Puoleenpäivään mennessä taivas kuitenkin repesi ja alppiaurinko porotti kirkkaasti liki pilvettömältä taivaalta. Otin yhteyden "maastoon" ja kyselin, että kannattaisiko sittenkin nousta mäkeen. Vastaus oli, että kyllä on niin raskas keli eli pysy vain siellä alhaalla.
Tein peippailukierroksen kylässä tavoitteena ostaa postikortteja. Tarkoitus ei ollut ostaa kortteja ruokakaupasta, mutta en löytänyt pääraitin varrelta yhtään matkamuisto- tai muuta krääsäkauppaa, joten tallustelin Migrosiin. Kylässä on kaksi ruokakauppaa (Migros ja Denner) ja molemmat vihonviimeisessä päässä kylää.
Kiertelin kaupassa ja tutkailin, että mitä siellä oikeasti on tarjolla. Kaupan setä kävi sanomassa minulle jotakin ranskaksi. Arvaa, ymmärsinkö! Ajattelin, että hän tarjoutui palvelemaan minua, mutta loikki sitten kuitenkin pois tiehensä. Hetken päästä ukkeli tuli taas lähelle ja hoki FERMÉ tai jotakin sinnepäin. Tomppeli = minä! Tajusin, että kauppa menee iltapäiväksi kiinni ja se äijä yritti häätää minua sieltä hyllyjen välistä ulos.
Marssin ulos ja huomasin, että kaikki kaupat ja postikin olivat kiinni klo 12.00/12.30 - 14.00/14.15/14.30 välisen ajan.
Siis paikallinen siesta.
Kuvien siirtäminen osoittautui melkein ylivoimaiseksi tehtäväksi. Ennen kuin se onnistui, oli palattava korkeasta ilmanalasta takaisin koti-Suomeen!
Majapaikkamme Les Drus Ch.de la Tinte-kujalla |
Näkymä majapaikan parvekkeelta alas kylään |
Näkymä majapaikan etuovelta ylös rinteisiin |
3 kommenttia:
Heipä hei läskikasa.
Täällä tuli lunta taivaalta ja katolta lisää pudotettiin. Kuntoilua tuli koko ropalle. Tarkotti se verme verme onko vermat kipeenä. Terveisiä vain kaikille teille ja älkää lankeilko.
Voi, toivottavasti saat postikortit ostettua jostakin, että on taas mitä postipojalta odottaa.
Meillä nollakeli ja kura lentää. Ei kiva.
Tänään piti olla sun vemppapäivä. Raporttia ootellaan!
Väärin! Ei Tomppeli tuollaista hoksaa!
On siellä kauppias hyllyjen välissä ehtinyt vatsa kurnien miettiä, josko turisti lainkaan hoksaa, että pitäisi häipyä. Kauppiaan onneksi se turisti oli Helena.
Hyvää loppulomaa ja aurinkoisia rinteitä!
tv. Lounastovero Maija
Lähetä kommentti