Nizzan linnakukkula ja satamanseutu

Nizzassa on yllättävän paljon näkemistä ja jos ei halua laukata pää kolmantena jalkana edestakaisin ja paita märkänä, on hyvä suunnitella väljä päiväohjelma ja edetä sen mukaan. Kaikkea ei ehdi kuitenkaan näkemään ja kokemaan.
Minä suunnistin lauantaina ennen puoltapäivää kohti Linnakukkulaa (Colline du Château), josta on aivan upeat näkymät eri puolille Nizzan rantoja.

Alunperinhän Nizzan ovat perustaneet kreikkalaiset (Nikaia), sitten tulivat roomalaiset. Provencen kreivit ovat kuulemma rakennuttaneet linnan, jonka Savoijin hallitsijasuku valtasi. 1800-luvun alussa Nizza kuului Sardinian kuningaskuntaan ja 1860 se liitettiin Ranskaan. Että semmoinen historiapläjäys.

Minäkään en olisi halunnut kulkea paita hiestä märkänä, mutta minkäs teet, kun soijaa pukkaa. Edellisöisestä ukkosesta huolimatta tai uudesta uhkaavasta rajuilmasta johtuen lämpömittari näytti +25C ja taivas oli meren päällä pilvetön, sen sijaan Alpeilla päin oli tummanpuhuvia pilviä. Linnakukkulalle kiivetessä vesipullo ja nenäliina olivat kivoja kavereita, mutta silti keitteli vankasti.
Istuin hetkisen sypressien varjossa ennen kuin lähdin laskeutumaan alas Nizzan sataman puolelle. Aluetta on kuvattu pittoreskiksi, mutta ei se minusta niin kummoinen ollut. Onhan talot satama-altaan reunoilla värikkäitä, mutta siinäpä se onkin.

Lounaspaikaksi olin päättänyt etsiä Chez Pipo -nimisen legendaarisen socca-ravintolan. Esitteissä sanottiin, että sinne on pitkät jonot, mutta kannattaa silti odottaa. Jonoa ei ollut, mutta soccaa sai odottaa ehkä 15-20 minuuttia. Ei suinkaan kuivin suin tai ilman mitään suupalaa.

Tapenadea ja paahdettuja patonginpalasia soccaa odotellessa - nam

Socca on nizzalaisten välipala (snack), joka valmistetaan kikherneistä (-jauhoista), oliiviöljystä ja vedestä. Socca on pannukakun oloinen ohut lätty, jossa on ihanan rapea kuori. Se oli oikeasti suussasulavaa ja oikein hyvä välipala.

Istuessani Chez Pipon kadunvarsiterassilla panin merkille ranskalaisen tavan pysäköidä. Ei onnistu Suomessa tai voi onnistuakin, mutta sakot saa varmasti. Kuvassa olevan Rellun edessä on Smart tai joku muu koppero, joka on myös parkkeerattu suojatielle. Täällä saa muutenkin olla varuillaan esimerkiksi liikennevaloissa. Vaikka jalankulkijalle palaa vihreä valo, siihen ei kannata luottaa. Joku jean-baptiste voi ajaa sata lasissa rellullaan päin punaisia ja painaa äänimerkkiä mennessään.

Kiinnitin huomioni siinä terassilla istuessani vastapäisen rakennuksen punaiseen katutasoon. Siinähän lukee, että Jouni. Lähtiessäni kävin tirkistelemässä ikkunoista sisään, että onkohan tämä se miksi sitä luulen: suomalaisen (lue: kuusamolaisen) Jouni Törmäsen entinen ravintola.
Ikkunoissa oli paksut punaiset verhot, ikkunalaudoilla muutamia kellastuneita ravintolaoppaita ja iso shamppanjapullo. Ikkunaan oli teipattu joogakurssimainos. Jäljistä päätellen oli tullut avopäinen lähtö.

Tsekkasin asian netistä ja kuinka ollakaan, Jouni Törmäsen menestyksekkäästi luotsaama Atelier du Gout on sijainnut juuri tuossa paikassa. Sittemminhän hän perusti Nizzaan myös toisen ravintolan, joka ei ollutkaan suksee ja menestystarina päättyi siihen. Nyttemmin taitaa enimmäkseen joogata.