keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kristallihääpäivä




Tänään 8.1.2014 on kulunut 20 vuotta tapaamisestamme, 19 vuotta kihlauksestamme ja 15 vuotta avioliiton solmimisesta. Siispä vietämme kristallihääpäivää Thaimaan lomallamme.
Alkuperäisessä hääjuhlassa oli vieraana vain kolme (3) tarkoin valittua vierasta, jotka toimivat myös todistajina: Aili Inkeli sekä Veka ja Piiu. Vihkiseremonian jälkeen illastimme koko seurueen voimin ravintola Lehtovaarassa ja loppuillasta poikkesimme vielä Kerhosessa Mechelininkadulla. Kerhosen paikalla on nykyään ravintola Meche.

Lehtovaaran illallisesta on tullut meille perinne. Kahta vuotta lukuunottamatta (2003 ja 2009) olemme käyneet hääpäivämme tienoossa siellä syömässä. Väliin jääneinä vuosina olemme illastaneet molemmilla kerroilla Australiassa, 2003 Melbournessa kreikkalaisessa ravintolassa ja 2009 Sydneyn Darling Harbourissa kalaravintolassa.
Vuoden 2014 illallispaikka on Silk Restaurant vieressä Andara Resortissa Kamala Beachillä Phuketissa Thaimaassa.

8.1.2014 oli jo aamusta kuuma ja auringonpaahteinen, ei täällä juuri muunlaista säätä tähän aikaan vuodesta olekaan. Aamiaisen ja aurinkorasvan levittämisen jälkeen siirryimme altaalle lukemaan, kirjoittamaan, uimaan ja olemaan.
Illansuussa eli klo 19.30 menimme Silkiin illalliselle, jota ei voi moittia miltään kantilta. Jopa loppujen lopuksi saimme complimentary-kyydin naapuriasumukseen.

Kuva on vähän tärähtänyt niin kuin kuvattavatkin :-)



6 kommenttia:

Aili Inkeli kirjoitti...

Häissä minä ihmettelin papille, etteikö se tarkista todistajien henkilöllisyyttä. Voisin vaikka laittaa allekirjoitukseksi Iines Ankka. Pappi tuumasi jotakuinkin, että "ihan sama mitä raapustat, pääasia että vihkipari tuntee toisensa". Unohtumaton juhla! Tuli muuten taivaan täydeltä lunta ja räntää sinä iltana.

Aila Orabi kirjoitti...

Hieno tarina, Helena. Minä tavoittelen ainakin tuota kristallipäivää!

Helna kirjoitti...

Eikös sitä sanota, että jos hääpäivänä sataa, se tietää onnea? Ja niin kuin Aili Inkeli kertoo, lunta tuli taivaan täydeltä. Onnea ja iloa on riittänyt, mutta ei kiistetä sanansäilänkään käyttämistä. Ilman mausteita keitos on yksitoikkoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Skål ja ihanata jatkoa liitollenne :)
T. Ippa

Anonyymi kirjoitti...


Kippis ja skool,onnea liitollenne
jäädään odottamaan
pronssihääpäivää!

tv.matu ja jorma

Helna kirjoitti...

Tulihan se sieltä, kun vähän potkii. Jo hetken odottelimme, että missä Matu&Jomppe luuraavat. Samaa voi sanoa Kalajoen kaunottaresta!