Menomono on taas vipattanut siihen malliin, että matkalle tekee mieli.
Tämänkeväisen pidennetyn viikonloppumatkan kohteeksi valikoitui Elben sivujoen varrella sijaitseva keskiaikainen tai jopa vanhempi kaupunki, jonka vanhan kaupungin ydin on kukkuloiden ympäröimässä laaksossa.
Aiomme viettää kohteessamme kaikkiaan neljä (4) yötä ja kolme (3) kokonaista päivää. Oletettavasti myös muita turisteja riittää, sillä kaupunki on supersuosittu nähtävyyksiensä sekä kohtuullisen hintatasonsa takia.
Kaikki tätä tekstiä kommentoineet, arvuutteluun osallistuneet sekä kaikki ne, jotka kommentoivat varsinaisen lomasen aikana (26.-30.4.) blogikirjoituksia, ovat jälleen kerran mukana pienen, ehkä yllättävänkin tuliaisen arvonnassa.
Hodne stesti!
Mikähän mahtaa olla kohteemme? Kerro minkä vihjeen perusteella tunnistit kaupungin.
Viiden pisteen vihje: Helena on ollut kaupungissa yhden päivän, Markku ei päivääkään
Neljän pisteen vihje: Kaupunkia kutsutaan kultaiseksi kaupungiksi tai sadan tornin kaupungiksi kirkkojensa ansiosta
Kolmen pisteen vihje: Kaupungin halki virtaa Elben sivujoki, jonka saksankielinen nimi on Moldau
Kahden pisteen vihje: Paikallisessa jääkiekkoliigassa kaupunkia edustaa HC Sparta Praha
Yhden pisteen vihje: Kaupungin Ruzyne-lentokenttä nimetään uudelleen edesmenneen presidentti Vaclav Havelin mukaan
Nolla pistettä: Kaupunki oli vuoteen 1993 Tsekkoslovakian pääkaupunki
Onnetar suosi tämänkertaisessa matka-arvuuttelussa Riittaa! Vain osallistumalla voi voittaa. Onnea Riitalle! Lahjus lähtee postitse Helsingistä pohjoiseen.
8 kommenttia:
Arvasin paikan tuon Moldaun perusteella eli kaupunki on Praha. Olemme käyneet siellä kerrna kunnolla ja kaksi kertaa Jussin matkan päätepaikkana. Kaunis MUTTA MUUTAMASSA PÄIVÄSSÄ EHTII jo nähdä jotain. "Vitutuksen" kappelissa kannattaa kävellä. Tsekin kielellä joki on Vltava. HYVÄÄ MATKAA!
Oisko Kanada? Ei mutta rajska labujlka sentään, sehän on saksaksi Prag, haittaakse?
Kultainen kaupunki toi mieleeni Prahan, mutta täytyy rehellisesti tunnustaa, että varmistelin vastaustani vielä Moldau-vihjeellä. Viiden pinnan vihjeestäkin olis pitänyt jo tietää...
Rattoisaa matkaa!!
Jos olisin ollut hereillä, olisin saanut yhden pisteen...
Nyt on tähän kohtaan sanottava, että Helillä pääsi lipsahtamaan kiroitusvihre tekstiin: tarkoitat kai "rajska jablka"? Muuten olen tosi iloinen kommentaattoreiden lukuisasta määrästä tähän saakka.
Matu ja Jomppe ,,,,,,
Taisimme saada kuuden pisteen
vihjeen Helenalta kun olimme
Markun ottelua katsomassa.
Hyvää kevätlomaa koko porukalle!!!
Voi voi, koko ajan ajattelin rajska jablkaa ja kirjoitin sitten väärin. Saanen kuitenkin lisäpisteen siitä, että ollin sen Helnan ensimmäisellä yhden päivän retkueella mukana kärsimässä kärsimättömien saksalaisten kanssa samassa linjurissa?!
Mukavaa Prahan matkaa ! Nähtävää, hyvää ruokaa ja olutta sekä kristallia löytynee :)
Lähetä kommentti