Metrotunneli ei ole maailman puhtain paikka, mutta siitä huolimatta matkustaminen maan alla on helppoa ja joutuisampaa kuin trampata katuja ja seisoa jokaisen "WALK" ja "DON'T WALK" -kadun kulmassa odottamassa ylitystä.
Itseasiassa vielä kertaakaan ei olla nähty em. kylttejä eli lieneekö se urbaani legenda vai ovatko ameriikkalaiset poistaneet ne katukuvasta. Nykyään jalankulkijalle näytetään joko punaista tai valkoista "ukkoa".
Ajoimme E-junalla TriBeCan ja SoHon välimaastoon (pysäkki Canal St). TriBeCa (TRIangle BElow CAnal eli kolmio Canal Streetin alapuolella) on New Yorkin filmiteollisuuden keskus, joka on aikaisemmin ollut vain hylättyjä varastoja, mutta nykyään yksi trendikkäimmistä asuinalueista.
Jenkit ovat varsin keksiliäistä näiden nimiensä kanssa. SoHo ei ole Lontoon Sohon kopio, vaan tarkoittaa South of Houston eli Houston Streetin eteläpuoli!
Nolita puolestaan on Little Italysta pohjoiseen (NOrth of Little ITAly). Nokkelaa, eikä tässä vielä kaikki: NoMad (North of Madison Square Park), NoHo (NOrth of HOuston St), DUMBO (Down Ynder the Manhattan Bridge Overpass) ja varmasti vielä monia muita.
Miksi menimme juuri Tribecaan ja SoHoon? Siksi, että se on erinäköistä New Yorkia: valurauta-arkkitehtuuri kukoisti kaupungissa 1800-luvun lopulla ja juuri noilla kulmilla on kaikista eniten kyseisiä rakennuksia. En vaan löytänyt kameranlinssiin juuri sopivan viehättävää kuvattavaa, mikä vähän harmittaa.
Kun kerran olimme näillä kulmilla, askelsimme kohti Brooklyn Bridgeä, jota on valmistunut vuonna 1883 ja ollut aikoinaan maailman pisin riippusilta. Sillan ylitystä mainostetaan romanttiseksi, mutta meidän mielestä auringonpaahteessa ja valtavassa väentungoksessa ylityksestä oli romantiikka kaukana. Silta on myös pitkäaikaisten korjaustöiden kohteena, joten suurimmalla osalla matkaa kävelykaistalta ei nähnyt muuta kuin aaltopeltiseinät.
Silta on 1,8 kilometriä pitkä ja toki sieltä vaijereiden välistä on huikeat näkymät Manhattanin eteläkärkeen ja vaikkapa viereiselle Manhattan Bridgelle, joka näytti kaukaa paljon romanttisemmalle kuin tämä.
Sillalla kävellessämme kiinnitin huomion edellä menevän naisen reppuun ja siihen kiinnitettyihin maa- ja paikkakuntamerkkeihin. Päättelin, että hän käynyt kaikissa niissä paikoissa, mm. Ruotsissa! Enpäs malttanut olla kiihdyttämättä rinnalle ja mainitsematta, että "et oo sitten käynyt Suomessa!", johon nainen vastasi, että "actually yes, I have."
Siitähän saimmekin puheenaiheen. Pariskunta oli Pohjois-Carolinasta, mies jossakin konferenssissa täällä ja ovat käyneet kahdesti Suomessa, viimeksi viime kesänä matkalla Venäjälle. Kehuivat meitä suomalaisia ystävällisiksi, auttavaisiksi ja kielitaitoisiksi. Olivat muuten käyneet ravintola Kynsilaukassa syömässä!
Mutta miksi repussa ei ollut merkkiä Suomesta? Oli kuulemma jo lopettanut niiden keräilyn :)
Markku oli saanut vinkin kokemisen arvoisesta ravintolasta Little Italyn ja Little Indian välimaastossa, Nolitasta itään. Meillä oli osoite tiedossa ja olin tsekannut paikan netistä moneen kertaan etukäteen, ja ilman kaikkea sitä etukäteistietoa olisi iskenyt epäusko.
Kadun- tai oikeammin kujanpätkän päässä ei ollut muuta kuin taulu, jossa luki, että "jossakin" tarjotaan lounasta ma-pe klo 11-14 ja brunssia la-su samoihin aikoihin. Rohkeasti vain peremmälle, josta löytyi Freemans. Netin kuvista paikasta saa ehkä liian kiiltokuvamaisen kuvan, mutta se ei ollut sitä, mikä ei myöskään tarkoita, että käynti olisi ollut pettymys.
Ainutlaatuinen, sanoisinko ROUHEA, ei-niin-viimeisen-päälle miljöö, valtava puheensorina, ystävällinen henkilökunta, hyvä ja suhteellisen edullinen ruoka.
Kannatti löytää ja kokea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti