torstai 8. heinäkuuta 2010

Pohjanmeren rantamaisemissa Nordenissa

Ajelimme Amsterdamista koillisuunnassa kohti Pohjanmeren rannikkoa, jossa oli seuraava etappimme Norden.
Maisemat olivat kuvitellusti alavat, mutta siitä huolimatta omaleimaiset. Tuulivoimalat, joita on paljon Tanskassa ja Pohjois-Saksassa, olivat saanet jo menomatkalla lempinimen "Haakuraheikki". No, tällä etapilla Haakuraheikkejä oli riittämiin.
Kuriositeettinä kerrottakoon, että Nordenissa on Saksan vanhimmat Haakuraheikit (yli 30 v).


Majoittauduimme Hotel zur Postiin, jonka nimellä ei ole mitään tekemistä kirjoittajan työpaikan kanssa :) Hotelli on parhaat päivänsä nähnyt, mutta nukkumiseen aivan kyllin hyvä. Puhtaat lakanat, viileä huone ja rauhallinen ympäristö, jos se ympäristö Nordenissa voi rauhaton ollakaan.


Tuula ja Georg näyttivät kävellen meille kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Norden on 755 vuotta vanha kaupunki, asukkaita 25.000 ja suurin työllistäjä on naapurikaupungin (Emden) Volkkarin tehdas. Aikoinaan Norden on olut ikäänkuin eristyksissä muusta maasta ja sen takia alue on kuulemma vieläkin vähän? nurkkakuntainen. Meille Norden oli ystävällinen.

Turistikierros päätettiin Pohjanmeren rantaan. Mahtava maisema.


Nordenin edustalla Pohjanmeressä on Itä-Friisien saaret (Die Ostfriesischen Inseln 7 kpl), jotka sijaitsevat n 5-10 km etäisyydellä mantereesta. Jos ymmärsin oikein saaret on valittu Unescon maailman kulttuuriperintökohteiden joukkoon (en löytänyt aiheesta äkkiseltään netistä vahvistusta asialle).

Saaret ovat todella suosittuja matkailukohteita, niihin voi mennä päiväseltään tai oleilla pidempäänkin. Niihin pääsee lautoilla tai sitten laskuveden aikaan jalan!!! Tosin jalankulkua suositellaan vain oppaan johdolla.
Olimme rannalla juuri kun nousuvesi alkoi tulla kohti rantaa takaisin. Erityisen vaikuttavaa.


Päivän päätteeksi istuimme Tuulan ja Georgen pittoreskin talon terassilla ja nautimme herkullisesta grilliruoasta.

Oikein mukava ja antoisa päivä.

Ei kommentteja: