Lähdin pienelle hiihtolomaselle Kuusamoon.
Startti sunnuntaiaamuna klo 6.20 kotoa Lauttasaaresta ja edessä noin 820 km talvikelistä taivalta yksin ajettavana. Ensimmäisen sadan kilometrin aikana ajattelin, että näinköhän jaksan ajaa perille saakka ja pysynkö hereillä. Aikainen herätys siis painoi vähän silmäluomissa.
Kävin Kuortin ABC-asemalla keventämässä oloani ja ostin samalla energiajuomaa, josta sain oikeasti siivet. Sen avulla menin kevyesti Kuopioon saakka, jossa pidin seuraavan tauon. Taas hain kupillisen kahvia ja uuden energiajuomapurkin.
Ajellessa oli aikaa rupatella puhelimessa. Kilometrit vilistivät ohitse kuin huomaamatta.
Vähän pidemmän tauon paikka oli Kajaanissa, jossa poikkesin tapaamaan kummipoikaani, kummipojan poikaa, joka on myös kummipoikani sekä tietenkin Päiviä.
Olin perillä Kuusamossa klo 17.10. Täällä odotti lämmin ruoka ja sauna. Idolsin aikana alkoi pilkkiminen eli päivän urakka painoi ja uni tuli väkisin jo nojatuolissa.
Maanantaiaamupäivän olin Rukalla. Valitettavasti sää ei nyt suosinut. Kova tuuli (jopa 17 m/s) ja pilvinen sää eivät tehneet laskettelusta nautinnollista. Kamerastakin loppui akku, joten en saanut tähän yhtään kuvaa Rukan tykkylumisista puista, mutta yritetään huomenna uudelleen.
Päivän päätteeksi tein viiden (5) kilometrin perinteisen hiihtolenkin anopin kanssa Munakalla (kuvassa mummi kipuaa mäennyppylää ylös).
Oikein mukava ja sopivan vaativa lenkki tällaiselle sunnuntaihiihtäjälle (edellisestä hiiksimissessiosta on kulunut pari kolme vuotta). Menoni vauhdittamiseksi tarvittaisiin ehkä norjalaisten "astma"lääkkeitä, sen verran tukkoiselle se tuntui! Silti huomenna uusiksi.
Terveisin Helna
p.s. Markku on myös laskettelumaisemissa eli Sveitsissä, mutta ei valitettavasti taida ehtiä koulutukseltaan rinteeseen.
2 kommenttia:
Oli sulla pitkä huikonen ajaa yksin. Taisi saada Volvokin energiajuomasta siivet! En edes kysy, kulkiko puhelut hands-freen kautta. Tietysti.
Lyhyellä matikalla laskettuna et hirveästi hurjastellut, tosin en tiedä taukojen pituutta ja sitten ei enää matikka piisaisikaan. Toivottavasti tuuli Rukalla tyyntyy!
Olen oppinut ajamaan nopeusrajoitusten mukaan - kahden valokuvauksen :) jälkeen! Tiistaiksi on luvannut aurinkoista eli aamusta ampaisen sinne ja ip sitten lähdetäänm mummin kanssa superhiihtolenkille (jotain 18 km).
Lähetä kommentti