Ohjelmassa seuraa ohjelmanmuutos

Olen merkkipäivänäni matkoilla, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että saksalaiset juhlivat samana päivänä Saksojen yhdistymisen vuosipäivää. Täällä on tänään 3.10. palkallinen vapaapäivä ja joka paikka täynnä kuin kuuluisa Turusen pyssy. Ja aurinkokin paistaa pilvettömältä taivaalta, joten turisti on ihan pihalla näitten saksalaisten kanssa.

Meillä piti olla tänään shoppailupäivä = KaDeWe, mutta sehän on kiinni. Eipä sitten ollut.

Hätäpäissäni yritin keksiä Riitalle korvaavaa huvia, mutta laihanlaiseksi anti jäi. 

Uusi aamiaispaikka sentään löytyi Raumerstrasselta, se on samassa korttelissa tuolla takapuolella. Sen jälkeen ajelimme ratikalla Scheunenvierteliin, Berliinin entiseen juutalaiskaupunginosaan, jossa ei ollutkaan mitään katseltavaa. 

Sieltä edelleen Spreen toiselle puolelle kirpputorille ja Berliinin tuomiokirkkopuistoon. Saksalaiset perivät kirkkoon sisäänpääsymaksun, joten ei muuta kuin "eteenpäin, sanoi mummo lumessa".

Olin ajatellut, ettemme käy Checkpoint Charliella, koska se on ihan roskaa, mutta kävimme silti.

Syntymäpäiväillaksi olen varannut meille pöydän hyvästä pihviravintolasta (Filetstück). 

Toivottavasti se kruunaa tämän pienen lomasen Berliinissä ... paitsi, että huomenna aiomme pistäytyä siellä KaDeWella, joka on poikkeuksellisesti auki sunnuntaina. Kaufhaus Des Westens on Euroopan toiseksi suurin tavaratalo Harrodsin jälkeen ja kokemus sinänsä.

Otteita Berliinin historiasta

Ensimmäisenä päivänä oli kierretty lähes kaikki must see - nähtävyydet Berliinissä, joten seuraavana päivänä oli vuorossa historiallinen teema.

Café Esquinassa nautitun aamiaisen jälkeen hyppäsimme M10 -ratikkaan kohti Nordbahnhofia. 

Lentokentältä majapaikkaamme tullessa olin pannut merkille Gedänkstätte Berliner Mauer kompleksin eli siihen suuntaan pyrimme. Riitan toivelistalla oli nähdä edes palanen aitoa Berliinin muuria ja se toive toteutui. Kävimme vielä päivän päätteeksi katsastamassa myös East Side Galleryn, josta löytyy kuuluisa Breshnevin ja Honeckerin pussailukuva. Siitä en nyt lisää tähän kuvaa.

Gedänkstätte Berliner Mauer oli kattava kooste muurista, sen rakentamisesta, toiminnasta sen ympärillä ja ennen kaikkea ihmiskohtaloista. Entisen muurin paikalle on pystytetty pitkästi muuria symboloivaa tilataidetta.

Matka jatkui, kunnes siihen tuli pieni mutka matkaan. S-juna, jolla meidän oli tarkoitus päästä seuraavaan kohteeseen, olikin peruttu ja myös sitä seuraavaakaan ei ollut tulossa. Siispä suunnitelma B käyttöön.

Pääsimme kuin pääsimmekin Putlitzbrückelle, joka on sellaisenaan vain silta, jonka keskivaiheilla on muistomerkki.

Muistomerkkiin liittyy toisen maailmansodan ikävää historiaa. Putlitzbrückeltäkin lastattiin kymmeniä tuhansia juutalaisia kuolemanleireille menneisiin juniin. Muistomerkin tekstissä sanotaan teoksen kuvastavan laituria ja portaita, joita ei kenenkään ihmisen enää tarvitsisi kävellä!

Taannoin Hesarin lauantailiitteessä oli juttu Berliinin ei-niin-kuuluisista nähtävyyksistä ja niiden joukossa mainittiin myös Grünewaldissa sijaitseva Gleis 17, josta oli lähetetty juutalaisia valtavia määriä Auschwitziin, Riikaan, Theresienstadtiin, Sachsenhauseniin jne. Olisikohan se ollut maaliskuussa 1943, kun sieltä oli lähtenyt joka päivä juna, jossa oli 1000-2000 ihmistä matkalla kuolemaan.

Vaikuttava kohde.

Grünewaldista ajella köröttelimme vielä Spandauhun kahville.

Pitkän odottelun jälkeen saimme kylmää kahvia ja huonoa palvelua. Mainitsin kahvista, ja edeskäypä lupasi tuoda uudet, mutta ehkä niillä ei ollut kuumaa kahvia. Valkoviini oli taattua saksalaista laatua Rheinlandista.

Ja kuten aiemmin totesin kävimme vielä päivän päätteeksi East Side Galleryssa, josta pääsee kotinurkille suoraan ratikalla. Sen verran päivän kävelykierros painoi koko kehossa, että söimme iltaruuan Café Esquinassa heti "lenkiltä" tultuamme emmekä vaivautuneet enää uudelleen kylille. 

Yölamppu sammui ainakin minulla jo klo 21. 

Berlin, du bist so wunderbar!

Vuosittaisen merkkipäiväni tienoossa olen perinteisesti matkoilla. Tottakai haluaisin olla matkoilla oman mussukan kanssa, mutta jonkunhan on meidänkin porukassa tienattava, niinpä Markku ahkeroi Helsingissä ja minä hurvittelen maailmalla.

Tällä kertaa olen, yllätys yllätys, Berliinissä. Matkaseura ei ole nytkään missään tapauksessa huonompaa kuin kotikutoinen kumppani, sillä mukana matkalla on entisaikojen työkaveri Riitta. 

Hän ei ole koskaan aiemmin käynyt Saksassa, saati Berliinissä, joten "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Pyysin Riittaa suutelemaan Saksan maaperää, kun laskeuduimme lentokoneesta, mutta kumma kyllä, ei suostunut!!!

Majoitumme Prenzlauer Bergissä Markulle ja minulle tutussa asunnossa, joka antaa lomalle erilaisen, hotellimajoituksesta poikkeavan miellyttävän säväyksen. Asunnon lähimaastosta löytyy kymmenittäin mukavia kuppiloita, joista saa berliiniläisittäin aamiaista aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään. Alueen kuuluisin Frühstück-mesta on Anna Blume Kollwitzstrassella, jonne ei kannata pyrkiä viikonloppuna ilman pöytävarausta. Me kävimme siellä heti ekana aamuna eli torstaina. 

Kuten sanottua Berliini on Riitalle uusi tuttavuus. Sen takia ensimmäinen päivä rakentui tunnetuimpien nähtävyyksien ympärille. 

Aamiaisen jälkeen ostimme 72 tunnin (3 vrk) lipun julkisiin liikennevälineisiin ja hyppäsimme U2:een kohti Alexanderplatzia. Maailmankello, Fernsehturm, Rotes Rathaus, Neptunenbrunnen, Nikolaiviertel.

Välillä lepuutimme jalkojamme Spree-joen rantakahvilassa, jossa oli superhidas palvelu. 

Seuraavaksi taas U-bahnilla Potsdamer Platzille, jossa on muuten Euroopan ensimmäiset automaattiset liikennevalot. Siemens on pystyttänyt valopylvään sinne jo 1920-luvulla. Aina oppii jotakin uutta. 

Ei muuta kuin yöppöstä toisen eteen ja kohti Brandenburger Toria. Riitan mielestä portin viereinen holocaust- muistomerkki oli päivän vaikuttavin kokemus. Tässä vaiheessa päivää alkoi olla jo kohtuullisen hikiset oltavat, ja minun hoksottimeni keskittyivät vesipullon ostomahdollisuuden etsimiseen.

3.10. tulee kuluneeksi 25 vuotta Saksojen yhdistymisestä. Tiedossa on maankaatojuhlat, jos näkee valmistelut juurikin Brandenburger Torin ja Reichstagin ympärillä. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä kävelemään Strasse des 17. Junia kohti Siegessäulea. Katu oli suljettu ja muutettu juhla-alueeksi. 

No, katselimme muuta. Esimerkiksi liittokanslerin pyykkikoneeksi kutsuttua "toimistoa" ja hulppeaa päärautatieasemaa.

Tässä vaiheessa päivää olimme olleet jalkojen päällä paahtavassa auringonpaisteessa yli neljä tuntia, joten katsoimme viisaimmaksi lähteä kotiin päin. S-junalla Zoologischer Gartenille, sieltä vielä ohimarssi Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis-Kirchen sivuitse lähimmälle U-bahnasemalle.

Mitä opimme torstaipäivästä? Vesipullo on oltava plakkarissa koko ajan, muuten tulee huono olo. Täällä on kesäisen lämmintä ja liikkuminen kuluttaa. 

Katsotaanpa, menikö oppi perille seuraavana päivänä!