Marraskuussa 2017 matkustimme jälleen kerran Kaliforniaan, tarkemmin sanottuna Los Angelesiin yhdessä Markun äidin Ellan ja minun sisareni Helin kanssa. Helille Amerikan matka oli ensimmäinen laatuaan.
Matkan pääasiallinen tarkoitus oli ystävämme Letician syntymäpäivä 11.11.2017.
Lähdimme matkaan lauantaiaamuna 4.11.2017 Helsingistä Lontoon kautta Losiin. Matka-aika oli kaikkiaan noin 14-15 tuntia ja sen päälle koneenvaihtoon huvennut aika Lontoossa.
Tämän reissun jälkeen päätin, että vältän jatkossa aina Lontoota, jos olen matkalla rapakon taakse. Amerikkaan meneminen on yhtä tarkastuspistettä toisen jälkeen. Joka kojulla on kerrottava samat asiat ja siinä palaa aikaa. Heathrowlla on lisäksi jokunen muukin matkamies liikkeellä, niin hiki nousee pintaan, kun kiirehdit lähtöportille.
Meilläkin piti olla kolme tuntia vaihtoaikaa, mutta se hupeni eikä meinannut riittääkään loppupeleissä. Vielä viimeisellä luukulla anopin laukusta löytyi lahjapaketti, jonka sisältöä hän ei tiennyt. Naisvirkailija tenttasi kielitaidotonta, mutta onneksi hyväksyi, että me muut autoimme mummin pois pälkähästä. Hän kyllä muistutti, että aina pitää tietää mitä kantaa mukanaan!
Saavuimme lauantaina illansuussa määränpäähän ja saimme allemme hulppean Ford Explorerin, jolla oli hyvä ajella ja siinä oli riittämiin tilaa meille neljälle.
Majoituimme Letician vanhempien talossa Riversidessa, jonne oli matkaa LAXin lentokentältä noin 1,5 tuntia.
Leticia ja Josephine-äiti odottelivat meitä siellä. Vaihdoimme kuulumiset, söimme noutopizzat ja painuimme rättiväsyneenä petiin.
Meille oli poimittu tuoreita appelsiineja, sitruunoita, pomeloita ja avokadoja. Appelsiineista puristimme raikkaat aamiaismehut siksi, kunnes mehupuristin sanoi sopimuksen irti.
Sunnuntaina puoliltapäivin hyppäsimme autoon ja ajoimme Rowland Heightsiin meksikolaisen kirjeenvaihtokaverini Rebeccan luokse. Moonika haki tällä kertaa uuden reitin, mutta aivan oikeaan osoitteeseen se meidät ohjasi.
Supisuomalainen PERKELE raikui jälleennäkemisen halausten ajan … ja muulloinkin. Se on nimittäin ainoa sana, jonka Rebecca muistaa ja osaa suomeksi. Ja osaa vielä käyttää sitä oikein!
Rebecca on aito, rempseä, rakastettava, välitön, suurenmoinen persoona, jollaisia ei ole maan päällä muita. Hän on uniikki. Hän on ottanut kaikki ystävämme samalla tavalla vastaan, avosylin ja perkele päälle!
Heli ei ollut koskaan aiemmin tavannut Rebeccaa livenä, mutta tuossa tuokiossa he tulivat juttuun kuin vanhat tekijät.
Sunnuntai-iltapäivä kului rattoisasti jutustellen, margaritoja maistellen ja latinoruokaa nautiskellen. Nauru raikasi volyymeja säästelemättä.
Vasta pois lähtiessämme huomasimme meitä varten laitetun opasteen!
Tämänkertaisessa matkaseurueessa oli kaksi shoppailuaddiktia, joista kumpikaan en ole minä. Markku onkin joskus sanonut olevansa kiitollinen, etten ole shoppailevaa sorttia. Anoppi ja Heli olivat liekeissä, kun pääsivät maanantaina Cabazon-nimisessä kylässä/kaupungissa valtavaan outletiin, josta löytyi tavaraa joka lähtöön. Löytyipä sieltä James Perse -niminen liikekin. En tiedä, liekö farkkukauppa vai mikä, mutta nimi on suomalaisen mielestä naurettava.
Tiistaina 7.11. oli vuorossa Los Angelesin nähtävyydet. Kuten sanottua majapaikkamme ei sijainnut keskellä LA:ta ja vaikka olisi sijainnutkin, sieltä olisi ollut vastaavasti pitkä matka kaikkialle muualle. Ajelimme ensin observatorion mäelle, josta Hollywood-kyltti näkyy kohtuullisen hyvin.
En tiedä, kuinka lähelle kylttiä muuten pääsee, mutta tämä etäisyys riitti meille.
Seuraava etappi oli Los Angelesin syntysija eli Olvera Street lähistöineen. Meillä oli kyllä kartta, mutta tarkat koordinaatit Moonikalle puuttuivat eikä Leticiakaan ehtinyt opastaa meitä etänä.
Otimme siis käyttöön suunnitelman B eli Hollywood Boulevard.
Moonika löysi sinne vaivatta ja me löysimme yhtä vaivattomasti parkkihallin, johon menopelin saattoi pysäköidä.
Käyskentelimme Walk of Famea väistellen Spidermaneja ja Marilyn Monroe-kopioita. Ja tottakai kävimme Mann's Chinese Theaterilla tsekkaamassa kuuluisuuksien jalan- ja kädenjälkiä.
Kotimatkalla poikkesimme
Porto's Bakeryssa joko Glendalessa tai Burbankissa, en jaksa muistaa kuolemaksenikaan. Täydellinen herkkukauppa, konditoria, pikaruokala, lounaspaikka.
Porto's Bakerysta oli muuten Letician synttärikakutkin, joista kuva myöhemmin.
Keskiviikkoaamuna shoppailijat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kävivät Riversidessa ostoskeskuksissa ostamassa kaikkea tarpeellista kuten esimerkiksi turkisvuoratut kengät ja teddykarvatakki. Loppujen lopuksi sitä tavaraa oli haalittu niin paljon, että Helin matkalaukku ei mennyt kiinni edes päällä istumalla.
Keskiviikkoillaksi (klo 18) olin varannut meille illallispöydän Selanne Steak Tavernista Laguna Beachilta. Kävimme siellä Markun kanssa edelliselläkin jenkkimatkalla ja pidimme kokemastamme, sen takia myös tällä kertaa.
Emme kuitenkaan ajaneet suoraan Laguna Beachille, vaan teimme lyhyen tutustumisajelun Temeculan viinialueelle (Temecula Valley Wine Country).
Eteläinen Kalifornia ei liene otollisinta viininviljelylle, koska siellä on jatkuvasti kuuma. Temecula Valleyssa on harjoitettu viininviljelyä noin 40-50 vuotta ja siellä on nykyään nelisenkymmentä viinitilaa. Poikkesimme parissa ja mukaan tarttui ainakin pullollinen mielenkiintoista manteliaromista kuohujuomaa.
Eteenpäin on menevän mieli ja meitä jo poltteli, että ehdimmekö ajoissa määränpäähän. Temeculasta Laguna Beachille ajoimme I-5 highwayta, joka tulee San Diegosta. Arvelimme sen olevan ruuhkainen tuohon aikaan päivästä, mutta katin kontit.
Olimme reilusti etuajassa perillä kohteessa, joten meillä jäi hyvin aikaa kuvata auringonlaskua Tyynellä valtamerellä.
Edelliskertaiseen tapaan meillä oli pöytä ulkoterassilla, joka on katettu ja lämmin. Tarjoilijakin oli aivan sama, muistaakseni bulgarialaistaustainen herra.
Ruokahan oli hyvää, tottakai. Heli hurmioitui cheesemacaronista niin, että sai keittiömestarin sähköpostiosoitteen reseptiä varten, mutta valitettavasti Chef Severson ei ole koskaan palannut reseptin kanssa.
Markku kävi välillä puuteroimassa nenäänsä ja takaisin tullessaan sanoi, että "ette arvaa, kenet näin tuolla sisällä!". No, mehän arvasimme, että hän yrittää pissiä meitä silmään, että siellä olisi muka maestro itse.
Kivenkovaa hän väitti, että Teemu Selänne oli istunut aulassa ja hän oli jopa vastannut Markun kommenttiin, että "täällähän on muitakin suomalaisia!".
Teimme poislähtöä ja menimme porukalla keventämään oloamme ennen 1,5 tunnin ajomatkaa kotiin. Seisoskelimme aulassa katselemassa Selänteen palkintovitriiniä, kun Sirpa Selänne Veera-tyttö vanavedessä pyyhkäisivät luoksemme toteamaan, että täällähän kuuluu suomea! Teemukin tuli paikalle. Vaihdoimme kuulumiset niin kuin vanhat tutut. Olivat aidontuntoisesti kiinnostuneita, miksi olemme siellä ja missä olemme käyneet jne.
Ja sitten niitä kuvia räpsittiin.
Torstaina pistäydyimme Letician vanhempien omistamalla hedelmätarhalla. Juuri tuohon aikaan ei ollut kiireisin aika, joten siellä oli vain yksi tai kaksi työntekijää paikalla, enimmäkseen huoltotehtävissä.
Alla kuvissa esiintyvät henkilöt eivät kuulu hedelmätarhan henkilökuntaan, vaan ovat kuvausrekvisiittaa :-D
Lounastimme autenttisessa meksikolaisravintolassa Riversiden laitamilla, en muista paikan nimeä, mutta ruoka oli nimeltään molcajete. Oikeastaan astia, jossa ruoka valmistetaan on molcajete, mutta myös ruokaa kutsutaan samalla nimellä.
Molcajete on kuuma ja osin tulinenkin pata, jossa on katkarapuja, nopales (=kaktuksen lehtiä), naudanlihaa, kanaa, meksikolaista makkaraa, jalapenoa, suolaa, pippuria, korianteria, avokadoa, tomaattia ja valkosipulia.
Pullollinen olutta tai kaksikin meni kyytipoikana.
Perjantaipäivälle olimme suunnitelleet rantapäivää eikä se suinkaan tarkoittanut auringonottoa, vaan kruisailua Tyynenmeren rantaa joko Santa Monicasta etelään tai päinvastoin. Päädyimme aloittamaan Santa Monicasta, josta ajoimme Venice Beachille ja edelleen alaspäin. Manhattan Beachillä lounastimme ja sieltä Fordin nokka kohti Palos Verdesiä. Palos Verdesin majakan jälkeen katsastimme huikean kauniin Wayfarer's Chapelin, jonka jälkeen ryhdyimme laskeskelemaan, että meillä menee puolilleöin ennen kuin olemme kotona, jos koluamme kaikki rannat.
Nyt annoimme Moonikalle ohjeen ajaa suorinta tietä Riversideen, joka oli helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki muutkin olivat pyrkimässä pois Losista. Matelimme verkkaiseen tahtiin, poikkesimme johonkin tosi paikalliseen kahvilaan leivoskahville ja jatkoimme matkaa. Kotiin päästyämme olimme rättiväsyneitä.
Letician juhlat alkoivat lauantaina klo 17. Meillä ei ollut mitään erityistä ohjelmaa sille päivälle - taisivathan ne "kauppamatkustajat" käydä vielä tekemässä viimeiset ostokset, mutta sitten lähdimme jo kohti Pasadenaa. Kävimme varmuuden vuoksi syömässä ennen kuin menimme juhlataloon.
Oli ihana nähdä Letician vanhempia, sisaruksia, työkavereita ja muita tuttuja.
 |
| Porto's Bakeryn kakkuja |
