maanantai 29. joulukuuta 2008

Katso kengurunloikkaa...


Tervehdys Ausseista jalleen kerran.
Tapaninpaivan jalkeisena paivana eli lauantaina teimme pitkan kavelykierroksen Melbournen Kasvitieteellisessa puutarhassa (Botanical Gardens) seka tallustelimme keskustassa. Taalla on alkanut aivan kauhea alennusmyyntirumba - ihmiset ryntailee sinne ja tanne liki sadan prosentin alennusten toivossa. Onneksi molemmat olemme ei-niin-shoppailu-intoisia.
Paivan paatteeksi kavimme syomassa Lygon Streetilla italialaisessa ravintolassa, talla kertaa eri paikassa kuin kuusi vuotta sitten.
Sunnuntaina iltapaivalla matkustimme junalla edellisen kerran majapaikkaamme Cheltenhamiin Ruthin ja Lloydin luokse. Matkaa Melbournen keskustasta noin puoli tuntia junalla plus kavelyt paalle. Siellahan meita pidettiin kuin piispaa pappilassa. Erilaisia valkoviineja ja kuohuviineja ja muuta piti maistella. Oli alyttoman mukavaa ja siella ihminen viihtyi.
Ruthin ja Lloydin mielesta on ihana, etta on olemassa ihmisia, jotka muistavat heita vuosienkin jalkeen.
Maanantaiaamuna oli aika pesta lakanat ja pyyhkeet Robe Streetilla St.Kildassa ja siirtya eteenpain matkalla. Mutta sita ennen piti hakea vuokra-auto vuokraamosta Elizabeth Streetilta Melbournen keskustasta. HUOM! ratti on vaaralla puolella ja pitaa ajaa vasemmalla puolella ja hei, Melbourne on miljuunakaupunki! Markku-poika se vain sompaili meidat pois sielta keskustasta.
Matkamme jatkui Melbournesta koilliseen Hume Highwayta seuraavana kohteena Wangaratta (noin 250 km matka). Matkahan se sujui mukavasti huolimatta apukuskin paikalta kuuluneesta makatyksesta huolimatta. Kartanlukijan mielesta kuljettaja ajaa liikaa vasemmalla ja ohitustilanteissa joutuu ikaankuin imaisemaan vasenta kylkeaan sisaan :))) Ei muuten naurattanut matkalla.
Paasimme onnellisesti ja hyvin perille Wangarattaan Quality Hotelliin. Meita oli odottamassa tuttaviemme tervetulotoivotus vastaanotossa. Kiva juttu.
Pienten nokkaunien jalkeen lahdimme Marcellan ja Albertin (myoh. Marcie & Alby) kanssa sightseeing-kierrokselle Wangarattaan ja lahimaastoon. Taalla on asukkaita noin Kajjaanin verran ja suurin osa vaesta saa elantonsa palveluista.
Marcie ja Alby veivat meidat Jubilee-golfkentalle, jossa sitten naimme sen kengurun ihkaelavana. Tai siis oikeasti Skippyn ja Joyen eli aidin ja poikasen. Ja loikkimassa.
Kierroksen paatteeksi he tarjosivat viinia ja juustoja kotonaan (kaunis koti!) ja loppujen lopuksi paadyimme hotellimme ravintolaan illalliselle. Marcie on vasta ollut polvileikkauksessa, joten keittiohommat ovat vahan vahemmalla, jonka me mielellamme ymmarramme.
Fair dinkum.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heipparallaa!

Uskaltaudun kommentoimaan. Tätä on niin hauska lukea! Pimeä, kun olen päästäni niin saan suurta hupia puuttumattomien skandi-kirjainten takia. Meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, kun luin: "naimme sen kengurun ihkaelavana". Näissä tunnelmissa! Hemppa

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Odottelinkin jo jonkinlaista viestiä sieltä. Hyvä että olette päässeet hyvin autolla liikkeelle. Jos pappa olisi ollut ratissa niin arvatkaapa miten apukuski olisi reagoinut. Olis mennyt muutamat pelihousut ja olis kaivattu äänenvaimentajaa. Täällä menee entiseen malliin hiihdettiin tänään ainakin 10 km. Oli luistava keli ja ihana keväinen sää vaihteeksi kirkas. Hyvää matkan jatkoa. terveisin e ja t

Anonyymi kirjoitti...

Voin vaan kuvitella teidän automatkanne railakkuutta :)

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, jos teitä ei shoppailu niin innosta, niin ainahan te voitte täyttää matkabagaasit kaikenlaisilla kakkujen koristeluvermeillä sun muilla tosi hyödyllisillä keittiövälineillä ;p

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta teille sinne austraaliaan. Meillä on aamu klo 8.45. Säätiedotus on luvannut kovaa lumisadetta ja myrskyä. Lämpötila on nyt -0,4 Kuusamossa ja sataa lunta tai räntää. Toivottavasti jaksatte siellä hyvin ja ajelkaa autolla varovasti. VIELÄ KERRAN. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2009 TV kotiväki KuusaMOSTA