"Ei saa unohtaa, mutta pitää antaa anteeksi"

Tänään perjantaina lähdimme Kroatiasta kohti Bosnia ja Hertsegovinaa, jonka nimi on virallisesti ja-sanalla kirjoitettu. Nimen jälkimmäistä osaa kirjoitetaan monella tapaa, mutta menköön tässä alkuvaiheessa suomalaisittain noin niin kuin kirjoitin.

Tämän tekstin otsikko tulee siitä tosiasiasta, että tämän hataran ja huteran valtioluomuksen historia ja varsinkin lähihistoria on verinen eivätkä kaikki bosnia-hertsegovinalaiset halua sitä edes muistella. Toteavat vain, että ei saa unohtaa.

Bosnian sodassa kuoli kaikkiaan yli 100000 ihmistä, suurin osa siviilejä ja joukossa tottakai suuret määrät lapsia. Valtaosa kuolleista oli bosniakkeja eli muslimeja. 1,8 milj ihmistä muutti näiltä alueilta lopullisesti pois maanpakoon, jopa 40000 naista raiskattiin ja 60% rakennuksista tuhoitui.

Bosnian sota päättyi vuonna 1995 Daytonissa Ohiossa solmittuun rauhaan, jota oli mielestäni valmistelemassa Ahtisaaren Martti.

Bosnia-Hertsegovina on monimutkainen maa. Täällä on kolme kansanosaa: kroaatit, bosniakit ja serbit. Maa on jakautunut kahteen osaa: serbien hallinnoimaan sekä toiseen, jossa on kroatit ja bosniakit sekaisin. Jokaisella alueella on omat moninkertaiset hallinnot ja maassa on kaikkiaan noin 140 ministeriä. Opetusministereitäkin on kuulemma tusinan verran. 60% maan budjetista menee kaoottisen hallinnon pyörittämiseen.

Bosnia-Hertsegovina on sydämenmuotoinen maa, joka sijaitsee pääasiassa sisämaassa, mutta maalla on myös noin 20 km rantaviivaa. Kyseinen kaistale katkeisee itseasiassa Kroatian rantaviivan tuolta osin!

BiH on naapurimaittensa tapaan hyvin vuoristoinen. Viljelysmaata on varsin vähän, mutta jonkin verran on tupakka-, vihannes- ja viiniviljelmiä. Ja muutamia kilipukkejakin juoksenteli teiden varsilla.

Meidän pääasiallinen päiväkohteemme oli Mostarin kaupunki Neretva-joen varrella. Kaupunki on tuttu historian kirjoituksesta. Kroaatit pommittivat Neretva-joen ylittävän sillan Bosnian sodan aikana ja siitä tuli sodan symboli. Nyt silta on rakennettu uudelleen ja on tarinan siivittämänä täydellinen turistipyydys.

Minulle kävi tänään elämäni yksi suurimmista munauksista. Rupesin majapaikkaamme tultuamme siirtämään kuvia iPadille ja edelleen Facebookiin ... ja painoin epähuomiossa tai kiireessä "Poista kaikki". Sinne meni siemenperunatkin enkä edes viitsi kerrata tuntemuksiani. Onneksi Riitan kamerasta löytyi joku kuva päivän varrelta.

Mostar on hyvin turkkilaisvaikutteinen kaupunki eikä vähiten siksi, että ottomaanit ovat vaikuttaneet siellä. Kävimme niin moskeijassa kuin perinteisessä turkkilaisessa kodissakin, mutta muuten vanha kaupunki vilisi turisteja.

Mostarista ajoimme Sarajevoon, joka otti meidät vastaan noin +10-asteisena ja vesisateessa. Muutenkin Sarajevo näytti iltahämärässä lohduttomalle eikä näkymää parantaneet sisääntulotietä reunustaneet kommunistivallan aikaiset elähtäneet kerrostalokolossit! 

Huomenna on päivä uusi ja minä muistan tästedes olla poistamatta yhtään kuvaa kamerastani.