Loma Toscanassa numero sette: traffico rallentato

Loma Toscanassa on nyt täyttä totta, mutta olkoon tämä liikenteellinen johdatus loman huikeisiin tunnelmiin.

Aivan ensimmäiseksi kuitenkin muistutan ja kannustan kaikkia lukijoita kommentoimaan ahkerasti kirjoituksia, koska arvomme myös tämän loman päätteeksi jonkin autenttisen tuliaisen kaikkien kommentoijien kesken. Arvontapalkinnot ovat aina ja iänkaikkisesti ilahduttaneet voittajien mieltä.

Lähdimme Markun 50-vuotislahjalomalle Turusta Viking Gracella. Samalla matkalla olivat risteilemässä minun vanhin ja nuorin kummipoikani, joista toinen on poika ja toinen isä. Siinäpä arvuuttele, kuka on kukin.

Arvoimme Turun lähtösatamaksi sen vuoksi, että paatti on satamassa jo klo 6.30 lokal tid, joka antaa reilun kolme tuntia etumatkaa Helsingin botskiin nähden. Olimme varanneet kaiken lisäksi ns. paalupaikan, joka takasi meille nelosruudun startissa.

Grace oli satamass klo 6.30 ja ekan kerran tsekkasimme aikarautaa Nackan tunnelissa (klo 6.40). Paalupaikasta kannatti maksaa muutama kymppi. 

Ruotsin läpi on mukava ajaa, hienot maisemat, hyväkuntoiset tiet ja kunnioittava liikenne. 

Alla kuva Öresundsbrosta Ruotsin ja Tanskan väliltä.

Nälkä kurni suolessa ja heittelimme kinttaita ilmaan, että syödäänkö Rødby-Puttgarden -lautalla vai maissa joko Ruotsin puolella vai Tanskassa. Päädyimme hampurilaisiin Piberhusissa Tanskassa.

Meillä kävi ilmiömäinen tuuri, kun saavuimme Rødbyhyn. Maksoimme lauttamaksun ja menimme jonon jatkoksi. Olimme varmoja, että seuraava 45 min odotetaan, mutta katinkontit. Käsky kävi ja olimme viimeinen auto, joka otettiin paattiin. Yhtiömme kiitti.

Saksan puolella oli seuraavaan yöpymiseen vielä reilun 3 tunnin ajomatka, joka taittui Hampurin sumppua lukuunottamatta vaikeuksitta. Päivän päätteeksi Hildesheimissa pikainen ruokailu kelpomeksikolaisessa ja sitten pää tyynyyn.

Perjantaiaamuna lähdimme kohti uusia seikkailuja. Kuuluisat Kasselin mäet vaikuttivat. Mielestäni me olimme alasmeno-osuudella verrattuna vastaan tulevaan liikenteeseen. Saksan teillä on muuten ihan mahdottomasti raskasta liikennettä ja se näkyy teiden kunnossa.

Matka jatkui mallikkaasti, kunnes alkoi STAU. Seisoimme 10 kilometrin ruuhkassa yli 2,5 tuntia. Etenimme 300 m kerrallaan, jonka jälkeen odotimme seuraavaa siirtoa 10 min. 

Kun loppujen lopuksi pääsimme pälkähästä, teimme omatoimisen kiertomatkan päätyen uuteen ruuhkaan Würzburgin kaupungin keskustassa. Ei naurattanut. Nälkäkin oli.

Kaikkien jonotusten ja kurvailujen jälkeen olimme lopulta perillä majapaikassamme Seefeldissä. Hotellin ja ravintolan henkilökunnan ystävällisyys sai kaikki päivän paskafiilikset pyyhittyä pois.

Lauantaiaamuna oli edessä viimeinen huikonen ennen kuin olisimme perillä lomakohteessamme Monte San Savinossa Toscanassa.

Alkumatka Seefeldistä Innsbruckin ja Brennerin kautta sujui kuin rasvattuna, mutta noin parikymmentä kilometriä ennen Firenzeä alkoi tietyömaa, joka hidasti liikenteen nollaan. Siinä meinasi keittää yli.

Selvisimme kuitenkin, vaikkakin liikennekulttuuri on täällä täysin toisia kunnioittamatonta ja röyhkeää.

Aivan loppumetreillä teimme ylimääräisen sakkokierroksen, mutta kuin taikaiskusta löysimme kuitenkin sen, mitä etsimme: Orange Housen ihanine isäntäväkineen.

Summa summarum: kaikesta huolimatta tekisin matkan uudelleen. Annan kuitenkin kaikille lukijoille ja matkaa suunnitteleville vinkin, että kannattaa varata matkalle hyvät hermot, riittävästi aikaa ja matkustajille juotavaa autoon sekä (ehkä) mainion pidätyskyvyn.

Ohjelmassa seuraa ohjelmanmuutos

Olen merkkipäivänäni matkoilla, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että saksalaiset juhlivat samana päivänä Saksojen yhdistymisen vuosipäivää. Täällä on tänään 3.10. palkallinen vapaapäivä ja joka paikka täynnä kuin kuuluisa Turusen pyssy. Ja aurinkokin paistaa pilvettömältä taivaalta, joten turisti on ihan pihalla näitten saksalaisten kanssa.

Meillä piti olla tänään shoppailupäivä = KaDeWe, mutta sehän on kiinni. Eipä sitten ollut.

Hätäpäissäni yritin keksiä Riitalle korvaavaa huvia, mutta laihanlaiseksi anti jäi. 

Uusi aamiaispaikka sentään löytyi Raumerstrasselta, se on samassa korttelissa tuolla takapuolella. Sen jälkeen ajelimme ratikalla Scheunenvierteliin, Berliinin entiseen juutalaiskaupunginosaan, jossa ei ollutkaan mitään katseltavaa. 

Sieltä edelleen Spreen toiselle puolelle kirpputorille ja Berliinin tuomiokirkkopuistoon. Saksalaiset perivät kirkkoon sisäänpääsymaksun, joten ei muuta kuin "eteenpäin, sanoi mummo lumessa".

Olin ajatellut, ettemme käy Checkpoint Charliella, koska se on ihan roskaa, mutta kävimme silti.

Syntymäpäiväillaksi olen varannut meille pöydän hyvästä pihviravintolasta (Filetstück). 

Toivottavasti se kruunaa tämän pienen lomasen Berliinissä ... paitsi, että huomenna aiomme pistäytyä siellä KaDeWella, joka on poikkeuksellisesti auki sunnuntaina. Kaufhaus Des Westens on Euroopan toiseksi suurin tavaratalo Harrodsin jälkeen ja kokemus sinänsä.

Otteita Berliinin historiasta

Ensimmäisenä päivänä oli kierretty lähes kaikki must see - nähtävyydet Berliinissä, joten seuraavana päivänä oli vuorossa historiallinen teema.

Café Esquinassa nautitun aamiaisen jälkeen hyppäsimme M10 -ratikkaan kohti Nordbahnhofia. 

Lentokentältä majapaikkaamme tullessa olin pannut merkille Gedänkstätte Berliner Mauer kompleksin eli siihen suuntaan pyrimme. Riitan toivelistalla oli nähdä edes palanen aitoa Berliinin muuria ja se toive toteutui. Kävimme vielä päivän päätteeksi katsastamassa myös East Side Galleryn, josta löytyy kuuluisa Breshnevin ja Honeckerin pussailukuva. Siitä en nyt lisää tähän kuvaa.

Gedänkstätte Berliner Mauer oli kattava kooste muurista, sen rakentamisesta, toiminnasta sen ympärillä ja ennen kaikkea ihmiskohtaloista. Entisen muurin paikalle on pystytetty pitkästi muuria symboloivaa tilataidetta.

Matka jatkui, kunnes siihen tuli pieni mutka matkaan. S-juna, jolla meidän oli tarkoitus päästä seuraavaan kohteeseen, olikin peruttu ja myös sitä seuraavaakaan ei ollut tulossa. Siispä suunnitelma B käyttöön.

Pääsimme kuin pääsimmekin Putlitzbrückelle, joka on sellaisenaan vain silta, jonka keskivaiheilla on muistomerkki.

Muistomerkkiin liittyy toisen maailmansodan ikävää historiaa. Putlitzbrückeltäkin lastattiin kymmeniä tuhansia juutalaisia kuolemanleireille menneisiin juniin. Muistomerkin tekstissä sanotaan teoksen kuvastavan laituria ja portaita, joita ei kenenkään ihmisen enää tarvitsisi kävellä!

Taannoin Hesarin lauantailiitteessä oli juttu Berliinin ei-niin-kuuluisista nähtävyyksistä ja niiden joukossa mainittiin myös Grünewaldissa sijaitseva Gleis 17, josta oli lähetetty juutalaisia valtavia määriä Auschwitziin, Riikaan, Theresienstadtiin, Sachsenhauseniin jne. Olisikohan se ollut maaliskuussa 1943, kun sieltä oli lähtenyt joka päivä juna, jossa oli 1000-2000 ihmistä matkalla kuolemaan.

Vaikuttava kohde.

Grünewaldista ajella köröttelimme vielä Spandauhun kahville.

Pitkän odottelun jälkeen saimme kylmää kahvia ja huonoa palvelua. Mainitsin kahvista, ja edeskäypä lupasi tuoda uudet, mutta ehkä niillä ei ollut kuumaa kahvia. Valkoviini oli taattua saksalaista laatua Rheinlandista.

Ja kuten aiemmin totesin kävimme vielä päivän päätteeksi East Side Galleryssa, josta pääsee kotinurkille suoraan ratikalla. Sen verran päivän kävelykierros painoi koko kehossa, että söimme iltaruuan Café Esquinassa heti "lenkiltä" tultuamme emmekä vaivautuneet enää uudelleen kylille. 

Yölamppu sammui ainakin minulla jo klo 21. 

Berlin, du bist so wunderbar!

Vuosittaisen merkkipäiväni tienoossa olen perinteisesti matkoilla. Tottakai haluaisin olla matkoilla oman mussukan kanssa, mutta jonkunhan on meidänkin porukassa tienattava, niinpä Markku ahkeroi Helsingissä ja minä hurvittelen maailmalla.

Tällä kertaa olen, yllätys yllätys, Berliinissä. Matkaseura ei ole nytkään missään tapauksessa huonompaa kuin kotikutoinen kumppani, sillä mukana matkalla on entisaikojen työkaveri Riitta. 

Hän ei ole koskaan aiemmin käynyt Saksassa, saati Berliinissä, joten "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Pyysin Riittaa suutelemaan Saksan maaperää, kun laskeuduimme lentokoneesta, mutta kumma kyllä, ei suostunut!!!

Majoitumme Prenzlauer Bergissä Markulle ja minulle tutussa asunnossa, joka antaa lomalle erilaisen, hotellimajoituksesta poikkeavan miellyttävän säväyksen. Asunnon lähimaastosta löytyy kymmenittäin mukavia kuppiloita, joista saa berliiniläisittäin aamiaista aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään. Alueen kuuluisin Frühstück-mesta on Anna Blume Kollwitzstrassella, jonne ei kannata pyrkiä viikonloppuna ilman pöytävarausta. Me kävimme siellä heti ekana aamuna eli torstaina. 

Kuten sanottua Berliini on Riitalle uusi tuttavuus. Sen takia ensimmäinen päivä rakentui tunnetuimpien nähtävyyksien ympärille. 

Aamiaisen jälkeen ostimme 72 tunnin (3 vrk) lipun julkisiin liikennevälineisiin ja hyppäsimme U2:een kohti Alexanderplatzia. Maailmankello, Fernsehturm, Rotes Rathaus, Neptunenbrunnen, Nikolaiviertel.

Välillä lepuutimme jalkojamme Spree-joen rantakahvilassa, jossa oli superhidas palvelu. 

Seuraavaksi taas U-bahnilla Potsdamer Platzille, jossa on muuten Euroopan ensimmäiset automaattiset liikennevalot. Siemens on pystyttänyt valopylvään sinne jo 1920-luvulla. Aina oppii jotakin uutta. 

Ei muuta kuin yöppöstä toisen eteen ja kohti Brandenburger Toria. Riitan mielestä portin viereinen holocaust- muistomerkki oli päivän vaikuttavin kokemus. Tässä vaiheessa päivää alkoi olla jo kohtuullisen hikiset oltavat, ja minun hoksottimeni keskittyivät vesipullon ostomahdollisuuden etsimiseen.

3.10. tulee kuluneeksi 25 vuotta Saksojen yhdistymisestä. Tiedossa on maankaatojuhlat, jos näkee valmistelut juurikin Brandenburger Torin ja Reichstagin ympärillä. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä kävelemään Strasse des 17. Junia kohti Siegessäulea. Katu oli suljettu ja muutettu juhla-alueeksi. 

No, katselimme muuta. Esimerkiksi liittokanslerin pyykkikoneeksi kutsuttua "toimistoa" ja hulppeaa päärautatieasemaa.

Tässä vaiheessa päivää olimme olleet jalkojen päällä paahtavassa auringonpaisteessa yli neljä tuntia, joten katsoimme viisaimmaksi lähteä kotiin päin. S-junalla Zoologischer Gartenille, sieltä vielä ohimarssi Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis-Kirchen sivuitse lähimmälle U-bahnasemalle.

Mitä opimme torstaipäivästä? Vesipullo on oltava plakkarissa koko ajan, muuten tulee huono olo. Täällä on kesäisen lämmintä ja liikkuminen kuluttaa. 

Katsotaanpa, menikö oppi perille seuraavana päivänä!

Voittajalle kävi (Berliinin) munkki

Joulukuun alun matka vei meidät Saksan jykevään pääkaupunkiin Berliiniin. Matkaseurana meillä oli Markun äiti Ella, joka totesi jossakin vaiheessa viikkoa, että toinen viikko kävisi jo kunnon päälle. Toimme mummin pois vierailta mailta, ettei ylikunto yllätä!

Berliini on helppo kaupunki monestakin syystä. Se on lähellä Suomea, vain parin tunnin lennon päässä. Tegelin lentokenttä tosin on ihan hanurista. Toivottavasti saavat joskus sen Willy Brandtin nimeä kantavan suurkentän avattua. 

Toiseksi Berliinissä on paljon nähtävää, vaikka kävisi usein. Siellä on myös helppo liikkua, U-Bahnilla, entisen Itä-Berliinin puolella ratikalla ja länsipuolella busseilla, S-Bahnista puhumattakaan.

Ruokakin on edelleen edullista ja tarjonta on monipuolista. Kolmen hengen illallinen viineineen hyvässä ravintolassa maksoi keskimäärin 80 euroa. Suomessa tuolla hinnalla saa puhutella tarjoilijaa.

Tämänkertaisen arvuuttelukisan palkinnonjako tapahtui niin, että kirjoitin kommentoijien nimet lappusille, jotka laitoin Markun Andechsin luostarista ostettuun huopahattuun. Katsoin hatusta poispäin ja kaivoin toisella kädellä lapun, jossa luki Aili Inkeli!

Onnea voittajalle, joka olikin onnellinen kuullessaan lopputuloksesta. Posti kuljetti pienen paketin ykkösluokassa Kempeleeseen. Sielläpä nyt Aili Inkeli opiskelee faktoja Berliinistä.

Kiitos kaikille muillekin mukana olleille. Se lämmittää aina mieltä, kun huomaa, että tarinoita on luettu.

Pakkaamme menomonot seuraavan kerran tammikuun lopussa, joten palaamme silloin asiaan uuden arvuuttelun kanssa.

Berliinissä riittää nähtävää

Parin viimeisen Berliinin päivien ohjelmaa piti oikein miettiä. Turistirysäkohteita riittää, mutta jaksaako niihin kaikkiin rynnätä, se on eri asia. Markku oli torstaista lähtien konferenssissa, joten minulla jäi aikaa anopin kanssa surffailuun siellä sun täällä. 

Nivelien liikkuvuuden ja muutenkin yleisen kunnon ylläpitämiseksi kävelimme vähintäänkin maileittain. Viimeisenä päivänä anoppi tosin totesi, että kahden viikon lomalla loppuisi kunto!

Toiseksi viimeisenä päivänä kävimme East Side Galleryssä katsomassa kuuluisa Breshnevin ja Honeckerin pussailukuva. Spree-joen rantaan on jätetty reilun kilometrin verran vanhaa muuria pystyyn, josta on muodostunut kuvataiteiljoiden pyhiinvaelluspaikka.

Sunnuntain ohjelmaksi muodostui U-bahn matka Olympiastadionille, joka toimi 1936 Berliinin olympialaisten näyttämönä. Tänä päivänä se on tietenkin myös Hertha Berliinin kotiareena, mutta on siellä kisailtu monta muutakin kertaa, mm. esimerkiksi yleisurheilun MM-kisoissa. 

Viimeisen kuvan kello on tulla tupsahtanut kellotornista maahan vuonna 1947 jonkun räjähdyksen (explosion) takia. Kai se sota oli siihen mennessä loppunut, mutta niin vain oli kello pudonnut maahan. Nykyisessä kellotornissa on uusi kello, ettei tätä tarvitse soitella.

Kirkkokierros, josta ei tullutkaan kirkkokierrosta

Perjantaiaamuna Markku lähti aikaisin konferenssipaikalle ja me jäimme mummin kanssa vielä makoilemaan kämpille. Normaaliin aamiaisaikaan (klo 10.15) olimme kuitenkin jo naamat kammattuna laskeutumassa hissittömän talomme 87 rappusta kadulle. Tarkoituksena oli aamiaistaa samassa korttelissa sijaitsevassa Exquisassa. Ja niin teimmekin eikä se ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Tähän mennessä halvin aamiainen ja kooltaan suurin. 

Tälle päivälle sattui sadekeli, mutta onneksi se ei ollut kaatosade, vaan pikemminkin alhaalla leijunut sumu tuli ohuena vaippana maahan. 

Ajoimme U2:lla Klosterstrasselle tarkoituksena käydä Nikolai Viertelissä Nikolai Kirchessä, mutta sinnepä olikin pääsymaksu, joten tyydyimme töllistelemään kirkkosaliin lasisen oven läpi.

Seuraavaksi olisi ollut kulkureitillä Berliner Dom, joka yllätys yllätys pommitettiin II maailmansodan melskeissä tuhannen kappaleiksi, mutta on sittemmin restauroitu entiseen kukoistukseensa. Ei me silti menty tuomiokirkkoon, koska se teki kuitenkin sopimattoman lenkin matkasuunnitelmaan. Se jäi vaikkapa huomiselle päivälle.

Tallustelimme kohti Gendarmenmarktia, jonka joulumarkkinoita kutsutaan Berliinin kauneimmiksi joulumarkkinoiksi mm. ympärillä olevien rakennusten takia. Siinä on mm. Französischer Dom ja Konzerthaus. Ranskalaiseen tuomiokirkkoon päästäkseen olisi pitänyt kiertää jonnekin toiselle puolelle, joten niin jäi sekin herranhuone katselmoitamatta.

Aikamme Gendarmenmarktilla kierreltyämme hyppäsimme taas U2:een ja ajoimme Wittenbergplatzille ja ryhdyimme shoppailemaan KaDeWella. Heti ulko-oven vieressä kello-osastolla oli tarjolla mm. 8700 euron hintainen miesten Tag Heuer -kello. Harmi, että Markku ehti juuri uusia kellonsa, olisin muuten ostanut hänelle uuden aikaraudan 😉. 

Minulta oli tilattu tuliaisena Deutschlands bester Bäcker -niminen kirja, jonka ostin plus jotakin tähän blogiin liittyvää myös.

Lopuksi hurvittelimme KaDeWen 7.kerroksen ravintolassa.

Reippahasti käypi askeleet

Torstaiaamu alkoi aamiaisella Raja Joosepissa Brunnenstrassella. Kysyin tarjoilijaneitokaiselta, että miksi kuppilalla/hostellilla on suomalainen nimi. On kuulemma vain sattumaa, että se on saanut nimekseen sen mikä se on. Vastaus kelpasi minulle. Raja Jooseppi on siis myös hostelli. Ulkoisesti se ei ollut mikään luksuspaikka, mutta aamiainen oli maittava ja berliiniläiseen tapaan edullinen. 

Seuraavaksi ajoimme U8:lla Alexanderplatzille töllistelemään joulumarkkinoita. Edellisen päivän markkinoihin verrattuna siellä oli erikoisuutena luistinrata, jota emme kokeilleet. Muuten sama kaava: glühweinia, makkaraa, makeisia, keksejä ja kaiken maailman tilpehööriä.

Sää näytti maajalasta siltä, että Fernsehturmistakin olisi mainiot näkymät ympäri Berliiniä, mutta kun pääsimme yli 200 metrin korkeuteen, näkyväisyys olikin sumuinen. Tulipa silti käytyä taas kerran sielläkin.

Ja matka jatkui. Nyt siirryimme yhden pysäkin välin Potsdamer Platzille, jossa anopin piti paikantaa mahdollinen ensi kevään kielikurssipaikka. No, löytyihän se osoite, mutta kilometrin kävelyn jälkeen. Mendelssohn-Bartholomey Parkin U-asema oli puolet lähempänä kuin Potsdamer Platz, mutta eihän liikunta pahaa tee, varsinkaan kun saa punaiset posket kaupan päälle.

Lyhyen kahvitauon jälkeen kävelimme Brandenburgin portille ja sieltä edelleen pitkin Strasse des 17. Junia Siegessäulelle. Matkaa kertyi taatusti 2,5 kilometriä ja posket punoittivat entisestään. Nokkeluutemme pelasti meidät ja hyppäsimme bussiin Siegessäulen kupeella ja kotiuduimme Zoologischer Gartenin kautta kotiin. Päikkärit olivat kova sana!!!

Nyt seurue on valmis illalliselle, joka on tarkoitus nauttia Hackescher Marktilla. Bis morgen!

Joulumarkkinasurffailu Berliinissä aloitettu

Aloitimme lomasemme ensimmäisen päivän myöhäisellä aamiaisella Anna Blumessa, joka oli meille Markun kanssa tuttu jo toissakesäiseltä matkaltamme. Valitettavasti lumouduin kolmikerroksisesta herkkulautasesta niin paljon, etten tajunnut edes kuvata sitä. Kinkkua, salamia, kalkkunaleikettä, monenlaisia juustoja, graavilohta, salaatteja, hedelmiä ja ties mitä oli tarjolla. Onneksi sentään kahvikuppi ja leipäkori ikuistuivat kuviksi.

Berliinissä oli tänään hieman kolea ja pilvinen sää, mutta me lähdimme sitä uhmaten kohti Bornholmerstrassea, jossa Berliinin muuri ylitettiin ensimmäisenä 9.11.1989. Alue ei ole sinänsä mitenkään vetovoimainen, mutta historian havinaa silti. 

Ostimme viiden päivän lipun julkisiin kulkuvälineisiin, ja niinpä "ajaa hurrootettiin" jo tänään edes takaisin U-bahnilla (U2), S-junalla (S8 ja S9) ja vielä bussillakin (M45). 

Bornholmer Strasselta otimme suuntiman kohti Charlottenburgin linnaa, josta päätimme aloittaa joulumarkkinoiden koluamisen. Siitä tulikin turha reissu. Olimme siellä jo klo 13.30 ja markkinat avautuvat vasta klo 15! No höh, kävimme silti nauttimassa ekat glühweinit läheisessä Brauhaus Lemkessä ja lähdimme kohti Kaiser Wilhelms Gedächtnis Kircheä, jonka luona anoppi sanoi olevan myös yhdet Berliinin yli 50 joulumarkkinoista. Ja sieltähän ne löytyivät. Käytiin toki kirkossakin sisällä.

Ja taas joimme glühweinia ja Markku söi bratwurstia:

Nyt otamme ettoset ennen iltaruokaa.