Viimeinen laskupäivä Ranskan Savoiessa valkeni selkeänä edellisen päivän Mont Blanc-huppuennustuksesta huolimatta. Pakkaslukemat alhaalla kylässä (-12C) lupasivat hienoa päivää. Perjantaina seuraamme liittyi taas Sari-opas, joka aikoi viedä meidät sellaisiin paikkoihin tai rinteisiin, joissa emme ole ehkä aiemmin viikon aikana käyneet. Ellei sitten vahingossa.
Lämmittelylaskuna otettiin pitkä vihreä rinne ja hissillä ylös äskeiseen lähtöpaikkaan. Seuraavaksi väriskaalassa ei seurannutkaan sininen tai punainen, vaan MUSTA La Face.
La Face-rinteessä lasketaan Maailman cupin miesten syöksylasku! Netissä rinteestä käytetään laatusanaa "notorious", jonka voi kääntää joko pahamaineiseksi tai kuuluisaksi ... ihan miltä lukijasta tuntuu. Kohureportteri M Ahosen mielestä se oli lähinnä kauhea, pystysuora, jäinen seinämä! Toisaalta rinnettä ei suositellakaan arkajaloille.
Sari (kuvassa) oli sitä mieltä, etta rinteessä on vain pari pahaa paikkaa ja muuten sen ihan laskettavassa kunnossa.
Ensinnäkin rinne on helevetin pitkä, toiseksi se oli jäinen ja kolmanneksi se sai polvet lyömään setsuuria koko loppupäivän. Hissistä katsottuna rinne ei näytä juurikaan pahalle, mutta jokaisen nyppylän reunalta oli vain suoraa pudotusta alas. Ja huippulaskijat tulevat rinnettä liki 150km/h alas!
Helenan vauhti oli maksimissaan 6km/h, mutta alas asti oli raahauduttava, vaikka kuinka kiroilutti.
Loppupäivän energiat oli kulutettu siihen. Onneksi aurinko paistoi ja maisemat olivat edelleen loisteliaat ... nautintoa siis riitti, vaikka puhti loppui.
Viikko oli pulkassa. Jäljellä oli enää laukkujen pakkaaminen, aikainen lähtö lentokentälle (klo 3.45) ja kotimatka.
Hyvästelimme mainion Sari-oppaamme Geneven lentokentällä ja palasimme sinivalkoisin siivin Helsinkiin.
Lämmittelylaskuna otettiin pitkä vihreä rinne ja hissillä ylös äskeiseen lähtöpaikkaan. Seuraavaksi väriskaalassa ei seurannutkaan sininen tai punainen, vaan MUSTA La Face.
La Face-rinteessä lasketaan Maailman cupin miesten syöksylasku! Netissä rinteestä käytetään laatusanaa "notorious", jonka voi kääntää joko pahamaineiseksi tai kuuluisaksi ... ihan miltä lukijasta tuntuu. Kohureportteri M Ahosen mielestä se oli lähinnä kauhea, pystysuora, jäinen seinämä! Toisaalta rinnettä ei suositellakaan arkajaloille.
Sari (kuvassa) oli sitä mieltä, etta rinteessä on vain pari pahaa paikkaa ja muuten sen ihan laskettavassa kunnossa.
Ensinnäkin rinne on helevetin pitkä, toiseksi se oli jäinen ja kolmanneksi se sai polvet lyömään setsuuria koko loppupäivän. Hissistä katsottuna rinne ei näytä juurikaan pahalle, mutta jokaisen nyppylän reunalta oli vain suoraa pudotusta alas. Ja huippulaskijat tulevat rinnettä liki 150km/h alas!
Helenan vauhti oli maksimissaan 6km/h, mutta alas asti oli raahauduttava, vaikka kuinka kiroilutti.
Loppupäivän energiat oli kulutettu siihen. Onneksi aurinko paistoi ja maisemat olivat edelleen loisteliaat ... nautintoa siis riitti, vaikka puhti loppui.
Viikko oli pulkassa. Jäljellä oli enää laukkujen pakkaaminen, aikainen lähtö lentokentälle (klo 3.45) ja kotimatka.
Hyvästelimme mainion Sari-oppaamme Geneven lentokentällä ja palasimme sinivalkoisin siivin Helsinkiin.
3 kommenttia:
No huh huh, kaikkiin paikkoihin sitä teidänkin pitää työntyä. Hyvä että selvisitte ehjin raajoin.Teksti oli hyvin luettavissa vaikka niitä nappailuja ei tullutkaan. Hyvää työviikkoa sitten vaan kaikille työläisille.
Tsiisus sentään, kyllä te ootte hurjaa sakkia koko Team Läskikasa! Ei uskois, että Helna on lakeuksilta kotosin, kun pää kestää syöksyrinteitä. Huimasi lukeakin. Tervetuloa kotimaahan!
Kaikki muut teamläskikasalaiset ovat taitavia ja rohkeita laskijoita, mutta minulta puuttuu sekä rohkeus vauhdin pitoon että taito. Pienikin jäinen kohta saa minut kieppumaan kuin mikäkin kiikkustuoli!
Lähetä kommentti