tiistai 26. tammikuuta 2010

Lumisadetta ja Samnaun Sveitsin puolella


Grüss Gott! Tänään tiistaina 26.1. päivä valkeni kylässä pilvisenä ja lämpömittarin näyttäessä -9 astetta. Rohkeasti vain vermeet niskaan ja rinteeseen. Kabiinien yläasemalla sää olikin jo sitten lumisateinen ja vielä harmaampi kuin täällä alhaalla.

Päivän ohjelmassa oli mm. pitkä lasku Sveitsin puolelle Samnaun-nimiseen kylään.

Laskimme kuitenkin ensin muutamia verryttelylaskuja Ischglin ja Itävallan puolella. Ensimmäisessä laskussa Helenalta meni pupu pöksyyn ja hän veti lipat. Siinä rytäkässä vasemman polven paikkeille sattui, mutta tohtori Torvisen mukaan vamma ei kuitenkaan estä laskettelua. Jalka ottaa alle, sillä voi kävellä eikä se tunnu ollenkaan rinteessä kurvaillessa, vain joissakin epämääräisissä vääntöasennoissa tuntuu kipua. Varmaan pieni revähdys.

Ennen puolta päivää suksimme Sveitsin puolelle lounaalle ja verovapaille ostoksille, jos sellaisia olisi tehnyt mieli.
Takaisin tultiin ensin postibussilla kabiiniasemalle ja sieltä kaksikerroksisella kabiinilla takaisin Itävallan puolelle.Nyt on sitten tämän päivän urheilut pulkassa ja vuorossa omatoiminen afterski, jonka jälkeen varmaan taas saunaan.

Huomiseksi on luvattu taas aurinkoista säätä.
Tschüss!

2 kommenttia:

Se anoppi vaan kirjoitti...

Voi voi toivottavasti ei käynyt Helnalle pahemmin eikä juttu ala vaivaamaan myöhemminkään. Ne polvet ovat aika arat paikat. Toivotaan jatkossa parempaa ja onnellisia lasketteluja. Meillä -16 ja lupailee iltapäiväksi lumisadetta ja kovaa tuulta. Lapissa jo sataa ja tuuli voi olla vaarallisen voimakas tuntureilla. Ei oikein pääse ulkoilemaan näillä keleillä mutta ootetaan aikaa parempaa. Hyvää jatkoa kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Ooppa Helna varovainen polvesi kanssa. Eikö pulkkamäki olis turvallisempi :) Arvonnan viralliset säännöt eivät kertoneet vaikuttaako kommenttien määrä voittomahdollisuuksiin, eikä virallista valvojaakaan ole nimetty. No, luotan kaiken tapahtuvan Läskikasa-poppoon omantunnon hyväksymissä rajoissa - mitä ne sitten ovatkaan. Rattoisia lomapäiviä toivottelee AiriK Kempeleestä.