sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Gott Nytt År!


Aloitimme matkailuvuoden 2011 risteilemällä läntisen naapurimaan pääkaupunkiin Tukholmaan.

Uudenvuodenaattona Helsingistä lähtenyt Viking Gabriella oli täynnä venäläisiä, jotka jäivät oletettavasti lomailemaan Ruotsiin. Paluumatkalla laivalla ei ollut tungosta.

Illastimme Food Gardenissa ja vuoden vaihtumisen kunniaksi nautimme pullollisen Taittinger-shamppanjaa --- muistelimme samalla kesäistä matkaamme ja vierailua mm. kyseisen shamppanjataloon.

Uusi vuosi valkeni Ruotsissa pilvisenä ja nollakelissä. Puoliltapäivin lähdimme kävellen keskustaan. Tukholmassa näytti myös olevan ihan riittävästi lunta, jalkakäytävilläkin siinä määrin, että käveleminen kävi kuntoilusta.

Palasimme laivaan takaisin liki 4 tunnin reippailun jälkeen jalat lumessa tarpomisesta ihan muroina, mutta posket punaisina. Sen päälle oli luvallista ottaa parin tunnin kauneusunet!


Matkailuvuosi on siis avattu. Seuraavaksi on vuorossa jokavuotinen laskettelumatka. Tänä vuonna kohdemaana Ranska ja ajankohtana tammi-helmikuun vaihde.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No niin matkailuvuosi aukesi. jatkoa seuraa tietenkin onhan koko vuosi aikaa. uusi vuosi meni ihan sisällä paukutuksia kuunnellessa ja telkkaa töllöttäessä, eikä jaksanut valvoakaan kuin puoli tuntia uutta vuotta. Pakkasia vaan pitelee mutta pidelköön sisällä on lämmintä. Hyvää loppu vuotta kaikille ja terveisiä Kuusamosta