torstai 27. toukokuuta 2010

Alkulämmittelyä kesän matkailuun


Teimme keskiviikkona 26.5. päivämatkan Tallinnaan ikäänkuin verrytelläksemme parin viikon kuluttua alkavaa Keski-Euroopan turneeta ajatellen. Harjoittelimme olemaan turisteja kartta kourassa ja kamera toisessa.

Päiväretkeen antoi aiheen Markun brittikollega, joka halusi kurssisessionsa päätteeksi tutustua eteläisen naapurimme pääkaupunkiin.

Sää oli sopiva kävelylle, lämpötila jotakuinkin +15C, hienoinen tuuli ja aurinkokin pilkahteli muutaman kerran päivän aikana ja lämmitti mukavasti.

Teimme laskujeni mukaan ainakin kolme kierrosta vanhassa kaupungissa plus edestakaiset sahailut samoilla kaduilla. Olimme liikkeellä kaikkiaan yli 5 tuntia!
Toompean mäellä vierasta kiinnosti sekä Aleksander Nevskin katedraali että Pyhän Marian kirkko. Giles ihaili hyvin säilynyttä kaupunginmuuria ja halusi ehdottomasti päästä kiipeämään muurille tai johonkin niistä torneista. Löytyihän se lopulta - Nunnatorni, jonne kapusimme kapoisia rappusia.

Päivän mielenkiintoisin paikka oli kuitenkin entinen dominikaanimunkkiluostari. Se ei ollut ulkoisilta puitteiltaan mitenkään erityisen vaikuttava, mutta opas oli sitäkin persoonallisempi. Totesimme, että hänen muistuttavan Quasimodoa :) Käynti luostarissa ei ollut mikään läpikävely, vaan tämä iäkäs herra piti huolen siitä, että kaikki esillä olevat yksityiskohdat oli tutkittava.

Muuten Tallinna on Tallinna. Arkipäivänäkin paljon kaljaturisteja, eläkeläisporukoita ja yllättävän paljon saksalaisryhmiä. Raatihuoneen aukion kuppilat ammottivat puoliksi tyhjyyttään, jonka vuoksi "sisäänheittäjät" olivat suht innokkaita saattelemaan sisään juuri omaan ravintolaan.

Paluumatkalla illastimme muutaman pöydän päässä ulkoministeristämme!

Ei kommentteja: