta ja eri voimakkuuksilla. Seiso sitten siinä jääkylmässä suihkussa pää shampoossa!

Tirolissa siis kaikki hyvin. Yritämme lisätä kuvia tuonnempana. HOtellin nettiyhteys ei ole nopein mahdollinen eli kuvien lisääminen vaatii kärsivällisyyttä.