Nyt kutsui mua Kuusamo

Lähdin pienelle hiihtolomaselle Kuusamoon.
Startti sunnuntaiaamuna klo 6.20 kotoa Lauttasaaresta ja edessä noin 820 km talvikelistä taivalta yksin ajettavana. Ensimmäisen sadan kilometrin aikana ajattelin, että näinköhän jaksan ajaa perille saakka ja pysynkö hereillä. Aikainen herätys siis painoi vähän silmäluomissa.
Kävin Kuortin ABC-asemalla keventämässä oloani ja ostin samalla energiajuomaa, josta sain oikeasti siivet. Sen avulla menin kevyesti Kuopioon saakka, jossa pidin seuraavan tauon. Taas hain kupillisen kahvia ja uuden energiajuomapurkin.
Ajellessa oli aikaa rupatella puhelimessa. Kilometrit vilistivät ohitse kuin huomaamatta.

Vähän pidemmän tauon paikka oli Kajaanissa, jossa poikkesin tapaamaan kummipoikaani, kummipojan poikaa, joka on myös kummipoikani sekä tietenkin Päiviä.

Olin perillä Kuusamossa klo 17.10. Täällä odotti lämmin ruoka ja sauna. Idolsin aikana alkoi pilkkiminen eli päivän urakka painoi ja uni tuli väkisin jo nojatuolissa.

Maanantaiaamupäivän olin Rukalla. Valitettavasti sää ei nyt suosinut. Kova tuuli (jopa 17 m/s) ja pilvinen sää eivät tehneet laskettelusta nautinnollista. Kamerastakin loppui akku, joten en saanut tähän yhtään kuvaa Rukan tykkylumisista puista, mutta yritetään huomenna uudelleen.

Päivän päätteeksi tein viiden (5) kilometrin perinteisen hiihtolenkin anopin kanssa Munakalla (kuvassa mummi kipuaa mäennyppylää ylös).

Oikein mukava ja sopivan vaativa lenkki tällaiselle sunnuntaihiihtäjälle (edellisestä hiiksimissessiosta on kulunut pari kolme vuotta). Menoni vauhdittamiseksi tarvittaisiin ehkä norjalaisten "astma"lääkkeitä, sen verran tukkoiselle se tuntui! Silti huomenna uusiksi.
Terveisin Helna
p.s. Markku on myös laskettelumaisemissa eli Sveitsissä, mutta ei valitettavasti taida ehtiä koulutukseltaan rinteeseen.

Viimeiset kiusaukset Val d'Iseressä

Viimeinen laskupäivä Ranskan Savoiessa valkeni selkeänä edellisen päivän Mont Blanc-huppuennustuksesta huolimatta. Pakkaslukemat alhaalla kylässä (-12C) lupasivat hienoa päivää. Perjantaina seuraamme liittyi taas Sari-opas, joka aikoi viedä meidät sellaisiin paikkoihin tai rinteisiin, joissa emme ole ehkä aiemmin viikon aikana käyneet. Ellei sitten vahingossa.
Lämmittelylaskuna otettiin pitkä vihreä rinne ja hissillä ylös äskeiseen lähtöpaikkaan. Seuraavaksi väriskaalassa ei seurannutkaan sininen tai punainen, vaan MUSTA La Face.

La Face-rinteessä lasketaan Maailman cupin miesten syöksylasku! Netissä rinteestä käytetään laatusanaa "notorious", jonka voi kääntää joko pahamaineiseksi tai kuuluisaksi ... ihan miltä lukijasta tuntuu. Kohureportteri M Ahosen mielestä se oli lähinnä kauhea, pystysuora, jäinen seinämä! Toisaalta rinnettä ei suositellakaan arkajaloille.

Sari (kuvassa) oli sitä mieltä, etta rinteessä on vain pari pahaa paikkaa ja muuten sen ihan laskettavassa kunnossa.
Ensinnäkin rinne on helevetin pitkä, toiseksi se oli jäinen ja kolmanneksi se sai polvet lyömään setsuuria koko loppupäivän. Hissistä katsottuna rinne ei näytä juurikaan pahalle, mutta jokaisen nyppylän reunalta oli vain suoraa pudotusta alas. Ja huippulaskijat tulevat rinnettä liki 150km/h alas!
Helenan vauhti oli maksimissaan 6km/h, mutta alas asti oli raahauduttava, vaikka kuinka kiroilutti.

Loppupäivän energiat oli kulutettu siihen. Onneksi aurinko paistoi ja maisemat olivat edelleen loisteliaat ... nautintoa siis riitti, vaikka puhti loppui.

Viikko oli pulkassa. Jäljellä oli enää laukkujen pakkaaminen, aikainen lähtö lentokentälle (klo 3.45) ja kotimatka.
Hyvästelimme mainion Sari-oppaamme Geneven lentokentällä ja palasimme sinivalkoisin siivin Helsinkiin.

Euroopan räystäällä

Käytiin tänään Euroopan räystäällä, koska katolle ei päästy! :-D

Kävimme Grande Mottella, joka on 3568 metrin korkeudessa.

Alla olevan Helenan kuvan taustalla (jossakin) näkyy muuten Mont Blanc, joka on Alppien korkein huippu (4810m).

Olimme toista päivää keskenään liikkeellä, koska Sari-oppaallamme oli eilen toimistopäivä ja tänään vapaapäivä.

Aamulla kylässä oli -13C ja aurinkoinen sää. Ylhäälläkin oli hieno sää eikä tuullut niinkuin eilen.

Kiertelimme ja kaartelimme ympäriinsä, oli pakko tehdä extra-kiemuroita, koska rinteissä oli aika paljon väkeä plus brittejä & lumilautailijoita, jotka lanaavat kaiken irtolumen puikkailtaviksi kasoiksi. Grrr.

Lounas päätettiin nauttia uudelleen Les Brévières -nimisessä kylässä, joka sijaitsee Tignes-de-lacin padon alapuolella. Pato on 180 metriä korkea rakennelma, joka näyttää kauempaa tosi vaikuttavalle. Ei olisi mukava olla padon alapuolella siinä vaiheessa, jos pato murtuu.

Nyt odotellaan illan ruokaa "Pierrade", jossa jokainen syöjä paistaa kuumalla kivellä lihoja (sian-, naudan-, kalkkunan- ja ankanlihaa). Lisukkeena tarjotaan perunagratiinia, salaatteja ja vihanneksia useilla kastikkeilla. Kuulostaa hyvälle.

p.s. ennustamme huomiseksi lumisadetta: Mont Blancin huipun ympärillä oli iltapäivällä "hattu", joka Sari-oppaan mukaan tarkoittaa lumisadetta .... tulikohan kyläpäivä kirjoittaa Mauno Ahonen

Plussia, miinuksia ja suullisia huomautuksia

Neljän laskupäivän jälkeen on aika tehdä välintilinpäätöstä kohteesta ja vähän meistä itsestämmekin. Blogin kirjoittaja on saanut uuden tittelin "kohureportteri Mauno Ahonen". Lienenkö näytän kyseiselle hemmolle tai jutut ovat sitä tasoa, mene ja tiedä.

Olemme rekisteröineet Val d'Iseren plussiksi ystävälliset ihmiset ja heidän suhteellisen hyvän englannin kielen taidon, hyvän ruoan, alueen (Savoie) viinit, aurinkoisen sään, laajan rinnealueen, kylän julkisen liikenteen ja tottakai nätin kylän. Miinuksia tulee hintatasosta, pienistä ja kylmistä hotellihuoneista sekä kohteen etäisyydestä suhteessa lentokenttään.

Ranskalaisista on yleisesti sellainen käsitys, että he eivät ole kovin ystävällisiä, mutta täkäläiset ovat toista maata. Kaikki tervehtivät ja toivottelevat "Bonjour" tai muuta, samoin englannin kielen käyttö on yllättävän sujuvaa.

Markku sai toissapäivänä suullisen huomautuksen siitä, että hän ajoi liian läheltä Johannan suksenkärkiä. Antti on myös antanut kahdenkeskisen suullisen huomautuksen Johannalle oppaan edelle laskemisesta. Seuraava rangaistusaste on keltainen kortti, mutta siihen tarvittaneen jo järeämpiä rikkeitä.

Helenalle annettiin eilen suullista myönteistä palautetta siitä, että vauhtinappula löytyi vihdoinkin ja rohkeus palasi. Toim.huom. Palaute on annettu positiivisesti kannustusmielessä?

Meitä on onnistanut tällä hiihtoreissulla sään puolesta erinomaisesti. Sunnuntaina oli puoliksi pilvinen päivä, mutta sen jälkeen onkin ollut pelkkää auringonpaistetta. Tänään keskiviikkoaamuna oli kylässä -14C ja yläasemallakin -7C, mutta suojaisessa paikassa oli mukava paistatella päivää.

Lumitilanne ei sen sijaan ole mikään huippuhyvä, koska täällä ei ole satanut kunnolla lunta viikkokausiin. Paikka paikoin rinteet ovat vähän jäisiä ja iltapäivällä varsinkin lanaajat tai auraajat ovat saaneet kasattua kaiken irtolumen ikäviksi kasoiksi.

Sunnuntaina kävimme syömässä tex-mex-ravintolassa (Bananas) ja maanantai-iltana 1789-nimisessä pihviravintolassa, jossa söimme alkupalaksi sammakonreisiä - olemmehan Ranskassa. Markku veteli pääruoaksi siansorkkaa, me muut tavallisempaa sapuskaa.

Tiistaina illastimme majapaikan ravintolassa, koska tähän matkapakettiin kuuluu kaksi illallista viikon aikana. Eilen illalla oli tarjolla raclettea hieman erikoisemmalla tavalla kuin mihin olemme tottuneet, kun puhutaan racletesta. Lisukkeet olivat normaaleja: cocktailkurkkuja, hillosipuleita, kinkkua, perunoita, mutta raclettejuustoa ei sulatettu pikkukauhoissa, vaan juustoköntsä oli telineessä pöydässä ja siitä "veistettiin" sulanutta juustoa sitä mukaa kuin oli mitä kauhoa. Markku oli juuston kauhojamestari.

Tänä iltana aiomme saapastella Moris Pubiin ja syödä siellä hampurilaisia, jotka ovat kuulemma paikkakunnan parhaat. Jälkikirjoitus: ei käyty Moris Pubissa hampurilaisella kahdesta syystä a) ei ollut tilaa b) toisella yrittämällä ei ollut tarjolla hamppareita, vaan fish'n'chipsiä!!!

Eli Ranskassa kaikki hyvin. Naamat punoittavat alppiauringon paahtamina.

p.s. tänään olimme Pissailles-jäätiköllä yli kolmen kilometrin korkeudessa, mutta ei pissailtu.

Win-win zituazion

Team Läskikasa ei ole lähtenyt matkalle kielteisellä asenteella ja sen kyllä näkee ja kuulee niin rinteessä kuin vapaa-aikanakin. Jokaisella reissulla on syntynyt useita lentäviä lauseita tai pikemminkin "länkytyksiä". Niin tälläkin kertaa ja niistä käytetyin on ollut toistaiseksi "win-win-zituazion" (lausutaan niinkuin se itsekullekin parhaiten suuhun sopii).

Yleensä kaikki "saletisti natsaa" ja hyvin usein nautinta-aineet menevät "virman piikkiin".

Matkanjärjestäjämme on YouTravel (lauttasaarelainen matkatoimisto) ja täällä toimiva opas on nimeltään Sari. Hän on oikein pirteä eikä ihan vähästä hätkähdä...ei meidän kanssa täysin huumorintajuton pärjääkään. Sari asuu puolet vuodestaan täällä Val d'Iseressä ja toisen puolen Ruotsin Skånessa.

Meillä on ollut oikein hauskaa.

Tänään maanantaina oli aamusta vähän pilvistä, mutta iltapäivän puolella aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Olimme tänään Tignesin kylän rinteillä ja kävimme korkeimmillaan 3032 metrin korkeudessa. Kaikista korkeimmalle huipulle emme päässeet kovan tuulen vuoksi, mutta yritämme sinne huomenna uudelleen.

Nyt suihkuun ja sitten syömään.

Viikon luontoääni Ranskasta

Heti aluksi pahoittelut, että blogipäivitys on viipynyt, mutta täältä laakson pohjasta on aika heikot signaalit, joten nettiin pääseminen on ollut tuskallista.
Saavuimme lauantaina Val d'Isereen hyvissä ajoin heti puolen päivän jälkeen. Bussimatka Genevestä kesti kolmisen tuntia ja useimmille meistä maistui uni, koska olimme olleet hereillä jo aamun pikkutunneilta saakka.
Iltapäivän aikana peippailimme pittoreskissa kylässä, kävimme syömässä ja kas kummaa - Nukku-Matti kutsui jo klo 17-18 välillä!!!
Viikon luontoääneksi vahvistui kämppiksemme Jukan ultimatum-kuorsaaminen. Siinä on niiiiiiin hirveästi desibelejä, että se ylittää kaikki maailman työturvallisuussäännökset. Helena kävi kolme kertaa puistelemassa kuorsaajaa ja pyysi kääntymään kyljelleen. Tuloksetta. Jukka vain makasi selällään ja antoi palaa! Neljännen kerran Helena karjaisi "Jukka! Älä kuorsaa" niin kovaa, että Markku säikähti ja hyppäsi ylös, että mikä hätänä? Jukka ei ollut moksiskaan.
12-13 tunnin yöunien jälkeen suuntasimme rinteisiin. Matkanjärjestäjällämme on täällä nyt vain 13 vierasta, joista kaikki muut hiihtelevät omia latujaan. Ainoastaan meidän Team Läskikasa lähti Sari-oppaan kanssa rinteisiin.
Sunnuntaina ei ollut kovin hieno sää, mutta meidän pikkuporukkaa se ei haitannut.
Tänään maanantaina pitäisi iltapäivällä sään selvitä ja sitten auringonpaistetta kestäisi muutaman päivän. Juuri nyt näyttää heittelevän muutamia lumihiutaleita ja alppien huiput ovat pilvessä. Ei muuta kuin ulkovaatteet päälle ja menoksi.

Parlez vous francais?

Älä huoli, ei mekään puhuta ranskaa, mutta Ranskaan ollaan matkalla.



Itse asiassa lauantaina 29.1.2011 Team Läskikasa kokoontuu ennen kukonlaulua Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa nousemme Geneven koneeseen. Sieltä matkamme jatkuu aamuvarhaisella kohti Savoien maakuntaa Ranskan Alpeilla.

Tarkkaan ottaen viikonmittaisen hiihtolomamme päämäärä on Val d'Isere, joka yhdessä naapurinsa Tignesin kanssa muodostaa Espace Killy -yhteistyöalueen. Koko alueella on kaikkiaan noin 130 rinnettä, joissa kilometrejä kertyy yhteensä 300.

Val d'Iseressä järjestettiin vuonna 2009 alppilajien MM-kisat ja siellä taidetaan laskea vuosittain joku maailmancupin osakilpailu.

Val d'Isere on ranskalaisen kolmikertaisen olympiavoittajan (Grenoble 1968) Jean-Claude Killyn kotikylä.

Val d'Iseren yhdeksi plussaksi on mainittava kyläkorkeus (1785 m), joka takaa lumivarmuuden. Näinä ilmastonmuutosaikoina em. asialla on todella suuri merkitys. Alhalla sijaitsevissa kylissä voi huonoimmassa tapauksessa edelweissit kukkia helmikuussa eikä lumesta ole tietoakaan.

Team Läskikasa (Johanna, Antti, Jukka, Markku ja Helena) on taas vuosittaisen urheiluviikon kynnyksellä. Varsinaisesti emme ole tehneet aiemmin koko viikon kestävää hiihtomatkaa Ranskaan, sen sijaan olemme vierailleet päiväseltään Sestrierestä Montgenèvressä - josta jäi unohtumattomia muistoja: ääriolosuhteissa suoritettu siirtyminen takaisin Italian puolelle sekä legendaarinen Jukan alppijääkärin vala.

Ei muuta kuin laukkuja pakkaamaan.