torstai 10. heinäkuuta 2014

Bradford on Avon ja Bath


Lontoossa vietettyjen päivien jälkeen vaihdoimme maisemaa. Pääasiallisena kohteena oli Bradford on Avon, jossa Markun kollega asuu ja josta meidän oli tarkoitus tehdä päiväretkiä ympäristöön.
Kohteeseen pääseminen oli kohtalainen seikkailu tai ainakin vatsanväänteitä aiheuttanut koettelemus. Siitä toisessa aiheeseen liittyvässä tekstissä myöhemmin.

Bradford on Avon, tai BOA niinkuin paikan nimi täällä usein ilmaistaan, on pieni 9300 asukkaan kaupunki Avon-joen laaksossa. Seutukunta on varsin mäkistä ja niin on tässäkin kaupungissa hengästyttäviä korkeuseroja. 

Avon

BOA on aikanaan ollut tekstiiliteollisuuskaupunki, mutta sittemmin halpatuonti ja muut mullistukset ovat vaikuttaneet siihen, ettei ko. teollisuutta täällä enää ole. Bradford on muuttunut enemmän eläkeläisten ja Bathissa työskentevien nukkumalähiöksi. 
Bradfordin rakennuksista osa on peräti 1600-luvulta, kuten esimerkiksi Markun kollegan kotitalo tai hänen klinikkansa rakennus. Kumpikaan eivät kovin käytännöllisiä, mutta kummassakin omaa englantilaista viehätystä.


Christianin kotitalo

Christianin klinikka, sisäänkäynti sivulta vihreän kyltin alta

Bradfordin läpi virtaa Avon, jonka ylittävän sillan kupeessa on mielenkiintoinen koppero. Alunperin se on ollut kappeli, mutta tunnetaan paremmin myöhemmän käyttötarkoituksensa vuoksi: putka, jonne pubeissa humaltuneet kaupunkilaiset laitettiin säilöön yön ajaksi. Ei ole enää putka!



BOAsta on vain reilun 10 minuutin junamatka Bathiin, joka on hyvin tunnettu kuumien lähteiden ympärille perustetuista roomalaisista kylpylöistään. Bath kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon ja se näkyy kaupungissa erittäin voimakkaasti. Kaikki uudet rakennukset ja vanhat korjattavat kohteet rakennetaan vanhaa kunnioittaen. Uusi moderni parkkitalo on kuulemma saanut konservatiivisimmat bathilaiset puhaltelemaan paksuja.





Bath Abbeylla on pitkä historia. Se on ollut ymmärtääkseni joskus huonokuntoinen toisin kuin nykyään. Todella vaikuttava sekä ulkoa että sisältä.
Aivan Abbeyn vieressä sijaitsee Bathin varsinainen vetonaula: Roman Baths eli roomalaiset kylpylät. Markun kollegan vaimo Anna kertoi, että vielä 30 vuotta sitten kylpylöitä käytettiin niiden varsinaiseen tarkoitukseen, mutta jonkun kuolemantapauksen takia (vedestä saatu myrkytys?) kylpeminen lopetettiin ja nyt ne ovat vain turistinähtävyys. Turisteja riittää!



The Royal Crescent on puolikaaren mallinen rakennus, joka muodostuu 30 talosta. Se ei siis ole yksi rakennus! The Royal Crescentin lisäksi Bathissa oli muitakin samalla muotilla tehtyjä rakennuksia - liekö ollut joku villitys tai muotisuuntaus sen ajan arkkitehdeillä?








1 kommentti:

Ella kirjoitti...

Ompas taas ollut mukavaa luettavaa ja paljon kuvia mukana. Se on hyvä koska silloin voi kuvitella olevansa mukana matkalla. Hyvää loman jatkoa.