perjantai 5. lokakuuta 2018

Key West FL

Päätin jo vuosikausia sitten, että kun seuraavan kerran täytän pyöreitä vuosia, juhlin sitä Pohjois-Amerikan eteläisimmässä paikassa eli Key Westissä Floridassa. Miksikö? Minulla ei ole mitään yksittäistä erityistä syytä, vaan ehkä paikan sijainti ja varsinkin Key Westiin johtavan tien maisemat houkuttelivat. Ja ei kai sitä aina tarvitse edes olla syytä, jos päättää jotakin.


Key West sijaitsee Florida Keys -saariryhmän päässä noin 200 km Miamista lounaaseen ja meriteitse 144 kilometrin päässä Kuubasta, josta syystä KW on ollut lukuisien kuubalaisten ensikosketus Yhdysvaltoihin.

Key Westiin johtaa vain yksi tie (US1), jonka maisemat varsinkin lähestyttäessä kohdetta, olivat silmiä hivelevät. Alemmassa kuvassa Seven Mile Bridgen rinnalla kulkenut rautatiesilta, joka on tuhoutunut hurrikaaneissa 30- ja 60-luvuilla eikä näin ollen enää ole tarkoituksenmukaisessa käytössä. Siltaa näytettään kyllä korjattavan, mutta ehkä vain virkistyskäyttöön (kalastus, liikunta).


 Key West on hyvin alavaa aluetta, hautausmaa on saaren korkeimmalla paikalla (4,9 m merenpinnan yläpuolella), joten voi herkästi laskea yksi ynnä yksi, että nouseeko tänne vesi vaikkapa hurrikaanin iskiessä Tämänvuotinen Florence-hurrikaani kulki pohjoisempaa reittiä eikä häirinnyt eteläisimmän kolkan elämää.

Merelliset maisemat ovat KW:n parasta antia. Paikka ei kuitenkaan ole rantaeläjän ja uimarin lunelmakohde, mutta kyllä täällä sekin tarve saatiin tyydytettyä. Saariryhmän parhaiden hiekkarantojen sanotaan löytyvän Bahia Honda Keyltä.
Ft Zachary Taylor State Park
Auringonlasku Meksikonlahdelle on KW:n suurinta hupia. Se tapahtuu äkkiä ja etenkin loppupudotus on nopea, mutta näky on yksinkertaisesti upea. Se kruunasi synttäri-illalliseni täydellisesti!



Kauniit auringonlaskukuvat on otettu Sunset Keyllä, jossa sijaitsevaan Latitudes-ravintolaan olin tehnyt pöytävarauksen jo keväällä. Seurueellemme oli katettu pöytä ulkoterassin parhaalle paikalle näkymää ajatellen.

Key West ei ole suurensuuri saari ja asukkaita täällä on noin 25 000. Kaupunkielämän keskus on Duval Street, jonka varrella on turistirihkamakauppoja ja baareja/ravintoloita vuorotellen. Satamassa  näyttää pysähtyvän Karibian risteilyaluksia, joista purkautuu lisää turisteja kuumankosteaan kaupunkiin kuvaamaan itseään maamerkkien kohdalla.


 Kaupungissa tessuttelee ja kiekuu päiväkaudet suuri määrä kukkoja. Luin jostakin, että niiden määrä on alkanut lisääntyä sen jälkeen, kun kukkoa ei enää valmistettu sunnuntaipäivälliselle. Uskokoon ken tahtoo. Joka tapauksessa kukkoja on joka puolella ja tuntuu, että osa niistä hallitsee julkisuuden niin kuin tämäkin  herra, joka asettui poseeraamaan.


Key Westissä on myös Little White House, jossa etenkin presidentti Harry S. Truman tykkäsi viettää aikaa. Opaskilven mukaan talossa ovat viihtyneet myös Eiserhower, J.F. Kennedy ja Bill Clinton.

 Key Westin kenties tunnetuin henkilö on kuitenkin ja epäilemättä Ernest Papa Hemingway, joka vietti aikaansa Sloppy Joe's -baarissa. Hyvin suosittu pistäytymispaikka, jossa on rento tunnelma live-musiikin tahdittamana. Kiinnitin huomioni myös siihen, että tarjoilijat eivät ole mitään eilisen teerenpoikia tai roiskeläppäneitokaisia, vaan vankan kokemuksen omaavia naisia.


Alun perin Sloppy Joe's on sijainnut paikalla, jossa on nykyään Captain Tony's Saloon. Autenttisempi eikä lainkaan niin ruuhkainen kuin nykykuppila.


Kokonaisuutena voin todeta, että kyllä kannatti matkustaa mantereen ääreen kokeakseen tämän. Kaikki uudet paikat ovat tavallaan elämyksiä ja jokainen  nauttii niistä tavallaan. Minä tykkään katsella maisemia, ihailla siltoja, tutkia paikallisia yksityiskohtia ja kierrellä. Minä en shoppaile, joten minua ei ahdista yhtään se, jos kylässä ei ole ainoatakaan ostoshelvettiä.

4 kommenttia:

Aili Inkeli kirjoitti...

Kaksi viimeistä virkettä kertovat paljon siitä, miksi ja millä mielellä tykkäät reissata. Ehkäpä sen vuoksi kaikki matkasi taitavat olla onnistuneita - ainakaan en muista lukeneeni tai kuulleeni yhdestäkään pieleen menneestä, vaikka pikkusen joskus joku asia on tökkinytkin.
Mukavaa, että Menomono vipattaa edelleen ja päivittyy taas!

Heli kirjoitti...

Tämä on ollut hieno matka. Ja moni kait luulee minun olevan himoshoppailija, niin todellisuudessa en sitä ole. Ostan jotain kivaa muistoa. Viime vuonna Länsirannikkolla lipsahti lapasesta, mutta nyt ei tekis edes kierrellä missään. Mieluummin vain rentoutuisi ja nauttisi matkasta. Noh, sunnuntaina kuitenkin on johonkin mentävä aikaa kuluttamaan, joten suuntaamme maailman suurimpaan kauppakeskukseen... :D

williambli92982 kirjoitti...

I’d must verify with you here. Which isn't something I often do! I get pleasure from reading a put up that can make individuals think. Also, thanks for allowing me to comment! free online casino slots

jorgeefrrr828 kirjoitti...

When I initially commented I clicked the -Notify me when new feedback are added- checkbox and now each time a comment is added I get four emails with the same comment. Is there any method you possibly can take away me from that service? Thanks! online casinos for us players