sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Penalty-päivä Pyreneillä

Jokavuotinen laskettelulomamme suuntautui tällä kertaa Espanjan ja Ranskan rajalla sijaitsevaan lilliputtivaltioon eli Andorraan.
Lensimme lauantai-iltana Barcelonaan, josta oli uuvuttava bussimatka määränpäähän eli Soldeun kylään. Olimme perillä sunnuntaiaamun puolella klo 01.10. Ei muuta kuin unta palloon, että aamulla olisi tikissä. Majapaikkamme on kylän pääkadun varrella sijaitseva Xalet Montana, jossa saamme niin aamiaisen kuin illallisenkin.


Oppaamme Michelle odotti reippaana klo 10 kabiinin ala-asemalla. Päivästä ei valitettavasti näyttänyt tulevan kovin houkutteleva, koska edellisenä päivänä alkanut lumisade ei osoittanut laantumisen merkkejä.
Säätä uhmaten nousimme kuitenkin ylös ja kahlasimme koko päivän lähirinteissä. En sano nauttineeni kovin paljon. Piti oikein miettiä, että mitä näitten suksien kanssa pitäisi tehdä. Lumisateen lisäksi tuuli juoksutti irtolunta varmuuden vuoksi häiritsemään näkyvyyttä. Toisin paikoin tuuli oli niin jäätävä, että meinasi naama jäätyä.


Lounastimme El Tarterissa erittäin viehättävässä rinneravintolassa (El Mercat del Pi). Ei missään tapauksessa liukuhihnapaikka alppipaikkojen tyyliin. Katalonialainen keitto (kasviksia ja erilaista lihaa), paella ja musta riisi tekivät kauppansa.


Otsikon penalty-päivä johtuu siitä, että Team Läskikasan jäseniä voidaan rankaista mm. huonosta käytöksestä. Ensimmäisenä päivänä langetettiin yksi ehdonalainen tuomio: välivedellä vain vettä!
Majapaikkamme Xalet Montana, Carretera General 2 s/n, Soldeu

3 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Onpas viehättävännäköinen hotelli. Milloin on vuorossa speed bumb?!

kuusamolaiset kirjoitti...

Heippa täältä hyisestä Kuusamosta. Parina aamuna mittari näyttänyt -35 paikoin -37, joten eipä viitsi nokkaa pistää ulkoilmaan. Tänään on kyllä pakko kävästä kaupassa. Parempia ilmoja sinnepäin!

Anonyymi kirjoitti...

kommentti Sit on lähetty lasketteleen,täällä ei ole oikein rääpyä mennä ulos.Nyt-29,9 et silleen,ewiköhän toi juhannukseksi lämpiä.Hyviä ilimoja sinne. Aijantekijä