Puuteria polviin asti

Lasketteluloma Italiassa on ollut hyvin vaihteleva kaikin puolin, etenkin sään puolesta. Lomaviikon aluksi oli pari osittain aurinkoista päivää, mutta loppuviikoksi näille seuduin asettui matalapaine, joka antoi lunta kerralla liki puoli metriä. Nyt kotiin lähtöpäivänä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja tekee lumisista maisemista postikorttimaisia.

Säästä huolimatta me olimme reippaita ja lähdimme rinteisiin. Päätimme, että jos siellä ei näe, palaamme takaisin. Yhtään kertaa emme lopettaneet sen takia, että näkyväisyys olisi ollut huono. Höyläsimme varovaisesti vaikka samaa rinnettä emmekä ottaneet turhia riskejä.

Torstaina teimme yhden nousun kotikylän yläasemalle, mutta oppaamme ehdotti siirtymistä läheiseen Weissmatteniin, koska siellä rinteet ovat metsän suojassa, jolloin näkyväisyys pilvisenä päivänä on parempi.

Niin toki olikin, mutta lunta tuli taivaan täydeltä. Sitä oli rinteissä likimain 30 cm, tosin se oli pehmeää puuteria, joten minäkin uskalsin kahlata siellä. Perjantaina menimme myös Weissmatteniin ja me Markun kanssakin vuokrasimme "läskit". Ne on sellaiset leveät sukset, jotka toimivat paljossa lumessa oivallisesti. En tosin pysty yhden päivän kokemuksella sanomaan, että siinä on minun uudet sukset.

Liikkuminen täällä laaksossa on ollut helppoa. Hotellilta hissiasemalle olemme saaneet pakukyydin aamuin illoin eikä kävelymatkakaan (max 1km) olisi ollut liian pitkä. Kylästä toiseen voi siirtyä vaivattomasti joko maksullisella bussilla, mutta myös ilmaisella NAVETTA-bussilla.

Navetta tarkoittaa suomeksi sukkulaa ja englanniksi moista ikiliikkujaa puhutellaan shuttleksi.

Alkuviikon vatsaflunssa on onneksi taakse jäänyttä elämää ja Team Läskikasa oli taas tikissä & iskussa loman viimeiset päivät. Mitään valtavan legendaarista ei tapahtunut, korttiakin pelasimme vain kerran. Päiväohjelma muodostui aamiaisesta, 4-6 tunnin laskettelusta, pienestä lepohetkestä & siistiytymisestä, iltapalasta ja nukkumaanmenosta. Ei mitään riekkumisia eikä rellestystä. Eipä täällä ole siihen juuri mahdollisuuksiakaan, koska Gressoney-la Trinitén kylässä asuu vain 300 asukasta ja tarjolla on yksi kauppa, muutama ravintola/baari/kahvila ja pari urheiluvälineliikettä. 

Meidän majapaikkamme oli hotelli Lo Scoiattolo (suom. orava), kylän ainoa neljän tähden (****) hotelli. Käytössämme oli huoneisto, jossa on erillinen makuuhuone ja olohuoneessa makuutilat 4 hengelle.

Hotellin ravintolassa työskentelee todennäköisesti intialaistaustainen mies, jolle annoimme nimen Nappula. Hän osoitti aina pöydän, johon saimme asettua aamiaiselle ja hän seurasi melkein vierestä, että mitä itse kukin otti lautaselleen. Yhtenä aamuna Nappula hermostui, kun Jukalla unohtui paahtoleivät paahtimeen. Hän kiikutti ne mustaksi paistuneet leipäpalat vihaisesti pöytään!

Hotellin omistajalla Lauralla on ihana Puck- niminen koira, joka oli innokas noutamaan lumipalloja, jos vain joku jaksoi heitellä.