sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Loma Toscanassa, no due: parlo l'italiano (qualche volta)

Seuraava askel kohti lomaamme Toscanassa on italian kielen kurssi Italian kulttuuri-instituutissa Helsingissä.
Olen suorittanut aikanaan merkonomiopintojen ohessa 3 ov italian kielessä, mutta siitä on jo iäisyys enkä muista kuin muutamia tervehdyksiä, joten päätin paneutua aiheeseen uudelleen.
 
 
Kurssi alkoi keskiviikkona 2.9.2015 ja syyslukukausi kestää joulukuun 9. päivään saakka. Jokainen sessio kestää kerralla 1,5 tuntia. Opettajana aito italialainen Mattio.
Ensimmäiselle tunnille en saanut kirjaa, vaan saapastelin sinne terävänä vihkon ja kynän kanssa. Luokkahuoneessa istui noin 25 ehkä minun itseni ikäistä miestä ja naista. Työnnyin takapenkkiin.
Mattio aloitti ITALIAKSI.
 
Ensimmäinen aatokseni oli, että "Mamma mia", mihin ihmeeseen minä olen pääni työntänyt. Apua, kaikki tuntuivat osaavan italiaa kuin vettä vaan, vaikka kyseessä on todellakin alkeiskurssi. Onneksi olin tarkistanut vanhasta italian kirjasta, miten esittelen itseni. Mi chiamo Helena.
 
Mattio sanoi kyllä, että hän käy kaikki kielioppiasiat läpi suomeksi, mutta muuten olemme italialaisessa kielikylvyssä.
Uskokaa tai älkää, mutta keskiviikkona 2.9. klo 20 seisoin ratikkapysäkillähelpottuneena, mutta myöskin onnellisena, että olin ymmärtänyt sentään jotakin Mattion popotuksesta! 
Kielioppiasioita ei ekalla tunnilla todennäköisesti paljon ollut, koska Matteo puhui pääasiassa italiaa!

2 kommenttia:

Aili Inkeli kirjoitti...

Höpisin saunassa ääneen opastamallasi italialaisella painotuksella Alla PrOOssima volta! Ikkuna oli auki ja toivon kovasti, että naapurustossa asuu joku Matteo...

Nostan hattua italian kielen opiskelullesi. Jälleen kerran osoitat kunnioitettavaa paneutumista matkakohteeseen. Vajaan vuoden kuluttua puhut Matteon penkin alle taatusti!

mummi kirjoitti...

onnea vaan opiskelussa, ompahan sitten Toscanossa hyvä tulkki.