lauantai 2. lokakuuta 2010

Dublin jalan ja bussikyydillä

Aamuaskareiden jälkeen suoriuduin ulos. Ei muuten satanut! Käppäilin Temple Barin läpi enkä voinut välttyä poikkeamasta yhteen tai toiseen Dublin-rihkamakauppaan. En ostanut mitään eli etsin vieläkin seinäkalenteria vuodelle 2011, mielellään Dublin-aiheista.



Joskus klo 14 paikkeilla hyppäsin viimeinkin Dublin Tour -bussiin, joka kiertää kaikki mahdolliset ja mahdottomat nähtävyydet (23 kpl). Lippu on voimassa 48 h ja kyytiin voi hypätä missä ja milloin vain. Kun pääsin kyytiin, rupesi satamaan, joten en hyppinyt ulos ennen kuin saavuimme Guinness Storehouseen. Siellä vietinkin liki parisen tuntia - ihan oikeasti lukien faktoja Guinness-oluen panemisesta etc.
Tiesitkö sinä muuten, että Guinness ostaa 2/3 osaa kaikesta Irlannissa kasvatetusta ohrasta!!! Siis varsinaista lähikaljaa.

Kierroksen päätteeksi Gravity Barissa sai nauttia tuopillisen Guinnessia ... eikä se maistunut paskemmalle :) Tässä kohtaa ei kannattane väittää, että "mitään en oo ottanu".



Päivän päätteeksi ajoin kiertoajelubussilla O'Connell Streetille, jonka eileniltainen taksikuski sanoi olevan Euroopan widest street, siis levein katu. Epäilin jo kuulemaani ja vielä nähtyänikin uskallan epäillä taksisuharin väitettä. Leveähän se on, mutta kyllä Champs Elysee on myös aika leveä eikä Unter den Lindenkään juuri kapeampi ole, puhumattakaan Esplanaadista! No, ainahan pitää vetää kotiinpäin.
Alla kuva GPO:sta (General Post Office), josta kävin ostamassa postimerkkejä.


Päivä on kulunut kliseisesti kuin siivillä. Ennen tämän kirjoittamista kävin syömässä ihan kulman takana Gertrude's -nimisessä kuppilassa eikä sillä mielestäni ollut mitään tekemistä Saksan kanssa. Hyvää ja edullista ruokaa - alku- ja pääruoka sekä kaksi fingerporillista punaviiniä, yhteensä 32 euroa. Kutsun tässäkin tapauksessa viinilasillisia fingerporeiksi, koska joka puolella Euroopassa viini tarjoillaan ihmeellisistä munakupeista!
Tästä juontuukin mieleeni kesän 2009 Amerikan matkan viimeinen etappi Boston, jossa yhtenä iltana valitsimme ruokapaikan sen perusteella minkälaiset lasit niillä näytti olevan. Saatiin kyllä hienot viinilasit, mutta ruoka ei ollut lasien väärtti! Sen siitä saa.
Huomenna sunnuntaina eli syntymän vuosipäivänäni aion lähteä Dublinin rantamaisemiin. Matkustan DART-junalla joko Howthiin tai Brayhin tai todennäköisesti molempiin. Taksikuskin mukaan Bray on mielenkiintoisempi viktoriaaninen ja pittoreski kylä. Howthista olen itse lukenut, että siellä on viehättävät maisemat.
Illansuussaa tapaan Dublinissa asuvan tuttavaperheen rouvan.
Maanantaille ei jää muuta kuin kotimatka.

4 kommenttia:

Aili Maltta Inkeli kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa Dublinin atmosfääri! Ootko porisuttanut paikallisia enempää? Tai muita matkailijoita? OOKKO NÄÄ OLLU HILIJAA koko ajan paitsi taksikuskin kanssa???
Onnea syntymäpäivänäsi, joka alkaa 45 min kuluttua!!!

anoppi ja appi kirjoitti...

ONNEA ONNEA ONNEA VAAN!!! SYKSYISEN HARMAA PÄIVÄ NÄYTTÄÄ OLEVAN kUUSAMOSSA JA PARI ASTETTA LÄMMINTÄ. mUKAVAA SHOPPAILUPÄIVÄÄ JA KIEROAJELUA JA JUHLISTA PÄIVÄSI LASILLISELLA SKUMPPAA. terveisin Ruijantieläiset ja poika

Sari kirjoitti...

Onnea, Onnea, Onnea vaan, punainen tupa ja perunamaa!!! Go where Ireland takes you!

Voisin kuvitella, että tänään tämän leveysasteen kelit mukaelevat sikäläisiä. Juotiin aamusella English breakfast tee, ajatus sattumoisin sielläpäin, vaikka ei tästä kohteestasi tiedettykään etukäteen. Saahan sitä fiilistellä.. ;)

Oikein mukavata reissua, vielähän sitä on monta tuntia maanantain kotiinpaluuseen - vaikka kyllä sekin varmasti mukavaa on - kahvakuulamörssärin luo :D

Johanna kirjoitti...

Eikö ollukki Guinness Irlannissa hyvvää? Se on muuten siellä eri makusta kun muualla :-)