Kohti ruutulippua

Lauantaiaamuna oli tarkoitus olla aikaisin liikkeellä, koska päätime ajaa Providenceen Rhode Islandille saakka. Laskelmiemme mukaan ajomatkaa kertyisi kaikkiaan liki 500 kilometriä. Annoimme Moonikalle koordinaatit uudesta kohteesta - ja kas matka olikin kutistunut noin 350 kilometriin. Eipä me jääty sitä liikaa murehtimaan tai analysoimaan, vaan annettiin Nissanille kenkää.
Phildelphian jälkeen oli aika äkkiä Newark ja sitten alkoikin menosuunnassa oikealla häämöttää New Yorkin silhuetti. Takapenkki (Antti ja Helena) esitti toiveita Manhattanin läpiajosta, mutta ohjaamosta moiset kotkotukset todettiin täysin päättömiksi.
Toim.huom. Olipa kuljettaja kuka tahansa, niin aina on tarkistettu, että löytyykö ajettava reitti myös karttakirjasta tai että ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Niin kävi nytkin. Joo joo, oikeaan suuntaan mennään ja Hudsonin rantaa lähdetään menemään kohti pohjoista. MUTTA, sitten huomasimmekin olevamme Hudsonin ylittävällä sillalla (Jeffersson Bridge) menossa kohti pohjois-Manhattania!!! Lisämausteena vielä Bronxin läpiajo. Jihuu. (Liekö Moonika kuuli takapenkin toiveet!)
Eipä ollut Markku Ervastin Sepon historiantunnilla uskonut ajavansa joskus New Yorkissa - ja nytkin aivan vahingossa. Mutta hyvin meni, niinkuin vanhalla tekijällä. Liikenne on vilkasta, autoja on tsiljoona ja niillä ajetaan nasta laudassa. Me joukon mukana.
New York jäi onnistuneesti taaksemme, mutta aikaa paloi vielä pitkään ennen kuin olimme perillä Providencessä. Tietyöt ja jokunen peräänajo tai ketjukolari hidasti liikennettä siinä määrin, että olimme majapaikassamme vasta klo 16.00.

Illalla Markun toinen amerikkalainen kolleega Michael (Mike) kutsui meidät kotiinsa East Providenceen. Tupatarkastuksen jälkeen poikkesimme Miken omistamassa fysioterapiakeskuksessa tsekkaamassa upeat tilat, jonka jälkeen illastimme portugalilaisessa ravintolassa. Ihania kalaruokia.
Miken vaimo on kotoisin Azoreilta kuten monet muutkin tällä alueella. Kyseisen ravintolan omistaja oli kotoisin Madeiralta.

Eilen illalla Phillyssä tapasimme toistamiseen Steven, hänen molemmat poikansa (Nathan ja Louis) sekä Nathanin tyttöystävän Jamien. Söimme brasilialaisravintolassa, jossa runsaan salaatti- ja alkupalabuffetin jälkeen kannettiin pöytään toinen toistaan mehevämpiä liharuokia. Homma perustui siihen, että jokaisella ruokailijalla oli käytössään puna-vihreä lappu. Jos lappu oli pöydällä vihreä puoli ylöspäin, tarjoilija toi sinulle kanaa, lammasta, possua, pihviä, mitä tahansa milloinkin. Punainen puoli ylöspäin tarkoitti taas sitä, että "ei kiitos". --- Illan päätteeksi neljä kinkerilammasta lyllersi hotelliin nukkumaan oman mahan viereen.

Sunnuntaiaamuna on edessä roadtripin viimeinen pikataival - sanan varsinaisessa merkityksessä. Providencestä Bostoniin on vain noin 50 mailia eli tunnin ajomatka.